Uskonnon

Ihmisen luonnossa on pelko vastuusta. Emme halua olla se lopullinen taho, joka on vastuussa. On turvallisempaa luottaa johonkin ylempään tahoon, joka huolehtii. Turvallisuuden ja järjestyksen tuntua kaoottiseen maailmaan. Se on kai yksittäiselle ihmiselle uskonnon suuri anti. Siksi usein juuri henkisesti vahvimmat/itsenäisimmät ihmiset eroavat kirkoista...?

Yhteiskunnan kannalta uskonnon tarjoama moraalinen malli on erittäin hyödyllinen järjestyksen ylläpitäjä. Useat lait ovat peräisin suoraan uskonnon opetuksista. Olisi suunnattoman paljon vaikeampaa selittää sääntöjä ja ylläpitää niitä mikäli ei olisi kaikista selityksistä vapaata uskontoa johon tukeutua. Nykyäänhän tästä on tulossa ongelma, sillä viimeisetkin mahdollisuudet perustella lakeja raamatulla ovat katoamassa.

Yksilön ja yhteisön tasoilla uskonto antaa siis paljon positiivisiä asenteita ja oppeja. Uskoi sitten Jumalolentoihin tai ei. (Toki oppeja on käytetty myös "väärin", mutta kaikkeahan voi käyttää väärin.)

Tarkastelin aluksi elämää vain tieteen, kulttuurin ja lähimmäisteni, oman toimintani; myöhemmin myös tällä planeetalla toimivan ihmisperheen kautta.

Enhän tietysti saanut vastauksia siihen miksi kaikki on niinkuin on Kosmosta, Universumia myöten ja miksi ihmisen toiminnan tuloksena näyttää olevan pelkästään kärsimyksen tuottaminen tavalla tai toisella kautta historiansa.

Aivan vahingossa käsiini joutui Vedantaa käsittelevä kirja ja kiinnostukseni heräsi niin Vedantaa, budhalaisuutta, taolaisuutta kuin zeniläisyyttäkin kohtaan jatkuen antiikin Kreikan filosofeihin jne.; myös Raamatun saadessa oman paikkansa.

Raamattuhan pohjautuu VT:n osalta ikivanhaan tietoon kuin myös UT:n osalta; tiedonvälittäjänä Jeesus.
Ikivanhojen uskontojen perussanoma on tyynen järkkymättömän mielen saavuttaminen, ja mitä toivot ihmisten tekevän itsellesi, tee se hänelle. Tai niinkuin Jeesus sanoi: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi; rakasta vihollistasi ja Minun rauhani, sen minä annan teille. Eli kun hänen opetuksensa sanat muuttuvat oppilaassa lihaksi, mieli on tyyni ja rauhallinen vastoinkäymisistä huolimatta.
Vain mielentyyneys synnyttää sydämen rakkauden (myötätunnon), jonka pitäisi olla toimintamme motiivina ja toimintamme motiivin pitäisi olla kärsimyksen poistaminen.

Mitä länsimaiseen tieteeseemme tulee sehän lepää Galilein, Newtonin, Darwinin ja Einsteinin pohjalla ja henkinen tieteemme (mielentyyneys) Freudin pohjalla; heidän tuottamine oppilasjatkumoineen.
Aineelliset luonnonlait toimintoineen on julkituotu jo Vedannassa, kuin myös niiden lainalaisuuksista ylipääseminen; kuten myös ihmismielen motiivien toiminnat seurauksineen.

Kun kysyit, että mikä mielestänne on uskonnon tarkoitus on vastaukseni: täydellisen tiedon (sisältäen myös tieteellisen tiedon) pohjalta syntynyt harmona ( toimintamotiivina oikeudenmukaisuus, rehellisyys) ihmisten kesken tavoitteena hyvinvoinnin luominen.
Olemme ihmisperheenä tästä tavoitteesta kaukana.

Yllämainitun valossa kysymykseesi, oletko itse kykeneväinen tuntemaan uskonnollisia tunteita, en osaa vastata. Kertoisitko mitä tarkoitat uskonollisilla tunteilla?

Se on vastine ihmisen psyykeen rakenteeseen.Aikuistuttua ihminen menettää vanhemman, lapsen ja eksistenssin itsestäänselvyytenä.Aikuinen provisoi menetykset uskonnon kautta johonkin kohteeseen jonka avulla ne palautuvat.
Yllä olevan perusteella olen kykenevä.

Uskonnon tarkoitus on kertoa ihmisille ettemme tiedä kaikkea. Ihmiselle uskonto on väline jonka kautta niin myötä- kuin vastoinkäymisetkin voidaan prosessoida. On järjetöntä antaa sen tarkempaa määritelmää niin uskonnon kuin rakkaudenkaan tarkoituksille koska se olisi mahdotonta sillä näiden käsitteiden tarkoitus on erilainen joka yksilölle. Tiede romuttaa perinteisten uskontojen suosiota yhä enemmän ja täten Jumala tulee määritellä uudestaan sellaiseksi jossa se ei ole uusien totuuksien tiellä.

Logoterapia ei ymmärrä uskoa uskona jumalaan, vaan laajentaa sen uskoksi tarkoitukseen. On itsestään selvää, että käsitellessään tahtoa löytää tarkoitus se käsittelee tahtoa löytää perimmäinen tarkoitus, ylitarkoitus. Ludwig wittgensteinin määritelmän mukaan: "Usko jumalaan merkitsee sen ymmärtämistä, että elämällä on tarkoitus.". Uskova ihminen uskoo elämän tarkoitukseen. Onko kuitenkaan se, joka uskoo elämän tarkoitukseen, myös uskova? Einstein aikoinaan sanoi: "ken on löytänyt vastauksen kysymykseen elämän tarkoituksesta, on uskova."

Usko tekee todeksi sen, mihin uskotaan. Kaikki tieto on uskomista. Uskon ei tarvitse enää olla uskonnollista, vaan se voi olla vain uskoa itsessään.

USKONTO on aina yksilöllistä, se ei ole ihmismassojen tai ajatusvirtojen ohjailtavissa, vaan pulppuaa ihmisen sisällä, olemassaolon ainutkertaista ihmettä syntymästä kuolemaan todistaen.
Tämä USKONTO ei ole todellakaan jostain kirjasta opittu eikä siitä kirkossa kerrota, koska oman uskonnollisuuden ensimmäinen askel on juuri kaiken manipulatiivisen tiedon, joka jokaisen meidän tietoisuutemme ympärillä kuin hämähäkinverkko estää näkemästä omaa vapauttamme,
roskiin heittäminen.
-"Uskonto" sanana on hyvin väärinkäytetty, siksipä "uskonto" on yhdistettävissä massapsykologiaan, massapelkoon, massapaavinhautajaisiin, massatuskaan, massapelastukseen, massatieteeseen(uskontotiede),
massarakkauteen, massauskonnontarkoitukseen...
Massauskontoenateismiin....

Ihmisellä on joku merkillinen taipumus uskoa johonkin yliluonnolliseen. Tämän ovat huomanneet myös ne, joilla on valtaa/auktoriteettia muihin yksilöihin.
Uskonnolla on helppo ohjailla ihmismassoja kohti pääjehun haluamaa päämäärää. Tarvitsee vain saada tarpeeksi monta yksilöä uskomaan samaan asiaan, niin he tekevät mitä tahansa saavuttaakseen yhteisön johtajan asettaman päämäärän.
Uskoa voidaan lietsoa melkein mihin tahansa, jumaliin, metsänhenkiin, lipposeen, NATOon, EU:hun, joulupukkiin, UFOihin, luonnonsuojeluun, jne. aina kulloisenkin tarpeen mukaan.