Sirkkakosken kalasatama on kuntalaisten rasite. Käyttö aste on jatkuvasti tappiollista kunnan kannalta . Siinä häärii muutama nimeltään henkilö (ammatti kalastaja) Kunnalle alue on maksanut maltaita.
Paljon avustuksia
Pellon kunta .Kalastuksen pääkaupunki ?
28
1094
Vastaukset
- Anonyymi
Onkos siellä sellainen olemassa, pääseekös sinne laivalla.
- Anonyymi
Pääkaupunki nimestä täytyy toki jotain maksaakin.
- Anonyymi
Kävin kattomassa, jäänmurtaja teki leveän railon, kyllä nyt alukset pääsevät turvallisesti satamaan. Laiturilla oli väkeä maskit naamalla, turvavälit kunnossa, molemmilla henkilöllä. Pello sopii hyvin pääkaupungiksi, ainakin Pellossa, en olisi itse keksinyt noin nasevaa nimeä. Valtuuston seuraavassa kokouksessa pudotetaan kunnallisveroa tuntuvasti, siinä toivossa, jotta kohta ollaan kuin sillit purkissa, etelästä on väkeä lappanut pitkiä raitoja, menivät vielä ylemmäksi, tulomatkalla jäävät tänne.
- Anonyymi
Pello ei ole kaupunki. Pellossa ei kalastus ole mikään elinkeino. Tapojärvet pilaavat kohta Tornionjoen, joten kohta ei ole kaloja. NÄIN OLLEN PELLO EI VOI OLLA KALASTUKSEN PÄÄKAUPUNKI.
- Anonyymi
Kunnanvaltuusto keskusteli satamalle annettavasta jatko-ajasta ja sopi siinä että yksi valtuutettu,joka on satamapäällikkö,valvoo sataman tulo ja menopuolta,että saatais nollile menot. Jääväsikö valtuutettu kun hänen asemaa satamapäällikönä käsiteltiin? Ei tarvinnut koska hän ei saa korvausta tehtävästä. Jos saisi niin sitten olisi ollut esteellinen. Tekee sen lisäksi paljon talkootöitä satamassa,joten älkää napisko jääväämisestä.
- Anonyymi
Satama vastaava sanoi itse että saa korvausta tehtävästään, kuuntelin nauhan
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Satama vastaava sanoi itse että saa korvausta tehtävästään, kuuntelin nauhan
Sanoiko noin?
- Anonyymi
Opettelisit aloittaja yhdyssanojen käytön.
Tv: Toivo- Anonyymi
Toivottavasti Tv:Toivo opettaa kieli-oppia lissää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti Tv:Toivo opettaa kieli-oppia lissää.
toivottavasti on vielä toivoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
toivottavasti on vielä toivoa.
Kielioppiin ei kirjoiteta väliviivaa.... perk-ele.
Tv: Toivo ja siinä on mukava elää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kielioppiin ei kirjoiteta väliviivaa.... perk-ele.
Tv: Toivo ja siinä on mukava elääToivo, ja siinä on mukava elää.
- Anonyymi
Jotaki ääntenkalastelua saattaa kevväämmällä olla.
- Anonyymi
Kunta tukee meän verovaroilla parin yrittäjän ja harrastajan toimintaa. Valtuutettu saa etua itselle oman ryhmän hyväveli-systeemin kautta kun suostuu äänestämään sen määräyksen mukaan toisessa asiassa vaikka ei haluaisikaan.
- Anonyymi
Yli puoluerajojen.
- Anonyymi
Sirkkakoski on yritteliäs kylä ja kannustan sirkkalaisia jatkamaan tulevaisuudessakin.
- Anonyymi
Voipihan se olla kallista kallaa mitä Miekojärvestä saahaan, ainakin veronmaksajille?
- Anonyymi
Tainu se Vihreä..., vai oliko se Hirveä pysäkki, ollakki kunnan kultakaivos. Vai olikhaa? Kertokaapa tet jotka tiättä.
https://yle.fi/uutiset/3-10385425
Niin, ja Ponnen remonti ja ylläpiot, onko ollu rahasampo? Maksavatko käyttäjät kaikki kulut ja remontinki?
Kalasatamahan sai peruskorjaukseen viimeksi niin paljon EU-tukea, että kun kokonaisuutta kattoo, niin taitaapa kunta olla vieläki voitola.- Anonyymi
Muistakaa tämä: ei ole ilmaisia lounaita eikä EU- tukia. Joku (=sinä) nämä kuitenkin viimekädessä maksaa.
Ja jos kunta alkaa tuilla elämään so. muilla kuin valtionosuuksilla, on se sitten jo konkurssi tulossa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistakaa tämä: ei ole ilmaisia lounaita eikä EU- tukia. Joku (=sinä) nämä kuitenkin viimekädessä maksaa.
Ja jos kunta alkaa tuilla elämään so. muilla kuin valtionosuuksilla, on se sitten jo konkurssi tulossa!Paikallista kalaa saatavana. Eihän sole huono asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paikallista kalaa saatavana. Eihän sole huono asia.
Ei ole, mutta ei net kalat saa ihan hintoihin tulla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muistakaa tämä: ei ole ilmaisia lounaita eikä EU- tukia. Joku (=sinä) nämä kuitenkin viimekädessä maksaa.
Ja jos kunta alkaa tuilla elämään so. muilla kuin valtionosuuksilla, on se sitten jo konkurssi tulossa!Kalasatamaan saadut EU-tuet ovat sellaista rahaa, että jos Pello ei niitä olisi saanut ja niistä hyötynyt, olisi ne ottanut joku muu kunta tai kaupunki. Kukaties Helsinki-Uuusimaa alue, mikä vie kaikista avustuksista aina leijonan osan. Yritysten koronatuistakin yli 50 %, vaikka asukasluku on n. 20 % koko maan asukasluvusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kalasatamaan saadut EU-tuet ovat sellaista rahaa, että jos Pello ei niitä olisi saanut ja niistä hyötynyt, olisi ne ottanut joku muu kunta tai kaupunki. Kukaties Helsinki-Uuusimaa alue, mikä vie kaikista avustuksista aina leijonan osan. Yritysten koronatuistakin yli 50 %, vaikka asukasluku on n. 20 % koko maan asukasluvusta.
Joku net kuitenki maksaa tavalla tai toisella. Ei piä investoida kevein perustein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joku net kuitenki maksaa tavalla tai toisella. Ei piä investoida kevein perustein.
Ja kateus kukkii ja vie ne vähätkin kalat vedestä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja kateus kukkii ja vie ne vähätkin kalat vedestä
Ei net kalat sieltä lopu pyytämällä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä892888Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991676Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461547- 871381
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021374Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3981292Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21069Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257845