Musta aukko

Voiko musta aukko räjähtää tomuksi ja kappaleiksi saavutettuaan tietyn massan?
2484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Ei ainakaan tämän hetkisen tiedon mukaan.

Äänestä

Jos Jahve niin haluaa niin silloin tietenkin.

Äänestä

Ei ole tiedossa, mutta musta aukko voi romahtaa vielä pimeäksi aukoksi, kun siihen syöksyy riittävästi pimeää ainetta.

Äänestä

Mustan aukon massalla ei ole ylärajaa, mutta on esitetty arveluja, ettei tarpeeksi suuri musta aukko pysty keräämään ympärilleen enää vakaata kertymäkiekkoa. Tässä tapauksessa massalla olisi jonkinlainen yläraja. Silloin kyseessä on jo ~100 miljardin auringon massainen aukko.

Sen sijaan viime aikoina on alkanut tulla aivan loogisia ajatuksia mustien aukkojen fysiikasta. Mielestäni parhaita niistä on sellainen jossa oletus on, ettei luhistuminen voi jatkua äärettömiin, vaan sen pysäyttää Paulin kieltosääntö. Sen mukaan kaksi fermionia ei voi sijaita samassa tilassa. Tästä syntyvä repulsio potkaisee aineen takaisin valtavalla voimalla, kun luhistuminen saavuttaa tietyn pisteen.

Mustan aukon sisällä aika hidastuu lähelle pysähtymistä, ja sen takia se näyttää mustalta. Repulsion aiheuttama räjähdys sen sisällä etenee äärimmäsen hitaasti ulkopuolelta tarkasteltuna. Suhde voi olla 1 millisekunti aukon sisällä vastaa 10 miljardia vuotta ulkopuolella. Joitain nopeita gammapurkausia on tutkittu siltä kantilta, ovatko ne syntyneet universumin alkuaikojen mustien aukkojen haihtumisesta. Sen seurauksena näkyisi äärimmäisen voimakas ja nopea energianpurkaus.

1Äänestä
  • Gammapurkauksille ei kelpaa mustan aukon haihtuminen selitykseksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Gamma-ray_burst

    Hakusanalla primordial black hole löydät tiedon siitä, että tällä hetkellä voisi olla haihtumisensa viimeisessä vaiheessa sellainen alkuräjähdyksessä syntynyt musta aukko, jolla alun perin massaa on 100000000000 kg. Mutta kun nuo gammapurkausket tapahtuvat Linnunradasta kaukana niin ei tuollaiset kelpaa selitykseksi. Niissä ei yksinkertaisesti olisi tarpeeksi tehoa näkyäkseen tänne asti

    Kahden neutronitähden yhdistymisestä aiheutunut gravitaatioaalto GW170817 havaittiin samanaikaisesti gammapurkauksen kanssa, joten on näyttöä gammapurkausten alkuperästä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Gammapurkauksille ei kelpaa mustan aukon haihtuminen selitykseksi.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Gamma-ray_burst

    Hakusanalla primordial black hole löydät tiedon siitä, että tällä hetkellä voisi olla haihtumisensa viimeisessä vaiheessa sellainen alkuräjähdyksessä syntynyt musta aukko, jolla alun perin massaa on 100000000000 kg. Mutta kun nuo gammapurkausket tapahtuvat Linnunradasta kaukana niin ei tuollaiset kelpaa selitykseksi. Niissä ei yksinkertaisesti olisi tarpeeksi tehoa näkyäkseen tänne asti

    Kahden neutronitähden yhdistymisestä aiheutunut gravitaatioaalto GW170817 havaittiin samanaikaisesti gammapurkauksen kanssa, joten on näyttöä gammapurkausten alkuperästä.

    Voiko kaksi neutronitähteä törmätessään saada aikaan gravitaatioaaltoja? Tuo onkin ihan uusi tieto, ja luulin tähän asti, että siihen tarvitaan mustien aukkojen törmäys?

    Gamma-säteily ei ole peräisin mustista aukoista, vaan titaani-44:sta. Titaani-44:sta syntyy, kun kaksi valkoista kääpiötä törmää ja yhdistyy. Kun Ti-44 hajoaa, syntyy antimateriaa. Kun materia ja antimateria yhdistyy, syntyy valtavasti gammasäteilyä.

    https://yle.fi/uutiset/3-9885707

    Tuo uutinen neutronitähtien törmäyksestä on vuodelta 2017

    Äänestä

  • Aika ei hidastu, vaan olosuhteet muuttuu sellaiseksi, johon ihmisen keksimä jäykkä aikakäsite ei sovellu. Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ei hidastu, vaan olosuhteet muuttuu sellaiseksi, johon ihmisen keksimä jäykkä aikakäsite ei sovellu. Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite.

    Fysiikkaa kuvataan matematiikan kielellä. Aika on tuossa kuvauksessa käytetty käsite jonka on oltava täsmällisesti määritetty.

    Se että joku yksittäinen lukija ei ymmärrä fysiikkaa kertoo pikemminkin lukijasta kuin fysiikasta. Lukijan ymmärrys ei ole mitta sille mikä on mahdollista ja miten asiat tapahtuvat.

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ei hidastu, vaan olosuhteet muuttuu sellaiseksi, johon ihmisen keksimä jäykkä aikakäsite ei sovellu. Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite.

    "Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite"
    Kuluu se aika havannoimattakin, eli notkistuisikohan aikakäsite jos sitä ei noteerattaisi ;DD

    Kas, suhtis taas sekoittaa pakkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kas, suhtis taas sekoittaa pakkaa.

    Voi Luojani minkälaista paskaa avaruushöhlät jälleen pohtivatkaan?!
    Olen sanaton juuri nyt mutta palaamme asiaan..... :-)

    Äänestä

  • martta98 kirjoitti:

    Voi Luojani minkälaista paskaa avaruushöhlät jälleen pohtivatkaan?!
    Olen sanaton juuri nyt mutta palaamme asiaan..... :-)

    Onko suhtis, avaruushöhlä ja martta yksi ja sama kirjoittaja?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika ei hidastu, vaan olosuhteet muuttuu sellaiseksi, johon ihmisen keksimä jäykkä aikakäsite ei sovellu. Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite.

    Kyllä ajan hidastuminen toistensa suhteen liikkuvissa objeteissa on ihan mitattavissa oleva ilmiö. Vai miten selität esim GPS järjestelmän virheen jos aikadilataatiota ei korjata.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko suhtis, avaruushöhlä ja martta yksi ja sama kirjoittaja?

    Ja aika monta muuta. Katsopa profiilikuvaa. Nyt se pelle joutuu päivystämään täällä vuorokauden ympäri, ja poistattaa viestejä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja aika monta muuta. Katsopa profiilikuvaa. Nyt se pelle joutuu päivystämään täällä vuorokauden ympäri, ja poistattaa viestejä.

    Onhan se vähän surkea tapaus.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä ajan hidastuminen toistensa suhteen liikkuvissa objeteissa on ihan mitattavissa oleva ilmiö. Vai miten selität esim GPS järjestelmän virheen jos aikadilataatiota ei korjata.

    mistä näitä aika-uskovaisia oikein sikiää.
    Selitä nyt ensiksi, vaikka se 'aikadilataatio'.

    Äänestä

  • hk-tp kirjoitti:

    mistä näitä aika-uskovaisia oikein sikiää.
    Selitä nyt ensiksi, vaikka se 'aikadilataatio'.

    Jokainen havaitsija näkee muiden ajan kulkevan eri tahtiin kuin oman. Kaikkien mielestä oma kello kulkee ns. normaalisti, mutta ulkopuolisten kello kulkee hitaampaa tai nopeampaa tahtia. Molemmat ovat yhtä aikaa täysin oikeassa. Aika-avaruuden muoto vaikuttaa myös aikaan. Fyysinen avaruus ja aika ovat yksi ja sama asia. Sen takia avaruuden kaareutuminen vaikuttaa aikaankin. Energia kaareuttaa avaruutta ja hidastaa aikaa.

    Äänestä

  • hk-tp kirjoitti:

    mistä näitä aika-uskovaisia oikein sikiää.
    Selitä nyt ensiksi, vaikka se 'aikadilataatio'.

    En jaksa jankuttaa, mutta aikadilataatio on jo Mr. A. Einsteinin erityisessä suhteellisuusteoriassa, joten mikään uusi asia se ei ole. Se ei myöskään ole uskonasia, vaan (atomi)kellolla mitattavissa oleva tosiasia. Mutta voit toki elää omassa pikku kuplassasi, ja uskoa tai olla uskomatta ihan mihin vaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Erityinen_suhteellisuusteoria#Aikavenymä_ja_tosiaika

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Aika on havainnoimisen perustalta luotu käsite"
    Kuluu se aika havannoimattakin, eli notkistuisikohan aikakäsite jos sitä ei noteerattaisi ;DD

    "Kuluu se aika havainnoimattakin . . . "
    Syntymämme ja kuolemamme välistä tilaa nimitämme ajan kulumiseksi. Ihmisen ulkopuolisessa universumissa mikään ei tunne meidän käsittämäämme aikaa sellaisena kuin me. Onhan se meille välttämätön väline, mutta vain meille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En jaksa jankuttaa, mutta aikadilataatio on jo Mr. A. Einsteinin erityisessä suhteellisuusteoriassa, joten mikään uusi asia se ei ole. Se ei myöskään ole uskonasia, vaan (atomi)kellolla mitattavissa oleva tosiasia. Mutta voit toki elää omassa pikku kuplassasi, ja uskoa tai olla uskomatta ihan mihin vaan.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Erityinen_suhteellisuusteoria#Aikavenymä_ja_tosiaika

    mitään aikaa ei ole olemassakaan.

    Äänestä

  • hk-tp kirjoitti:

    mitään aikaa ei ole olemassakaan.

    Suomessa on uskonvapaus. Voit uskoa omiin juttuihisi ihan vapaasti.

    Äänestä

  • hk-tp kirjoitti:

    mitään aikaa ei ole olemassakaan.

    Fysiikassa ei ole järjen häivää ilman aikaa. Vaikka aikaa ei kyetä määrittämään tarkasti, niin väite, ettei aikaa olisi lankaan, on huuhaata.

    Äänestä

Tietysti!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Voiko musta aukko räjähtää tomuksi ja kappaleiksi saavutettuaan tietyn massan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu