pieniä onnen suuria hetkiä

tukkusutija

kun kiedon käteni onneni ympärille ja tunnen, siinä hän on.

kun äitinsä sylissä istuva pikkuveli ojentaa kätensä kohti, ja suu silmät, koko olemus kertoo ja vaatii: ”ota syliin sinä.” kun pieni vartalo täynnä halua täyttää käsivartesi, ja märkä suu, räkäinen nenä merkkaa poskesi suloisin suudelmin. tiedänhän minä - hampaita tulee, ikenet kutiaa, on nuha.

kun isosisko taas samaan syyliin halajaa, polvelle toiselle tahtoo. ja puhuu pieni lapsi vielä pienemmän kielellä: ” työtä mua, työtä.” osansa itselleen vaatii. kateena rakastaan vahtii. on sekaisin hetken puurot ja vellin taas uuden pulloon pakkaan., ja aamua aika näyttää. vaan hellin ja lellin isoa ja pientä.

kun tulevat toivot kahdella polvella kiljuu ja kitisee, eikä pinna hetikään pala. ei rähinä ala. kevättä kulmat katsoo. siinä mun aarteeni on.

muskariin matkaa vieressäni viisain viisivuotias. hän tietää, miksi kukko kiekuu, että lätäkössä hyppiminen on kivaa, kolmijalkaisia koiria näkee harvoin, kovaa ei saa ajaa, hevonen on isompi kuin terttu-täti, ja kaiken mikä on tarpeellista ja paljon muutakin. muskarista tullessani mukanani on lady, jolle pitää päiväkotiin vietäessä pukea kurahousut päälle auton takana. etteivät pojat portilla huomaisi. kysyin: ”miksi?” ja vastaus tuli kuin kotikadulta: ”mähän oon pusutellut niitä.” vaan sain sudelman minäkin.

onnea pikkuveljen liikkeelle lähtö. nelivedolla tietty ja kovaa. onnea eka kuhmu ja huuto. hienoinen hätä iskän ja äiskän - no ohi kipu jo on. ja säteenä nuorimman naama. ja jalat kun kohta kantaa, niin maailmanrantaa astella voi.

5

415

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • n52

      on kaunis!

    • ...häkellyttävän suloinen tarina:-)

      ---niin nopeasti nuo pienet ihmiset kasvavat---
      *mutta tuo sylintäysi onnea ja rakkautta*** on varmasti parasta, mitä jokainen lapsi voi eläkseen saada....

      ---kiitos:-)

    • on taas mulla kun luen tätä ihanaa tarinaa. Kuinka osaatkin niin hellyttävästi kirjoittaa näistä sinun pienistä aarteista. Olenkin kovasti odottanut koska taas kirjoitat, tykkään näistä niin paljon. Kiitos!

    • taikanainen

      Mikä uskomaton elämänmyönteisyys ja asioitten ymmärrys, viisivuotiaalle kaikki on selvääkin selvempää.

      Sisareni tyttö käy luonani usein, viisivuotias. Askarrellaan yms. Kerran tehtiin kirjekuori ja postimerkki... Sattupa hieman myöhemmin,piti postittaa kirje muttei ollut merkkiä. Lapsi siihen kirkkain silmin, voitaishan me tehdä postimerkki :)

    • tukkusutija

      ultrattiin isosiskon lempikoira "Pikkarainen." se oli "luonut" (sisäinen keskenmeno) kohtuunsa kuusi alkiota. yksi sydän vielä pompottelee. toivottavasti edes se tulee elävänä ulos.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      230
      1743
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      186
      1581
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      45
      1192
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      47
      893
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      750
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      731
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      730
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      701
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      23
      682
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      627
    Aihe