TE-Toimisto palvelee vai rangaistaa?

Anonyymi

Eikö kriisiaikana TE-toimisto pitää auttaa ihmisille eikä järjestää ylimääräiset turhat ongelmat ja haasteet? Ei puhutaan nyt sitä montaako ihmista sai oikeita työpaikkoja sen kautta. Ite en tunne kertaan joku saisi. Parhaillaan järjestää turhat haastattelut vuokra firmoilla jossa ei ole edes oikeita, työpaikkoja.
Sen lisaksi oman kokemukseni mukaan ne suoraan rikkovat TTL-ia. Vaikka teet valitusta päätöstä, ei se auttaa. Pyysin kertomaan missä kohdassa mainittu se, millä perusteella ne tekivät päätöksensä. Vastaus on ihan hämärää. Ja aivan ilman logiikkaa.
Muutenkin näyttää siitä että TE-Toimisto neuvoa vääriin, tekee virheelliset päätökset erityisesti jos asiasi koskee yritystoiminnasta tai joku ”epätavallista” tilannetta. Loppu lopuksi ihmiset maksavat omasta taskusta ja yleensä erittäin vaikeassa tilanteessa.
Johtuuko se siitä että ne eivät saa potkua vaikka tekee työnsä käsittämätöntä huonosti?
Olen veronmaksaja. Minulla pitäisi olla oikeutta valita huonosta palvelusta josta minä ”maksoin” omasta verosta. Mutta ei sitä ole.
En pystyy kieltäytyä siitä ”palvelusta” kun se on ehdoton. Ja TE-Toimisto tekee päätöstä sen mukaan kela tai kassa maksaa työttömyysturvaan, tai ei maksaa.
Siis TE-Toimisto minun käsitykseni pitäisi tehdä kahta juttua: rekisteröidä työttömiä ihmisiä ja auttaa hakeudu uuteen työpaikkaan tarjoamalla (järjestämällä) niitä.
Tulossa on hirveä kriisi. Jos halutaan mennä sen yli parhaillaan, kaikki valtio toimistot ja ministeriöt pitäisi toimia ihan virheettömästi, niin kun normi palvelu.
Esim. minun tilanteessa ne pakottaa minut lopettaa yritystoiminta kokonaan, vaikka mun käsitykseni, se ei ole esteenä vastaanottaa kokoaikaista työtä ja minä mainittiin sen muutama kertaa erikseen. Minä voisin sen lopettaa, vaikka maksoin sitä yritystoiminnasta verot jo tänä vuonna. Mutta en aloitan enää koskaan sen jälkeen. Onko semmoinen tarkoitus TE-Toimistolla? Lisätä työttömiä tappamalla pieniä firmoja ja yrittäjät?
Siis miten varten pidetään semmoinen ”palvelu” mikä ei palvelee mutta häiritsee?
Ehdotuksena olisi antaa potkua kaikille ”pomolle” ja ”viranomaiselle” siellä ja seuraavaksi järjestää ”laadunvalvonta” ja ”pätevyys tarkastus”. Mutta, kaikkien helpoin olisi poistua sen ”toimisto” kokonaan. Se ei toimi kuitenkin. Se on vaan esteenä joka kertaa.
Olenko minä ainoa niin ”onnellinen” vai oliko joku muut samalla kokemuksella? Ite olen menossa oikeusaputoimistolle, mutta haluaisin että minun kokemus ja juttu levisi mahdollisimman laajasti. Haluaisin että tässä jutussa olisi mahdollisimman ennemmän ihmisiä kenellä oli negatiivista kokemusta Te-Toimiston kanssa. Joku paikallis lehdet ja poliitikot - tervetuloa mukaan.

12

1251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Työkkärin ainoa tavoite on kyttäillä ja antaa piiskaa työttömille. Joskus ne auttoi töitä saamaan, mutta nyt tyrkyttävät vaan kokeiluja ja harjoitteluja työttömille. Töitä sieltä ei saa kuin pieni promille.

      • Anonyymi

        Juu, pelkkiä orjatöitä ilmaiseksi.


    • Anonyymi

      TE- toimisto ei ole koskaan ollut muuta kuin työttömien ahdistelu- uhkailu- ja kiusaamiskoneisto. Se on osa suurta invalidisointikoneistoa jonka tarkoitus on vaikeuttaa työttömien köyhien elämää, ei suinkaan auttaa heitä pääsemänä omille jaloilleen. Se on valvova elin joka kyttää työttömiä ja pitää heistä kirjaa. Se keksii tekosyitä jotta työtöntä pääsisi rankaisemaan taloudellisesti.

      Tätä sanotaan työttömien palveluksi.

      Ennen vanhaan 80- luvulla te- toimistoa edeltävä laitos oli Työvoimatoimisto. Se oli normaali työnvälitystoimisto jonka kautta työnantajat ja työnhakijat löysivät toisensa. Vielä tuolloin työpaikat olivat normaaleja työpaikkoja, työsopimukset normaaleja työsopimuksia, ja työntekijän täytyi itse mokata pahasti jos ei päässyt pitkään turvalliseen työsuhteeseen.
      90- luvulla kaikki muuttui. Tuli massatyöttömyys jota alettiin ylläpitää ja ruokkia tarkoituksella. Työttömät eivät enää olleetkaan normaaleja työnhakijoita jotka oli tarkoitus työllistää, vaan heistä tehtiin riistotyökarjaa jotka eivät itse hyödy tekemästään työstä koska se ei ole edes tarkoitus. Työttömistä tuli sosiaalipummifirmojen elinkeino joka on tarkoituskin sementoida ikuiseen köyhyyteen leimaamalla heidät vajaa sitä ja tätä kuntoisiksi mielisairaiksi jotta he pysyvät hyväksikäytettävissä.

      TE- toimisto alkoi toimia kuin parittaja joka harjoittaa epätoivoisessa asemassa olevien ihmisten paritusta heitä riistäville ja hyväksikäyttäville "työnantajille". Samaa tekevät lukemattomat henkilöstövälitystoimistot kuten Barona yms. jotka tekevät aika jäätävää voittoa parittamalla työnhakijoita riistotyösuhteisiin. TE toimiston työnantajapuolen asiakkaat ovat riistotyötä ja haistappastahääräilyä teettäviä sosiaalipummifirmoja joille maksetaan yhteiskunnan verorahoista tukia kun ne ovat työllistävinään työttömiä.

      Tässä kuviossa mielenterveyspalvelut toimii aktiivisesti työttömien stigmatisaatiokoneistona. Työtön on sitä paremmin hyväksikäytettävissä mitä pahemmin hänet on leimattu mielenterveyshäiriöiseksi ja vajaakuntoiseksi. Hyväksikäyttäjä esiintyy hyväntekijänä kuten aina. Ja oikeasti se tuhoaa niiden ihmisten elämää ja terveyttä jonka elämää ja terveyttä sen on muka auttavinaan. Ne jotka oikeasti saavat tästä toiminnasta toimeentulonsa ovat TE- toimiston (ja muiden välittäjien ja parittajafirmojen) työntekijät itse sekä sosiaalipummifirmojen pyörittäjät.

      Sosiaalipummiyrittäjyys tuhoaa oikeaa yrittäjyyttä ja tekee siitä kannattamatonta.

      Työtön on tässä kuviossa hyväksikäytettävä ihmiskaupan uhriin verrannollinen hyödyke parittajan ja asiakkaan välissä joka pidetään kiristyksen, uhkailun ja konkreettisten rangaistusten keinoin käytettävissä. Toisin sanoen työtön jolla ei ole muuta toimeentuloa kuin työttömyyskorvaukset on pakotettu alistumaan hyväksikäyttöbisnekseen aivan samoin kuin ihmiskaupan uhrina oleva prostituoitu parittajan ja asiakkaan välillä kun hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa.

      Työllistämisbisnes on käytännössä samaa toimintaa kuin ihmiskauppa.

      Nyt koronapandemian aikana kun normaalissa työssä olevia kehotetaan jos vain mahdollista tekemään etätöitä ja välttelemään ihmiskontakteja, pakotetaan työttömiä edelleen sosiaalipummifirmojen hyväksikäytettäviksi aivan kuin koronarajoitukset eivät työttömiä koskisi lainkaan.

      • Anonyymi

        "TE- toimisto ei ole koskaan ollut muuta kuin työttömien ahdistelu- uhkailu- ja kiusaamiskoneisto..." ja seuraa pitkät jorinat josta totta voi olla joka sana.


        Olet ihan oikeassa, tosin tietysti työvoimahallinnon pitää ei tappavaa voimaa käyttävän terrorin avulla ylläpitää asiakkaissaan sitä perusperiaatetta että jokaisen työkkärin asiakkaan tulee, jos siihen tilaisuus ilmenee ja terveyttä riittää, pyrkiä itse itsensä elättämiseen, eikä suinkaan jäädä sosiaaliturvan varassa elämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "TE- toimisto ei ole koskaan ollut muuta kuin työttömien ahdistelu- uhkailu- ja kiusaamiskoneisto..." ja seuraa pitkät jorinat josta totta voi olla joka sana.


        Olet ihan oikeassa, tosin tietysti työvoimahallinnon pitää ei tappavaa voimaa käyttävän terrorin avulla ylläpitää asiakkaissaan sitä perusperiaatetta että jokaisen työkkärin asiakkaan tulee, jos siihen tilaisuus ilmenee ja terveyttä riittää, pyrkiä itse itsensä elättämiseen, eikä suinkaan jäädä sosiaaliturvan varassa elämään.

        Ei, te-toimisto pyrkii kitkemään kaikenlaisen itsenäisen ajattelun, yksilöm oman tahdon ja omatoimisen tekemisen ja valta yksilön työ/opintoajoista-ja paikoista pyritään keskittämään te-toimistolle, jota sanelee ja hallitsee eliitti&poliitikot.


    • Anonyymi

      TE-toimiston väki ja heidän toiminta on suoraan jostain psykopaattien osastolta.

      • Anonyymi

        Ydinongelma on koko tämä systeemi jota sanotaan sosialismiksi.

        Useimmat TE- toimistossa työskentelevät asiantuntijat ovat vähän yksinkertaisia auktoriteettiuskovaisia vedätettävissä olevia itsetunto- ongelmaisia vässyköitä jotka eivät ymmärrä millaisessa systeemissä he ovat mukana. Samoin kuin SS- miehet ja naiset olivat Hitlerin Saksassa. Hekin olivat periaatteessa ihan hyviä ihmisiä jotka uskoivat olevansa erityisen hyviä kunnon kansalaisia. He vilpittömästi kuvittelivat olevansa hyvällä asialla. Samoin kuin SS- mies uskoi vilpittömästi tekevänsä hyvän teon varastaessaan liikaa menestyneen jutkun tai väärämielisen ihmisoikeustaistelija- saksalaisen koko omaisuuden ja kultahampaat suusta hänet keskitysleirille lähettäen, uskoo TE- asiantuntija vilpittömästi tekevänsä hyvän työn isänmaallemme toimiessaan siten että Kela ottaa 40% pois viimesijaisimmasta toimeentulotuesta jos työtön ei suostu kuntouttavaan työtoimintaan, työkokeiluun tai jopa ilmaiseksi työntekijäksi tekemään oikeaa työtä ilman palkkaa.

        Itselläni ei ole kokemusta yrittäjyydestä joten olen jäävi sanomaan mitään aloittajan tilanteeseen sinällään. Mutta TE- parittajalta tuskin apua heruu siihenkään tilanteeseen missä hän on.


    • Anonyymi

      Olen yrittänyt saada työttömyystoimistolta rehellisesti heidän puljunsa sisäisiä ohjeita, millä perustein he tuomitsevat omaa työtä tekevän 'päätoimiseksi yrittäjäksi'. Olen valittanut eduskunnan oikeusasiamiehleekin. Ilmeisesti asia on täysin mielivallan ja sattuman ja pärstäkertoimen varassa. Yksi eläkkeelle jäävä työttömyystoimiston pappa väitti rajana olevan 20 tuntia viikossa. Toinen muija sitten väitti, että tuntikin viikossa voi olla peruste katkaista työttömyyskorvauksesi, 'tapauskohtaisesta harkinnasta' riippuen. Eli työttömyystoimisto on ottanut itselleen oikeuden laatia kullekin 'asiakkaalleen' ihan oman lain. Työttömyysturvalaki sallii työttömän tehdä omaa työtä työttömyyskorvauksen ohella, jos oma työ ei estä kokoaikaisen palkkatyön vastaanottamista. Koko asia on tietysti teoreettinen, koska kokoaikaisia palkkatöitä ei ole otettavaksi tuosta vaan.

      Olet oikeassa, nykyiseen agendaan kuuluu pienten yritysten ajaminen alas ja niiden perustamisen estäminen. Sama meno muissakin maissa. Kuljemme kiihtyvällä tahdilla kohti suurfirmojen dystopiaa. Ainut pelastus on usko Jeesukseen. Ylöstempaus taitaa olla hyvin lähellä. Taakse jää (luultavasti) ilkeät työttömyystoimiston muijelit. Paitsi, jos joku jaksaa tehdä lähetystyötä ja saa edes muutaman heistäkin tekemään parannuksen. On suuri lohtu tässä ajassa tietää pääsevänsä pian pois.

    • Anonyymi

      Ilmeisesti on käsitetty väärin TE:n toiminnan ydin tarkoitukset. Joka on etsiä mikä hyvänsä näennäisen hyväksyttävä syy jolla saataisiin asiakkaalle karenssi. ja siten karenssin myötä näennäisiä säästöjä sosiaalikuluihin.

      Ja toinen päätarkoitus on jotta aina olisi riittävä määrä työkykyisiä pitkäaikaistyöttömiä tarjolla jotta valtion ja kuntien työpaikoille niitä toistuvia ja surkeita rutiinihommia tekemään riittäisi työttömyydestään määräaikaispakkotyörangaistustaan suorittavia työttömiä eli 9 euroa/työpäivä töitä tekeviä.

      Yleensä ottaen koskien työvoimapolitiikkaa TE toimisto on kuin taikuri lavalla, lavalla taikuri ensin näyttää että hattu on tyhjä, sitten heilauttaa taikasauvaa ja sanoo jonkin taikasana ja kas kummaa sieltä hatusta löytyy kani. En ole ihan varma mutta epäilen suuresti että sieltä hatusta löytyisi se kani vaikka taikasauvaa ei heiluteltaisi eikä taikasanoja ääneen sanottaisi.

      Vastaavasti meillä on työmarkkinapolittinen triangelidraama jossa on valtiovalta ja on työtä etsivä kansalainen ja on työnantaja joka ei tarvi eikä halua palkata uutta työvoimaa, ja niin valtiovalta heiluttaa taikasauvaa ja sanoo taikasanan kuten aktiivimalli, mutta toisin kuin taikurin ja hatun ja kanin tapauksessa, nyt taikuuden kohde eli uusia työntekijöitä ei-tarviva ja ei-haluava työantaja ei edelleenkään tarvi eikä halua uusia työntekijöitä, niinpä apuun rientää valtiovallan hyvä kaveri nimeltään EK, joka puolestaan käynnistää vapaissa porvarillisissa medioissa propamyllynsä jossa kaikelle kansalle yhä uudestaan ja uudestaan todistetaan että se että jos joku työnantaja ei edelleenkään tarvi eikä halua uusia työntekijöitä se ei ole vähimmässäkään määrin sen työnantajan syy tai vastuulla, vaan vika yksin on työttömässä, mutta että se vika siitä työttömästä toki olisi parannettavissa ja/tai poistettavissa kunhan sen työttömän kyykkyä riittävästi syvennetään.

      • Anonyymi

        Niitä todellisia säästöjä tulisi kun valtion virkamiehet sun muut peesaajat eivät tahalleen omissa salaseuroissaan ja hyvävelikerhoissaan sabotoisi, manipuloisi ja lahjoisi ihmisiä tahalleen työttömäksi työpaikoiltaan kortistoon vaan antaisivat tehdä rauhassa töitään ja tähän päälle myös lisäksi vahva irtisanomissuoja.

        Nythän tarkoitus on lähinnä kiusata, alistaa, kurittaa, heikentää, pilata, omistaa, manipuloida, käskyttää. Sellaisilla johtamis”taidoilla” ei kukaan saa menestymään omaa ryhmäänsä.


    • Anonyymi

      Se on tulinen mesta omaa rangaistusta palvellessa?

      • Anonyymi

        Yrittäjillä on oma työttömyyskassa. Maksut sinne maksetaan liikevoitosta. Yrityksen tarkoitus on tuottaa voittoa, eikä keikkua kannattavuuden rajamailla. Poikkeuslain takia tähän on tullut muutoksia, jotka ovat määräaikaisia.

        Nämä ovat kapitalismin perusoppeja. Emme elä Neuvostoliitossa.

        Tuskin ketään lehdistössä kiinnosta yksittäisen firman talousasiat.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5790
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3667
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      227
      1921
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1772
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1222
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1177
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      290
      955
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      50
      948
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe