Olen itse musiikkialan ammattilainen ja olen vakuuttunut,
että tämän vuoden suomen edustuskappaleella
on kaikkien aikojen mahdollisuudet vaikka
voittaa kisa. Siitä olen vakuuttunut, että joka tapauksessa
sijoitus tulee olemaan viiden parhaan joukossa, kappale
on juuri sopivanlainen "hömppä" pärjätäkseen
kisassa.
että tämän vuoden suomen edustuskappaleella
on kaikkien aikojen mahdollisuudet vaikka
voittaa kisa. Siitä olen vakuuttunut, että joka tapauksessa
sijoitus tulee olemaan viiden parhaan joukossa, kappale
on juuri sopivanlainen "hömppä" pärjätäkseen
kisassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
näin, sillä toisin kuin yleensä euroviisujemme kohdalla, en ole edes yrittämällä saanut itseäni tykkäämään tästä kipaleesta. Lienee hyvä enne!
Ei se, että biisi on 'hömppä' riitä euro-
viisumenestykseen. Sen pitäisi myös olla
vetävä jollakin tapaa. Ruotsin kappale on
toistaiseksi ainoa Lauran kilpailija,
jonka olen kuullut. Se ainakin pyyhkäisee
Suomen biisin mennen tullen.
Suomalaiset 'musiikkialan ammattilaiset'
ovat harvoin olleet hyviä euroviisu-
menestyksen arvioitsijoita.
Olen samaa mieltä. Olen myös kuullut ruotsin biisi, Afro-dite/Never let it go, ja se on paljon parempi kun Bitch-Lauran biisi. suomi sijoittuu taas viimeiseksi!
Kirjoitin perusteeksi vain "hömppä" kun en ehtinyt kommentoimaan paremmin
, tarkoitin, että biisi on tarpeeksi "huono" voittaakseen koko kisan.
Suomen virhe aiemmin on ollut, että sinne on lähetetty oikeasti(musikaalisesti)
liian hyviä kappaleita. Sehän on nähty, että kisan voittaa aina joku mahdollisimman
epäomaperäinen(eli siis jostain matkittu) kappale ja juuri sellainen suomella tänä vuonna on.
Biisin melodia on hyvä, mutta se on aika selvästi matkittu eräästä kansainvälisestä hitistä.
Saat nähdä, että tulen olemaan oikeassa...
Minusta taas Suomen biisi on paljon omaperäisempi kuin useamman muun maan...En yksinkertaisesti voi sanoa mitään biisiä, mitä se muistuttaisi...