Aihe

Suomi takaisin.

Anonyymi

Suomen kansalaisuus on sen haltijalle arvokas pääoma. Turvapaikka Suomessa antaa sekin paremman aseman kuin valtaosalla maailman ihmisistä on. Aiheellisesti käydään keskustelua, väittelyäkin, kaikkien täällä asuvien vapauksien ja oikeuksien laajuudesta. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet toiseen vaakakuppiin asettuvat vastuu ja velvollisuudet. Tavoitteena punninnassa pitäisikin olla näiden ”oikeasuhtaisuus”, sillä ilman vastuuta ei ylläpidetä oikeuksiakaan. Suomalainen yhteiskunta toden totta on vastuun ottamisen arvoinen.

* * *

Viime aikojen keskustelu turvallisuudesta johdattaa pohtimaan laajemmin, siis yksittäistapauksista erillään, eräänlaista sivistysvaltion dilemmaa. Lyhyesti kuvattuna kysymys on siitä, miten annetaan turvaa ihmisille, joiden varalta joudutaan sitten turvaamaan muita, siis suojautumaan.

Tästä puolestaan seuraa vaikeita jatkokysymyksiä. Missä määrin yksilön oikeuksien vastapainoksi voidaan asettaa kaikkia koskeva turvallisuus? Tai päinvastoin, voidaanko koko yhteiskunnan turvallisuus vaarantaa asettamalla yksittäisten yksilöiden oikeudet etusijalle?

42

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Pressa ja persut ovat tulevaisuudesta huolissaa, muut puolueet aukovat päätä jos puhumme asiasta olemme heti rasistipuolue tai jopa rupusakkia kun itsekkin tietävät takevänsä väärin ,mutta ei tunnusteta. Hyvä Sale.

      • Anonyymi

        Jospa ottaisitta kantaa muuhunkin kuin maahanmuuttoon. Ei kannata Perussuomalaisia äänestää täällä valtuustoon koska täällä ei ole maahanmuuttoa. Eivät osaa muihinasioihin ottaa kantaa.

      • Anonyymi

        Kreikkaan tulleet siirtolaiset ilman papereita kolmanneistamaista miten se on mahdollista? Nyt ne vaativat hotellimajoitusta ei haluta vokkiin. He eivät ole turvapaikanhakijoita vaan siirtolaisia? Ulkorajat vuotaa kuin seula ei minkäänlaista kontrollia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Päättäjät ovat pöljempiä kuin tulijat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ottaisitta kantaa muuhunkin kuin maahanmuuttoon. Ei kannata Perussuomalaisia äänestää täällä valtuustoon koska täällä ei ole maahanmuuttoa. Eivät osaa muihinasioihin ottaa kantaa.

        On otettu ja monesti kantaa talouteen, työhön, köyhyyteen jne mutta tämä turvapaikka pummian tulo ei lopu joka on turvallisuusuhka ja syö hel_etisti verotulojame joita tarvitaan pikaisesti oman kansan käyttöön. Kärsivällisyyttä koetellaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ottaisitta kantaa muuhunkin kuin maahanmuuttoon. Ei kannata Perussuomalaisia äänestää täällä valtuustoon koska täällä ei ole maahanmuuttoa. Eivät osaa muihinasioihin ottaa kantaa.

        Suomeen tulevat elätit haittaa myös kemijärviläisiä veronmaksajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ottaisitta kantaa muuhunkin kuin maahanmuuttoon. Ei kannata Perussuomalaisia äänestää täällä valtuustoon koska täällä ei ole maahanmuuttoa. Eivät osaa muihinasioihin ottaa kantaa.

        Afrikan sarvesta kannattaa matkustaa Suomeen herää kysymyksiä. myös Irakista tulee miehiä ja on outoa ettei heitä voi palauttaa jos he eivät halua ja vielä oudompaa maksetaan jos lähtevät ja suomalaiset maksavat johon kuuluu tietenkin Kemijärviläisetkin Meillä on vokeissa tälläkin hetkellä tuhansia miehiä.

        Yli 6000 jätkää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jospa ottaisitta kantaa muuhunkin kuin maahanmuuttoon. Ei kannata Perussuomalaisia äänestää täällä valtuustoon koska täällä ei ole maahanmuuttoa. Eivät osaa muihinasioihin ottaa kantaa.

        Mitä meidän Presidetti sanoi koko kansalle tietääkseni Niinistö ei ole Persu.

    • Anonyymi

      On kyllä tosi typerä ja mitään sanomaton slogan tuo persujen "Suomi takaisin"

      • Anonyymi

        Siinä näin aluksi, katellaanpa kuinka TAAS sääntöjä "rikotaan" näin täälä toimitaan muissa foorumeissa keskustellaan.

      • Anonyymi

        Minua ei haittaa haukkuminen se vaan lisää olemaan Perussuomalainen siis Perussuomalainen.

      • Anonyymi

        Mitä ne muslimit hokee,kun ne kumartelee ja pyllistelee Allahia?
        Haluatko kuulla,voin sen sanoman Suomentaa:Ei se ole kieli,se on väliliha,välihaaa,väliliihaaa!

    • Anonyymi

      Olen ollut Ruotsissa töissä ja maksanut verot Ruotsiin.
      Heti asemalta (Ruotsissa)menin kysymään töitä,ennenkuin meni tutun tykö kortteeraamaan ja heti töihin.
      Työeläkettä tulee Ruotsissa tehdystä työsta ja Suomi perii siitäkin vielä veron,että saa elättää nuita "taatelin tallaajia".

      • Anonyymi

        Vielä ne viittii tulla kristittyihin maihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä ne viittii tulla kristittyihin maihin.

        Nehän tulee koska papit ovat yksi per**** suojelevat ihmisiä joitten tarkoitusperä on tuntematon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä ne viittii tulla kristittyihin maihin.

        Kyllä kristittyjen elätys kelpaa, kaikki muu on väärin islamistien mielestä. He eivät luovu tavoistaan eivätkä mistään, vaan meidän olisi muututtava heidän mukaisekseen. Suomi kilttinä, nöyränä ja vaatimattomana tekee kaikkensa, että emme vai missään tapauksessa astuisi islamistien varpaille.
        Heidän kuuluisi mukautua suomalaisuuteen, eikä päinvastoin.
        Suomen kansalaisia he voivat olla mutta eivät ikipäivänä suomalaisia!!

        Niin kauan kun vesipäät ovat päättävissä viroissa asiat eivät muutu.

      • Anonyymi

        Ei kait Suomi sinulta veroja peri jos olet ruotsalainen ja asut Ruotsissa. Jos olet kirjoilla Suomessa ja asut Suomessa ja saat palvelsi Suomesta tottakait silloin verot Suomeen.

    • Anonyymi

      Voisitteko arvoisat puupääpersut hoitaa nämä jäsentenväliset keskustelunne jossakin muualla kuin täällä kaupungin yleisellä palstalla?

      • Anonyymi

        Kyllä me voidaan ja niin tehdäänkin, pitää käydä täälä kun kirjoittajat puuttuvat ja se jopa huolestuttaa.

      • Anonyymi

        Perussuomalaiset on nyt Suomen suosituin puolue!

        Kyllä kansa tietää.

    • Anonyymi

      Esim. Unkarin ei tarvi sanoa: Unkari takaisin. Sitä ei muut määräile.

      • Anonyymi

        Unkarille näytettiin muutama viikko sitten mistä kana kusee. Orban oppi kerralla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unkarille näytettiin muutama viikko sitten mistä kana kusee. Orban oppi kerralla.

        Joo, tottakai ilmainen raha kelpaa ,mutta mitä lupasi Unkari? Ei mitään jatkaa edelleen oman maansa turvallisuutta eu ei voi mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unkarille näytettiin muutama viikko sitten mistä kana kusee. Orban oppi kerralla.

        Unkarin ulkoministeri: Unkari jatkaa kansallisten etujen suojaamista myös vuonna 2021.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Unkarille näytettiin muutama viikko sitten mistä kana kusee. Orban oppi kerralla.

        Jatkamme itsemme suojaamista laittomalta siirtolaisuudelta sekä etelärajoilla että Brysselissä, ulkoministeri korostaa.

    • Anonyymi

      Mulla on pikkuisen sellainen fiilis, että nämä ISIS-äitien pelastajat eivät oikein ymmärrä mitä Syyriassa tapahtui, ja mikä näiden naisten rooli ISIS:ssä oikein oli, kirjoittaa Hannele Pajunen VK-sivullaan.

    • Anonyymi

      Suomalaisten luottamus eri tason poliittisiin päättäjiin on hieman hakusessa, kertoo KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuore kysely.

      Kyselyn mukaan 48 % vastaajista ei tunne luottamusta kotikunnan päättäjiin ja prosentilla enemmän on epäluottamusta myös valtakunnallisiin päättäjiin.

      Esim.Uusi tieliikennelaki on täysi susi.
      Minkä takia niitä jatkuvasti muutellaan?
      Miten voi tuollainen,jolla on luottamuspula,olla ulkoministerinä?

    • Anonyymi

      Aina vaan tätä samaa virttä, eikö teillä ole muuta tärkeämpää kuin maahanmuutto. Joka ei ole mikään ongelma Suomessa. Esim. Miten saisitte töihin laiskat kantaväestöt, jotka eivät viitsi töitä tehdä huonolla palkalla. Nekin työt kelpaavat maahaanmuuttajille.

      • Anonyymi

        Sama virsi tulee toistumaan niin kauan kuin joudutaan elättämään turvapaikkapummeja.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä minäkin, jos Keiteleen sahallekkin tuotaisiin vierasmaalaisia alkaisi hommat luistamaan ilman valituksia. Virolaiset ottaisivat mielellään hommat. Onhan Suomen rakennuksilla tuhansia ulkomaalaisia työssä. Thaikuissa esimerkkiä jotka tulevat noukkimaan meidän marjat samalla kun oma kansa käätelee kylkeä.

        Samaa virttä veisaat.

        Olkiluoto 3-on 20 v myöhässä.
        Halpa ulkolainen työvoima.
        Tuskin valmistuu koskaan.

        Keiteleen saha on automaattinen saha,valvojia vain tarvitaan.
        Käy tutustumassa (avoimet ovet tilaisuudessa).
        Kuulostaa olevan paha aukko,sivistyksessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olkiluoto 3-on 20 v myöhässä.
        Halpa ulkolainen työvoima.
        Tuskin valmistuu koskaan.

        +++++

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        +++++

        Ketjusta poistettu 14 sääntöjenvastaista kirjoitusta? Mikä maa mikä valuutta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjusta poistettu 14 sääntöjenvastaista kirjoitusta? Mikä maa mikä valuutta?

        Irak

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketjusta poistettu 14 sääntöjenvastaista kirjoitusta? Mikä maa mikä valuutta?

        Valuutta merkelinmarco

    • Anonyymi

      Korona hyppäsi taas lajista toiseen.
      Eikö hallitusohjelma toteudu?
      Vieraslajit on hävitettävä Suomesta.
      Joko on selvinnyt,millä "sivulla" se on?

    • Anonyymi

      Ex-pääministeri Juha Sipilään käytiin käsiksi eduskuntatalon edustalla.
      Oliko käsiksikäynyt:Mies vai naispuolinen?
      Henkilö,ei kerro paljon mitään.
      Oliko Suomalainen vai itse kutsuma alaikäinen "partasuu?

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maisa Torpan raskausuutisesta...

      Maisa Torppa ilmoitti olevansa raskaana. Yksi asia ihmetyttää ja on ihmetyttänyt aikaisemminkin: Maisa Torpan Instagramissa tykkääjissä/kommentoijiss
      Kotimaiset julkkisjuorut
      292
      19005
    2. Stefun Sofialle tarjoamat luxuskyydit maksamatta, velkaa niistä jo yli 17 000 euroa.

      Seiskan mukaan limusiinikyyteihin erikoistunut yritys hakee Stefun yritykseltä oikeusteitse yli 17 000 € maksamattomista kyydeistä. Useat ajoista ova
      Kotimaiset julkkisjuorut
      318
      5464
    3. Maisa otti raskauskirtin esille

      Viimeinen oljenkorsi.... Miten "yllättävää".. .. :D
      Kotimaiset julkkisjuorut
      162
      2941
    4. Miksei työ kelpaa suomalaisille?

      Rakennus-, siivous-, ja hoiva-alakin täynnä ulkomaista työvoimaa ja kotimaiset vuosis kortistossa. Mistä moinen oikein johtuu. Ovatko korvaukset liia
      Maailman menoa
      238
      2809