Katso, kuuntele ja ihmettele
Musta aukko vs. Laajeneva musta tähti joka säteilee laajenevaa pimeää energiaa / työntävää voimaa
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jukka-savorinen/tasta-videosta-kerrot-tarinaa-lasten-lapsillesi-tulevaisuudessa/
😃
Tästä videosta kerrot tarinaa lastenlapsillesi tulevaisuudessa
6
113
Vastaukset
- Anonyymi
Minun lapsenlapsellani on viikolla pappapäivä. Hän lähtee seuraavana aamuna papalta kouluun. Näytän hänelle videosi, niin haaveesi käy heti toteen.
Kysyn videon jälkeen, pitääkö hän väitettäsi uskottavana. Olen melko varma, että neiti 12 v. näkee läpi falskista esityksestäsi, varsinkin kun hän ensin lukee oman kommenttisi siitä, ettet ole lainkaan opiskellut fysiikkaa.
Olen kasvattanut lapseni olemaan uskomatta huuhareihin ja pyrin kasvattamaan myös lapsenlapseni samaan, joskin hän saa varmasti jo kotona eväät kriittiseen ajatteluun . Niin, tuossahan on kyse ihan perusfysiikasta.
Riittää että saa avaruudessa laajenevan tähden sisäisen paineen kasvamaan 😃
Vetävää voimaa ei voi selittää, koska sitä ei ole olemassa.
Laajenevan tähden laajenevan aineen normaalia voimakkaamman laajenemisen aikaansaamiseksi tarvitaan vain riittävästi energiaa sen ulkopuolelta ja näin sen sisäinen paine saadaan kasvamaan jne.
Avaruudessa laajeneva musta tähti tuota laajenevaa pimeää energiaa kyllä riittävästi siihen säteilee
Joten mihin ihmeeseen te sitä vetävää voimaa tarvitsette?
😃- Anonyymi
Se 12-vuotiaskin tajuaa nuo asiat paremmin kuin sinä. 🤣
Varmaan 4-vuotiaskin onnistuisi siinä. 🤔🤣 - Anonyymi
Fysiikan kanssa ei sinun sönkötykselläsi ole mitään tekemistä.
Fysiikka tuntee vetävät voimat. Sekä sähkömagneettinen vuorovaikutus perustuu sekä hylkiviin- että vetäviin voimiin. Esimerkiksi molekyylisidokset perustuvat vetäviin voimiin.
Myös heikot ja vahvat ydinvoimat ovat vetäviä voimia.
- Anonyymi
Kyllä... ainakin silloin, jos haluan naurattaa heitä. 🤣🤣🤣
- Anonyymi
Onneksi olen tehnyt hyviä töitä, enkä ole tehnyt lapsia kärsimään tähän maailmaan.
Rikoslaissa pitäisi säätää lapsien tekeminen rangaistavaksi. ✨
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?837111Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267063Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1096168Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455414Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845238Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635205Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405108Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274595Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv173477Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003390