Eläkkeisiin ja työttömyystukiin historiallinen leikkaus – näin paljon se rokottaa
Etenkin pienituloisten toimeentulo heikkenee vuodenvaihteessa hallituksen päätöksen vuoksi.
Kansan- ja takuueläkkeet sekä työttömien peruspäiväraha ja työmarkkinatuki pienevät vuodenvaihteessa.
Normaalisti näitä etuuksia korotetaan vuosittain hintojen nousun mukaan. Tämän vuoden hienoinen inflaatio olisi tuonut ensi vuodelle 0,4 prosentin korotuksen, mutta eduskunta hyväksyi keskiviikkona hallituksen esityksen, jonka mukaan korotus korvataan 0,85 prosentin leikkauksella.
Niinpä täyden kansaneläkkeen määrä kuukaudessa pienenee ensi vuonna 629 euroon, kun se ilman lakimuutosta olisi noussut 637 euroon.
Työttömien peruspäiväraha ja työmarkkinatuki taas pienenevät 697 euroon, kun ne normaalisti olisivat kohonneet 706 euroon.
Juha Sipilän hallituksen tekemää erillistä päätöstä voikin pitää historiallisena.
Olisiko tällä jotain tekemistä Sippilän eduskuntatalon edessä "liukastumisen" kanssa?
kurjistamista
12
70
Vastaukset
- Anonyymi
liukkaat on kengät kun jonkun käteen noin kompuroi....
- Anonyymi
ettei olis niin että Sipilä itseään täynnä olevana pohjalaisena olisikin törmännyt itse vastaan tulevaan kansalaiseen ja koska häntä ei ole väistetty ja kumarrettu on itseään tärkeänä pitävänä käsittänyt asian hyökkäyksenä egonaan vastaan.
- Anonyymi
Seura-lehden selvitys:
"Juha Sipilästä tuli miljonääri valtion tuella ja härskeillä tutunkaupoilla"
https://seura.fi/asiat/ajankohtaista/seuran-selvitys-juha-sipilasta-tuli-miljonaari-valtion-tuella-ja-harskeilla-tutunkaupoilla/
Varmaan näilläkin jutuilla on merkityksensä!- Anonyymi
monissa lehdissä on kommentoitu että sitä saa mitä tilaa......
- Anonyymi
taisi se pekkarinenkin pyörähtää hangessa jossain tunturissa silloin kun tehtaanlopetus oli meneillään!
- Anonyymi
Kyllä kun aikansa kansalaisia kurmootetaan jossakin vaiheessa näin käy,
on käynyt kautta historian.
Ammoisina aikoina eugen shauman pamautti bobrikovin hengiltä, eipä tainneet suomalaiset olla kovin pahoillaan tapahtuneesta.
.....ajat muuttuu......- Anonyymi
Kemijärven eläkeläisilläkään ei ole koskaan ollut näin hyvää aikaa kuin nyt. Terveydenhoidosta huolehditaan lähes ilmaiseksi samoin harrastusmahdollisuudet ovat lähes ilmaiset.
Kertokaa missä maassa tiedätte olevan paremmin? Hävetkää ja miettikää onko valittamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kemijärven eläkeläisilläkään ei ole koskaan ollut näin hyvää aikaa kuin nyt. Terveydenhoidosta huolehditaan lähes ilmaiseksi samoin harrastusmahdollisuudet ovat lähes ilmaiset.
Kertokaa missä maassa tiedätte olevan paremmin? Hävetkää ja miettikää onko valittamista.Millähän varoilla loisivat?
Eläkkeet ei riitä edes lääkkeisiin!
Työura on ensin tehty muualla ja verot myös kannettu sinne, nyt sitten tultu "eläkepäiviä" viettämään tänne rasitteeksi kuntatalouden muutenkin heikoissa kantimissa olevaa sosiaali/terveydenhoitopuolta.
- Anonyymi
Joko eläkeläiset joutuvat myymään meisseleitä ja pipareita?
- Anonyymi
Ne jokku jaksaa Sipilää kiittää vaikka nythän on vihervasemmstohallitus.
- Anonyymi
Jotkut suomalaiset ovat siitä tyhmiä että ne tykkää kun niille antaa sapiskaa ja vähän kurjistaa niiden elämää.
Onpahan sitten taas aihetta mitä jaaritella naapureille ja kyläläisille! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jotkut suomalaiset ovat siitä tyhmiä että ne tykkää kun niille antaa sapiskaa ja vähän kurjistaa niiden elämää.
Onpahan sitten taas aihetta mitä jaaritella naapureille ja kyläläisille!....niitä kutsutaan "hölmöläisiksi"!..........
Niistä kirjoitetaan jopa novelleja ja kerrotaan kaskuja....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2893233Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit252984TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.241997- 1301891
Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e351774Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1191661Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71410Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21213Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91153- 621103