Sähköauto?

Jos se olisi ollut ikinä hyvä idea, niin se olisi toteutettu jo 1800-luvulla, kuten itseasiassa tehtiinkin - heikoin tuloksin.

Puhdasta energiaa? Mistä pirusta te kuvittelette, että se sähkö sinne putkeen tulee?
Se tulee suurimmaksi osaksi kivihiilestä, öljystä, maakaasusta ja ydinvoimasta.
Ts. te sähkön tankkaajat poltatte näitä energiamuotoja kun kuvittelette, että se
tulee jotenkin maagisesti sinne johtoon ja puhtaasti.

Se ei ole puhdasta energiaa, saati sitten järkevää energiaa. Mutta tämän ympärille
on kehitetty jo niin paljon teollisuutta ja kiinnitettyä rahaa, ettei asia voi olla väärässä, eihän? Kysy vaikka joltakin afrikkalaispojalta, joka etsii Euroopan sinne
dumppaaman ongelmajätteen keskeltä kierrätettäviä pieniä osia, samalla hengittäen
kaatopaikan myrkkyä keuhkoihinsa.
Se on ok meille Eurooppalaisille (USA:sta ja kaksoismoralismista kirjoitan erikseen), mutta kun dumppaamme itsekin kaiken paskan sinne, niin jonnekin se syyllisyyden tunnekin on tungettava ja sijais-syyllinen löytyy joka ikiselle asialle. Me itsehän vain ajamme siististi Teslalla ja nukumme mukavasti.

Hyviä unia

19

282

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Nyt on menny stringit liian syvälle vakoon.

      • kenellä? :)


    • Siinä ylhäällä on linkki että "....lue lisää" :)

    • Anonyymi

      Oiskohan tekniikka akkujen suhteen kehittynyt vähän sitten 1800 luvun?

      Sähkön tuotanto 2019:
      Ydinvoima 35 %
      Vesivoima 19 %
      Biomassa 18 %
      Tuulivoima 9 %
      Kivihiili 7 %
      Maakaasu 6 %
      Turve 4 %
      .
      .
      .
      Öljy 0,3 %

      Kivihiili, öljy ja maakaasu vastasivat 13, 3 % ja kun ydinvoiman osuus oli 35 %, ei olla lähelläkään "suurinta osaa." Lisäksi fossiilisten osuus laskee jatkuvasti.

      Sähkön tuoton CO2-päästöt:
      - 5,5 Mt vuonna 2019
      - 7 Mt vuonna 2015
      - 19 Mt vuonna 2010

      Ottaisit asioista selvää, niin vannekaan ei puristaisi päätäsi niin paljoa. Olemme menossa hyvään suuntaan CO2 neutraalin sähkön tuottamisessa. Ydinvoiman suhteen en edes nää mitään ongelmaa.

      • Anonyymi

        Globaalilla tasolla asia on aivan toinen, Hiilettömyys ei todella ole näkyvissä edes tällä vuosisadalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Globaalilla tasolla asia on aivan toinen, Hiilettömyys ei todella ole näkyvissä edes tällä vuosisadalla.

        Katsotaan nyt mitä fuusioreaktorit tuo tullessaan, jos tuo ja millä aikataululla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Globaalilla tasolla asia on aivan toinen, Hiilettömyys ei todella ole näkyvissä edes tällä vuosisadalla.

        Länsimaissa, missä liikenteen päästöt ovat suuret, siirrytään nopeiten hiilineutraaliin liikenteeseen. Ja jos suuret autonvalmistajat eivät kohta enää tee perinteisiä polttomoottoreita, niin ei nillä vuosisadan loppupuolella enää ajetakaan.


    • Anonyymi

      Olisikohan sähköauton pointti se, että energia voidaan tuottaa tehokkaammin ja päästöttömämmin suurissa voimalaitoksissa kuin polttomoottorilla jokaisessa yksittäisessä autossa erikseen.

      • Anonyymi

        Jos sähkön tuotannosta on kolmannes jotain mitä-sattuu-sähköä Venäjältä niin siinä on ekologisuus kaukana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos sähkön tuotannosta on kolmannes jotain mitä-sattuu-sähköä Venäjältä niin siinä on ekologisuus kaukana.

        Edes Venäjällä ei voimalaitoksissa tuoteta energiaa yhtä onnettomalla hyötysuhteella kuin auton polttomoottorissa.


      • Anonyymi

        En nyt varsinaisesti asiantuntija, mutta sivuaineopinnoissa tuli energiantuotantoakin sivuttua. Sen ymmärtämiseen ei kovin syvällistä ymmärrystä tarvita, että pienen polttomoottorin hyötysuhde on täysin naurettava. Ylivoimaisesti suurin osa energiasta vapautuu hukkalämpönä ja meluna.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En nyt varsinaisesti asiantuntija, mutta sivuaineopinnoissa tuli energiantuotantoakin sivuttua. Sen ymmärtämiseen ei kovin syvällistä ymmärrystä tarvita, että pienen polttomoottorin hyötysuhde on täysin naurettava. Ylivoimaisesti suurin osa energiasta vapautuu hukkalämpönä ja meluna.

        Polttomoottori on siis äänekäs lämmitin, joka tuottaa myös liike-enegiaa.


    • Anonyymi

      Voi jyvä "fyysikko" ystävä, huomautan jälleen kerran tästä samasta asiasta, joka opetetaan yleensä mummoille ensimmäisenä kun pääsevät tietokoneen ääreen.

      ÄLÄ painele sitä enteriä kirjoittaessasi, rivinvaihto on automaattinen, mutta jos vaihdat riviä painamalla enteriä, kyseiseen kohtaan tulee rivinvaihto, riippumatta onko se rivin lopussa, joka tekstiä lukiessa erilaisella, tai erikokoisella fontilla saattaa osua mielivaltaiseen paikkaan, ja tekstistä tulee sotkuisen ja hankalan näköistä.

      Taitaa olla ainakin 5.s kerta huomauttaa samasta asiasta, toivottavasti alkeet menee jo perille.

      • Anonyymi

        "tekstistä tulee sotkuisen ja hankalan näköistä"

        Ehkä tuo on alunperinkin tarkoitus. Kun
        teksti on
        riittävän sekavaa, niin
        jokainen voi sen tulkita haluamallaan tavalla.


    • Anonyymi

      Vety tulee päihittämään mineraali ja metalli akut

      • Anonyymi

        Kyllä palladium-kypärät pystyvät absorboimaan vetypäisten päihittelyt ja tuprauttelut.


      • Anonyymi

        Itse veikkaan, että joku täysin uusi akkuteknologia tulee jossain vaiheessa ja hävittää kaikki nykyiset akut. Yksi vaihtoehto on hiilinanoputket.


    • Anonyymi

      Mummo ankka ajoi jo sähköautolla .
      Hiekkakansaa lisää maailmaan, sillä heiltä ostamasi öljy täyttää maan 🤣
      800hv 500km toimintamatkalla ei sovi kaikkien kukkaroille , mutta tänä vuonna saadaan jo 25.000e autoja markkinoille.

      • Anonyymi

        Sähköauto sopii toistaiseksi vain omakotitalossa asuville koska latausmahdollisuus muualla on olematon.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jussi Halla-aho huolissaan Sofia Virrasta

      Jussihan on vanha vihreä. Onko tässä kyse alkukesän kiimasta, kun aidan toisella puolella oleva vihreä alkaa kiinnostama
      Maailman menoa
      96
      7715
    2. Sofia Virta kadonnut....onko juomassa?

      Virran poissaolo eduskunnasta on herättänyt huomiota. Esimerkiksi Ilta-Sanomat kertoi aiemmin, että Virta on ollut tällä
      Maailman menoa
      130
      6440
    3. Julkista rahaa ei tule antaa senttiäkään yksityisille yrityksille

      Julkinen raha on meidän yhteistä rahaa, ja se raha on tarkoitettu yhteiseen käyttöön, kuten esimerkiksi tuottamaan palve
      Maailman menoa
      170
      4561
    4. Tytti Tuppurainen: Suomen pakolaiskiintiö pitäisi nostaa 10 000 vuodessa

      asia on faktaa, noin Tytti sanoi aiemmin. Kun taas Orpon hallitusohjelman mukaisesti Suomen pakolaiskiintiö on pudotettu
      Maailman menoa
      235
      3111
    5. Halla-aho sivaltaa edustajantyöstään lintsaavaa Sofia Virtaa

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/937c74d7-f905-4466-b9b4-abd017fe5b63 Kansanedustajan on ilmoitettava poissaolosta
      Maailman menoa
      94
      2678
    6. Ruotsissa uusi monikulttuurisuusongelma: Mummonraiskuut

      Ilmiö räjähti käsiin ja nyt painetaan paniikkinappulaa. Moni vanhustenhoivayhtiö on joutunut jopa lopettamaan, koska keh
      Maailman menoa
      50
      2047
    7. Tunnustusten lauantai

      Mitä haluat sanoa kaivatullesi?
      Ikävä
      140
      1698
    8. Yhteydenotto

      Tiedätkö tai ymmärrätkö syyn, miksi kaivattusi ei ota sinuun yhteyttä? Mikä se syy on?
      Ikävä
      197
      1574
    9. Sofia Virta SUURI POLIITIKKO

      Osallistumalla Erikoisjoukkoihin nostaa Vihreät kauaksi ohi perussuomalaisista, joka on muutenkin hajoamassa omaan mahdo
      Maailman menoa
      55
      1006
    10. Ruoan arvonlisävero menee käytännössä tukijussille

      Ilman juomia elintarvikkeiden myynti vuonna 2025 oli reilut 15 miljardia euroa. Tuolla tasolla arvonlisävero pyörii pari
      Maailman menoa
      2
      865
    Aihe