Oon pian 30 v. Voin sanoa et oon kaks kertaa ollut hyvin ihastunut, kummallakaan kerralla en tosin kertonut tunteista mutta aavistin ettei he pitäisi minusta kun eivät kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Siis hyvin neutraalia käytöstä.
Oon aika musertunut. En käy kuin töissä ja vapaa-ajalla koiran kanssa lenkillä. En ole ketään kaivannut vierelleni mutta kun tällä hetkellä olen hyvin ihastunut niin se satuttaa kun tiedän että tämä nainen ei musta pitäisi. Olen niin tavallinen, en ole hauska ja olen herkillä nykyään et itken vähän joka asiasta. Eikä kyllä ole ulkonäköäkään et vois edes saada sillä toisen kiinnostuksen heräämään.
Pikkuhiljaa pakko hyväksyä et tuun olemaan aina yksin. Sekään ei tuntunut pahalta ennenkuin ihastuin vajaa vuosi sitten tähän naiseen. Olen aina ollut aika varma et tuun olemaan aina yksin, jotenkin vaan aavistan sen. Mulla ei tunnu olevan näitä taitoja millä parisuhteen löytää. Enkä ihastu helposti tai siis en ihastu usein. Ihastuminenhan mulla tapahtuu yleensä todella voimakkaasti jos on tapahtuakseen niin ensikohtaamisella. Näin on aina ollut nämä pari krt elämässäni.
Mul on jokin osa-alue jäänyt kehittymättä.
Työelämässä pärjään ihan hyvin, ainakin saan kiitosta. Olen ammatissa joka on asiakkaiden ja ison työyhteisön kanssa toimimista. Tosin näihin työporukan vapaa-ajan järjestämiin bileisiin en ole koskaan osallistunut. En koe sitten taas vapaa-ajalla luontevaksi olla isossa porukassa vaikka kyse onkin tutuista ihmisistä.
Olen niin vetäytyvä ja ujo. Työpaikalla jostain kumman syystä pystyn esittämään sosiaalista.
Oon aika musertunut. En käy kuin töissä ja vapaa-ajalla koiran kanssa lenkillä. En ole ketään kaivannut vierelleni mutta kun tällä hetkellä olen hyvin ihastunut niin se satuttaa kun tiedän että tämä nainen ei musta pitäisi. Olen niin tavallinen, en ole hauska ja olen herkillä nykyään et itken vähän joka asiasta. Eikä kyllä ole ulkonäköäkään et vois edes saada sillä toisen kiinnostuksen heräämään.
Pikkuhiljaa pakko hyväksyä et tuun olemaan aina yksin. Sekään ei tuntunut pahalta ennenkuin ihastuin vajaa vuosi sitten tähän naiseen. Olen aina ollut aika varma et tuun olemaan aina yksin, jotenkin vaan aavistan sen. Mulla ei tunnu olevan näitä taitoja millä parisuhteen löytää. Enkä ihastu helposti tai siis en ihastu usein. Ihastuminenhan mulla tapahtuu yleensä todella voimakkaasti jos on tapahtuakseen niin ensikohtaamisella. Näin on aina ollut nämä pari krt elämässäni.
Mul on jokin osa-alue jäänyt kehittymättä.
Työelämässä pärjään ihan hyvin, ainakin saan kiitosta. Olen ammatissa joka on asiakkaiden ja ison työyhteisön kanssa toimimista. Tosin näihin työporukan vapaa-ajan järjestämiin bileisiin en ole koskaan osallistunut. En koe sitten taas vapaa-ajalla luontevaksi olla isossa porukassa vaikka kyse onkin tutuista ihmisistä.
Olen niin vetäytyvä ja ujo. Työpaikalla jostain kumman syystä pystyn esittämään sosiaalista.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Tiedetäänkö työpaikallasi, että olet lesbo? Ovatko työkaverisi sen oloisia, että uskaltaisit tulla kaapista, jos et jo ole?
Luulisin, että työyhteisön hyväksyntä, jos vain sen saisit, parantaisi oloasi ja ehkä avaisi uusia mahdollisuuksia. Riskit ovat tietysti suuret, jos et ole tilannettasi kertonut.
Et ole outo, sillä monet introvertit pystyvät sosiaalisiin tilanteisiin aivan hyvin ja jopa loistamaan niissä, mutta kaipaavat rauhallista akkujen latausta yksin aina välillä. Sitten taas jaksaa. ; )
En koe luontevaksi ilmaista et olen lesbo. Jos multa kysyttäisiin niin voisin helposti kertoa olevani. ☺️
Osa sen varmasti jo tietää jos tullut jotain puhetta.
Yksityisasiat työpaikalla ovat aina vähän kaksipiippuinen juttu. Kai tietty yhteys ja jotain kerrottavaa työajan ulkopuoleta pitäisi olla, mutta sinulla on toki oikeus pitää itselläsi asioita, en minäkään kulje käytävillä huutelemassa olevani hetero. ; )
4. Vuodelta nakki
En sanonut missään vaiheessa aloituksessa etten olisi töissä. Sanoin että en käy kuin töissä ja koiran kanssa lenkillä.
Siis tottakai käyn kaupassa ja harrastuksessa jne. Mutta pääpointti oli se etten tapaa juurikaan ihmisiä vapaa-ajalla joten ei tule tutustuttua uusiin ihmisiin. Ja töissä ollaan töissä eikä etsimässä seurustelukumppania.
Esimerkiksi ei mikään työnantaja yli 10 vuoden takaa voi olettaa, että olisit velvollinen vuodattamaan kaikki yksityisasiasi jossain suomi24-palstalla saati sitten työskentelemään juuri heillä koko loppuelämäsi. Olet vapaa menemään ja tulemaan, valitsemaan ammattialasi ja työnantajasi niin kuin itse haluat. Maailmasn mahtuu miljoonia ja taas miljoonia eri alojen yrityksiä, pieniä ja suuria. Ei voi olla niin, että yksi yritys luulee omistavansa yksilön koko elämän, sielun, vapaa-ajan ja tunteet syntymästä kuolemaan.
Mulla on täysin sama kokemus siitä, että ihastuu todella harvoin ja vielä käynyt myös niin, että kohde on käytännössä mahdoton... Se ahdistaa minuakin. Mutta täytyy olla avoimena sitä mahdollisuutta kohtaan, että löytyisi joku ihana uusi ihminen, muuten saattaa jäädä roikkumaan vanhaan liian pitkäksi aikaa.
Minä en vaan pääse enkä haluakaan päästä tästä nykyisestä ihastuksesta eroon. Ehkä odotan jotain mahdollisuutta vielä.
Samoin. Uskon tulevaan hänen kanssaan❤
Mul on sellane kauhea möykky sisälläni joka puristaa ja välillä meen lähelle paniikkikohtauksen kaltaista tilaa jolloin hengittäminen on vaikeaa. Nykyinen itkuisuus on viimeaikoina vain lisääntynyt. Sellainen alakuloisuus. Kun ymmärtää et en ole rakastettava ihminen, kukaan ei pidä minusta erityisesti.
Minustakin tuntuu välistä sisälläni ja happikin on meinannut loppua, kun hän työntää minua pois.. Itkeskelen kaupassa käydessäni maskin suojissa.. Välistä kuitenkin toivon, että hän hyväksyisi minut ja ratkaisuni.. Pitäisi minusta vielä, enhän tietäkseni muutu mihinkään..
Voi hyvää päivää 🙄
Kuulostaa todella huolestuttavalta. Itse kärsin vuosia sitten jonkinlaisesta ahdistuneisuudesta eron jälkeen ja itsetunto oli täysi nolla. Välillä en pystynyt lähtemään ovesta ulos sovittuihin juhliin yms muihin illanviettoihin, vaikka olin jo valmistautunut ja valmis lähtemään. Aloin "parantaa" itseäni lääkkeillä, jotta sen ulko-oven saisi auki. Älä päästä itseäsi samaan jamaan. Kannattaa mennä juttelemaan asiasta lääkärin kanssa. Se saattaa auttaa, jos sille antaa mahdollisuuden. Itselläni hävisi juuri tuo puristus rinnasta ja nyt elämä on ihan kivaa. Voimia sinulle. Ja olen varma, että joku sinut haluaa.
Kiitos sinulle 🤗
Olitko lainkaan terapiassa vai saitko avun vain lääkkeiden avulla? Tai oliko sulla molemmat parantumisen tukena?
Mun itsetunto on ihan nolla, lähipiiri yrittää saada mua jonnekin niin kieltäydyn.
Noin sekaisin en ole, sori vaan 😉 En usko että mua mitkään tiedpalvelut seuraa, vaikka havaitsenkin sellaisia ihmisiä ja tapahtumia ympärilläni..
Jokainen ihminen on rakastamisen arvoinen, ihan jokainen. Sinä tarvitsisit jonkun joka hellisi ja halisi itkut pois. Sinä tarvitsisit jonkun, jonka kanssa nauraa kaiken yksin olon ja itkemisen jälkeen ja ihmetellä jälkeen päin, että tapahtui se mihin et olisi koskaan uskonut. Toivon sulle, että näin tapahtuu!
Aloin tästäkin kommentista itkemään. 😭
Kiitos sydämellisesti 💕
Ole hyvä sydämeni pohjasta! Tietkö, oikeesti jos on pitkiä aikoja yksin tai muuten vetäytynyt, Itsetunto laskee. Mulla on elämän vaihe menossa, jossa olen osin käytännön syistä osin omasta tahdostani aika paljon yksin. Ihan jo joku kollektiivinen kokemus toisten ihmisten seurasta voi nostaa hieman omaa oloa. TV ihmisten äänet tai... tä on nyt vähän hassutunnustus, mut mä olen käynyt isossa ruokakaupassa ”olemassa” ihmisten parissa. Tänäänkin 😄. Se on sellaista, kun ei jaksa seurustella, mutta on yksinäinen, niin kaupassa ei ole velvoitetta jutella tms.
Monikaan ei varmaan musta uskois, mutta kyllä on tullut yksin kotona olessa silitettyä vaikka omaa kättä tai jalkaa ja jos kirjoittaisin päiväkirjaa olisin eilen kirjoittanut siihen näin: ”jonkun pitäs nyt tulla silittämään tätä tyttöä!”. Vähän sellaisella säälivällä äänellä ja sitten itkin. Vähän jopa naurattaa nämä omat jutut, mutta ihan vaan tiedoksi, että et ole yksin yksin🙂
Ihana ❤ hyviä ideoita yksinäisyyteen ❤ olipa se fyysistä tai mentaalista tai molempia..
Terapiasta sain avun, vaikka olin todella vastahakoinen ja epäileväinen sitä kohtaan. Kannattaa antaa sille mahdollisuus, ei siinä ainakaan mitään menetä. Selkeästi sulla on huono olla, toivon että sulta löytyy uskallusta pyytää apua. Itse oon oppinut sen, että apua saa lähes aina kun sitä kehtaa pyytää. Hali.
Kiitos ☺️
Olen ollut epäileväinen lääkkeitä kohtaan. Mutta sä sait siis myös lääkkeitä jotka auttoi?
Ihanat sanat. Kiitos niistä. Tapahtuisipa se ihme, että rakkaudestani tulisi totta..
Onpa pitkäveteinen työnantaja kun pitää ihan ”ruokatunnilla” tulla kirjoittelemaan palstalle..