Andylle

Se, miten suhtaudut eläimiin, korreloi positiivisesti, miten suhtaudut ihmisiin.Tapatko vai et.Syötkö vai et.Lahtaatko vai et.

Ei ole vaikeaa painaa liipaisinta eikä aukaista elukan kurkkua. Mutta oikein se ei ole.
Meidän Suomessamme on kasvispuolella tarjontaa- sullekin.Miksi tapat/teurastutat ja rääkkäät elukoita.Olet poika itsekäs ja etiikkaa ei sulta löydy.
22894
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Pidän tappamista oikeutettuna tietyissä tilanteissa. Ihmisen henki on minulle arvokkaampi kuin eläimen. Ihmisen tappamiseen tarvittaisiin erittäin vahvoja perusteita. Esimerkiksi, että muuten tämä ihminen tappaa jonkun muun. Eläimiä en pidä yhtä tärkeinä ja siksi niiden tappamiseen vaaditaan vähemmän painavia perusteita. Esimerkiksi ravinnon saaminen. Jonkun sääsken voin tappaa siksi, että se kiusaa minua. Mutta syyttä tai huvikseen tappamista en hyväksy. En tapa hämähäkkiäkään siksi, että se on ruma tai koska se vain on olemassa.

Miksi näin? Kai siksi, että ihminen on laumaeläin ja tuntee solidaarisuutta muita luontokappaleita kohtaan. Läheiset lauman jäsenet ovat tärkeimpiä, sitten muut saman lajin edustajat, sitten ihmiselle tärkeät ja läheiset eläimet, kuten koirat, sitten vähemmän tärkeät.

Mutta kerrohan sinä puolestasi MIKSI tappaminen on mielestäsi väärin?

Äänestä
  • Ja sulla ei periaatteessa ole oikeutta ketään tappaa. Periaatteessa.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Ja sulla ei periaatteessa ole oikeutta ketään tappaa. Periaatteessa.

    Onko perheettömien ja lapsettomien tappaminen sitten hyväksyttävämpää kuin muiden?

    Äänestä

  • Andy kirjoitti:

    Olin oikeassa- myönnä se. Periaatteessa.Lahtaaja-teurastaja.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Olin oikeassa- myönnä se. Periaatteessa.Lahtaaja-teurastaja.

    heheheheeehhehehehehehehehehehehehehehehh

    Kommentoin vain viestiäsi, en muuttanut puheenaihetta. Esitä perusteesi, äläkä vain julista. Alat muistuttaa Hitleriä, joka saarnasi tyyliin: "Juutalaiset ovat pahoja, koska ovat pahoja juutalaisia." Pelkkä väite ei ole minkään arvoinen vaan vasta perusteet tekevät siitä arvokkaan.

    Äänestä

  • hehehehehehe kirjoitti:

    heheheheeehhehehehehehehehehehehehehehehh

    Selvänäkö on tunnetusti vaikeaa. Sinäkin epäonnistuit. Minulla ei ole edes rikosrekisteriä.

    Äänestä

  • Eikö ravinnoksi tappaminen ole väärin?
    Me ihmisethän tulemme toimeen kasvisravinnolla. Melkeimpä terveellisemmin kuin seka-.Eikö se ole väärin?

    Äänestä

  • nauris kirjoitti:

    Eikö ravinnoksi tappaminen ole väärin?

    Miksi pitäisi tyytyä vain kasvisravintoon, kun elimistömme on optimoitunut sekaravinnolle? Tekeekö karhu väärin syödessään lihaa, kun pärjäisi kasvisravinnollakin? Minusta ei, eikä tee ihminenkään.

    Millainen etiikka sinulla on . Kerro. Miksi veljeilet linnakundien kanssa????

    Se on aina se sama. Miksi me emme voisi syödä eläimiä, kun on olemassa eläimiä, jotka syövät eläimiä?
    Me (ihmiset) kykenemme ajattelemaan mistä ja miten liha hankitaan. Ja tajuamme, että tekomme tai sanamme voivat satuttaa toisia. Niin ihmisiä kuin eläimiä. Siksipä me juuri pystymme valitsemaan.

    Ps. Eläimet tekevät paaaaljon muutakin, mitä me emme. Söisitkö omaa paskaasi? Puhdistaisitko itsesi kielelläsi? Söisitkö lajiasi, jopa lapsiasi, jos vastaan tulee? Tutkitko naaraasi parittelu mahdollisuudet nuolemalla hänen virtsaansa?

    Ehkä se on tottunut kovempiin keinoihin.Annetaan sen olla.

    Tuollaisiakin ihmisiä/eläimiä on.
    En silti söisi.Tai juuri siksi.

    Andyä.

    Äänestä

  • turha ANDYLLE on PUHUA kirjoitti:

    Siinä ei pelasta mitään jos ei syö lihaa. Sehän on jo kuollutta. Miksi syödä vain kasveja kun on lihaakin tarjolla?

    Kasvissyöjillä aivot pienentyy. Ja en kyllä ihmettele miks ne on noin hölmöjä.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Millainen etiikka sinulla on . Kerro. Miksi veljeilet linnakundien kanssa????

    Etiikkaani kuuluu, että kaveria ei jätetä. Tämä toisella palstalla esille tullut vankilassa oleva ystäväni oli ystäväni jo ennen kuin teki rikoksia. Pitäisin raukkamaisena henkilöä, joka hylkäisi ystävänsä, kun tämä eniten tarvitsee, vain siksi, ettei ystävyys ole enää sosiaalisesti hyväksyttävää. En hyväksy ystäväni tekoa ja olen siitä hänelle vihainen, mutta edelläsanottua se ei muuta.

    Yleisiin kesksutelutapoihin kuuluu kuitenkin se, että huomio kiinnitetään väitteeseen, eikä sen esittäjään. Siksi ole hyvä ja kommentoi väitettäni äläkä minun elintapojani.

    Äänestä

  • turha ANDYLLE on PUHUA kirjoitti:

    Ehkä se on tottunut kovempiin keinoihin.Annetaan sen olla.

    Tuollaisiakin ihmisiä/eläimiä on.
    En silti söisi.Tai juuri siksi.

    Andyä.

    On tosiaan aivan turha syytää henkilökohtaisia syytöksiä niskaani. Niillä et minua loukkaa, etkä todista kantaasi oikeaksi. Paljastat vain kaikelle kansalle, ettet kykene omaa mielipidettäsi perustelemaan. Perustele kantasi ja voit ehkä osoittaa olevasi oikeassa ja minä väärässä. Turvanlouskutuksella nolaat itsesi.

    Äänestä

  • nauris kirjoitti:

    Eikö ravinnoksi tappaminen ole väärin?
    Me ihmisethän tulemme toimeen kasvisravinnolla. Melkeimpä terveellisemmin kuin seka-.Eikö se ole väärin?

    Kuinka niin ihminen tulee toimeen paremmin pelkällä kasvisravinnolla? Minä en usko sitä.

    Niinniin, tiedän että on olemassa joidenkin ravintoasioissa asiantuntijoiksi itseään kutsuvien mielipiteitä asiasta, mutta on olemassa yhtä painavia asiantuntijalausuntoja sitä vastaan.

    Vaadit nähtävästi Andyä ja muitakin liittymään uskontoosi ja ryhtymään kasvissyöjiksi? Miksi meidän tulisi uskoa sinua tai asiantuntijoitasi siinä, mikä ravinto on meille terveellisintä? Pitäisikö minun laskea terveyteni ja hyvinvointini teidän höpöhöpöuskontonne varaan?

    Ei ikinä. Aion käyttää ainokaisen elämäni itse parhaaksi katsomallani tavalla. Kautta aikain ovat ihmiset syöneet sekaravintoa ja uskon, että se on terveellisin vaihtoehto myös minulle.

    Vegetarismi ei ole ainoa "terveellisempi" keksintö. Pääsääntöisesti, kun jostakin vanhasta hyväksikoetusta on luovuttu, on jouduttu ojasta allikkoon. Joo on vegetaristeja varmaan ollut jo maailman sivu. Kuinkahan aukottomasti heidän terveyttään tai yleensä ruokavaliota voidaan tarkastella? Huhupuheita sanon minä. Vegetarismi on vain oman aikamme uskonto.

    Hörhöilynne terveellisyys nähdään sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua, jos aate on vielä hengissä.

    Äänestä

  • Pihvi kirjoitti:

    Onkos Pihvin lukutaidossa vikaa? Vai kenties luetun ymmärtämisessä?

    Äänestä

  • Milla kirjoitti:

    Onkos Pihvin lukutaidossa vikaa? Vai kenties luetun ymmärtämisessä?

    .

    Äänestä

  • Pihvi kirjoitti:

    Kuinka niin ihminen tulee toimeen paremmin pelkällä kasvisravinnolla? Minä en usko sitä.

    Niinniin, tiedän että on olemassa joidenkin ravintoasioissa asiantuntijoiksi itseään kutsuvien mielipiteitä asiasta, mutta on olemassa yhtä painavia asiantuntijalausuntoja sitä vastaan.

    Vaadit nähtävästi Andyä ja muitakin liittymään uskontoosi ja ryhtymään kasvissyöjiksi? Miksi meidän tulisi uskoa sinua tai asiantuntijoitasi siinä, mikä ravinto on meille terveellisintä? Pitäisikö minun laskea terveyteni ja hyvinvointini teidän höpöhöpöuskontonne varaan?

    Ei ikinä. Aion käyttää ainokaisen elämäni itse parhaaksi katsomallani tavalla. Kautta aikain ovat ihmiset syöneet sekaravintoa ja uskon, että se on terveellisin vaihtoehto myös minulle.

    Vegetarismi ei ole ainoa "terveellisempi" keksintö. Pääsääntöisesti, kun jostakin vanhasta hyväksikoetusta on luovuttu, on jouduttu ojasta allikkoon. Joo on vegetaristeja varmaan ollut jo maailman sivu. Kuinkahan aukottomasti heidän terveyttään tai yleensä ruokavaliota voidaan tarkastella? Huhupuheita sanon minä. Vegetarismi on vain oman aikamme uskonto.

    Hörhöilynne terveellisyys nähdään sitten muutaman kymmenen vuoden kuluttua, jos aate on vielä hengissä.

    Eli siis:
    Kysymys oli, miksi tappaminen on väärin.
    oma mielipiteeli eli vastaukseni oli että eläinten tappaminen myös ruuaksi on minusta väärin, koska se on juuri turhaa tappamissta, koska ihminen elää pelkällä kasvisravinnollakin.
    Minä en ole vaatinut ketään mihinkään.
    Sinun on laskettava terveytesi muiden ihmisten tuntemuksen varaan. uusia ruokatutkimuksia tehdään koko ajan, ja silloin vanhat kumoontuvat. Ehkä joku joskus todistaa, että ihminen joka ei syö perunaa, elää yli yhdeksänkymmentä vuotiaaksi tai vastaavaa, siihen asti syömme pottua hyvillä mielin.
    Sinä elät mukavaa elämää, luuletko että minun ei joskus tekisi mieleni lihaa? Mutta tingin nyt senverran omasta mukavuudestani, että eläimillä olisi mukavampaa. Tietenkin voisin elää elämää, joka olisi vain minulle parasta, kaataisin lastenvaunut kumoon, jotta MINUN ei tarvitsisi väistyä, etuilisin reippaasti kauppajonossa, jottei MINUN tarvitsisi jonottaa...
    Me kaikki teemme omat ratkaisumme.

    Yep, katsotaanpa vaan, pihivseni, kumpi meistä kummenen vuoden päästä paremmin porskuttaa, see you.

    Äänestä

  • nauris kirjoitti:

    Eikö ravinnoksi tappaminen ole väärin?
    Me ihmisethän tulemme toimeen kasvisravinnolla. Melkeimpä terveellisemmin kuin seka-.Eikö se ole väärin?

    karhu syö lihaa, vaikka se pystyy tulee toimeen puolukoilla. siinä vastaqus

    Äänestä

  • Pantero kirjoitti:

    karhu syö lihaa, vaikka se pystyy tulee toimeen puolukoilla. siinä vastaqus

    siksi, että se ei kykene asettumaan saaliseläimensä asemaan. Se ei ajattele, sattuuko sen syömään eläimeen vai ei, vaan tekee kuin vaistot käskevät.
    Me sensijaan pystymme.

    Äänestä

Niin, mikä se kysymys oli?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

. kirjoitti:

Se, miten suhtaudut eläimiin, korreloi positiivisesti, miten suhtaudut ihmisiin.Tapatko vai et.Syötkö vai et.Lahtaatko vai et.

Ei ole vaikeaa painaa liipaisinta eikä aukaista elukan kurkkua. Mutta oikein se ei ole.
Meidän Suomessamme on kasvispuolella tarjontaa- sullekin.Miksi tapat/teurastutat ja rääkkäät elukoita.Olet poika itsekäs ja etiikkaa ei sulta löydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu