Tapasin aivan ihanan miehen marraskuussa ja nyt aloimme seurustelemaan viikko sitten. Kaikki tuntuu olevan paremmin kuin hyvin, ymmärrämme toisiamme ja pystymme puhumaan kaikesta. Yksi asia kuitenkin kalvaa. Hän oli pari kk ennen tapaamistamme tullut jätetyksi parin kuukauden tapailusuhteessa. Miehelläni oli ilmeisesti käsitys, että seurustelevat, mutta tämä nainen olikin ilmoittanut yllättäen palanneensa exän luo. Tämä tuli tietooni vasta äskettäin ja tuo asia tai lähinnä sen jättämät arvet miehessä ja hänen kokemansa epäluottamus mietityttää.
Kun tapasimme marraskuussa, juttu luisti heti ja koin, että tässä on nyt jotain todella erityistä. Juttelimme päivittäin pitkiä puheluita ja kun tapasimme, kaikki meni hyvin. Jatkoimme näkemistä, yleensä hänen luonaan, mutta kaikki tuntui todella kaverilliselta hänen puoleltaan. Mietin monesti, etten enää viitsi ajella hänen luo, koska käytös on kylmää eikä mitään merkkiäkään mistään enemmästä. Puhelimessa puheet oli kuitenkin toista. Yritin tästä puhua ja kysellä, kannattaako jatkaa, kipinää joko on tai ei ole. Hän selitti kaiken arkuudella ja siksi en heti luovuttanut.
Nyt kuitenkin selvisi, että hänellä oli todella suuret suojamuurit edellisen pettymyksen vuoksi, oli rakastunut päätä pahkaa tähän tapailemaansa naiseen, vaikka olivat tapailleet vain pari kuukautta.
Ymmärrän kyllä, mutta silti minua hämmentää, onko hän edes ollut valmis aloittamaan mahdollista uutta suhdetta, sillä koen, etten saanut edes mahdollisuutta ja olin monesti luovuttamassa. Kummeksuttaa myös, voiko noin palavasti rakastua toiseen parissa kuukaudessa. En vain pääse nyt eroon ajatuksesta, että olen laastari, joka revitään pois, kun haavat ovat parantuneet. Koin jo silloin alussa, etten vain ole fyysisesti tarpeeksi viehättävä, vaikka kuulen ulkonäöstäni paljon positiivista. Pitäisikö vain luottaa siihen, miten asiat nyt on ja heittäytyä? Rohkeutta ja uskallusta se vaatii.
Kun tapasimme marraskuussa, juttu luisti heti ja koin, että tässä on nyt jotain todella erityistä. Juttelimme päivittäin pitkiä puheluita ja kun tapasimme, kaikki meni hyvin. Jatkoimme näkemistä, yleensä hänen luonaan, mutta kaikki tuntui todella kaverilliselta hänen puoleltaan. Mietin monesti, etten enää viitsi ajella hänen luo, koska käytös on kylmää eikä mitään merkkiäkään mistään enemmästä. Puhelimessa puheet oli kuitenkin toista. Yritin tästä puhua ja kysellä, kannattaako jatkaa, kipinää joko on tai ei ole. Hän selitti kaiken arkuudella ja siksi en heti luovuttanut.
Nyt kuitenkin selvisi, että hänellä oli todella suuret suojamuurit edellisen pettymyksen vuoksi, oli rakastunut päätä pahkaa tähän tapailemaansa naiseen, vaikka olivat tapailleet vain pari kuukautta.
Ymmärrän kyllä, mutta silti minua hämmentää, onko hän edes ollut valmis aloittamaan mahdollista uutta suhdetta, sillä koen, etten saanut edes mahdollisuutta ja olin monesti luovuttamassa. Kummeksuttaa myös, voiko noin palavasti rakastua toiseen parissa kuukaudessa. En vain pääse nyt eroon ajatuksesta, että olen laastari, joka revitään pois, kun haavat ovat parantuneet. Koin jo silloin alussa, etten vain ole fyysisesti tarpeeksi viehättävä, vaikka kuulen ulkonäöstäni paljon positiivista. Pitäisikö vain luottaa siihen, miten asiat nyt on ja heittäytyä? Rohkeutta ja uskallusta se vaatii.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olisko pieni tauko paikallaan, yhteiymmärryksessä tietysti. Sittenhän sen näkee.
Niin, asiat on meillä nyt hyvin, mutta en vain pääse yli noista mietteistäni. Ihmettelen, kuinka isot arvet hänelle jäi ja käyttäytyi minua kohtaan välillä sikamaisesti, koska kuulema ajatteli, että tulen jättämään hänet kuitenkin
Ei sitä voi oikein tietää varmaksi mistään. Aika on ainoa, joka voi kertoa jotain. Tai se jos miehesi sanoo suhteen olleen laastari. Se jos hän kieltää sen olevan laastari, voi olla totta, tai olla olematta totta. Harmillista, mutta noinnse menee.
Omaan intuitioonsa kannattaa luottaa. Se ei aina ole sataprosenttisesti oikeassa, mutta tuntemuksiin on useimmiten syynsä. Jos jokin tuntuu väärältä tai oudolta, niin se usein on sitä. Vaikka suhde olisi aluksi ollutkin laastari, niin mikää ei estä sitä muuttumasta ihan oikeaksikin. Oma laastarisuhteeni kesti yli kymmenen vuotta. Myönsin itsellenikin vasta jälkeenpäin, että kyse oli laastarista. Jos teillä on kaikki hyvin, niin nauti siitä. Varmutta et voi saada. Sun täytyy vaan ihan itse päättää kuinka tärkeä se asia sinulle on ja toimia sen mukaan.
Yli 10 v laastari... Älä viitti, ei sullakaan ole ihan kaikki inkkarit kanootissa. Hyväksi käytit toisen tunteita uskon.
Joskus asioiden todellisen laidan tajuaa vasta jälkikäteen.
Jaa-a, enpä tiedä jäisinkö itse. Mies siis on kykenevä hullaantumaan, ihastumaan voimakkaasti, jopa rakastumaan kuten teki sinua edeltävän naisen kanssa. Riittääkö sulle sitä taustaa vastaan tollanen tunteiden laimeus? Entä kun hän tapaa jonkun, johon taas ihastuu voimalla? Sinun kanssa sitä ei tapahtunut. Ja niinhän sitä sanotaan että jos asia hiertää niinkin paljon että nettiin rustaa siitä aloituksen, sitä jo oikeasti tietää sen vastauksen kuinka asia on.
Hyvä pointti, kiitos vastauksesta. Hän sanoo rakastavansa minua ylikaiken, oli kuulemma vain varovainen, ettei taas sattuisi. Ei ehkä luota itseensä kovin paljon. Nyt on kyllä heittäytynyt suhteeseemme ja sinänsä kaikki vaikuttaa hyvältä. Silti mietin, olenko edellisen korvike tms. Hämmästyin todella, että noin pian voi toiseen rakastua niin, että eron jäljet näkyi aika isoina kynnyksenä meidän välillä.
Nää on niin vaikeita...aina vaan:) Mä ehkä snadisti himmailisin omien tunteideni kanssa ja katsoisin miehen tekoja suhteen edetessä, kyllähän niistäkin jotain päättelemään pystyy. Toivotaan että mies tietää mitä haluaa ja se on sinä:)
Kiitos kaikille mielipiteistä ja ennen kaikkea asiallisista sellaisista :)