Muurahaiset ovat melkoisia riskinottajia

Anonyymi

Keskittävät kaiken toiminnan yhteen pesään, jonka joku mesikämmen voi tuhota muutamalla tassun pöyhäisyllä.

Miksi eivät hajauta? Ovatko tyhmiä vai tyhmänrohkeita? Vai korvataanko laatua määrällä? Helkkaristihan muurahaisia yleisesti ottaen on. Ainakin siellä missä niitä on.

Onko maailmassa vielä kovempia riskinottajia, ja kuinka evoluutio selittää erilaiset toimintamallit? Ihmisessähän on lajin sisällä jo melkoisesti variaatiota sen suhteen.

21

261

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muurahaispesien siirtäjät osaavat kertoa, kuinka hankalia häädettäviä muurahaiset ovat. Pesäkin pitää siirtää tarkkaan kokonaan ja kaivaa syvältä, jotta kaikki maanalaisissa tunneleissakin piilottelevat muurahaiset ja etenkin kuningattaret saadaan mukaan.

      Eipä karhu pysty muurahaispesää tuhoamaan, tai etenkään estämään pesän siirtokuntaa selviämästä.

      • Anonyymi

        Tutussa metsikössä laittoi karhu kerran pesän matalaksi, ja siihen rakentui sitten reilun kymmenen metrin päähän uusi. Varmaan saamaa porukkaa, mutta ei kelvannut enää vanhan perustukset. Lieneekö hyödyntäneet vanhoja "hirsiä" lainkaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan sitä tutkittu, mikä yhteisöllinen "ajattelu" saa muurahaisyhteiskunnan rakentamaan pesänsä muualle tuhotun korjaamisen sijaan?

        Mikä toiminta saa kaikki muurahaiset mukaan päätökseen esimerkiksi "Se vanha pesä oli muutenkin paskalla paikalla jäätyään kasvaneiden oksien varjoon, joten rakennamme uuden ja entistä paremman tähän."

        Mihin tuollainen päätöksenteko perustuu?

      • Anonyymi
        Kollimaattori kirjoitti:

        Niiden pesänrakennus perustuu esimerkiksi auringon suuntaan.

      • Anonyymi

        Eräskin tuttu muurahaispesä siirrettiin aikoinaan kokonaan uuteen paikkaan, kun vanha paikka oli käynyt huonoksi. Vanhoja hirsiäkin hyödynnettiin.

        Muurahaisia on nyt moninkertainen määrä, uuttakin porukkaa. Liikkuvat maanalaisissa tunneleissa ja ahkeroivat maan päällä. Keko sen kun kasvaa ja ulottuu jo alkuperäiselle paikalle. Ihme porukkaa.

    • Anonyymi

      Taitaa olla riski suhteellisen pieni. Vai montako karhun pöyhimää kekoa olet nähnyt sataa ehjää muurahaiskekoa kohti?
      Monet yhteiskuntahyönteiset ovat vielä herkempiä, mitä pesiin tulee. Esimerkiksi yhteispesissä pesivät mesipistiäiset ovat varmasti pahemmin karhujen tulilinjalla.

    • Anonyymi

      On niitä pesiä aika monta.

    • Anonyymi

      Muurahainen ei ajattele, eikä opi. Se toimii yksinkertaisten käskyjen mukaan aina samalla tavalla.

      • Anonyymi

        Olen aika skeptinen sen suhteen, että hyönteistä voisi ohjailla käskyttämällä. Veikkaisin käytöksen perustuvan dna:n mukana tulevaan "ohjelmakoodiin", jota hyönteinen suorittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen aika skeptinen sen suhteen, että hyönteistä voisi ohjailla käskyttämällä. Veikkaisin käytöksen perustuvan dna:n mukana tulevaan "ohjelmakoodiin", jota hyönteinen suorittaa.

        Mahtaako olla tutkimustietoa miten tosiaan muurahainen tms. välittää sukupolvelta toiselle käyttäytymismallit, joilla yhdyskunta selviää jatkossakin. Onko niillä vastaavia käyttäytymismalleja mitä esim nisäkkäillä tunnetaan?

    • Anonyymi

      Hajauttaahan muurahaiset, niitä lähiöitä eli läheispesiä on ynpäriinsä ja polkuverkosto yhdistää niitä.

      • Anonyymi

        Juuri näin. Olen myös huomannut, että muurkut hylkää pesän ilman mitään näkyvää syytä ja kohta on uusi nousemassa lähistölle. Samoin vuoden kaksi hylättynä ollut pesä saattaa saada uudet asukkaat. Samalla tietty muurahaisten polut vaihtavat paikkaa.

        Voisko olla et sinne tulee loisia yms. Ja pesä jätetään tyhjilleen kunnes loiset on hävinneet.

    • Anonyymi

      Muurahainen on syntynyt äiti maan energioista. Pienet kivet on antaneet sille muodon. Onkohan pesiä löytynyt esim. tulvivan joen penkoilta?

      • Anonyymi

        Jatkokysymys. Voisiko ihmisellä olla jalat, ellei niiden muoto olisi periytynyt esim. puiden juurakoista? Voisiko olla suolia ja suonia ellei niiden muoto ja ravinteiden kuljetussysteemi esiintyisi maapallolla?

        Jatkokysymyksen lisäkysymys. Mikä rooli sattumalla ja satunnaisuudella on kaikessa, vai onko sitä?

      • Anonyymi

        Varmaan riippuu siitä kuinka ysein joki tulvii. Jos se on vuotuinen, niin tuskin löytyy muurahaispesiä jos populaatio kuolee kerran vuodessa. Jos taas tulva olisi kerran kahteen kymmeneen vuoteen ja lähellä on yhdyskuntia, niin miksi ei. Ehkä joku asiaa lähemmin ja systemaattisesti tutkinut voisi jotain faktatietoa omata.

        YouTubessa on BBC Earth´in video muurahaisista, joiden pesä jää jatkuvasti nousuveden alle mangrovesuolla Australiassa.

        Laskuveden aikana muurahaiset korjaavat mudan aiheuttamat tukkeutumat ja vauriot tunneleissa ja suuaukoilla. Tarvittaessa myös uivat vedessä (tämä laji). Vesi ei kuitenkaan ylety pesän jokaiseen osaan, sillä muurahaiset ovat rakentaneet kellomaisia ilmataskuja, joissa ne pysyvät nousuveden ajan.

        Nousuvesi tuo uutta ravintoa, mutta pyyhkii kemialliset jäljet, joilla muurahaiset ovat merkinneet alueensa ja tunnistavat oman yhdyskunnan jäsenet ja tunkeilijat, mistä seuraa yhteenottoja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Eikö ihminen ole vielä suurempi riskinottaja? Ihmisenkin mesikämmen voi tuhota muutamalla tassunpyyhkäisyllä. Muurahaispesästä voi mesikämmen syödä puolet biomassasta ja pesä jatkaa eloaan, jos kuningatas eli "lisääntymiselin" säästyi. Jos mesikämmen syö puolet ihmisen biomassasta, niin kuolo korjaa ihmisen.

    • Anonyymi

      Muurahaiset ovat kun kommunisteja sillä erotuksella, että ovat siitä yhdestä samasta vanhemmasta syntyneet. Siis kommunismi toimii mehiläispesässä.
      Kommunistinen neuvostoliitto uhrasi eniten kansalaisiaan toisessa maailmansodassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1550
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      100
      758
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      546
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      546
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      528
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      493
    Aihe