AKT:n ja Paperiliiton toimet ihmetyttävät

Ihan tavallisena tallaajana minua ihmetyttää, että ennen lakkoa lakkoillaan.
Paperiliiton toimet on ihan selvää kiusantekoa, eikä tuo AKT:kaan hirveästi sympatiapisteitä kerää.

Ymmärrän sen, että kun lakkovaroitus on annettu ja jos sinä kahden viikon aikana ei päästä sopimukeen, niin lakko alkaa piste. Mutta tällä välillä tonttuilu .... tonttuilua se on, mutta ei mahdu jakeluun.

Ja sitten hommat kasaantuu työtuomioistuimeen, joka voi jakaa vain pienet sakot. Isoille liitoille se on kuin itikan pissi valtameressä, maapähkinöitä.

AKT:n toimistä kyllä kärsii koko yhteiskunta, Suomi kun on saari, vaikka maantieteiljät mitä muuta väittäisivät.
262519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

...satamatkin Kiinaan ja palkataan intialaisia bussikuskeiksi jos viitsivät tulla. On se hyvä, että tässä maassa edes jotkut ammattiryhmät osaavat pitää puoliaan kun suurin osa palkansaajosta nuolee työnantajien persettä ja silti se oma duunipaikka lähtee alta, vaikka kieli on kuinka ruskeana...

Äänestä
  • saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    .. mistä tulee maajussien tukiaiset?

    Aivan, verovaroista. Ja mistä ne tulee? Esimerkiksi niistä saunalisistä.

    Joten jatka vaan paskan mättöä, ylihintainen jyväjemmari. Onneksi ruuan voi tuoda ulkomailtakin missä maajussit eivät tuhlaa verorahoja ökytraktoreiden ostelemiseen.

    Äänestä

  • ioipo kirjoitti:

    sitä ulkomaan paskaruokaa ja heitä veivisi.Onpa taas yksi sosialisti vähemmän tässä yhteis kunnassa ,eipä ole mun vikani jos Suomalainen puhdas ruoka ei kelpaa.

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    köyhät ja kateelliset täällä vaan vinq...

    Äänestä

  • sinä kirjoitti:

    sitä ulkomaan paskaruokaa ja heitä veivisi.Onpa taas yksi sosialisti vähemmän tässä yhteis kunnassa ,eipä ole mun vikani jos Suomalainen puhdas ruoka ei kelpaa.

    ...ulkomaisella "paskaruualla" eletään muualla pidempään ja se sentään maistuukin paremmalle kuin teidän onnettomat tukiaistuotoksenne. Suomalainen maanviljelijä on luuseri ja veronmaksajien elätti pahimmasta päästä. On olemassa yrittäjiä ja maatalous"yrittäjiä". Ensimmäisillä on lakisääteiset menot ja jälkimmäisillä lakisääteiset tulot.

    Menkää nyt peltojussit edes näön vuoksi sinne kevätkylvöille,...

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    Ota maajussi nyt ne aamulääkkeesi, niin lähtee päivä käyntiin paremmin.

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    Ei maajussien tilanne Suomessa voi olla kovinkaan ikävä kun vertaa muuhun maailmaan. Missään muualla maailmassa ei ole niin paljon maajusseille tarkoitettuja työkoneita per maajussi kuin Suomessa. Koneethan maksavat jokseenkin mukavan kasan euroja? Jos maajussit voisivat esim. lainata naapurin konetta tai jotenkin muuten siirtyä enemmän kollektiivisuuteen, niin uskoisin heidänkin tilanteen paranevan huomattavasti ja se uusi Mersu löytyisi edelleen jokaisen kyntäjän pihalta.

    Äänestä

  • Maajussit kuolee kirjoitti:

    ...ulkomaisella "paskaruualla" eletään muualla pidempään ja se sentään maistuukin paremmalle kuin teidän onnettomat tukiaistuotoksenne. Suomalainen maanviljelijä on luuseri ja veronmaksajien elätti pahimmasta päästä. On olemassa yrittäjiä ja maatalous"yrittäjiä". Ensimmäisillä on lakisääteiset menot ja jälkimmäisillä lakisääteiset tulot.

    Menkää nyt peltojussit edes näön vuoksi sinne kevätkylvöille,...

    halusitte Euroopan Unioniin liittyä. Sieltähän ne tukiaiset tulevat.

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    Hei maajussi keneköhän pussista jauhot tippuu ja kenen pussiin??? !!!
    Taidat ollakin aika uuno. Viestistäsi päätellen, kun aivan perättömiä kirjottelet.!!!
    En moista ole kuullu et maajussit maksaa paperityöläisille palkkaa?
    Lueppa tämä ja AJATUKSEN KANSSA ENNENKU MENET NUKKUMAAN.
    Palkkaa maksaa esim. Stora Enso, UPM ja M-Real.
    TÄMÄ ON TOSI!

    Äänestä

  • TYÖNANTAJAT kirjoitti:

    saavatkin antaa teille monoa persuuksiin,kun ei teille mikään jumankaute riitä.Työvaatteet ja kaikki vitun saunalisät.Ei maajusseilla ole moisia paskalisiä ja silti ne pärjää maksaen teidän hyoniienkin lisät. Myyden halpana tuotettua sapuskaa.

    tämä kaveri niitä paperitehtaan ulkopuolelle jääneitä osa-aika pienviljeliöitä kun noin vituttaa

    Äänestä

Reaaliteetti on, että ahtaajien ja paperityöläisten edut ovat jo nyt todella hyvät.

Ei tunnu hepuilla olevan minkäänlasta käsitystä kohtuudesta.

Äänestä
  • ...kysymys ahtaajien ja työnantajien kiistassa:

    "Kiistaa tilapäistyövoimasta

    Ahtaajien kiista koskee etenkin tilapäistyövoiman käyttöä. Tästä syystä ahtaajat jäivät tulosopimuksen ulkopuolelle.

    SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT vaatii, että ainakin osa jatkuvasti tilapäistöissä olevista työntekijöistä siirretään vakinaisiksi. Vaaditut muutokset koskevat noin 200 ahtaajan työsuhdetta. Satamaoperaattorit puolestaan haluaa nykyistä joustavampia työaikamääräyksiä"

    Eli pätkätyöläisten aseman parantamisesta, eikä mistään lisäetuuksien kahmimisesta. Aina ollaan uikuttamassa, että Ay-liike ei ole muka kiinnostunut pätkätyöläisten etuhen ajamisesta. Nyt kun on, niin sekään ei kelpaa, luultavasti samoille uikuttajille.

    Äänestä

  • mitähän mahdotonta paperiliitto on nyt taas vaatinut??? tietääkseni ei juuri muuta kuin tessin mukaiset hommelit, työnantaja puolella taas on kohtuus kaukana. astuppa ulos pienistä ympyröistäs ja ota asioista selvää!!!

    Äänestä

... taitaa muuttua virkavallan vastustamiseksi. Työministeriöhän (viranomainen) nimenomaan kielsi alkuviikosta lakon aloituksen alkaen perjantaista kaksi viikkoa eteenpäin. Vai onko tässä AKT:n lakkotouhussa jokin muu tulkinta mahdollinen?

Virkavallan vastustaminen taas on viralisen syyttäjän alainen rikos, eli poliisin on tutkittava ja syyttäjän tehtävä syyteharkinta ilman eri käskyä.

Äänestä
  • ...kaikki ahtaajat huomenna kalpuusiin tutkintavankeuteen nyt alkuun muutamaksi viikoksi. Sillähän tämä valtakunta sitten seisahtuu lopulisesti. "Tutkainko" lähtisi satamaan kraanakuskiksi? Saattaisi noin typerältä tyypiltä mennä hanikat sekaisin ja kollit olla jossain muualla missä niiden pitäisi olla. Ei vittu, että vituttaa kun sinunkaltaisiasi hönöjä on "koulutettu" minunkin veromarkoillani.

    Hanki elämä "Tutkain" ja koeta jotenkin päästä noista pykäläpilvilinnoistasi reaalimaailmaan tai sitten lopeta surkea elämäsi. Osta sinä köysi, niin minä käytännön ihmisenä neuvon sinulle kuinka silmukka tehdään ja millä korkeudella sen tuolin kuuluu olla, että pääset vaivoistasi...

    Äänestä

  • Ohrana kirjoitti:

    ...kaikki ahtaajat huomenna kalpuusiin tutkintavankeuteen nyt alkuun muutamaksi viikoksi. Sillähän tämä valtakunta sitten seisahtuu lopulisesti. "Tutkainko" lähtisi satamaan kraanakuskiksi? Saattaisi noin typerältä tyypiltä mennä hanikat sekaisin ja kollit olla jossain muualla missä niiden pitäisi olla. Ei vittu, että vituttaa kun sinunkaltaisiasi hönöjä on "koulutettu" minunkin veromarkoillani.

    duunihan on sekatyömiehen hommaa. Koulutetulta apinalta menisi ehkä kaksi viikkoa oppia tuo homma, palkaksi vaatisi banaanin.

    Äänestä

  • tuo ahtaajan kirjoitti:

    duunihan on sekatyömiehen hommaa. Koulutetulta apinalta menisi ehkä kaksi viikkoa oppia tuo homma, palkaksi vaatisi banaanin.

    ...apinat ja banaanit pitäisi tuoda tänne kuitenkin laivoilla ja joidenkin pitäisi se apina-ja banaanilasti ensin niistä laivoista purkaa.

    Mutta toisaalta, sinähän olet juuri se sopiva apina siihen hommaan ja ensi alkuun voisit tyytyä ihan suomalaiskansalliseen nauriiseen ensimmäisenä tilipäivänä ja sitten seuraavana voisit saada jo sen banaaninkin. Pistä heti mailia vaikka Stevecolle, josko palkkaisivat sinut lakonmurtajaksi...

    Äänestä

  • Ohrana kirjoitti:

    ...kaikki ahtaajat huomenna kalpuusiin tutkintavankeuteen nyt alkuun muutamaksi viikoksi. Sillähän tämä valtakunta sitten seisahtuu lopulisesti. "Tutkainko" lähtisi satamaan kraanakuskiksi? Saattaisi noin typerältä tyypiltä mennä hanikat sekaisin ja kollit olla jossain muualla missä niiden pitäisi olla. Ei vittu, että vituttaa kun sinunkaltaisiasi hönöjä on "koulutettu" minunkin veromarkoillani.

    Hanki elämä "Tutkain" ja koeta jotenkin päästä noista pykäläpilvilinnoistasi reaalimaailmaan tai sitten lopeta surkea elämäsi. Osta sinä köysi, niin minä käytännön ihmisenä neuvon sinulle kuinka silmukka tehdään ja millä korkeudella sen tuolin kuuluu olla, että pääset vaivoistasi...

    Toivon taloudellisen ja oikeudellisen turvasi puolesta, että olet lakkoilunne oikeutuksesta (lainopilliselta kannalta) oikeassa.

    Pyydäpä liittonne lakimieheltä perusteltu lausunto siitä, voisiko työnantajalla olla oikeus hakea korvauksia työntekijöiltä spontaanin lakon takia, kun työehtosopimus ei ole voimassa. Jos ei, miksi ei? Perustelun pitää ulottua perustuslakia laajemmalle. Kysy samalla samalla, onko lain silmissä AKT:n lakko huomisesta lähtien periaattessa/käytännössä viranomaisille niskoittelua vai ei. Jos ei, miksi ei?

    Olisin erittäin kiitollinen kuulemaan sen lakimiesten vastauksen jo pelkästään erinomaisen oppimismahdollisuuden vuoksi. Olen jo aiemmin sanonut, että en ole lainopillinen asiantuntija, joten jokin lainkohta johon en aiemmin ole viitannut voi helpostikin väitteeni kumota.

    Äänestä

Varmaan ihmettelet kun et tiedä tosi asioita, ensinnäkin työn antajat puhuvat tappioista heti kun lakko alkaa, sillä syyllistetään AKT ihmeelistä kaks naamaisuutta. Koko touhu alkoi ylityö kiellon rikkomisesta vieläpä rikkurien voimalla, sitä paitsi Ranskassa oli yleis- lakko viikon ei siellä puhuttu niin kuin meillä tappioista täällä suomessa kaikki mediat huutaa paljonko lakko maksaa, ota selvää ensin asioista, varsinkin tila päis työ voiman käytöstä .Media ei kerro asioiden todellista laitaa muuten alkaisitko tila päis työ tekijäksi siinä saisit vähän tuta mitä epä varmuus. On todella järkyttävää koko nimitys

Äänestä
  • Ranska ei ole Suomi, joten lainsäädäntö ei ole sama ja muista, että moraalinen oikeutus ei tee tekoa automaattisesti lailliseksi.

    Jos yleislakko pistetään Suomessa pystyyn 2 vk ilmoitusaikaa noudattaen, ei käsittääkseni korvausvelvollisuutta lakkoilijoille muodostu. (Ks. Laki työriitojen sovittelusta). Jos taas yleislakkoon mentäisiin spontaanisti, korvausvelvollisuus olisi Suomen lainsäädännön mukaan olemassa, mutta jokaisen työnantajan tai muun vahingon kärsineen pitäisi nostaa asianomaisena siviilikanne työntekijöitä vastaan.

    Helingissä on muuten lähes vastaava tapaus Helsingin kaupunki vs. Palmia menossa käsittelyyn. Se tilanne ei kuitenkaan käy mielestäni teidän tapaukseenne ennakkotapauksena, koska TES on (käsittääkseni) kuntasektorilla voimassa. Samasta syystä en usko työtuomioistuimen tai muunkaan oikeuselimen tuomitsevan palmialaisia maksamaan korvauksia. Liekö työnantajilla halua testata tuon korvausvelvollisuuden laajentamista tämän oikeustapauksen avulla?

    Työnantajien logiikka lienee seuraavanlainen. Voittaessaan tapauksen siitä tulee ennakkotapaus ja siten työntekijöiden tulisi maksaa korvauksia myös TES:n voimassaollessa, jos he osallistuvat spontaaniin lakkoon. Jos työnantajat taas häviävät, on heillä mustaa valkoisella, että korvausjärjestelmä spontaanien lakkojen yhteydessä ei toimi ja siihen pitää saada muutos. Sellainen lakimuutos rajoittaisi lakko-oikeutta nykyisestä.

    Äänestä

  • Tutkain kirjoitti:

    Ranska ei ole Suomi, joten lainsäädäntö ei ole sama ja muista, että moraalinen oikeutus ei tee tekoa automaattisesti lailliseksi.

    Jos yleislakko pistetään Suomessa pystyyn 2 vk ilmoitusaikaa noudattaen, ei käsittääkseni korvausvelvollisuutta lakkoilijoille muodostu. (Ks. Laki työriitojen sovittelusta). Jos taas yleislakkoon mentäisiin spontaanisti, korvausvelvollisuus olisi Suomen lainsäädännön mukaan olemassa, mutta jokaisen työnantajan tai muun vahingon kärsineen pitäisi nostaa asianomaisena siviilikanne työntekijöitä vastaan.

    Helingissä on muuten lähes vastaava tapaus Helsingin kaupunki vs. Palmia menossa käsittelyyn. Se tilanne ei kuitenkaan käy mielestäni teidän tapaukseenne ennakkotapauksena, koska TES on (käsittääkseni) kuntasektorilla voimassa. Samasta syystä en usko työtuomioistuimen tai muunkaan oikeuselimen tuomitsevan palmialaisia maksamaan korvauksia. Liekö työnantajilla halua testata tuon korvausvelvollisuuden laajentamista tämän oikeustapauksen avulla?

    Työnantajien logiikka lienee seuraavanlainen. Voittaessaan tapauksen siitä tulee ennakkotapaus ja siten työntekijöiden tulisi maksaa korvauksia myös TES:n voimassaollessa, jos he osallistuvat spontaaniin lakkoon. Jos työnantajat taas häviävät, on heillä mustaa valkoisella, että korvausjärjestelmä spontaanien lakkojen yhteydessä ei toimi ja siihen pitää saada muutos. Sellainen lakimuutos rajoittaisi lakko-oikeutta nykyisestä.

    Tutkaimelle mitä työn antaja saa kun rikkoo voimassa olevaa yli työ kieltoa, ei mitään jos rehellisiä ollaan,lakko oikeus kirjattu suomen lakiin. Tietoista hommaa tuommoinen teko tarkoitan tässä tilanteessa kun ollaan sopimuksettomassa tilassa.

    Äänestä

  • ahturi kirjoitti:

    Eikö kyseessä ole työntekijöiden yksipuolinen ilmoitus? Siis työntekijät ovat ilmoittaneet kollektiivisesti olevansa ottamasta ylitöitä vastaan. Jos sitten sellaisia yksilöitä löytyy, jotka haluavat tehdä ylitöitä, niin heitä sitten on. Mutta ei sellaisessa mitään laitonta ole. Tietysti eettiseltä tai moraaliselta kannalta, eteenkin ay-väen suunnalta, voidaan kyseinen teko nähdä negatiivisena. Mutta nimenomaan laitonta se ei ole. Kyllä tuossa tapauksessakin työnantaja kysyy työntekijältä, onko hän kiinnostunut tekemään ylitöitä ja se on työntekijästä kiinni, ottaako hän tarjouksen vastaan vai ei.

    Jos työnantaja on TES:ssä hyväksynyt ylityökiellon työtaistelutoimenpiteeksi ja noudattavansa sitä ja jos TES on tältä osin yhä voimassa, niin sitten periaatteessa on mahdollista hakea tuomiota Työtuomioistuimessta. Silloin maksimirangaistus (ay-liittojen vaatimuksesta?) on 23 500 € / krt. Muutoin ei työnantajalle tule edes tällaista sopimusrangaistusta.

    Lakko-oikeus on, mutta siitä on laissa kirjattu, että 14 päivän ilmoitusaikaa on noudatettava. Vastaavasti voidaan sanoa, että lakko-oikeus ei ole lakko-velvollisuus. Tätä lakko-oikeusasiaa puitiin meidänkin työtaistelutilanteessa ihan tarpeeksi. Lopputuloksena totesimme, että jokaisella henkilöllä on perustuslain suoma järjestäytymis- (ja myös JÄRJESTÄYTYMÄTTÖMYYS)oikeus ja liiton ainoa rankaisutoimi rikkureita vastaan on heidän erottamisensa liitosta. Kuinka monen rikkurin luulet kuuluvan liittoon? Sellainen toiminta on valitettavaa meidän liittoihin kuuluvien puolesta, mutta ikävä kyllä totuus löytyy tuosta yläpuolelta.

    Äänestä

Puolitetaan vaan paperimiesten palkat, poistetaan vapaapäivät ja kesälomat. Työnantajille vapaa oikeus irtisanoa tai työllistää!

Poistuisiko sillä sairaanhoitajien, poliisien ja muiden palkkakuoppalaisten ongelmat, miettikääpä hetki!

Kaikki vakavat huononnukset mitkä Metsäteollisuus Ry saa lävitse ovat seuraavissa TUPO -neuvotteluissa tarjolla KAIKILLE muillekin palkansaajille. Silloin paperimiestä vasta naurattaakin!! Luuletteko todellakin, että EK jättää urakkansa Paperiliittoon, joka edustaa vain pienen pientä osaa palkansaajista??

Herätkää kurjat onnettomat, iso paha vaanii jo kulman takana ja odottaa teitä!!!

Äänestä
  • "Herätkää kurjat onnettomat, iso paha vaanii jo kulman takana ja odottaa teitä!!! "

    herra hyvä, viestisi oli kuin tyylipuhdas neuvostovenäjän propagandalause.

    paitsi että,

    paperimiehet ja ahtaajat ovat saavutettuine etuineen elitistisessä asemassa eivätkä missään tapauksessa ole rinnastettavissa pienituloiseen työläiseen.

    Äänestä

  • paperimies kirjoitti:

    "Herätkää kurjat onnettomat, iso paha vaanii jo kulman takana ja odottaa teitä!!! "

    herra hyvä, viestisi oli kuin tyylipuhdas neuvostovenäjän propagandalause.

    paitsi että,

    paperimiehet ja ahtaajat ovat saavutettuine etuineen elitistisessä asemassa eivätkä missään tapauksessa ole rinnastettavissa pienituloiseen työläiseen.

    Olisitko ystävällinen ja osoittaisit yhdenkin alan, jonka pienet tulot ovat paperiliittolaisten syytä? Eikös nytkin ole kyse siitä, että esim. siivoojat saavat TA:n mielestä aivan liian suurta palkkaa ollessaan Paperiliiton suojissa? Heidät pitäisi saada johonkin siivousfirmaan, jotta palkat voitaisiin puolittaa. Niin, että kerroppa nyt minulle ja kaikille muillekin paperiliittolaisille että kenenkä köyhän duunarin leipää me syömme! Jos et siihen pysty, tiedät olevasi vain rutisija ja p....n puhuja!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yks tavallinen tallaaja kirjoitti:

Ihan tavallisena tallaajana minua ihmetyttää, että ennen lakkoa lakkoillaan.
Paperiliiton toimet on ihan selvää kiusantekoa, eikä tuo AKT:kaan hirveästi sympatiapisteitä kerää.

Ymmärrän sen, että kun lakkovaroitus on annettu ja jos sinä kahden viikon aikana ei päästä sopimukeen, niin lakko alkaa piste. Mutta tällä välillä tonttuilu .... tonttuilua se on, mutta ei mahdu jakeluun.

Ja sitten hommat kasaantuu työtuomioistuimeen, joka voi jakaa vain pienet sakot. Isoille liitoille se on kuin itikan pissi valtameressä, maapähkinöitä.

AKT:n toimistä kyllä kärsii koko yhteiskunta, Suomi kun on saari, vaikka maantieteiljät mitä muuta väittäisivät.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu