Puhetta ja kirjoittelua väistämättömyydestä, ja vakavista seuraamuksista.
Niin vakavia seuraamuksia, että yhteiskunnan täytyy tehdä valtavia uhrauksia, kuten rajoittaa liikkumista ja heikoimpien toimeentuloa.
En ole kuitenkaan havainnut minkäänlaisia puheita varautumisesta näihin vakaviin seuraamuksiin.
Ilmastokatastrofiin ei siis uskota niin paljon, että yhteiskunnan valmistautumista sen kohtaamiseen tulisi edes pohtia?
Päinvastoin, alarmistit ajavat usein yhteiskunnan sietokykyä heikentäviä asioita, kuten rajat auki, radikalisoitumisen levittäminen, päätöksenteon keskittäminen ulkomaille ja kansantaloutta heikentävät linjaukset.
Saatetaan tehdä ratkaisuja, joilla on yhteiskunnallisesti vakavampia seuraamuksia, kuin ilmastonmuutoksen uhkakuvilla tai heitetään turhaan koko pienituloisten työläisten yhteiskuntaluokka junan alle.
Toisaalta usein halutaan pienentää paikallispäästöjä globaalia päästelyä lisäämällä, kun tunnekuihuinen ajattelutapa ei kykene kokonaisuuksien arviointiin.
Vai onko meillä kriisi oven takana ja se yllättää paniikki-hölmöilevän Suomen, kuten 2015 kansainvaellus, korona tai talvi autoilijat?
Niin, Al-Goren jutut meni täysin metsään, lätkämaila-malli paljastui tutkimushuijaukseksi ja on toisteltu mantraa tiedemiesten konsensuksesta, mutta onko kellään alarmistilla mitään oikeaa sanottavaa?
Kaikki eivät jaksa osallistua "keisarin uudet vaatteet" -öyhötyksiin.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Noh, harvinaista että täällä denialistihaukkujien ja muiden rakkikoirien sekaan joku rohkenee esittää jotain järkevääkin.
Saa nähdä, seuraako mielipiteitä, vai ryöpsähtääkö taas modifioitujen globaali lämpötilojen esittely denialistihaukkumisten kera tuhoamaan keskustelun .
Eipä ollut kellään mitään sanottavaa.
Tiedepiirit eivät tietysti kansalaiskeskusteluun alennu, mutta uskottavuus ja nämä edelleen käytettävät mallit testattuna toteutuneilla olosuhteilla...
Ja joskus on vaikea selittää, jos ei oikeasti tiedä mistä puhuu...
Tiedepiirit erikseen, mutta poliittinen ilmastonmuutos näyttää enemmän fanaattiselta fanitukselta, kun edelleen seistään huru-ukkojen, kuten Gore ja lätkämailamies, takana.
Puhutaan kuitenkin erittäin vakavasta asiasta.
Nyt kärsitään vakavia taloudellisia seuraamuksia, jotta tulevaisuuden skenaarioihin voitaisiin ehkä vaikuttaa.
Sellainen aikuinen asian käsittely on puuttunut aina.
Hirveä öyhötys ministeritasolla asti, mutta entä todennäköisyydet, toimien kokonaisvaikutukset, toimien aiheuttamat vahingot ja riskit, varautuminen, ristiriitainen toiminta, jne....
Antaa palaa, jooko.
On syytä varautua siihen, että pallon asukasluku tuplaantuu seuraavan 50 vuoden kuluessa.
Ja elintaso nousee ja kulutus.
Pyhän Petterin mielestä ilman väestöräjähdystä meillä ei olisi mitään ilmasto-ongelmaa.
On paljon hauskempaa leikkiä patteriautoilla kuin puuttua ongelman juurisyyhyn.
Syntymättömien suojelun lisäksi olisi syytä muistaa myös täällä nyt elävien tarpeet. Ihmisarvoinen elämä unelmineen aiheuttaa vääjäämättä päästöjä.
On syytä varautua 4 C keskilämpötilanousun seurauksiin. Yhden yksilön elinaikana nousu on luokkaa 1.5 C.
Kyseessä ei ole mikään dinot tuhonnut katastrofi. Tuosta 66 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneesta asteroidin törmäyksestä toipuminen kesti miljoona vuotta eli tuhat vuosituhatta (yle). Todennäköistä on, että CO2 aiheuttamasta lämpenemisestä ekosysteemit toipuvat nopeammin.
Dinojen kannalta muutos oli huonoon suuntaan. Mutta se mahdollisti nisäkkäiden valtaannousun. Evoluution hupentumana on nyt karvaton apinalaji.
Saattaa lämminsykli jo loppua ennen kuin mikään alkaa.
Lisäksi tulee vähittäinen kylmeneminen apuun ennen jääkautta(>5000 vuotta)
Golf-virta on jo tietojeni mukaan heikentynyt joten kylmää pukkaa pohjoiseen ja koko Eurooppaan.
Samantien voi varautua 20 asteen nousuun tai 50 asteen nousuun niin varautuminen riittää paljon varmemmin.
Ei ilmastossa ole mitään vikaa, eikä mitään normaalista kausiflunssasta poikkeavaa "pandemiaa" ole olemassa.
Tätä näillä toimenpiteillä valmistellaan:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/riikkasoyring/54093-perhe-ei-sallittu-agenda-21/
Kannattaa lukea myös kommentit, sillä siellä on vihreiden agenda näkyvillä, johon jostain syystä koko valtakunnan vaoimavarat on laitettu tuota "viherunelmaa", jossa ihmiset orjuutetaan, ja ajetaan asumaan tiiviisiin kaupunkilähiöihin.
Ja ihmisten määrää rajoitetaan tehokkaalla rokotekampanjalla, jolla estetään lisääntyminen, joten vain valitut jäävät jatkamaan ihmiskunnan olemassaolemista.
Miten sitten tämä hämäräperäinen ilmastorahasto?
Samaa sukua SITRA:lle (Suomen itsenäisyyden tuhoamisrahasto)
Eli veronmaksajien rahaa syydetään näille hämärille rahastoille, joiden tehtävänä on luoda energiapula, jotta hinnat saadaan nostettua tavisten näännyttämiseksi. Eli ahalvat energianlähteet on kiellettävä, ja rakennettava hemmetin kallista satunnaisvoimaa, joka ei palvele oikein ketään, paitsi tuota näännyttämistä.
Tuommoisesta puheesta ei Pyhä Petteri tykkäisi jos sattuisi lukemaan tätä palstaa. Hyi sinua. Taidat olla ihan ateistikin. Varmaan mummonpotkijakin. Eikö Jeesus ja Jumala merkitse sinulle mitään?
Superkirjoitus! Kiitos siitä. Se on tiivistetysti koko homman ydin.