Aihe

Yllättävän monella ihmisellä tuntuu olevan väärä käsitys ateismin asemasta antiikin Roomassa

Anonyymi

Yleisesti antiikin sivistyneisyys ja valistuneisuus klorifioidaan, varhaiset kristityt nähdään oppimattomina ja sivistymättöminä barbaareina jotka pyrkivät tarkoituksella taistelemaan antiikin sivistysta ja oppineisuutta vastaan. Näissä kirjoituksissa roomalaiset edustavat ihmisille ideaalia ateistista yhteiskuntaa jossa oli korkea oppineisuus ja sivistys kun taas kristityt sen uskonnollista rappeuttavaa ja moraalitontan vastakohtaa. Valitettavasti asia ei kuitenkaan ole näin vaan todellisuudessa kuten arkeologit, kultturologit, filologit ja historiantutkijat ovat jo aikoja sitten suositun populaarihistorian ulkopuolella todenneet että ateismi oli antiikin Roomassa laitonta. Esimerkiksi monia kristittyjä tuomittiin ateismista syytettyinä kuolemaan. Rooman aikaiset ihmiset olivat myös erittäin taikauskoisia ja eri Rooman alueilla palvottiin omia paikallisia jumalia. Mikään historiallinen todiste ei osoita että Rooma olisi ollut korkealle kehittynyt ateistinen yhteiskunta josta kristinusko teki sivistymättömän takapajulan ja tuomitsi Euroopan vuosisadaksi pimeälle keskiajalle. Sellainen on vain renessanssin ja valistusajan luomaa populaaria myyttiä jolla ei ole todellisuuspohjaa. Edes mitään pimeää keskiaikaa ei koskaan ollut.

21

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tämäkin väärinkäsitys on kristittyjen aikaansannosta. Termillä pakana on viitattu antiikin Kreikan ja Rooman polyteistisiin uskontoihin, jotka on nähty kristinuskon vastakohtana. Pakanuus on niputettu ateismiin, joka on myös nähty kristinuskon vastakohtana.

    • Anonyymi

      "Yleisesti antiikin sivistyneisyys ja valistuneisuus klorifioidaan..."

      Hui kauhistus, ei kai sentään? Eikö kloorikaasuttaminen ole epäinhimillistä? Ettei tässä vaan olisi kyse glorifioinnista?

      • Anonyymi

        Idiosmistisi ei korreloi älyäsi möllö!


    • Anonyymi

      > Näissä kirjoituksissa roomalaiset edustavat ihmisille ideaalia ateistista yhteiskuntaa

      Eikös keisaria pidetty tuolla jumalana?

      • Tietenkin, ja lisäksi tulivat kreikkalaisilta perityt monet jumalat Juppiterin johdolla. Roomalaiset eivät missään tapauksessa olleet ateisteja, ja siksikin siirtyminen palvomaan kristittyjen jumalaa kävi aikanaan suhteellisen kivuttomasti. Taikauskoisiakaan roomalaiset eivät olleet sen enempää kuin kristitytkään.


      • Anonyymi
        Repe.RuutikaIIo kirjoitti:

        Tietenkin, ja lisäksi tulivat kreikkalaisilta perityt monet jumalat Juppiterin johdolla. Roomalaiset eivät missään tapauksessa olleet ateisteja, ja siksikin siirtyminen palvomaan kristittyjen jumalaa kävi aikanaan suhteellisen kivuttomasti. Taikauskoisiakaan roomalaiset eivät olleet sen enempää kuin kristitytkään.

        Taikauskoisempia kuitenkin kuin mitä ihmiset nykyään. Kiroukset myivät kuin häkä ja niitä suojaamaan ostettiin runsaasti pahoja silmiä. Samoin jokaista pienintäkin merkkiä ja unta pidettiin viestinä jumalilta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taikauskoisempia kuitenkin kuin mitä ihmiset nykyään. Kiroukset myivät kuin häkä ja niitä suojaamaan ostettiin runsaasti pahoja silmiä. Samoin jokaista pienintäkin merkkiä ja unta pidettiin viestinä jumalilta.

        Ennustukset ja taikakalut, monet jumaluudet. Niiden merkitystä arkielämässä on vähän häivytetty, kun on haluttu markkinoida antiikkia ateistisena, järkeen perustuvana nyky-yhteiskunnan esikuvana filosofeineen. Muutama vapaa filosofi ja sakea kansa vuosisatojen ajan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennustukset ja taikakalut, monet jumaluudet. Niiden merkitystä arkielämässä on vähän häivytetty, kun on haluttu markkinoida antiikkia ateistisena, järkeen perustuvana nyky-yhteiskunnan esikuvana filosofeineen. Muutama vapaa filosofi ja sakea kansa vuosisatojen ajan.

        Historian tulkinta ja lukutapa on aina oman aikakautensa peili. Jotta historia olisi nykyään eläville ihmisille ymmärrettävämpi on sitä esiteltävä nykyaikaa heijastavan linssin läpi.


    • Anonyymi

      Suurin mullistus oli kristinuskon tasa-arvoinen ihmiskäsitys. Se rappeutti eliittijärjestelmää. Kuten myöhemmin näemme, ei se ihan sivistyksen rappeutumista ollut.

      • Anonyymi

        Eliittijärjestelmää? Ettet vain olisi persu-uskis?... :)

        Miten kristinusko edisti tasa-arvoista ihmiskäsitystä? Eiköhän tuo ollut kreikkalaisten ja roomalaisten filosofien perintöä...


      • Tasa-arvoa vain Jeesuksen edessä ja vasta kuoleman jälkeen. Ajassa piti tyytyä osaansa, sillä esivalta oli Jumalasta törkeän eriarvoisine järjestyksineen.

        Tämä murtui vasta Ranskan vallankumouksessa, jonka Juhan af Ahvio onkin nyt keksinyt demonisoida Korkkiruuvin ankarasti kompatessa.


    • Anonyymi

      Höpöhöpö.
      Tosiasia on,että kristityt valtaan päästyään tuhosivat innolla antiikin oppineiden kirjoituksia ja muistomerkkejä.Ne olivat heille pakanallisen eli saatanallisen vaikutuksen inspiroimia.Vielä Galileo Galilei,modernin tieteellisen tradition perustajista eräs merkittävimmistä,joutui raivostuneiden kirkonmiesten kynsiin esitettyään julkaistussa teoksessaan,että maa sittenkin kenties kiertää aurinkoa.
      Häntä peloteltiin muunmuassa viemällä kidutuskammioon ja esittelemällä siellä olevat laitteet.Oli siinä vanhalle miehelle koulutusta oikein vanhurskaalla tavalla!

      • Anonyymi

        Puhumattakaan pimeästä keskiajasta jolloin kristityt miesukkelit polttivat kirjarovioilla itsenäisiä ja ajattelevia naisia noitina. Voidaan puhua jopa tuhansien naisten elävältä polttamisesta ja pelkkä ajatus siitä kuinka monta antiikin teosta ja kirjaa se on vaatinut kun naisia poltettiin kristittyjen miesukkelien toimesta vuosiatojen ajan.


    • Anonyymi

      Nykyihmisellä ei ole muuta vertailukohtaa varhaisiin kristittyihin kuin nykyiset kristityt. Jotka puolestaan korostavat uskonsa ja Raamatun muuttumattomuutta.

      Joten on aivan luonnollista että varhaisia kristittyjä pidetään oppimattomina barbaareina.

      • Anonyymi

        Barbaarius pitää paikkansa erittäin hyvin kristittyjen kohdalla. Esimerkiksi Apostolien tekojen kohdassa 19:19 kristityt polttavat suuren kasan arvokkaita luonnonhistorian, luonnontiedon ja lääketiedon kirjoja koska pitivät niitä hirveänä noituutena. Itse jopa kirjoittavat että Efoseksessa paloi kirjoja 50 000 hopearahan edestä mikä siihen aikaankin oli äärimmäisen suuri summa rahaa. Ja todennäköistä ettei kirjaroviot jääneet yhteen kertaan vaan niitä oli myöhemmin useampi ja yhä vain suurempia. Ja kaikista tunnetuin näistä varmaan lienee se kerta kun kristityt tuikkasivat kerralla koko Aleksandrian kirjaston tuleen ja hävittivät kaikki kirjoitukset joita siellä kirjastossa oli sekä filosofit ja tutkijat jotka niitä kirjoja lukivat.


    • Anonyymi

      Kuva jaloista ja sivistyneistä roomalaisilta joita ei taikausko ja jumalat hetkauta on hieno mutta silti vain vaivainen harha. Suurin osa imperiumin kansalaisista oli ihan vain tavallisia ihmisiä heikkouksineen ja uskomuksineen. Itsenäisesti ja korkeatasoiset ajattelevia filosofeja olivat vain todella harvat ja heistäkin vain pieni vähemmistö (mm. Diagoras, Theodoros Kyreneläinen, Leukippos, Demokritos sekä tietenkin Epikuros ja Lucretius) kannatti ateismia eli he katsoivat että ei ole olemassa jumalia tai että jumalat eivät pysty vaikuttamaan maailmaa.

    • Anonyymi

      Jeesus kääntää aivot(päässäsi)oikein päin 🙃

      • Anonyymi

        Jeesukselle varmaan maistuukin aivot kun on kuolleista herännyt zombi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jeesukselle varmaan maistuukin aivot kun on kuolleista herännyt zombi.

        Typerää.
        Seurakuntalaiset syövät Jeesusta, eikä päinvastoin!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Typerää.
        Seurakuntalaiset syövät Jeesusta, eikä päinvastoin!

        Latkivat verta palan painikkeeksi pyhillä ehtoollisilla!


    • Anonyymi

      Helvetilliset olot ei yllätä. Tscihanovskayakin on kokenut nuoreksi ihmiseksi enemmän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi rokotekriittisiä syyllistetään?

      Yhtä asiaa en tajua. Miksi niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti koronarokotteeseen eivätkä halua ottaa sitä ainakaan seuraamatta ensin tilanteen kehi
      Maailman menoa
      433
      3852