Kun elää myrkyllisen maskuliinisuuden keskellä

Käy helposti näin.

"Kirjassaan Törrö viestittää, että hän on elänyt ympäristöissä, joissa on pitänyt olla kovempi kuin muut, ettei joutuisi itse uhriksi. Hän näkee tämän suurena syynä syrjäytymiselleen ja sekoilulleen."

"Kirjassa Törrö tilittää muun muassa aikaansa Muhoksen perhekodissa, jossa vanhemmat asukit pahoinpitelivät varhaisteini-ikäistä poikaa pukuhuoneessa saunapäivinä. Myöhemmin hierarkiassa itse noustuaan hän sanoo osallistuneensa samaan ”rituaaliin” hakaten porukassa saunalla muita ”alisteisimpia” asukkaita."

Törrö toteaa kirjassa, että addikti on aina addikti. Päihteet ovat jääneet, mutta hän sanoo myöhemmässä elämässään kokeneensa ylilyöntejä syömisen, uhkapelaamisen ja nettipornon saralla.

Hän kokee myös äitiinsä miesten taholta kohdistuneen väkivallan yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi omille teoilleen.

TEOKSESSA yksityiskohtaisesti kuvattu kidutus on äärimmäisen raakaa ja sitä voi kutsua jopa sairaalloiseksi.
– Olimme ylittäneet jo kaikki rajat, ja piri-, bentso- ja viinapäissämme pystyimme tekemään mitä vain. Tuo kaveri ei ollut meille enää ihminen, vaan jokin mihin purimme kaiken vihamme, Törrö toteaa kirjassa"
864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Melkoinen hc-jännämies tämä. Mutta aihepiiriin liittyen, jotenkin tulee ainakin osa niistä Helsingin teinimurhaajista mieleen tuosta kohdasta, että pitää olla kovempi kuin muut ettei joudu itse uhriksi. Mitä olen ymmärtänyt niin ainakin 1 tai 2 tyyppiä niistä hulluista saattoi toimia juuri tuolla tavalla, että on ryhtynyt kiusaamaan välttääkseen itse saman kohtalon, jos ei lähtökohtaisesti ole kovinkaan suosittu tyyppi. Mutta toki tuonkin kuvion voi kyllä toteuttaa niin monella tavalla, että ns. kerran sadassa vuodessa tapahtuviin brutaaleihin väkivaltarikoksiin sitä on vähän hölmö lähteä suoraan rinnastamaan.

Ja toi bentsot viina kombo on petollinen, tiedän ihan kokemuksesta. Ja salapoliisina ja "kokemusasiantuntijana" epäilen, että bentsoilla voisi olla jotain tekemistä vähintään yhden Koskelan murhaajan kohdalla, mutta siitähän ei ole mitään virallista vahvistusta ollut missään, niin en lähde sen enempää spekuloimaan.

Itse en koskaan tarkoituksella sekakäyttänyt bentsoja ja alkoholia, mutta joskus jos söin päiväaikaan normaalia enemmän Rivoja tai Temestoja ja join illalla kännit, niin kyllähän ne yhtäaikaa vielä potkivat silloin. Tai sittemmin kun se juomisongelmani oli pahempi, niin tuli monesti keskellä päivääkin tasoiteltua oloa kaljalla ja varmasti joskus huuhdottua päivälääkkeetkin alas sillä. Mutta mä en ole koskaan ollut aggressiivinen, mutta toi kombo poistaa kyllä estot tehokkaasti ja voi laukaista sellasia raivareita ihan pienistäkin ärsykkeistä että silmissä pimenee. No silloin en ollut kännissä, mutta aika tarkalleen viitisen vuotta sitten mulla lähti se Temestan käyttö vähän lapasesta ja kun olin paniikkikohtauksen ja ajatusharhojen takia sairaalan päivystyksessä, ei tarvittu kuin erään koulukiusaajan näköinen lääketieteen kandi päivystävän lääkärin seurassa, niin se laukaisi sen että saivat talvikäsineeni päin näköä ja itkupotkuraivarit päälle. Vasta jälkikäteen selvisi, että kyseinen lääkäri oli psykiatrian dosentti ja osastonylilääkäri, mutta sillä kertaa "vain" päivystysvuorossa. Ja pätevä tyyppi olikin, siitä lähti sen asperger-diagnoosi rullaamaan ja saamani Ketipinor oli varmasti ihan hyvä lääke siinä kohtaa. Kotona olen joskus nappikänneissä suuttunut niin, että heitin sellaisen omasta puusta poimitun pienen puoliraa'an omenan seinään ja se meni aivan soseeksi. Joskus tempaisin lasisen roll-on deodoranttipullon ja heitin päin seinää ja se tuoksuu vieläkin kun tajuaa haistella 😁 Että jos mun kaltainen, periaatteessa ihan lehmän hermoilla varustettu tyyppi on kilahtanut tuolla tavalla, niin en yhtään ihmettele jos vähänkään aggressiivisempi tyyppi alkaa riehumaan, eritoten jos käytetyt määrät on isompia eikä välttämättä ole toleranssia.

Niin ja huhtikuussa olen siis ollut vuoden verran juomatta, ja noiden bentsojen käyttö on ollut pitkään ihan hallinnassa. Normiannos on 1,5-2 mg Rivatrileja päivässä paniikkihäiriöön, joka ei ole erityisen iso annos eikä vaikuta kognitiivisiin tai motorisiin kykyihin, ja tähän on ihan lääkärien siunaus ja iteroidut reseptit.

1Äänestä
  • Niin ja piti vielä sanoa, että en sentään äitini silmien alla riehunut. Nuo kotona tapahtuneet raivarit johtuivat -yllätys- naisista, pakeista, yksinäisyydestä yms. ja kun vielä itse lietsoi sitä vihaa lukemalla tätä palstaa huonoina hetkinä, niin soppa oli valmis.

    1Äänestä

Mua ärsyttää, että nämä "parannuksen" tehneet rikolliset kirjoittavat kirjoja ja kiertävät esiintymässä kuin jotkut filmitähdet. Yritetään esittää niin kunnollista ja valkopestä omat rikokset. Näiden uhrit ovat menettäneet terveytensä ja elämänsä ja sama kohtalo kuuluisi näillekin. Mädäntyisivät vankilassa loppuikänsä!

Äänestä
  • Sinä et ole tehnyt virhettä koskaan?

    Äänestä

  • 👍👍👍

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinä et ole tehnyt virhettä koskaan?

    On virheitä ja on VIRHEITÄ. Jotkut teot ovat peruuttamattomia ja anteeksiantamattomia. Jos ihmistä kiduttaa ja toisen tappaa, niin sellainen ei kuulu enää yhteiskuntaan. Joko on vankilassa tai mielisairaalassa loppuikänsä, mutta ei enää koskaan vapaana. Heillä ei ole oikeutta elämään, koska vievät sen muilta.

    Äänestä

Laitetaan nyt tähänkin ketjuun sama kun toiseen...

No tuo todella kova maailma on ääripää, mihin toksista maskuliinisuutta voi helposti osoittaa sormella.

Mutta minusta toksisen maskuliinisuuden synty ihan rakastavassa perheessä ja ympäristössäkin on mahdollista.

Lastentarhassa poikalapselle annetaa lelu, tai kiinnitetään huomio muualle, kuin vaikka otetaan syliin ja tuetaan ikäväntunteen läpikäymistä. Eihän isot pojat itke...

Koulussa tämä saa häiriköidä ja melskata, kun pojat ovat poikia. Ei hänen täydy ottaa vastuuta itsestään ja koulunkäynnistä.

Kiekkopelissä äiti huutaa katsomosta sylki suusta lentäen, että niittaa se juippi laitaan stana!

Työkaveri kysyy ensimmäisenä töihin tullessa maanantaina, saitko p.llua? Tyttökalenteri kahvituvan seinällä varmistaa, että heteroseksuaalisuus miesten kesken sallittua ja arvostettua.

Ja ruotsalaiset on tietenkin homoja...

Kyllä normaali, tuiki tavallinen elämä kasvattaa yhä toksiseen maskuliinisuuten miehiä. Ja sen tekee toiset miehet, mutta ikävä kyllä myös isänsä kautta miehen mallin saaneet äiditkin, tädit ja mummot. 🙄

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Käy helposti näin.

"Kirjassaan Törrö viestittää, että hän on elänyt ympäristöissä, joissa on pitänyt olla kovempi kuin muut, ettei joutuisi itse uhriksi. Hän näkee tämän suurena syynä syrjäytymiselleen ja sekoilulleen."

"Kirjassa Törrö tilittää muun muassa aikaansa Muhoksen perhekodissa, jossa vanhemmat asukit pahoinpitelivät varhaisteini-ikäistä poikaa pukuhuoneessa saunapäivinä. Myöhemmin hierarkiassa itse noustuaan hän sanoo osallistuneensa samaan ”rituaaliin” hakaten porukassa saunalla muita ”alisteisimpia” asukkaita."

Törrö toteaa kirjassa, että addikti on aina addikti. Päihteet ovat jääneet, mutta hän sanoo myöhemmässä elämässään kokeneensa ylilyöntejä syömisen, uhkapelaamisen ja nettipornon saralla.

Hän kokee myös äitiinsä miesten taholta kohdistuneen väkivallan yhdeksi laukaisevaksi tekijäksi omille teoilleen.

TEOKSESSA yksityiskohtaisesti kuvattu kidutus on äärimmäisen raakaa ja sitä voi kutsua jopa sairaalloiseksi.
– Olimme ylittäneet jo kaikki rajat, ja piri-, bentso- ja viinapäissämme pystyimme tekemään mitä vain. Tuo kaveri ei ollut meille enää ihminen, vaan jokin mihin purimme kaiken vihamme, Törrö toteaa kirjassa"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu