Hiljaista on palstalla perjantai-iltana

Kaikki nuoret "sinkkunaiset" on varmaan vakipanonsa kanssa.
9268
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 92

Vanhimmat

Varmaan, tuleeko telkusta mitään katteltavaa?

Äänestä
  • En tiedä, kun ei ole mulla tällä hetkellä telkkaria (ei ole ollu sen jälkeen, kun tv hajos jotain vähän yli 2 vuotta sitten). Kohta varmaan jotain musiikkia kuuntelen jonkun aikaa.

    Tässä äsken listasin paperille mun lempibändejä-ja artisteja ja heiltä mun lempikappaleita ja havaitsin, että monia niistä olen kuunnellut viime keväästä lähtien, kun mun musiikin kuuntelu lisääntyi tän koronan takia, kun oon viettäny enemmän aikaa kotona ja uusiakin artisteja ja bändejä(sellaisia vanhoja tai uusia, joita en ennen ole kuunnellut) tullut mukaan kuvioihin. Sain listattua 242 kappaletta, joista monia olen kuunnellut viime keväästä tai kesästä lähtien. Paljon on tuota musiikkia kuunneltu =)

    Äänestä

  • Sekin on lisänny musiikin kuuntelua, kun ei ole nyt tuota teeveetä.

    Äänestä

  • Nuorempana olin melkoinen elokuvafriikki ja myös elokuvanhistoria kiinnosti kovasti, nykyään musiikki on kiilannut ykkössijalle (toki elokuvat yhä kiinnostaa), osin myös siks kun ei ole tuota teeveetä.

    1Äänestä

  • Norppa83 kirjoitti:

    En tiedä, kun ei ole mulla tällä hetkellä telkkaria (ei ole ollu sen jälkeen, kun tv hajos jotain vähän yli 2 vuotta sitten). Kohta varmaan jotain musiikkia kuuntelen jonkun aikaa.

    Tässä äsken listasin paperille mun lempibändejä-ja artisteja ja heiltä mun lempikappaleita ja havaitsin, että monia niistä olen kuunnellut viime keväästä lähtien, kun mun musiikin kuuntelu lisääntyi tän koronan takia, kun oon viettäny enemmän aikaa kotona ja uusiakin artisteja ja bändejä(sellaisia vanhoja tai uusia, joita en ennen ole kuunnellut) tullut mukaan kuvioihin. Sain listattua 242 kappaletta, joista monia olen kuunnellut viime keväästä tai kesästä lähtien. Paljon on tuota musiikkia kuunneltu =)

    Eipä tuota tule töllöä katseltua, vaikka niitä 2 löytyy. Ne on aina varattuina. :)

    Mullakin oli jokunen vuosi ilman telkkaria ja silloin opin olemaan katsomatta. Joskus jotain vilkasee, mutta mitään pakko katsoa ohjelmia ei ole. Hyvin pärjää ilman telkkariakin.

    Musiikkia mäkin enimmäkseen kuuntelen. Antoisampaa, kun telkun kattelu. Taikka tuijotan taivaalle, jos ihan vaan kosmista kohinaa kaipaa. ;D

    Äänestä

  • Norppa83 kirjoitti:

    Nuorempana olin melkoinen elokuvafriikki ja myös elokuvanhistoria kiinnosti kovasti, nykyään musiikki on kiilannut ykkössijalle (toki elokuvat yhä kiinnostaa), osin myös siks kun ei ole tuota teeveetä.

    Hankkisit tinderistä miehiä itsellesi niin ei olis tylsää ja kivempaa kuin musiikki teet enkkoja kuinka monta miestä päivässä ja nauti ehkä yöpöydällekkin jää rahaakin vielä onnen päiviä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Välis taas tuputtaa pahoja tapojaan palstan tytseille. 🙉

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    En minä ole tinderissä mutta yritin auttaa yksinäistä tyttöä eli poika poloinen yrittää auttaa yksinäistä tyttöä ja jos hänellä tylsää niin menis tinderiin niin saa kikkelii ja miehiä niin ei tarvi yhden kanssa nyhvätä ja etsii miehii joilla juuri tilipäivä saa sapuskaa kikkelii seuraa ja äksöniä

    Äänestä

  • Nyt elokuviin liittyen soi "Mies ja alaston ase" -elokuvien (Naked gun) tunnari. Ja lainasin tänään kirjastosta CD-boksin missä elokuvamusiikkia (ollu mulla joskus ennenkin lainassa). Ja nyt tuli Poliisiopisto-elokuvien tunnari (molemmat elokuvasarjat tosi hauskoja, naurattaa mua aina).

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä ole tinderissä mutta yritin auttaa yksinäistä tyttöä eli poika poloinen yrittää auttaa yksinäistä tyttöä ja jos hänellä tylsää niin menis tinderiin niin saa kikkelii ja miehiä niin ei tarvi yhden kanssa nyhvätä ja etsii miehii joilla juuri tilipäivä saa sapuskaa kikkelii seuraa ja äksöniä

    Jä äkkiä on telkkari rahatkin hankittu

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En minä ole tinderissä mutta yritin auttaa yksinäistä tyttöä eli poika poloinen yrittää auttaa yksinäistä tyttöä ja jos hänellä tylsää niin menis tinderiin niin saa kikkelii ja miehiä niin ei tarvi yhden kanssa nyhvätä ja etsii miehii joilla juuri tilipäivä saa sapuskaa kikkelii seuraa ja äksöniä

    Ehkäpä ne yksinäiset tytöt osaa auttaa itse itseään ja hakea seuransa mistä kukin, jos seuraa kaipaa. Tinderi ei ole kaikille mieluinen seuranhaku alusta.

    Tuntuu deittisovellukset olevan lihatiskejä.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Ehkäpä ne yksinäiset tytöt osaa auttaa itse itseään ja hakea seuransa mistä kukin, jos seuraa kaipaa. Tinderi ei ole kaikille mieluinen seuranhaku alusta.

    Tuntuu deittisovellukset olevan lihatiskejä.

    Mut sielt sais heti seuraa joku voi olla tosi lähelläkin eli sais heti seuraa ja tänään vähän valvoo niin ehtii muutaman tai muutamienkin kanssa ns treffata ja huomenna heti herättyään taas niin viikonloppu on mennyt hujauksessa ja kivaa on

    Moni nainen on ollut erittäin tyytyväinen ja onnellinen sen jälkeen kun meni tinderiin niin ainoa mikä heitä on harmittanut on se kun ei aiemmin jo mennyt sinne vaan empi ja ne pojat osaa tyydyttää naisen ja tietää mitä nainen tarvii ja kaipaa niin naiset on siellä onnellisia ja elämä on ihanaa

    Aha.

    Jaajaa just just. No selvä.

    Ja vinkki vinkki vois kysyä allu35 lta missä päin asuu ja onko tinderissä ja varmasti allu tulee pitempäänkin hänen luokseen ja tekevät kivaa ja sit se on heistä kiinni miten siitä eteen päin

    Yhym jaaha, että allu53.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Jaajaa just just. No selvä.

    Voit sinäkin antaa neuvoja norpalle eli mistä löytää miehen tai miehiä ja mistä kikkelii niin päättäkööt norppis sitten mitä etsii mut tinderi on naisten paratiisi ja sieltä ei halua pois enään koskaan kun kerran sinne menee niin sen jälkeen tietää mitä on olla taivaassa ja aina vain parempii rakastajii tulee

    Täh? Minä? 🙉

    Mistä mä mitään tiedän, viimiseen 18 vuoteen ole ollu sinkkukaan. Taitaa olla markkinat muuttuneet.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Yhym jaaha, että allu53.

    Mistä tietää jos onkon tyttöihin menevä eli kerro jotain miten ja mistä hän voisi löytää naise n itselleen mutta autetaan norppaa löytämään iki oma mies tai seksiseuraa niin mitä norppis etsiikään no se auttais missä norppis asuu niin moni osais neuvoa paremmin

    Norppa tuskin tarvii meidän kummankaan apua miehen löytämiseen. Että jos ei sekaannuta...

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Täh? Minä? 🙉

    Mistä mä mitään tiedän, viimiseen 18 vuoteen ole ollu sinkkukaan. Taitaa olla markkinat muuttuneet.

    Kai täällä olet kuullut sinkuilta ja varatuilta mistä kantsii seuraa etsiä ja miten esim lillisin löysit tai kumpulaisen ym tai onko tutuissa tai sukulaisissa sinkkuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kai täällä olet kuullut sinkuilta ja varatuilta mistä kantsii seuraa etsiä ja miten esim lillisin löysit tai kumpulaisen ym tai onko tutuissa tai sukulaisissa sinkkuja

    Ihan samat tekstit näkee jokainen tätä täällä palstaa selatessa.

    Ihan palstan käyttäjiä ovat olleet, löytää kuka vaan palstalta, kun sattuu paikalla olemaan.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Ihan samat tekstit näkee jokainen tätä täällä palstaa selatessa.

    Ihan palstan käyttäjiä ovat olleet, löytää kuka vaan palstalta, kun sattuu paikalla olemaan.

    On sukulaisissa ja tutuissa sinkkuja. Pari miestä ja pari naista.

    Naiset ikähaarukka 47-76v.
    Miehet 41-46v.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Norppa tuskin tarvii meidän kummankaan apua miehen löytämiseen. Että jos ei sekaannuta...

    Kyllä uskon että löytää miehen helposti eli on kaunis ja seksikäs ja mukava ja kiva ja varmasti saa hyvän naisen ja vaimon hänestä mutta pelkään että kuuntelee liikaa musiikkia tai jää musiikin maailmaan eli siksi autamme ettei musiikki vie hyvää naista tai hyvästä naisesta tulee vanhapiika ja erakko joka kuuntelee vain musiikkia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Moni nainen on ollut erittäin tyytyväinen ja onnellinen sen jälkeen kun meni tinderiin niin ainoa mikä heitä on harmittanut on se kun ei aiemmin jo mennyt sinne vaan empi ja ne pojat osaa tyydyttää naisen ja tietää mitä nainen tarvii ja kaipaa niin naiset on siellä onnellisia ja elämä on ihanaa

    Ei tinderistä löydy kunnollista seuraa unohda jo.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    On sukulaisissa ja tutuissa sinkkuja. Pari miestä ja pari naista.

    Naiset ikähaarukka 47-76v.
    Miehet 41-46v.

    Korjaan naisissa 42-76v. Mun kaverihan on edelleen sinkku. 42 v nainen.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    On sukulaisissa ja tutuissa sinkkuja. Pari miestä ja pari naista.

    Naiset ikähaarukka 47-76v.
    Miehet 41-46v.

    Voisit antaa vinkkiä heille että täällä olis viehkeä ja kiva norppis sinkkuna et kannattais heidän tutustua norppikseen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä uskon että löytää miehen helposti eli on kaunis ja seksikäs ja mukava ja kiva ja varmasti saa hyvän naisen ja vaimon hänestä mutta pelkään että kuuntelee liikaa musiikkia tai jää musiikin maailmaan eli siksi autamme ettei musiikki vie hyvää naista tai hyvästä naisesta tulee vanhapiika ja erakko joka kuuntelee vain musiikkia

    Varmaan löytää joo. Muttei se kai meille kuulu? :)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tinderistä löydy kunnollista seuraa unohda jo.

    Mut taivaallisia ja jumalallisia rakastajia löytyy eli täydellisiltä miehiltä täydellistä seksiä ja sen kerran kun kokee ei muita miehiä enään sen jälkeen kaipaa paitsi arabimiehiä

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Ihan samat tekstit näkee jokainen tätä täällä palstaa selatessa.

    Ihan palstan käyttäjiä ovat olleet, löytää kuka vaan palstalta, kun sattuu paikalla olemaan.

    J haaveilee lillissistä =))))))

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voisit antaa vinkkiä heille että täällä olis viehkeä ja kiva norppis sinkkuna et kannattais heidän tutustua norppikseen

    Heh, että alkaisin naittajaksi? :D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    J haaveilee lillissistä =))))))

    Älä sä mun haaveisiini puutu. Ei kuulu sulle.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Heh, että alkaisin naittajaksi? :D

    No kyllä sinkkuja saa auttaa löytämään kumppanin no ei kukaan pahana pidä jos löytää sen herra tai neiti oikean

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä sinkkuja saa auttaa löytämään kumppanin no ei kukaan pahana pidä jos löytää sen herra tai neiti oikean

    Hmm, eiköhän nuo osaa ilman muakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä uskon että löytää miehen helposti eli on kaunis ja seksikäs ja mukava ja kiva ja varmasti saa hyvän naisen ja vaimon hänestä mutta pelkään että kuuntelee liikaa musiikkia tai jää musiikin maailmaan eli siksi autamme ettei musiikki vie hyvää naista tai hyvästä naisesta tulee vanhapiika ja erakko joka kuuntelee vain musiikkia

    Illalla yleensä kuuntelen musiikkia, joskus päivälläkin, jos olen kotona. Äsken kuuntelin jonkun aikaa elokuvamusiikkia, nyt Rory Gallagher.

    Nuo elokuvat ja musiikki ja tuo kirjallisuuskin ovat kulkeneet mun mukana koko mun elämän ja kiinnostus ei riipu siitä asunko yksin vai en. Ne on asioita, jotka kulkee mun mukana hautaan asti, samoin ainakin jossain muodossa askartelu ja käsityöt ja kaikenlainen muu luova harrastaminen.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Älä sä mun haaveisiini puutu. Ei kuulu sulle.

    🤣🤣🤣

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä uskon että löytää miehen helposti eli on kaunis ja seksikäs ja mukava ja kiva ja varmasti saa hyvän naisen ja vaimon hänestä mutta pelkään että kuuntelee liikaa musiikkia tai jää musiikin maailmaan eli siksi autamme ettei musiikki vie hyvää naista tai hyvästä naisesta tulee vanhapiika ja erakko joka kuuntelee vain musiikkia

    Tällä palstalla puhutaan liikaa toisista palstalaisista. Tämä on muuttunut samanlaiseksi kuin tuo julkkisjuorut-palsta. En pidä siitä. Siksi myös osittain tykkään enemmän kommentoida vaikka noita musiikki-ja elokuva-asioita, koska niissä paljon enemmän pysytään asiassa eikä oteta hampaisiin jotain tiettyä palstalaista, milloin ketäkin. Ja niistä on kiva myös keskustella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä sinkkuja saa auttaa löytämään kumppanin no ei kukaan pahana pidä jos löytää sen herra tai neiti oikean

    Kyllä niistä naittamisyrityksistä aika moni vetää hetneen nenään. Ensiksikin kaikki kun ei ole parisuhdetta etsimässä. Toisekseen ne "hyväntahtoset" nauttamisyritykset lähtee yleensä vain siltä tasolta, että tuon on sinkku ja tuo on sinkku ja yritetään naittaa ne yhteen. Harvemmin siinä on lainkaan aitoa pohdintaa yhteensopivuudesta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    🤣🤣🤣

    Ahhahahaa joo.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Hmm, eiköhän nuo osaa ilman muakin.

    Kyllä he tarjois kahvit sinulle kahvilassa kiitokseksi että he löysivät toisensaja rakkauden niin saisit valita minkä leivoksen vain ja halinkin saisit kummaltakin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä he tarjois kahvit sinulle kahvilassa kiitokseksi että he löysivät toisensaja rakkauden niin saisit valita minkä leivoksen vain ja halinkin saisit kummaltakin

    Phähhäh. Mulla on vähän huonoja kokemuksia näistä amorin puuhista. Ei oikein hotsita.

    Äänestä

  • Norppa83 kirjoitti:

    Tällä palstalla puhutaan liikaa toisista palstalaisista. Tämä on muuttunut samanlaiseksi kuin tuo julkkisjuorut-palsta. En pidä siitä. Siksi myös osittain tykkään enemmän kommentoida vaikka noita musiikki-ja elokuva-asioita, koska niissä paljon enemmän pysytään asiassa eikä oteta hampaisiin jotain tiettyä palstalaista, milloin ketäkin. Ja niistä on kiva myös keskustella.

    Hyvää sinulle toivotaan että löytäisit iki oman miehesi niin ei kukaan pahaa sinulle toivo vaan rakkautta ja omaa miestä sinulle toivotaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niistä naittamisyrityksistä aika moni vetää hetneen nenään. Ensiksikin kaikki kun ei ole parisuhdetta etsimässä. Toisekseen ne "hyväntahtoset" nauttamisyritykset lähtee yleensä vain siltä tasolta, että tuon on sinkku ja tuo on sinkku ja yritetään naittaa ne yhteen. Harvemmin siinä on lainkaan aitoa pohdintaa yhteensopivuudesta.

    Niin nyt puhutaan normaaleista kunnon sinkuista jotka haluaa oman kumppanin ja suhteen ja vaikka autetaan ei treffit maailmaa kaada eli voi olla ettei pidä toisistaan tai sitten ihastuukin niin ilman treffejä sitä ei tiedä ja ketkä ei etsi muuta kuin seksiä niin heille ei toivo kunnon kumppania vaan seksiseuran hakijoita heille mutta nyt oli puhe ihmisistä eli kunnon ihmisistä ja normaaleista ihmisistä niin normaali kunnon sinkut kun treffaavat niin ei monilla treffeillä tarvi käydä kun löytyy rakkaus ja jos outo sinkku etsii vain seksiä niin ei normaali kunnon sinkku heitä halua niin tinderit on niitä pullollaan

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Phähhäh. Mulla on vähän huonoja kokemuksia näistä amorin puuhista. Ei oikein hotsita.

    Vai etkö halua että ystäväsi löytäisi ketään eikä ainakaan sitä oikeaa ja toivot että olis ikuisesti sinkkuja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vai etkö halua että ystäväsi löytäisi ketään eikä ainakaan sitä oikeaa ja toivot että olis ikuisesti sinkkuja

    No miten itse parhaiten viihtyvät.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin nyt puhutaan normaaleista kunnon sinkuista jotka haluaa oman kumppanin ja suhteen ja vaikka autetaan ei treffit maailmaa kaada eli voi olla ettei pidä toisistaan tai sitten ihastuukin niin ilman treffejä sitä ei tiedä ja ketkä ei etsi muuta kuin seksiä niin heille ei toivo kunnon kumppania vaan seksiseuran hakijoita heille mutta nyt oli puhe ihmisistä eli kunnon ihmisistä ja normaaleista ihmisistä niin normaali kunnon sinkut kun treffaavat niin ei monilla treffeillä tarvi käydä kun löytyy rakkaus ja jos outo sinkku etsii vain seksiä niin ei normaali kunnon sinkku heitä halua niin tinderit on niitä pullollaan

    Niin minäkin puhun ihan normaaleista kunnon sinkuista. Todella harva ei hermostuis ei-toivotuista naittamisyrityksistä. Eri juttu jos joku erikseen vaikka pyytää järjestämään itelleen sokkotreffit tmv. Toivomatta järjestettynä sellanen on lähinnä vaan ärsyttävää. Kieltäytyminen esim. on tosi vaikeeta, vaikkei yhtään kiinnostais. Sitte oot vielä jollekin "tilivelvollinen" jälkikäteen. Eipä tollasta moni sietäis.

    Btw ... eipä kaikki etsi seksiseuraakaan. Osa meistä on tyytyväisiä ihan just näin, vailla yhtään sen kummempaa "seuraa".

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    No miten itse parhaiten viihtyvät.

    No jos he ei itse osaa löytää ketään niin pieni vinkki tai apu kelpaa varmasti tai ns potku puohon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos he ei itse osaa löytää ketään niin pieni vinkki tai apu kelpaa varmasti tai ns potku puohon

    Näissä asioissa apua annetaan vain pyydettäessä. Ei koskaan pyytämättä. Ainakaan, jos haluaa ystävien myös pysyvän ystävinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos he ei itse osaa löytää ketään niin pieni vinkki tai apu kelpaa varmasti tai ns potku puohon

    Parempi etten sekaannu kenenkään asioihin, pysyy välit kunnossa ja säästyy mielipahalta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin minäkin puhun ihan normaaleista kunnon sinkuista. Todella harva ei hermostuis ei-toivotuista naittamisyrityksistä. Eri juttu jos joku erikseen vaikka pyytää järjestämään itelleen sokkotreffit tmv. Toivomatta järjestettynä sellanen on lähinnä vaan ärsyttävää. Kieltäytyminen esim. on tosi vaikeeta, vaikkei yhtään kiinnostais. Sitte oot vielä jollekin "tilivelvollinen" jälkikäteen. Eipä tollasta moni sietäis.

    Ei siinä mitään tilivelvollisia olla vaan vinkki että joku tosi kiva ja kunnon sinkku on vapaana ja siitä vois saada hyvän kumppanin ja normaali sinkku no kai yhdelle treffeille voisi mennä jos se olis se oikea ja jos ei natsaa niin ei natsaa mutta ainakin se selvis ja tuskin kumpikaan sinkku on pahoillaan kun kallista aikaa kulu turhaan eli hyvä runkku tai sormettamis aika meni treffeihin ja ystävänä eroavat jos ei ihastu ja ei semmosen kannata treffeille lähteä jos ei aikomustakaan etsiä kumppania niin aika harva haluu olla vanhapiika tai vanhapoika koko ikänsä ja runkkarina tai sormettajana olla koko ikänsä niin jokainen ihminen haluaa kumppanin tai päässä on vikaa

    Sulla ei ilmeisesti paljon ystäviä ole, jos et tajua, ettei naittamista kannata harrastaa. Eri juttu jos joku erikseen apua pyytää. Tollasilla naittamisyrityksillä pääsee helposti ystävistä eroon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Btw ... eipä kaikki etsi seksiseuraakaan. Osa meistä on tyytyväisiä ihan just näin, vailla yhtään sen kummempaa "seuraa".

    Ja jos etsii vain seksiseuraa niin päässä on vikaa tai ihmisessä on jotain vikaa silloin niin nyt puhuttiin normaaleista ihmisistä ja jos sinkku sanoo en etsi sitä oikeaa tai en etsi sitä oikeaa niin valehtelee tai hänessä on jotain vikaa joko ulkonäössä tai päässä eli on joko vähän titityy tai aivan titityy ja muutkin huomaa ei se koskaan ketään löydä ei ainakaan normaalia ihmistä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Btw ... eipä kaikki etsi seksiseuraakaan. Osa meistä on tyytyväisiä ihan just näin, vailla yhtään sen kummempaa "seuraa".

    Ja älä maailmalla missään sano noin niin täällä voi sanoa ja neuvo älä muualla sano tai saat pipi pään maineen

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä mitään tilivelvollisia olla vaan vinkki että joku tosi kiva ja kunnon sinkku on vapaana ja siitä vois saada hyvän kumppanin ja normaali sinkku no kai yhdelle treffeille voisi mennä jos se olis se oikea ja jos ei natsaa niin ei natsaa mutta ainakin se selvis ja tuskin kumpikaan sinkku on pahoillaan kun kallista aikaa kulu turhaan eli hyvä runkku tai sormettamis aika meni treffeihin ja ystävänä eroavat jos ei ihastu ja ei semmosen kannata treffeille lähteä jos ei aikomustakaan etsiä kumppania niin aika harva haluu olla vanhapiika tai vanhapoika koko ikänsä ja runkkarina tai sormettajana olla koko ikänsä niin jokainen ihminen haluaa kumppanin tai päässä on vikaa

    Ainoa ok "naittamisyritys" on, jos järjestää vaikka bileet, joihin kutsuu mukaan myös USEITA sinkkuja. Siis ei todellakaan mitkään pariskunta bileet, joihin sitten pyydetään yksi "pari" sinkkuja. Sellanen menee törkeen puolelle ja aiheuttaa taatusti pahaa verta. Vaan sopivan random sekotus sinkkuja ja pariskuntia. Se olis ok, eikä mee sekaantumisen ja tuputtamisen puolelle. Saahan sitä aina bileitä pitää.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Parempi etten sekaannu kenenkään asioihin, pysyy välit kunnossa ja säästyy mielipahalta.

    Eikö muutkin ihmiset kysy heiltä että miksi ei etsi kumppania tai miksi et löydä ketään ja jos mies niin perään onko naisissa aina jokin vika ja eika kaikki naiset ole viallisia ja naiselta samoin mutta miehestä ja jos selityksiä niin perään oletko homo tai lesbo vai mistä kiikastaa ja pian ystävätkin ehdottaa kaikkia naisia tai miehiä mutta mikään ei kelpaa niin ystävätkin pitää outona ja miettivät onko kikkelissä tai pimpissä vikaa vai miksi normaali ihminen ei halua ketään vai onko pedofiili

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei siinä mitään tilivelvollisia olla vaan vinkki että joku tosi kiva ja kunnon sinkku on vapaana ja siitä vois saada hyvän kumppanin ja normaali sinkku no kai yhdelle treffeille voisi mennä jos se olis se oikea ja jos ei natsaa niin ei natsaa mutta ainakin se selvis ja tuskin kumpikaan sinkku on pahoillaan kun kallista aikaa kulu turhaan eli hyvä runkku tai sormettamis aika meni treffeihin ja ystävänä eroavat jos ei ihastu ja ei semmosen kannata treffeille lähteä jos ei aikomustakaan etsiä kumppania niin aika harva haluu olla vanhapiika tai vanhapoika koko ikänsä ja runkkarina tai sormettajana olla koko ikänsä niin jokainen ihminen haluaa kumppanin tai päässä on vikaa

    Väliksellä on kumpparissa vikaa vikaa. Purugummilla paikkaamme sen ja silti on sukka märkä. Ei ole kiva märkä sukka pakkassäällä liian hyvin johtaa lämpöä. Voipi varpi paleltua. Harakka sen sitten syö. Osta välis kunnon paikkarasia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö muutkin ihmiset kysy heiltä että miksi ei etsi kumppania tai miksi et löydä ketään ja jos mies niin perään onko naisissa aina jokin vika ja eika kaikki naiset ole viallisia ja naiselta samoin mutta miehestä ja jos selityksiä niin perään oletko homo tai lesbo vai mistä kiikastaa ja pian ystävätkin ehdottaa kaikkia naisia tai miehiä mutta mikään ei kelpaa niin ystävätkin pitää outona ja miettivät onko kikkelissä tai pimpissä vikaa vai miksi normaali ihminen ei halua ketään vai onko pedofiili

    Ei normaalit ihmiset kysele tollasia. Korkentaan hassahtaneen mummot ja tylsistyneet sedät ja tädit, joilla ei ole omaa elämää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla ei ilmeisesti paljon ystäviä ole, jos et tajua, ettei naittamista kannata harrastaa. Eri juttu jos joku erikseen apua pyytää. Tollasilla naittamisyrityksillä pääsee helposti ystävistä eroon.

    No jos ystävä on 20v sinkkuna eikä ketään löydä niin siinä sinkussa on jotain vikaa eli siinä ihmisessä on jotain vikaa ja vaikka ei olis ystäväni en siinä mitään menetä vaan kaupungilla muut ihmiset supisee tuo on ton oudon kanssa eli maine menee

    Tämä 👍👍👍

    Ja just tosta syystä normaalit ihmiset ei halua viettää aikaa niiden "hassahtaneiden mummojen ja tylsistyneiden setien ja tätien" seurassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö muutkin ihmiset kysy heiltä että miksi ei etsi kumppania tai miksi et löydä ketään ja jos mies niin perään onko naisissa aina jokin vika ja eika kaikki naiset ole viallisia ja naiselta samoin mutta miehestä ja jos selityksiä niin perään oletko homo tai lesbo vai mistä kiikastaa ja pian ystävätkin ehdottaa kaikkia naisia tai miehiä mutta mikään ei kelpaa niin ystävätkin pitää outona ja miettivät onko kikkelissä tai pimpissä vikaa vai miksi normaali ihminen ei halua ketään vai onko pedofiili

    No en tiedä mitä muut ihmettelee tai kyselee. Mulle riittää, että itse tietävät mitä tahtovat. Kai he sitten kääntyy mun puoleen, jos ovat multa jotakin apuja vailla.

    Semmonen asia, kun toisen yksityisyyden kunnioitus ja oman päätösvallan kunnioitus, ootko kuullut?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos ystävä on 20v sinkkuna eikä ketään löydä niin siinä sinkussa on jotain vikaa eli siinä ihmisessä on jotain vikaa ja vaikka ei olis ystäväni en siinä mitään menetä vaan kaupungilla muut ihmiset supisee tuo on ton oudon kanssa eli maine menee

    Jos ystäväänsä noin vähän arvostaa, niin sitten parempikin vaan lopettaa se ystävyys.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö muutkin ihmiset kysy heiltä että miksi ei etsi kumppania tai miksi et löydä ketään ja jos mies niin perään onko naisissa aina jokin vika ja eika kaikki naiset ole viallisia ja naiselta samoin mutta miehestä ja jos selityksiä niin perään oletko homo tai lesbo vai mistä kiikastaa ja pian ystävätkin ehdottaa kaikkia naisia tai miehiä mutta mikään ei kelpaa niin ystävätkin pitää outona ja miettivät onko kikkelissä tai pimpissä vikaa vai miksi normaali ihminen ei halua ketään vai onko pedofiili

    Samoin jos sinkku on vuosia tindereissä suomi24 treffisivuilla baareissa yökerhoissa eikä ketään löydä ja käy monilla treffeillä niin sana kiirii esim että se ja se käy treffeillä mutta ei ketään löydä ja mietitään myykö seksiä vai onko bimbo niin muilla sinkuilla on kavereita ja sana kiirii

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No jos ystävä on 20v sinkkuna eikä ketään löydä niin siinä sinkussa on jotain vikaa eli siinä ihmisessä on jotain vikaa ja vaikka ei olis ystäväni en siinä mitään menetä vaan kaupungilla muut ihmiset supisee tuo on ton oudon kanssa eli maine menee

    Paljonko väliksen maineessa on vielä pelastettavaa? 50 v aikamiespoika.
    Osta vaan se paikkarasia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei normaalit ihmiset kysele tollasia. Korkentaan hassahtaneen mummot ja tylsistyneet sedät ja tädit, joilla ei ole omaa elämää.

    No kyllä ihmiset kysyy ja eritoten saman ikäiset kysyy

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No kyllä ihmiset kysyy ja eritoten saman ikäiset kysyy

    Teitä on sitten useempi hassahtanut samassa kasassa. Normaalit ihmiset ei kysele tollasia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sulla ei ilmeisesti paljon ystäviä ole, jos et tajua, ettei naittamista kannata harrastaa. Eri juttu jos joku erikseen apua pyytää. Tollasilla naittamisyrityksillä pääsee helposti ystävistä eroon.

    Ja vaikka olen tyhmä ja köyhä ja ätmi mutta en vammaisten kanssa kaveeraa niin en vammaisten kanssa hengaile niin en tarkoita kehitysvammaisia tai loukkaantuneita niin en pehmeitten kanssa liiku

    Äänestä

  • Ei normaalit ihmiset kysele.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja vaikka olen tyhmä ja köyhä ja ätmi mutta en vammaisten kanssa kaveeraa niin en vammaisten kanssa hengaile niin en tarkoita kehitysvammaisia tai loukkaantuneita niin en pehmeitten kanssa liiku

    Ei voi liikkua kun saapas vuotaa ja varpit paleltuu.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    No en tiedä mitä muut ihmettelee tai kyselee. Mulle riittää, että itse tietävät mitä tahtovat. Kai he sitten kääntyy mun puoleen, jos ovat multa jotakin apuja vailla.

    Semmonen asia, kun toisen yksityisyyden kunnioitus ja oman päätösvallan kunnioitus, ootko kuullut?

    No ehkä naisena osaat sanoa kauniimmin mutta sisimmässäsi pidät semmosta raasuna ja haluaa olla normaaleitten ihmisten kanssa

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No ehkä naisena osaat sanoa kauniimmin mutta sisimmässäsi pidät semmosta raasuna ja haluaa olla normaaleitten ihmisten kanssa

    Sukupuolella ei ole merkitystä miten muita kohtelee. Jos on, niin ota oppia naisilta.

    Mä meen yrittää nukkumista. Öitä.

    Äänestä

  • Juu, ei todellakaan normaalit ihmiset tollasia kysele ja ehdottele. Ei kysele pimpeistä ei pippeleistä ei homoista ei lesboista ei tindereistä ei pedofiileistä ei mistään tollasesta. Se ei oo normaalia.

    Äänestä

  • SheHe kirjoitti:

    Sukupuolella ei ole merkitystä miten muita kohtelee. Jos on, niin ota oppia naisilta.

    Mä meen yrittää nukkumista. Öitä.

    Joo kyllä itsekkin menen nukkumaan hyvää yötä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu, ei todellakaan normaalit ihmiset tollasia kysele ja ehdottele. Ei kysele pimpeistä ei pippeleistä ei homoista ei lesboista ei tindereistä ei pedofiileistä ei mistään tollasesta. Se ei oo normaalia.

    Kyllä kysyy ja kyselee mutta menes sinäkin nyt nukkumaan hyvää yötä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä kysyy ja kyselee mutta menes sinäkin nyt nukkumaan hyvää yötä

    Juu, ei ne kysele. Sellaset kyselijät on tosi epänormaalia porukkaa ... hassahtaneita ovat.

    Äänestä

Eiköhän ne nuoret naiset jotain muuta selaile, kun täyä pappapalstaa. 😆

Äänestä

Itse kuuntelen juuri Veikko Lavia joten vähän ihmettelisin jos samaan ATK-foorumiin itseni kanssa eksyisi nuoria sinkkunaisia.

Äänestä

Huomasitteko muuten tämän maailmankaikkeuden tunnetun homo-merkin eli korbakoru oikeassa korvassa tällä naisten hiihtovalmentajalla, vai olikohan miesten valmentaja, eli itse toista katsoessa on vasemmalla, mutta itse laittanut korun oikeaan korvaansa, kansainvälinen HOMOSEKSUAALIN MERKKI.

Olin ostoksilla tosiaan, kaikenlaista tuli osteltua, hyödyllisiä tavaroita sinänsä, maksutapani: katsoin vain kassalla että: montako 50eur-seteliä pitää taskunpohjilta kaivaa kassalla, no pääsin alle 200eur tällä kertaa, onneksi, tarkkailen summaa mitä tulee ja sitä mukaa lyön tiskiin 50eurt seteiltä että miten riittää....

Äänestä

No hätä! Ihkupihkut jasuli ja wuppis ovat aina täällä kaikkien iloksemme. Ja tissipissi hiihtää perässä. :D

Äänestä

Audi-kuskit ja mersu-persut tippuvat jäihin, kun ajotaito on niin surkeaa, piti lähteä yrittämään ajaa autoilla jonnelin luistelureiteille, ei hellurei heheheh, ei älykkyys on niin pieni audi-autisteilla ja mersu-persuilla hehehehheheh :D:D:

Äänestä

Juu katos se on todellisuus mikä rulettaa, ei mikään tider tai mikään insta-kakkis, se on mitä olet oikeassa elämässä.

Äänestä

Miehet ovat varmaan yksin kotona koska eivät ole baareissa käyneet.

T viinamies

Äänestä
  • Ei miehiä tarvita aina kaikkeen yritä ymmärtää se.

    Äänestä

Mä en edelleenkään ole vakuuttunut, että täällä on yhtään naista.

Äänestä
  • Täällä ei ole yhtään naista eikä miestä. Täällä on höpöjä ruudulla.

    Äänestä

https://www.youtube.com/watch?v=KE1CiRtKhKQ

En tiedä onko täällä edes ketään niin nuorta että muistaisi yhtyeen nimeltä Dingo? Sellainen bändi oli joskus. Käykää museoissa niin opitte ehkä jotain.

Äänestä
  • Kyllä Dingo on tuttu. "Levoton Tuhkimo", "Autio talo", "Sinä ja minä" jne. Netistähän noita tietoja saa ja kirjastosta ja Tubesta voi tsekata musiikkia tai vaikka CD-levyltä tai jos omistaa levysoittimen, niin LP-levyltä oli sitten teini, kolme-tai neljäkymppinen tai paljon vanhempi. Riippuu musiikkimausta ja siitä kuinka laaja se on, että tietääkö ja myös siitä kuinka paljon on kiinnostusta tuohon musiikkiin ja eri bändeihin ja artisteihin.

    En muista milloin olen viimeksi käynyt museossa, mutta ainakin takavuosina tuli käytyä Retretissä, kun se oli vielä toiminnassa ja muutaman kerran Ateneumissa. Kerran kävin Ateneumissa, kun siellä oli laaja Picasso-näyttely. Oli hienoa nähdä Picasson taidetta, on yksi mun lempitaiteilijoista. Ja joskus useampi vuosi sitten tuli käytyä katsomassa Lappeenrannan taidemuseossa isän ja mun siskon kanssa Ilja Repinin taidetta. Ja Edefeltin ja Gallen Gallelankin taidettakin olen nähnyt livenä, samoin Tove Janssonin.

    Äänestä

Taitavat tuon tyyliset naiset olla enemmän tai vähemmän koko elämänsä sinkkuja.

Äänestä
  • Ai sellaiset, jotka kuuntelee musiikkia, tykkä elokuvista ja käy edes joskus elämässään museossa/museoissa?

    Äänestä

  • Niin, keskimäärin enemmän varmaan miehet juttelee elokuvista ja musiikista kuin naiset. Muakin on joskus luultu tuolla musiikkipuolella mieheksi, johtuu kai siitä, kun olen keskustellut siellä myös eri kitaristeista ja rumpaleista. Se oli kuitenkin silloin, kun mun profiilikuvassa luki rock n roll tai oli jonkun bändin kuva, esim. Led Zeppelin. Nyt kun olen alkanut laittamaan välillä myös noita kukkia ja varsinkin vaaleanpunaisia tai pinkkejä ja aika romanttisiakin, niin tokkopa mua mieheksi aatellaan, harva mies kun profiilikuvakseen laittaisi vaikka vaaleanpunaisia pioneja tai ruusuja.

    Äänestä

Hiljaista kuin seksi-seurustelijalla, mutta joo kannatan seksiä en kyllä viinaa :D

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kaikki nuoret "sinkkunaiset" on varmaan vakipanonsa kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu