Kertokaapa vanhemmat ja appivanhemmat, millainen oli seksuaalikasvatus tuossa sotien aikana ja jälkeen, jolloin tämän päivän vanhusväestö oli nuorta ja tiedonhaluista.
Minä muistan, että minulle varmaan alle kouluikäisenä oli selvinnyt, että vauvat kasvavat äidin vatsassa, ja menin kysymään äidiltä, miten ne sinne tulevat. Vastaukseksi sain, että isä ja äiti rukoilevat palavasti lasta Taivaan Isältä, ja niin lapsi alkaa kasvaa äidin sisuksissa. Äiti oli niin vaivautunut keskustelusta, että en koskaan palannut aiheeseen. Lapsi ymmärsi, että tämä on tabu.
Naapurissa eli iso perhe, missä isä oli aina humalassa ja äreä, ja aloin suuresti kunnioittaa häntä, koska hän oli ilmeisesti rukoilevainen ihminen.
Myöhemmin sain sitten murrosikäisenä seuraavan kasvatuspläjäyksen, kun äiti tapasi minut lukemassa kirjaa, jonka sisältö oli äidin mielestä SAASTAA, ja hän heitti kirjan uuniin. Hän alkoi myös tarkkailla minun menojani ja tuttaviani, enkä voinut enää edes jutella poikien kanssa tai kävellä kadulla pojan vierellä. KUKA! MITÄ!
Minun oli omille tyttärille sitten aikanaan vaikea puhua näistä asioista, koska minulla ei ollut sanoja eikä tapaa kertoa ja käsitellä seksuaalisuutta. Toivoin vain, että koulun terveystiedon tunnilla edes jotain puhuttiin. Onneksi oli jo teevee ja vapaampi elämänasenne muutenkin.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.