Isojen tahojen vilpittömyyteen huolimatta yleisesti ihmisten halusta ajaa vain omaa etua ja selviyrymistä jopa muiden kusrannuksella.
Toiseksi on fysiologinen mahdottomuus että ihminen tiedettäisiin niin hyvin että kaikkivoipa rokote jossa siirretäån dnata tai muokataan sitä voisi toimia jotai viirusta vastaan jota yleisen tiedon mukaan ihmiskunta ei ole tuntenut vuotta pidempään..
Täysin epäkoherenttia toimintaa, ja niin näennäisesti loogist että ihmiskunta joutuu sen takia keskelle paradoksia.
Ihan oikeastikko joku uskoo
4
137
Vastaukset
- Anonyymi
Disinformaatio- kampanjoita tiedetään olevan käynnissä ja saaneen huonoja asioita aikaan isossa mittakaavassa, Euroopassakin esimerkiksi Tsekeissä.
*Tulevaisuuden tulkitsija* - Anonyymi
Rokotteessa ei siirretä DNA:ta eikä muokkaa sitä, jos koronarokotetta tarkoitat. Koronavirus on RNA virus ja yksi tyyppi rokotteista on mRNA rokote.
Muillakin mekanismeilla toimivia rokotteita on.
Kun koronaviruksen perimä sekvensoitiin reilu vuosi sitten, sen rakenteesta tiedettiin kaikki oleellinen. Koronaviruksia on tutkittu useita kymmeniä vuosia, ja niistä on runsaasti tietoa jo ennestään.
Jos yrität briljeerata "sivistyssanoilla", selvitä edes, missä yhteyksissä niitä käytetään. Viimeinen lauseesi oli silkkaa stiignafuuliaa.- Anonyymi
Näennäis loogisuudella viittaan siihen että koko jupakan logiikka ei perustu mihinkään yhdessä koettuun asiaan, tietoon, tunteeseen tai lähtökohtaan. Näennäis loogisen siitä rokote toiminnasta tekee ainoastaan julkisuudessa jatkunut rummutus looginen tarina joka ei siis ole kytkeytynyt kaikkien kokemaan realismiin, siksi siiis epäkoherenttia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näennäis loogisuudella viittaan siihen että koko jupakan logiikka ei perustu mihinkään yhdessä koettuun asiaan, tietoon, tunteeseen tai lähtökohtaan. Näennäis loogisen siitä rokote toiminnasta tekee ainoastaan julkisuudessa jatkunut rummutus looginen tarina joka ei siis ole kytkeytynyt kaikkien kokemaan realismiin, siksi siiis epäkoherenttia.
Kaikkien kokemaan realismiin? Sinulta taitavat realismin rannat olla taakse jäänyttä elämää.
Realismia on, että tiedeyhteisö on kyennyt valmistamaan useita toimivia rokotteita, joista ainakin länsimaissa hyväksytyt ovat käyneet koko vaadittavan testausprotokollan läpi. Aivan sama, kokevatko kaikki asian samoin vai ei. Rokotteita vastustavia huuhareita löytyy aina, mutta heidän vastustuksensa ei perustu realismiin tai logiikkaan, vaan lähtee vahvasti tunnepuolelta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2613195Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.741264- 661183
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra180988Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:47896- 61873
- 48824
- 47752
- 40731
- 39698