ukko laukoi sovinismia tuutin täydeltä. En arvosta. Maku meni. Kehtasikin puhua naisista niin. Juontajan ilme oli katsomisen arvoinen; näytti kuin nainen olisi kohta antanut ylen.
Selviytyjistä pihalle lentänyt
Anonyymi
76<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 76
Vanhimmat
Akin käytös Juusoa kohtaan oli ala-arvoista. Juuso kysyi laavulla istuessa Akilta kysymyksen, mies pysyi vaiti kuin ikisaarni. Mitätöi kysyjän kokonaan. Naiset sen sijaan tekivät oikean päätöksen lähettäessään ikävän ihmisen, Akin, kotiin. Mielestäni henkilö ei soveltunut tällaiseen saarieräohjelmaan. Pinna hänellä kiristyi liikaa.
Mitä lie näytelty se kohtaus, niinkuin olisi ajatuksissaan ja sitten katsojille jätetään ymmärtää miten haluaa.
Kyllä oli todella ärsyttävä ukko, en pitänyt yhtään. Hyvä kun lens pihalle. Näittekö sen ilmeen, kun voitti Artun siinä kilpailussa..🤮
W.
Ylimielinen vain.
W.
Näin. Tulin itsekin siitä ylimielisydestä ärsyyntyneeksi.
Sen sijaan Arttua olen arvostanut.
Hätönen ei tainnut pitää Akin sanomisista?
Almaa kävi sääliksi. Kimmo oli myös hieman kiusaantuneen näköinen.
Turha on juu vaimon puolustella. Mies laukoi törkeyksiä loppuruodinnassa. Pitäis osata hävitä niin kuin mies.
"Pitäis osata hävitä niin kuin mies."
Kyllä. Aki ei osaa.
Maalaiset pärjää https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000007859305.html paremmin eräolosuhteissa.
Niin,. yleensä en oikein ole pitänyt tuon Mannisen tyylistä, vähän liian leuhka, mutta kyllähän tuo sikäli asiaa puhuu että jos joku noista messiin pitäisi ottaa oikein ankariin olosuhteiseen se se varmaan olisi tuo Aki, veikkaan että pärjäisi melko hývin oikeissakin äärioloissa. Aki vaan ei tainnut ymmärtää että nyt ollaan tekemässä viihdettä ja sitä että uhkatekijät tottakai poistetaan, enemmän on väliä keskinäisillä soppareilla kuin selviytymistaidoilla.
-harmiseikirj-
En sietäisi tuon tyylistä miestä päivääkään. Vaikuttaa siltä niin kuin tietäisi aina muka kaikesta kaiken. Nytkin oli, että olisko hänen pitänyt sit antaa enemmän tietynlaista huomioo naisille, mut ei hän voi kun vaimo kotona no daa! Tuskinpa mieheltä nuo naiset mitään odottivatkaan, hoh hoi, ohjelmahan on peli!! Millä planeetalla toi Aki ny sit asuu, tuli myötähäpeä ja kaik yht aikaa!
Enpä tiedä siitä pärjäämisestäkään.
Kuka on maalainen??
No mut sittenhän teitä olis kaks kusipäätä. Match made in heaven 💞
Kusipäät kuitenkin ehkä äärioloissa saisi väsättyä jonkinlaisen suojan ettei palellu ja ehkä jotain ruokaakin järjestettyä. Sinä ja kaverisi paleltuisitte lumihankeen, paitsi tietysti jos olisi ne kusipäät mukana jotka järjestäisi olot sellaisiksi että pärjää.
-harmiseikirj-
No en lähtis talvella mihinkään eräilemäån. Enkä kyllä kesälläkään. Enkä varsinkaan jos Aki Manninen olis lähistölläkään. Paitsi viime kesänä jouduin kyllä syömään naapuripöydässä ravintolassa. Ruoka maistui kuitenkin hyvältä.
Sen verran on kokemusta tosta talvioloissakin eräilystä, että ei tuottais itselleni ongelmaa. Yhtään k.päätä en seuraani kaipais.
Arttu Harkin kanssa vois mielummin lähteä, jos olisi pakko. Siinä on osaava mies, ilman ylimielistä ja alentavaa asennetta. Ainakin siltä nyt vaikuttaa tähän asti.
W.
Samaa mieltä. Arttu oli oikea eräilijä ilman lesoamista.
Hän on alfauros myös omien sanojen mukaan, kenet hän kelpuuttaa seuraansa? Tilanteen mukaan varmaankin mieleisen?
Arttu on hot. Etenkin siinä villapaidassa ja erätamineissa ja vaatimattomana. Vois yrittää Artun seuraksi ;))
On kyllä itserakas tyyppi, kun kuvittelee kaikkien naisten hänestä ”siinä mielessä” haaveilevan. Huvittavaa tosiaan. 🤣
Miksi tämä Aki Manninen pärjäisi h yvin ääriolosuhteissa, lihastensako takia? Monet kerrat näissä selviytymissarjoissa nähtykuinka lihaksikkaimmat hiipuu ensimmäisenä energian puutteeseensa, kun kevyempirakenteiset, vähäisempään ravintoon tottuneet porskuttaa vaan menemään. Onko Mannisella jotain erätaitoja? Netissä näyttää lähinnä poseerailevan lihaksiaan esitellen.
Tämä yks amerikkalainen Selviytymissarja vieraili Suomen talvessa, Kaksi ammattisurvivalistia sitkutteli henkihieverissä viikon. Mitään saalista eivät saaneet. Aki Manninen ei varmasti noita parempi.
Juuso näytti https://www.is.fi/tv-ja-elokuvat/art-2000007859889.html kokeneen tilanteet ikävinä, traumat nousi pintaan.
Ja nyt https://www.is.fi/viihde/art-2000007860044.html hirveää selittelyä pudonneelta ukolta!
Muka kiusaamista vastaan! Tekopyhää. Mitä se käytös sitten Juusoa kohtaan oli!?!
Kaikki tuohon ohjelmaan osallistuvat on hirveitä ihmisiä.
No ei kyllä oo. Kerttukin niin mukava. Vaikka Akin pudottikin. No, peliähän se on.
No se Mannisen ukko vaikutti kyllä tyypilliseltä kiusaajalta ja se Kristian sellaisen seuraajalta.
W.
Hyppyytti toista ja tarvittaessa ignoorasi.
Itsekään en pidä siitä Juuso karikuusesta tai persoonansa hieman ärsyttää, mutta mannisen käytös oli tökeröä. Kaikkia kohtaan pitää olla arvostus. Muuten ne fraasit jää silläkin (Akilla) hölinäksi.
Naiset ajattelee usein alapäällään ja siksi ovatkin surkeita ihmisiä. Tissit ei tee naisista fiksuja.
No eipä akkaa tippunut! Kylläpä Akikin siellä jo pehmosia rupesi pehmeistä tisseistä puhumaan. Lienevätkö runkkaavat riu'ulla vai ei mutta kyllähän se jo kolme päivääkin saatta kova olla.
Ai jaa.
Jos ne alapäällään ajattelee, niin luulis silloin tuollaisen seksikkään alfauroksen pysyvän hyvin pitkään messissä.
Mitä sinä hourit, tietenki vahvimmat, jotka todennäköisimmin voittavat kisoja ja saavat koskemattomuuksia, nähdään uhkina, jotka heti tilaisuuden tullen on saatava pois pelistä. Ei yksikään halua loppupeleihin vastaansa fyysisesti ylivoimaista vastustajaa. Sehän olisi sama kuin antaisi voiton vahvimmalle.
Jos ohjelmassa olisi kyse pelkästään vahvimman voittajasta, kaikki olisivat suht tasavahvoja.
Jos ohjelmassa olisi kyse survivalismista, se olisi yksilökilpailus
Ohjelmassa on kyse sosiaalisesta pelistä.
En ymmärrä miksi tuo ohjelma on viety tuollaisiin olosuhteisiin joilla ei loppujen lopuksi ole mitään merkitystä itse johonkin'selviytymiseen'. Baarin takahuone sopisi selkäänpuukotuksiin ja juonitteluihin ihan hyvin.
Voi HITTO kun Aki tippui! Häntä olisi kyllä katsellut ja jos vielä vähemmissä vaatteissakin. No, Selviytyjissä ei taida, mutta Suuressa Seikkailussa oli erittäin komea mies, jota yhä muistelen, ai niitä hyviä aikoja...
Mutta siis että akat hänet pudotti, prkl! Kyllä minä miehissä läksisin Akin kanssa telttailemmaan.
Joo mäkin muistan sen miehen! Kasvot. Mut kuka se oli, niin sitä en enää, mut komea oli!
Kyseessähän oli Mare (heh muistan sukunimenkin...). Vuoden 2001 Suuresta Seikkailusta jakso Youtubessa: https://youtu.be/yj_7JfwGF6g?t=635
Ei se tuo ollu vaan Markku gavrilov joka taisi muuten voittaa suuren seikkailun v. 2002.
Harvinaisen yksimielistä toimintaa ja saman köyden vetämistä naisilta, upeaa ja todellakin harvinaista. Toivottavasti pitävät linjansa loppuun saakka, jota suuresti epäilen. En ymmärrä lainkaan Akin vouhotusta selkään puukottamisesta. Selviytyvät on strategiapeli, johon kuuluu juonittelu. Jos haluaa reilusti kilpailla niin pitää mennä vaikka hiihtokilpailuihini, vaikkapa Norjan maajoukkueeseen.
Naiset tekivät todella mahtavan tempun.
Aki kun laittoi köyden jalkojen väliin, niin se ei sieltä muuten lähtenyt. Saapa nähdä miten nyt luuleevat kisoissa pärjäävänsä. Noh, ehkä tarkoitus onkin päästä heimoneuvostoon, niin saadaan "pojat pihalle".
Minkä köyden?
Naisissa on älyä, kyllä nämä pärjäävät. Onhan siellä lihasjärkäle Marianne, joka vaikutti Akiakin voimakkaammalta.
Ei ollut älyä kun liian varhaisessa vaiheessa paras mies poistettiin pelistä.
En ole katsonut ohjelmaa mutta on vaikea kuvitella kenenkään päihittävän Akia tuollaisessa kisassa.
Siinä vinolla laudalla veden päällä roikkumis tehtävässä.
ai juu se
no nähtäväksi jää.
Ollut joskus lihaksikas, nykyään vain ylipainoinen.
Pari "selviytyjää" haki koivun pakuria tee tarpeiksi. Ainoa vaan, että rauduskoivun rosoinen tyvikaarna ei ole pakuria jota he puukolla veistelivät. Ei se tosin myrkyllistäkään ole. No toivottavasti lumepakuri oli hyvää. Pakuri on lähes musta rosopintainen kääpä.
Joo ja mä katoin että kohta on muuten viidakkoveitsi sormessa kun ne sitä veisti. Toinen pitelee purkkia kädet suoraan veitsen tiellä, johon se tuommoisessa kampeamisessa juuri helposti lipsahtaa.
No sen minäkin huomasin. Pakurin olomuoto pitää tuntea. Pakuri on musta selkeä möykky, ja yleensä noin puolessa välissä (tai ylempänä) koivussa...
Sovinismi on ok mutta muuten tyyppi on vastenmielinen. Eli ristiriitaiset ajatukset hänestä kun mielestäni sovinismi on ok mutta henkilö on kyllä vastenmielinen.
No siinäpä sulla meni sitten pakka sekaisin :D
"Sovinismi on ok"?
"Sovinismi tarkoittaa jonkin ryhmän toista ryhmää kohtaan osoittamaa imperialistista ja alistavaa käytöstä. Suomen kielessä se tarkoittaa lähinnä sukupuolikiihkoilua, ja nimitystä sovinismi ilman sen kummempia etuliitteitä on käytetty haukkumasanana miesten ylivaltaa kannattavasta aatteesta."
Niin että mukava tyyppi tunnut olevan.....
Tuo äijä joka on potkaistu pihalle; ohjelmaa en näe koska en asu Suomessa mutta sen verran tästä tyypistä tiedän että hyvin surkeaa itsetuntoa poteva on.
Omaa egoaan tarve kovasti pullistella ja polkea muita jalkoihinsa. Besserwisser.
En ymmärrä että kukaan nainen tuota huolii!
Iso raukka pullistuneen egon sisällä.
Akilla kaikkea muuta kuin surkea itsetunto. Eihän itselläsi taida olla?
Eli selvityjissä naiset ovat sovinisteja miehiä kohtaan, koska päättivät että miehet pudotetaan ja aloitetaan Akista.
Arvelen, että iso mies olis tarvinnut enemmän energiaa ja ruuattahan vittumaisuus nostaa itseään esiin, no lisäks voi ketuttaa ettei päässy boraboralle vaan Pohjolan mäkäräpuskaan ja loppuspekulointistudion notskikin oli joku heikosti höyryävä tekoshaisse. Ei vaan ollu mannisen kausi.
Mikä "iso mies". Ei ainakaan ole pitkä mies tuo Manninen. Lyhyt on mieheks. Mut onneks sen akkakin on lyhyt niin Aki näyttää edes kuvissa pitkältä 😏
Hän on pudottanut painoa eikä ole enää yhtä skrode kuin esim Gladiaattorit aikoihin. Kuitenkin selvästi yli 80 kiloa. Onhan jän melko lyhyt jos noinkin alhaisella painolla on kuitenkin niin lihaksikas kuin on.
Kyllä sai nyt Aki kaikki kimppuunsa. Jokaisen kolumnistinkin.
Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa.
Tulee vaan mieleen eikö tuollainen telkussa mesoaminen tee hallaa niiden bisnestoiminnalle?
Tekee varmasti.
Mitähän tuokin äijä mahtaa olla saanut tuosta, että vetää jotain draamaa, että saadaan ihmiset hyppimään seinille ja ostamaan lisää tuollaista sosiaalipornoa?
Fn tiedä ohjelmasta mitään, mutta leikitään idealla...
Voittaja saa 10 000.
Osallistumisesta saa 1000€ viikkoon, niin pitkään kuin siellä pysyy.
Jos teet draamaa, saat 15000€....
Ohjelmsn tuottaja voi laskea ohjelmalle kiinteät kulut ja sitten vaan todeta miten kassa kilisee, kun yhteistyökumppanit maksaa ohjelman nimen näkemisestä iltapäivälehdissä, mediassa muualla ja että se juttu leviäävielä sosiaaliseen mediaan.
Ja toi Aki sais päävoiton ja viiden viikon hynät kerralla, kunhan on koko ksnsan silmissä mulkku. 😬
Eikös kaikelle ole hintansa? 😁
https://youtu.be/fEMfzxNqGN0
Tulee ihan mieleen tämä.... apina on tuollaisen ohjelman katsoja ja tuo röhkivä jorkos on tuotantotiimi ja televisiokanava. 😂
Onko se 15000 e parempi kuin nyt saatu negatiivinen julkisuus?
Aidosti oli suutuksissa putoamisestaan, ei peitellyt yhtään pettymystään.
Sattui olla vain itselleen vääräntyyppisessä kisassa mukana.
Sama asia kuin jos kauppaat tavaraa netissä ja ostaja ei tulekaan hakemaan vaan tekee oharit.
Joka sellaisesta hermostuu ei ole yhtään akia parempi.
No mistä tiedät mitä se Aki funtsii? Sanonut kaikille läheisille ennen kisaa, että kaikki on sit näytöstä, elkää uskoko ja kun sai rahat, sai myös rauhan ihmisiltä jättää rauhaan. Joku jos sättii, niin siinähän sättii... ja noi korvaukset voi olla isompiakin, mistä mä tiedän?
Ja nyt se ukko hyökkäs Alma Hätösen kimppuun
https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/4a5a58c7-e560-4c32-a2e9-15a6b8c3a620
Tätä olen aina sanonut että kaikki se mikä on käsivarsissa on korvienvälistä pois. Nyt se nähtiin taas.
Aki kertoi totuuden ja jotkut veti siitä herneen nenään? Tämän voisi sanoa myös toisinpäin, eli onko selviytyjissä olevat naiset miesvihamielisiä, kun päättivät että lyöttäydytään miehiä vastaan? Olen pitänyt Alma Hätöstä symppiksenä ja mukavana juontajana, mutta nyt kyllä pisteet ropisi todella alas.
Toi selviytyjäthän on naisnäkökulmasta ihan mainio sarja kun naiset siinä juttelee keskenään ja muusta kuin miehistä, siis deittimielessä. Harva elokuva täyttää tämän kriteerin.
Naisilla on aina joku tyttöjen kerho jossa ne haukkuu miehiä muta eivät uskalla naamatusten sanoa mitään. Turha naisten nyt itkeä kun mies pisti jauhot suuhun.
Joo, eikö tuohon Aki Mannisen hyvinvointivalmentajan ammattiin kuulu henkinen hyvinvointi myös. Ei kuulosta miltään valaistuneen gurun puheelta tuo, en haluaisi stressaantuneena olla tuollaisen "hyvinvointi"valmentajan käsittelyssä, voisi aiheuttaa suurta pahoinvointia.