Onko normaalia, jos töissä itkettää niin paljon, että on välillä pakko paeta vessaan tai pukuhuoneeseen itkemään (viideksi minuutiksi). Eli hoitaa sen pahimman ahdistuksen pois itkemällä muutamassa minuutissa, jotta pystyy sitten tekemään töitä loppupäivän mahdollisimman normaalisti. Tai jos sitten on onnistunut pidättelemään kyyneleitä koko työpäivän ajan, niin kotona eteisessä romahtaa?
Olen aina vain enemmän ja enemmän alkanut romahtelemaan töissä. Ensin pystyin kyllä pidättelemään tunteeni, mutta elämässäni on ollut niin paljon kuormittavia asioisa (kuolema, sairaus) viimeisen vuoden aikana, että olen muuttunut itkuherkäksi ilmeisesti stressin ja ahdistuksen vuoksi.
Töissä pahentaa tilannetta se, että olen ns. yksin siellä eli ei ole ketään, ketä moikata, ei ketään, jonka kanssa istua kahvitauolla, ei ketään, jolle toivotella "nähdään taas huomenna" ja sitä rataa. Olen toki introvertti luonteeltani, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö välillä kaipaisi sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta työyhteisööni.
Tiedän, että minusta liikkuu jotain ilkeitä juoruja ja välillä kuulen, kun joku porukka naureskelee kun tulen tilaan ja katselevat perään. Voin vain kuvitella, mitä he minusta sanovat, mutta yritän olla välittämättä, koska en voi tietää, mitä he oikeasti kuitenkaan sanovat... mutta aina sama juttu kun tulen paikalle ja aina samat naamat, joten en ehkä kuvittele kaikkea? Pakenen piiloon, menen jonnekin taukotilan nurkkaan istumaan ja pidän taukoja eri aikaan kuin nämä "naureskelijat".
Työni on sellaista, että sitä voi tehdä koko päivän yksin (varastotyötä) eli siinä ei ole ryhmätöitä tai muuta vastaavaa.
Sori tästä avautumisesta. Toivottavasti jollain teistä menee vähän paremmin.
T. Nuori aikuinen
Olen aina vain enemmän ja enemmän alkanut romahtelemaan töissä. Ensin pystyin kyllä pidättelemään tunteeni, mutta elämässäni on ollut niin paljon kuormittavia asioisa (kuolema, sairaus) viimeisen vuoden aikana, että olen muuttunut itkuherkäksi ilmeisesti stressin ja ahdistuksen vuoksi.
Töissä pahentaa tilannetta se, että olen ns. yksin siellä eli ei ole ketään, ketä moikata, ei ketään, jonka kanssa istua kahvitauolla, ei ketään, jolle toivotella "nähdään taas huomenna" ja sitä rataa. Olen toki introvertti luonteeltani, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö välillä kaipaisi sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta työyhteisööni.
Tiedän, että minusta liikkuu jotain ilkeitä juoruja ja välillä kuulen, kun joku porukka naureskelee kun tulen tilaan ja katselevat perään. Voin vain kuvitella, mitä he minusta sanovat, mutta yritän olla välittämättä, koska en voi tietää, mitä he oikeasti kuitenkaan sanovat... mutta aina sama juttu kun tulen paikalle ja aina samat naamat, joten en ehkä kuvittele kaikkea? Pakenen piiloon, menen jonnekin taukotilan nurkkaan istumaan ja pidän taukoja eri aikaan kuin nämä "naureskelijat".
Työni on sellaista, että sitä voi tehdä koko päivän yksin (varastotyötä) eli siinä ei ole ryhmätöitä tai muuta vastaavaa.
Sori tästä avautumisesta. Toivottavasti jollain teistä menee vähän paremmin.
T. Nuori aikuinen
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloittaja tässä vielä. Tosiaan minulla ei ole myöskään minkäänlaista sosiaalista elämää työpaikan ulkopuolellakaan eli "siviilielämässäkään" ei ole ketään moikkauskaveria tai kahvittelukaveria.
Yritän saada opiskelupaikan syksyksi, mutta mieli on välillä niin musertunut, ettei pääsykokeisiin lukemisesta tule yhtään mitään...
T. Nuori aikuinen
Itkeminen on normaalia, kun siihen on joku syy, jonka tiedät.
Ilman syytä itkeminen on huolestuttavaa.
Olet paljon yksin ja vetäydyt mielelläsi nurkkaan, se johtaa helposti kuvitteluun, mitä muut tekevät, sanovat ja nauravatkin. Jokin yhteys muihin olisi kuitenkin hyvä olla, vaikka viihtyy hyvin myös yksin. Ihmiselle on suuri etu, että osaa olla yksinkin.
Työpaikkakiusaaminen on aika normaalia ja ei ihmekkään jos itkettä kun on tuollainen työilmapiiri kaiken muun stressin lisäksi. Onko sinulla työterveydenhoitoa jostai saisit ajan ja puhuisit näistä asioista heille?
Vihaan työtäni ja itken aina töiden jälkeen. elämä on semmosta. on pakko vaan jaksaa.