Maailma kaunein naine ei hymyile

Maailman kauneimmaksi äänestyksessä valittu neiti Blondeau ei hymyile kuvissa. Itse tykkään hymystä naisessa kaikkein eniten, joten Blondeau ei ole kuvissaan kaunis. Muuten voi ollakin.
1056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Mjaa, kyllähän hymy kaunistaa ihmistä kun ihmistä. Kauneus taas on häilyvä käsite.
Jotkut sanoo, ettei lihava voi olla kaunis. Mutta silloin ei näe pintaa syvemmälle.

Äänestä

Irvistys

Jos teemoista jokin on vaikea, niin tämä on sitä. Mallimaailma ei muistuta reaalimaailmaa missään suhteessa, joten emme voi edes puhua siitä - menemättä sekaisin.

Hymyn kaikottua kuvista ja catwalkilta, siihen oli jokin syy. Ja mikä tämä syy oli, on monelle hämmentävä tieto.

Aloitetaan jostain kaukaa.

Ensinnäkin hymy ihmiskasvoilla on osa normaalia viestintää, ja kuvastaa hymyilevän tunnetilaa ja -tasoa. Hymy on osa elämää siinä missä suru. Tunteita tulee ja menee. Osan mielestä tämä on luonnollista ja osan mielestä heikkoutta ja arvaamattomuutta. Hymyilevä ihminen on hymyillessään auki. Hänen sisäänsä näkee. Kuka tahansa voi sanoa mitä hymyilevä ihminen tuntee tai ei tunne. Sama muiden tunteiden kanssa. Lukot ovat auki ja portit laskettu alas. Ikkunoista liehuvat pihalla ohuet verhot. Liput lepattavat.

Kun kuvaan ilmestyy ilmeettömyys ja eleettömyys, jotain oleellista tapahtuu. Äkkiä kaikki on kiinni ja mistään ei saa mitään tolkkua. Ihminen on lukossa, katse tyhjä ja kasvot ilmeettömät. Näin ollessa, täytyy tutkiskella itseään, ei mallia. Malli on lopettanut selittämisen ja on katsojan vuoro. Malli on perusasennossa ja -ilmeessä, periaatteessa olematon persoonallisuuden saralla. Hän on jättänyt itsensä, sisäisen maailmansa ja sammuttanut koneiston. Tuuletin on pysähtynyt ja prosessorit jäähtyvät.

(hihitystä)

Äänestä
  • Pidemmälle vietynä

    Pidemmälle vietynä ihmisaivojen tuottama teksti voi sekin olla hymytön, lukossa ja kiinni. Asiapohjaiset ja eleettömät sanajonot nostavat pääosaan seikan, jota esitellään. Teksti irtoaa sen tuottajasta, joka on sivuosassa tekstiä tuottaessaan. Jos taas käy niin, että kirjoittajan persoonallisuus pilkahtelee sanomuodostelmien raoista, niin fokus kääntyy tuotetusta tekstistä sen kirjoittajaan. Tämän jälkeen tuskin ollaan siellä, minne ollaan haluttu, ja mikä tällaisen lavasekoilun perimmäinen tarkoitus on.

    Tässä mielessä ammattimallit osaavat asiansa paremmin kuin suurin osa kirjoittajista, eli tekstin tuottajista.

    (naurua)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pidemmälle vietynä

    Äärimmilleen venytettynä

    Äärimmilleen venytettynä ammattikirjoittajan ja ammattimallin arkkityypissä ei ole minkäänlaista eroa.

    Se mitä muotimaailma ei halua kuulla ääneen, on se että sen puettua ammattilaisensa asusteisiinsa, se aktiivisesti (patologisesti) sortuu samaan virheeseen: Talon luomusta kantaa yllään talon malli. Tämä on purkamaton paketti. Jos sen näet purkaa, niin alkuperäinen konsepti hajoaa ja vääntäytyy muuksi.

    Tällaista ei kukaan halua kuulla tai myöntää.

    Kompuroivat kirjoittajat

    Ainahan sitä sattuu ja tapahtuu. Kirjoittamisessa vallitsee tietynlainen vapaus. On vapaus tehdä virheitä ja jopa tuottaa sellaisia tahallisesti.
    Mallimaailmassa jos käy niin, että hymytön kopuroi lavalla kenkiinsä, niin se on absoluuttinen katastrofi, jos tämä vielä ratkeaa nauruun omista toilailustaan kaikkien kameroiden ja katseiden kohteena.

    Kirjoittaminen on siis turvallisempaa kuin julkinen kävely.

    (hirn)

    Äänestä

Olisi siinäkin persoona jos ei hymyile ollenkaan ikinä.

Nyt tulee tv;stä Ärkules Purotti, Herkules Pudotti.

Äänestä

En kyllä näe tuossa kauneutta, hyvin tylyn ja jopa halveksivan näköinen ihminen.
Totta on että hymy kirkastaa kasvot ja valaisee ympäristön.
Mallimaailmassa ja juuri catwalkilla ei hymyillä eikä ilmehditä koska siinä on vaate pääasia, ei olla esittelmässä mallia vaan tuotetta. Mallin ei pidä varastaa huomiota tuotteelta.
Ja jos palataan takaisin tuohon naiseen, karkottaisi minut ainakin heti. Pidän ihmisistä joita on helppo lähestyä, hymystä, avoimesta katseesta. En tylystä tuijotuksesta joka rumentaa kenet tahansa.

Äänestä

Hymyileminenhän on vähän kuin kohteliaisuuden merkki jos hymyilee toiselle.

Äänestä

Tällä hetkellä ei vaan näe kauheasti niitä hymyjä, kun ne tapahtuu kasvomaskien suojassa. Ihminen voi hymyillä vaikka ei oikein hymyillyttäis, se on vaan refleksi tai feikkiä. On sanonta ett hymyä huuleen vaikka sydän rinnassa märkänisi.

Äänestä

Silmilläkin voi hymyillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Maailman kauneimmaksi äänestyksessä valittu neiti Blondeau ei hymyile kuvissa. Itse tykkään hymystä naisessa kaikkein eniten, joten Blondeau ei ole kuvissaan kaunis. Muuten voi ollakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu