pizzapullat

Onko jollakin hyvää ohjetta ns. pizzapullille? Söin kerran sellaisia jotka oli leivottu korvapuustin muotoisiksi jossa oli kinkkua,juustoa jne. sisällä...todella hyvää...ajattelin tehdä itsekkin mutta ei mitään tietoa millaiseen taikinaan ne oli tehty..ei ainakaan tavalliseen pizza takikinaan (ainakaan se ei siltä maistunnut). Taikina muistutti koostumukseltaan samanlaista kun saarioisten valmispitsoissa on pohja...kiitoksia jo etukäteen!
-maija-
1756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

2½ dl vettä
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
1 pss kuivahiivaa
½ dl kaurahiutaleita
5½ dl vehnäjauhoja
½ dl sulatettua margariinia

täyte:
50 g pehmeää margariinia
3 rkl pizzamaustetta
1½ dl voimakasta juustoraastetta

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen suola ja siirappi.
Sekoita hiiva kaurahiutaleisiin ja lisää nesteeseen.
Alusta taikina vehnäjauhoilla kimmoisaksi, ja lisää loppuvaiheessa joukkoon margariini.

Anna kohota peitettynä n. 30 min.

Kauli n. 30x50 cm kokoiseksi levyksi ja levitä päälle notkea margariini. Ripottele päälle pizzamauste ja juustoraaste.

Kieritä levy rullalle ja leikkaa 12 palaan.Painele palat korvapuusteiksi.
Kohota ja paista 225 astetta noin 15 minuuttia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maija kirjoitti:

Onko jollakin hyvää ohjetta ns. pizzapullille? Söin kerran sellaisia jotka oli leivottu korvapuustin muotoisiksi jossa oli kinkkua,juustoa jne. sisällä...todella hyvää...ajattelin tehdä itsekkin mutta ei mitään tietoa millaiseen taikinaan ne oli tehty..ei ainakaan tavalliseen pizza takikinaan (ainakaan se ei siltä maistunnut). Taikina muistutti koostumukseltaan samanlaista kun saarioisten valmispitsoissa on pohja...kiitoksia jo etukäteen!
-maija-

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu