Uhkailun ja kiristämisen takia kolmikanta on historiaa, liittojen väliset sopimukset ovat katoamassa. Yleisitovuus on historiaa useilla aloilla.
Liittopomot yrittävät tehdä uhattua asemaansa tärkeäksi. Yksi esimerkki, häpeällinen sellainen ay-historiassa, oli Suomen Capitol Hill lokakuussa 2018, kun SAK-lainen ammattiyhdistys hyökkäsi Eduskuntaa vastaan järjestämällä poliittiset lakot. Se oli Elorannan, Riku Aallon ja kumppanien kosto Sipilälle. Uhittelua ja oman aseman tekemistä tärkeäksi. Lapset jäivät päiväkodeissa ilman ruokaa, yritykset kärsivät miljoonatappiot. Se oli häpeällistä. Polittiiset lakot pitää kieltää lailla. Ne ovat vaarallinen ase "pikkuputinien" käsissä.
Liittopomot pelottelevat ihmisiä yritysten paikalisesta sopimisesta. Siis haukkuvat työntekijöitä tolloiksi. Ihmiset osaavat ottaa suuria lainoja ja rakentaa taloja ja ostaa autoja ja kesämökkejä. Ne on paljon suurempia ja vaikeampia asioita kuin joku saunalisä!!! Ei se, että ei ole käynyt luottamusmieskurssia tee ihmisestä hölmöä. Toisinpäin, ay-pomojen hölmöily ja lakkokiimaisuus ovat johtaneet liittotasojen neuvottelujen alasajoon. Hakaniemessä niitä hölmäjä taitaa olla enemmän kuin työpaikoilla.
On niin monta tapausta, kun paikallisesti on sovittu asiat kuntoon ja Hakaniemi on sanonut ei, minkä jälkeen työpaikka on suljettu. Eikös se ole hölmöä?
Mitä on Kaipola, Veitsiluoto, Neste Naantali, uusi Nesteen tehdas Hollantiin, jne jne.? Ne ovat vanhan SAK-laisen järjestelmän aiheuttamia tapahtumia. Ne ovat totta. Ne ovat totta tuhansissa kodeissa, joissa osataan ostaa asuntoja, mutta joiden asioita ajaneet ammattiliitot eivät ole osanneet hoitaa asioita.
SAK:n jäsenmäärä on romahtanut. Vain noin puolet työntekijöistä kuuluu ammattiliittoon. YTK kasvaa. Sen jäsenmäärä on jo yli puoli miljoonaa, koska on kuuluttava työttömyyskassaan, että saa ansiosidonnaisen. Se pitäisi kuulua kaikille.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000007657288.html

Vastaukset 16
Vanhimmat
Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi? Kun koirat ovat päässeet eläkkeelle, niin jotkut lakkokenraalit ovat kirjoitelleet muistelmiaan. Hullua touhua. Mikä on SAK:n hallituksen koulutustaso? Puoluetausta? Miksi melkein kaikki ovat vasureja, vaikka "edustavat" "koko Suomen kansaa". Poliittisessa lakossa lokakuussa 2018 pakotettiin myös kepulaisia lakkoilemaan Sipilää vastaan! Hei haloo!
Viimeiksi kun katsoin niin Eloranta oli koulutetumpi, muiden koulutus liittyi enemmän ammatin harjoittamiseen omakohtaisesti. Siis puuseppä jne.
alle+neljännes+kuuluu+ytk:hon,yli+60%+ammattiliittoon
Pelkkiin+työttömyyskassoihin+ja+ei+mihinkään++kuuluu++jo+lähes+puolet+työssäkävijöistä,+ay+väki+vähenee+ja+tulee+menemään+alle+50%+eikä+mene+kauaa,+en+kyllä+ihmetelekkään+on+meinaan+sen+verran+ahneita+riistäjiä+nämä+ay+kekkulit,+jo+pelkästään+ytk+jäsenmäärä+on+502+048+ja+kasvaa+jokapäivä+noin+100+henkilöllä.
Työt eivät ole koskaan lakossa. Liittolaiset pakotetaan lakkoon. Kukaan ei halua lakkoilla. SAK jäsenliittoineen on ajanut eniten työpaikkoja ulkomaille.
Höpöhöpö....
Työnantajalla kun on esim 30 heikennysesitystä tessiin, niin kyllä täysi tuki on työväeltä lakkoihin.
Odotuksissa on että PAM:n työläiset menisivät muutamaksi päiväksi lakkoon mielenilmauksena työnantajan armotonta voitontavoittelua vastaan.
PAM:n mielestä satojen miljoonien varallisuus ei ole riittävää jotta voidaan jatkaa nykyisellä kustannusrakenteella. Jostain täytyy tinkiä eikä kevennysvaraa ole johtoryhmässä tai heidän selänpesijöissä.
Olisipa aika veto että vaikka PRO rupeaisi aktivoitumaan ja laittaisi laittomat lakot pystyyn 👍
Lakot ovat kiusaamista. Samanlaisia koulukiusaajia tai kontulan pahoinpitelijöitä koko liivijengi pomoineen. Kolmikanta joutikin historiaan. Ei riitelijöiden kanssa voi sopia mitään, kun eivät suostu sopimaan.
"On niin monta tapausta, kun paikallisesti on sovittu asiat kuntoon ja Hakaniemi on sanonut ei, minkä jälkeen työpaikka on suljettu. Eikös se ole hölmöä?"
Ei.
Jos me lähdetään tuolle tielle niin meillä on tässä maassa yhtä huono tilanne kuin esim. Yhdysvalloissa, jossa työnantaja maksaa orjapalkkaa työntekijälleen ja tämän on pakko sitä tehdä jotta pystyy (pahimmassa tapauksessa) samalta työnantajalta ostamaan leipänsä ja maksamaan katon päänsä päälle. Ja siihen se palkka sitten menikin, ei kun kohti uutta palkkapäivää samassa orjatyössä!
Tätäkö me halutaan? Halutaanko me tähän maahan huonoja yrityksiä jotka ei pysty maksamaan järkevää palkkaa työntekijöilleen? En minä ainakaan.
ay jäsen poloiset uskovat kaiken mitä ay johtajat heille syöttää, nyt on se aika vuodesta että jäseniä pitää kalastella pelottelemalla heitä, rahastettavia tarvitaan ettei vaan ay johtajoen tarvitse tinkiä palkkioistaan.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ammattiliiton-johtoa-palkitaan-vuosittain-tuntuvilla-summilla-rahamaarat-nousevat-miljooniin-euroihin/7710448#gs.1cn8q5
AY-pomojen palkat herättää kateutta, mutta eivät yritysjohtajien?
ei kateutta mutta vitutusta, jäsen maksaa ay pomott kiittää.
No+pitää+muistaa+että+esimerkiksi+Tanskassa+ja+Ruotsissa+ei+ole+yleissitovuutta+edes+käsitteenä,+paikallinen+sopiminen+on+käytössä+kaikilla+aloilla.
Miksi+mainitsin+tämän,+siksi+koska+noissa+maissa+työmarkkinat+toimivat+terveellä+tavalla.+Ruotsissa+työllisyysprosentti+on+82%,+Suomessa+noin+70.
Suomessa+vallitsee+liittojen+markkinoiman+mielikuvan+perusteella+maa-orjuus+jos+mistään+edes+aloitetaan+neuvottelua.
No mitä esim noissa maissa on paikallisesti sovittu?
Mikä hyödyttäisi työntekijää, eikä pelkästään vastapuolta?
Kuulemma nostaa palkkoja tuo "sopiminen" , mutta kuitenkin sitten aina tes-nauvottelujen aikana meillä on toooosi paljon isommat palkat kuin naapurimaissa...😁😁😁
Ai niin tässä oli tämä maaorjuus vai liittojen parempi tietämys mikä on sopivaa yksittäiselle yritykselle?