Tavukeinokieli eli Raamatussa mainittu IHMISTEN PIIRTOKIRJOITUS, jossa sanat tavutetaan tietyllä tavalla sanojen lopusta alkuun päin tarjoaa mahdollisuuden tehdä tuo tavutus jokaisen maailman kielen sanavarastolle.
Se merkitsee että on mahdollista luoda siten tuhansia keinokieliä.
Jatkuu.....
Tuhat uutta keinokieltä!
8
2924
Vastaukset
Tavukeinokielen menetelmä on yksinkertainen:
Kirahvi = ivahrik
Tulppaani= inaappult
Hevonen= neonveh
Eli kaksi kirjainta lopusta oikealta vasemmalle, seuraavat kaksi kirjainta vasemmalta oikealle, seuraavat kaksi kirjainta jälleen oikealta vasemmalle, sitten seuraavat kaksi jälleen vasemmalta oikealle jne.
Helppo tapa saada aikaan uusia sanoja . Jumala Jehova-Nissi antoi tämän kielen noin vuonna 2000 eli 21 vuotta sitten.Kokonaisia tekstejä jo olemassa olevia voidaan kääntää tavukeinokielelle ja saada tarinoita tarinoiden päälle. Jos on kielten tulkinnan armolahja.
Olen itse esim. Kääntänyt joitakin kappaleita Mormonin kirjasta sekä omista kirjoituksista tulkiten ja saanut ymmärrettäviä tarinoita ikään kuin alkuperäinen teksti olisi salakieltä ja käännös se oikea teksti.
Ei kuitenkaan pidä innostua liikaa . Tässä riittää työtä tuhanneksi vuodeksi , mutta lopputulos jää laihaksi ilman johdatusta ja hengen armolahjoja.
Pitää olla järki kädessä ettei tuhlaa aikaa. Ja vielä pitää olla asialla yhteinen johto ja organisointi.
Tehdä eräänlainen Project Gutenberg tai Wikipedia asian tiimoilta.- Anonyymi
Toisaalta kun keskimmäinen tavu jää entiseen asemaansa ja ensimmäinen ja viimeinen tavu muuttuu päinvastaisiksi voi kyse olla yleisestä kielten rakentumiseen ja muodostumiseen kuuluvasta seikasta.
Muinaisessa Babyloniassa kielen loppuun alettiin liittämään tavuja uusia ja muinaisessa Englannin kielessä sanojen alkuun. Mutta keskimmäinen tavu on ikään kuin juuri joka on aina pysynyt muuttumattomana.
Keskimmäinen tavu kertoo kaiken ja on sanan koko merkitys alunperin. Yksi keino lähestyä keinokieliä voisi olla heprean kielen tavoin merkitä vain konsonantit. Siis myös Suomen kielessä. Sen jälkeen kokeilla eri vokaaleilla täyttää konsonanttien välit.
Tavara = tvr
Sitten vokaaleilla kokeilla.
Tivari
Tuvuru
Jos v olisi u niin tur = tuuri, vuoro, vaihtokauppa, Turkki, turkikset.
Helsinki = hlsnk
Hälsning eli tervehdys
Kitara = ktr
Kotira, kotiro eli kotiherra, kotikruunu
Sielu = sl
Silver, silmä, slag eli isku, sulka, slow eli hidas
Jne.- Anonyymi
Mitenkäs sen työpaikan kanssa. Onko tullut hankittua?
- Anonyymi
Meillä on jo yksi keinokieli, suomenruotsi. Sitä ei puhuta kuin Suomessa. Muut ruotsia puhuvat (esim. ruotsalaiset) eivät ymmärrä sitä.
Tuolla keinokielellä on erittäin vahva asema. Se saa SUomen kääntämään joka ikisen lomakkeensa sille kielelle.
Eikö kannattaisi lähteä ajamaan asiaa, että siitä tulisi maailmanlaajuinen keinokieli? - Anonyymi
Astro sanasta saattaa olla muodostettu myös sana star.
eli jos ajatellaan viisikirjaimisia sanoja ja merkitään kirjaimet luvuilla 12345,
niin tällä metodilla uusi sana muodostetaan seuraavasti : 2314-
Siten :
KUUSI = UUKS
PÄIVÄ = ÄIPV
MAALI = AAML
JÄNIS = ÄNJI
SAARI = AASR
12345 = 2314
Ei välttämättä tule kovin hyviä sanoja aina , mutta ehkä joskus osuu onnen kantamoinen varsinkin vieraita kielten sanojen kirjainten järjestystä muuttamalla.
Tavukeinokielessähän viisikirjaimisia sanoja muutetaan kaavalla 12345 = 54231
KUUSI = ISUUK
PÄIVÄ = ÄVÄIP
MAALI = ILAAM
JÄNIS = SIÄNJ
SAARI = IRAAS
12345 = 54231
Tavukeinokieli näyttäisi olevan paljon parempi metodi sillä uusista sanoista tulee sujuvampia ja helpommin opittavia.
Ketjua voi edelleen jatkaa kun käsittelee saadun sanan aina yhä uudestaan samalla metodilla esim.
KUUSI = ISUUK = KUSUI = IUUSK = KSUUI = IUSUK = KUUSI
tai
Kuusi = uuks = ukus = kuus
Jne.
Metodeja voi kehitellä ehkä enemmänkin, mutta nämä kaksi riittävät jo johonkin. - Anonyymi
Fuck off sederatrian bullchox!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 27626387
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?472205- 1991576
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1411468- 281219
- 122988
Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30922Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex84821Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien22798Nainen, se on sellainen juttu että kun sä vain nautit
Niin me miehet tehdään ne työt että sä voisit nauttia. Kato siinä ku sä meet mukamas töihin suojatyöpaikkaas lämpimään t82776
