Itsekin olen jokseenkin romantikko ja pidän ihastumisesta, rakastumisesta ja kaikesta ns. ”lällystä”, mutta toisaalta rationaalisena ihmisenä en ymmärrä, miksi jonkun tuntemusten perusteelle pitäisi luoda ihmissuhde? (Mikä tahaansa)
Kuitenkin jokaikinen meistä ihmisistä kokee ihan toisistaan riippumatta omat tunteensa, reagoi niihin omalla tavallaan ja jokaisella on omat uniikit tarpeet ja halut.
Sanotaan, että ihmistä vetää puoleensa toisessa ihastumisen jälkeen pitkään hormoonituotanto ja erilaiset kemialliset reaktiot, joita kutsutaan kansankielisesti alkuhuumaksi. Tämäkin on yksilöllistä. Joillekin se on puoli vuotta, jollekin 2 vuotta.
Lisäksi sanotaan, että jokaisessa suhteessa tapahtuu eriytyminen jossain vaihessa, veikkaan, että se on tuo alkuhuuman hiipuminen.
No takaisin otsikkoon. Tuo aika, kun alkuhuuma on päällä, ei osaa takuulla nähdä mitä tuleva tuo tullessaan. Siinä jokainen äkkiä asettaa sen oman tunteen perusteella suhteelle tulevaisuudennäkymiä, mitkä ovat taatusti sen vallitsevan tilan vaikutuksesta ihan liian huimia. Oletetaan, että se toinen on siinä ihan samoissa tunteissa, reagtioissa.
Tälläinen oletuksiin perustuva suhde voi kantaa pitkäänkin, kun sidotaan se johonkin. Ostetaan yhteinen talo, tehdään lapsia... mutta aina olisi yhdessä sidottava vaan sitä lisää, kun jokin ei toimikaan. Ja nykyään kun ei ole enää edes noloa erota, se on helppo vaihtoehto lopuksi.
Eron jälkeen suhteissa huomaa sen, ettei enää lähdetäkään sitoutumaan ja mennä siihen suohon enää. Ja minusta se on oletusten suhde, mihin ei haluta.
En minä ainakaan... valeanpunaista hattaraa voi vetää tivolissakin. 😀
Kuitenkin jokaikinen meistä ihmisistä kokee ihan toisistaan riippumatta omat tunteensa, reagoi niihin omalla tavallaan ja jokaisella on omat uniikit tarpeet ja halut.
Sanotaan, että ihmistä vetää puoleensa toisessa ihastumisen jälkeen pitkään hormoonituotanto ja erilaiset kemialliset reaktiot, joita kutsutaan kansankielisesti alkuhuumaksi. Tämäkin on yksilöllistä. Joillekin se on puoli vuotta, jollekin 2 vuotta.
Lisäksi sanotaan, että jokaisessa suhteessa tapahtuu eriytyminen jossain vaihessa, veikkaan, että se on tuo alkuhuuman hiipuminen.
No takaisin otsikkoon. Tuo aika, kun alkuhuuma on päällä, ei osaa takuulla nähdä mitä tuleva tuo tullessaan. Siinä jokainen äkkiä asettaa sen oman tunteen perusteella suhteelle tulevaisuudennäkymiä, mitkä ovat taatusti sen vallitsevan tilan vaikutuksesta ihan liian huimia. Oletetaan, että se toinen on siinä ihan samoissa tunteissa, reagtioissa.
Tälläinen oletuksiin perustuva suhde voi kantaa pitkäänkin, kun sidotaan se johonkin. Ostetaan yhteinen talo, tehdään lapsia... mutta aina olisi yhdessä sidottava vaan sitä lisää, kun jokin ei toimikaan. Ja nykyään kun ei ole enää edes noloa erota, se on helppo vaihtoehto lopuksi.
Eron jälkeen suhteissa huomaa sen, ettei enää lähdetäkään sitoutumaan ja mennä siihen suohon enää. Ja minusta se on oletusten suhde, mihin ei haluta.
En minä ainakaan... valeanpunaista hattaraa voi vetää tivolissakin. 😀
Vastaukset 169
Vanhimmat
Tuleeko Interlocutissen lällylista seuraavaksi?
xLiner
Tuleekos sinulta ikioma nikki joskus?
Aamen. Ja tuon takia en sitten alkuunkaan lähde tuohon touhuun mukaan vaan pysyn sinkkuna!
Tosin en ihastu kovinkaan helposti ja rakastunut en ole ollut koskaan. Suhteet on aina hiipuneet kyllästymisen myötä aika pian, ja mikään yhteisen tulevaisuuden suunnittelu ei ole koskaan kiinnostanut koska tiedän että sitä ei tule enkä halua kenellekään antaa turhia toiveita mistään.
Tästä olen tällä palstalla aikaisemminkin kertonut että tärkeintä itselleni on ehdoton vapaus. En tiedä miksi en jaksa toista ihmistä elämässäni, ärsyttää ja häiritsee ainoastaan. Avoimet suhteet ovatkin minulle omiaan enkä niissäkään halua liian usein tavata.
Olen hankkinut itselleni koulutuksen ja hyvän työn, toimeentulon ja ihan mukavan elämän. Haluan myös pitää sen.
Elämä on täynnä kiinnostavia ja mukavia asioita. Koko ajan voi oppia uutta, nähdä uutta, tai sitten vain olla rauhassa yksin vaikka kotona tai lähteä jonnekin ihan itsekseen. Mennä ja tulla ihan miten tahtoo. Ystäviä on ja yksi kaikkein paras ystävä jonka kanssa tavattu jo hiekkalaatikolla ja ystävyys on luja edelleen. Sisarukset, työkaverit jos seuraa kaipaa.
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisten hinkua pariutua, varsinkaan kun puolet sitten eroaa, ja loput valittaa ja haukkuu puolisoaan. En ymmärrä mitä iloa siitä saa?
-nainen-
No puolison haukkuminen onkin vähän nolompata hommaa, mutta kyllähän hänestäkin saa reilusti sanoa mitkä asiat hänessä rassaa tai rassasi hermoa. Täydellisiä ihmisiä kun ei ole meistä yksikään.
Noin muuten, kaikki ei ole parisuhdeihmisiä. Silloinhan se yhteen änkeminen tekeekin vaikeaa. Jolloin viisasta onkin variaatiot.
No onneksi nykyään voi valita paljon mitä elämäänsä haluaa.
Itse tykkään kahden ihmisen välisestä elämisestä, mutta myös omasta elämisestä. Ja uskon, että sellainen on mahdollista, kun löytää itse hyvän ajatuksen siinä pysymisessä toista arvostaen. Ja huomaan, että sellaiselle on kysyntää naispuolisillakin. Selkeää rinnakkaiseloa ilman turhia sotkuja, mitkä perustuu johonkin tunteeseen, mitkä tiedostettavasti muuttuu ja elää...
Eihän kaikki ikinä tunne mitään juuri ketään kohtaan, silti heilläkin monilla on parisuhteita ja perheitä. Voi sen elämän kai niinkin elää, jos tunteet tekee häijyä. Tai ei vaan kykene tunteilemaan.
Ihan yhtälailla kun joku ei kärsi tunteettomasta suhteesta, joku toinen ei kärsi yhtään olla kokonaan ilman minkäänlaisia suhteita missä ei ole tunteita, kuten vaiks mä. 👋
Ja oletuksista, niin vain hölmö olettaa minkään kestävän ikuisesti. Sen sijaan viisas elää niin, että siihen on mahdollisuus, niin halutessaan.
Yritin tiivistää, kun kirjoitan kuulemma liian pitkiä jorinoita. :D
J-a-n: "Ja oletuksista, niin vain hölmö olettaa minkään kestävän ikuisesti. Sen sijaan viisas elää niin, että siihen on mahdollisuus, niin halutessaan."
Kyllä se voi kestää ikuisesti, ainakin elämän ajan? Charlie Chaplinilla oli muutama avioliitto, mutta sitten viimeisellä kerralla nappasi oikein kunnolla ja löytyi oikea nainen. Se kesti ikuisesti aina Chaplinin kuolemaan asti. Ehkä hän oletti sen kestävän ikuisesti olematta hölmö, vaikka monta kertaa oli aikaisemmat suhteet päättyneet?
Juu, mutta ajatus oli. Älä elä olettaen, elä niin että se on mahdollista. Mahdollisuus ei takaa mitään, eikä edes yritys elää niin, mutta olettamalla harvemmin edes ymmärtää huomioida mitä vaaditaan, jotta jokin tulee edes mahdolliseksi.
Oletukset on kuin itsestäänselvyytenä pitäminenkin.
Chaplin oli väkivaltainen alistaja, ei kelpaa esimerkiksi ”sen oikean” löytämisestä.
Niin. Siis itse uskon, että ihan kaikilla on tunteita, ihan millaisia vaan, mutta puhtaasti niihin ei voi luottaa, kun ne on aina omia ja luovat oletuksia. Oletuksia mihin liittyy aina omat kokemukset ja eletty elämä, mutta toinen on kokenut, elänyt toisin ja tunteekin samasta asiasta eritavalla.
Ajatellaan vaikkapa seksi. Nainen kokee että toinen on ihastunut, rakastunut, niin hän olettaa, että mies tekee aina aloitteen seksiin. Hän on tottunut siihen ja se tuntuu oikealta. Näin sen pitää mennä. Jos hän ehdottaisi, hänen mielestään se olisi sitä, että hän ei olisi nainen, vaan päällekäyvä vamppi tms.
Mutta ei välttämättä ymmärrä, että toinen ei saa kokea tunnetta olevansa seksuaalisesti haluttu. Noin esimerkkinä...
Sama kun mies voi olettaa, että se hänelle mielihyvää tuova pelkkä yhdyntä seksissä tuo myös naiselle täyttymyksen.
Seksi on vaan hyvä esimerkki, kuuluu suhteeseen muutakin...
Kyllä Chaplin eli siivosti sen viimeisen avioliiton jo vanhana miehenä. Minulla ei ainakaan ole tiedossa mitää väkivaltaista alistamista. Minusta sellaiseksi leimaaminen on kuin kommunistisyytökset, joita hän myös sai Yhdysvalloissa.
"Samana vuonna Chaplin tutustui 17-vuotiaaseen Oona O’Neilliin, josta tuli hänen neljäs ja viimeinen vaimonsa.[109] He menivät naimisiin kesällä 1943 O’Neillin täytettyä kahdeksantoista.[109] Parin 36 vuoden ikäero aiheutti kohun, ja O’Neillin isä, näytelmäkirjailija Eugene O’Neill, teki tyttärensä perinnöttömäksi. Avioliitto kuitenkin kesti Chaplinin kuolemaan asti, ja parille syntyi kahdeksan lasta: Geraldine (s. 1944), Michael (s. 1946), Josephine (s. 1949), Victoria (s. 1951), Eugene (s. 1953), Jane (s. 1957), Annette (s. 1959) ja Christopher (s. 1962)."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Charles_Chaplin
Juu juu. Ihan hyvä esimerkki. Joo helposti oletusten myötä toimii automaatiolla, näinhän sen kuuluu mennä ja unohtuu sen toisen näkemys ja fiilikset siinä ja siihen asiaan liittyen.
Niin tunnekylmiin ihmisiin törmännyt, että nyt mä oletan ettei he paljon tunteile. Juttujensa perusteellakin.
Tulin hakee muksua hoidosta. Vähän etuajassa, mut nyt taidan jo harppoa ovelle. :)
Hyvä aihe, aloitus. Toivotaan, että tulee kunnon keskustelut.
Niin. Vaikka jostain asioista puhuu ääneen ja sanoo mistä pitää ja mikä on mieleen, silti sitä ihmiset tekee automaatiolla asioita oman tuntemuksen, kokemuksen ja mieltymyksen mukaan.
Jos vaikka minä pidän halaamisesta, mutta toinen enemmän niskan suutelemisesta, niin miksi sitä ei voisi yhdistää? Ei minua ainakaan haittaa, vaikka minun niskaa myös suudeltaisiin, vaikka en siitä erityisemmin saa kiksejä, vaikka verrattuna halaukseen...
Ja toisaalta,,, mikä kokemus, tai tunne jostain minultakin voi jäädä sen oman olettamuksen alle?
Jos miettii vaikka sitä, että naisena aina vaan odottaisin toisen aloitetta seksiin, en voisi ikinä kokea mitä on tehdä se aloite ja sytyttää toinen haluamaan. Minusta ainakin se on hieno kokemus. 😀
Niinhän se mokoma tekee. :)
No vaikka. Omasta elämästä esimerkki, minä olen aina se joka tekee aloitteet halaamiseen ja paijaamiseen. Ylipäänsä fyysiseen kanssakäymiseen ja kyllä minustakin olisi mukavaa, kun puoliso tekisi joskus niitä aloitteita. Eikä mun tarvisi aina olla se joka lähentyy ja lähestyy. Joskus aamuisin töihin lähtiessä saattaa käydä pussaamassa tai silittämässä, mutta yleensä ei. Kaipaisin myös paaaaaljon enemmän sitä fyysistä läheisyyttä ja yhdessä tekemistä. Mutta koska toisen tarpeet on erilaiset, niin se jää siihen mitä toinen kykenee antamaan itsestään ja siihen on tyydyttävä.
Että ymmärrän yskän. :)
J-a-n: "Juu, mutta ajatus oli. Älä elä olettaen, elä niin että se on mahdollista. Mahdollisuus ei takaa mitään, eikä edes yritys elää niin, mutta olettamalla harvemmin edes ymmärtää huomioida mitä vaaditaan, jotta jokin tulee edes mahdolliseksi. Oletukset on kuin itsestäänselvyytenä pitäminenkin."
Sinä et taida olla oikein romantiikko, joka uskoo ikuiseen rakkauteen? Itse olin rakastuneena romatiikko ja uskoin, että puolen vuoden seurustelun jälkeen menen naimisiin ja se rakkaus kestää ikuisesti. Valitettavasti sitä puolen vuoden seurustelua ei tullut, mutta siitä huolimatta uskon ikuiseen rakkauteen. Toisaalta kyllä bussipysäkillä hymyillyttää fleksiin kirjoittu "Jenni <3 Jani 4ever". En usko, että teinien Jennin ja Janin rakkaus kestää ikuisesti, mutta jonkun muun kohdalla se voi olla elämän kestävää.
Kristittynä uskon Jumalan ikuiseen rakkauteen, vaikka ihmisten välillä romanttinen rakkaus ei välttämättä kestä pitkää aikaa.
"Sinä et taida olla oikein romantiikko, joka uskoo ikuiseen rakkauteen?"
- Uskon ikuiseen rakkauteen, mutta en usko ihmisen välttämättä rakastavan ikuisesti. Tai ainakin kohteet vaihtuu välillä. Mutta tavallaanhan rakkaus on ikuista sittenkin? :)
Ikuisuus on sitten siihen asti vaan, kun pallomme muuttuu elinolosuhteilta mahdottomaksi paikaksi ja elämä pallolla kuolee.
Sanotaan näin, että olen realistinen romantikko. Elämä on opettanut.
J-a-n: "Sanotaan näin, että olen realistinen romantikko. Elämä on opettanut."
Tuo kuulostaa paremmalta. Itse pidän taukoa palstalta iltaan asti ja huomenna matkustan taas Joensuuhun, sillä torstaina on pyhäpäivä ja siellä olisi juttuja tehtävänä. Hyvää iltapäivän palstailua! :)
No mä tiedän tuon ja sellaiseen ajautuu.
Ymmärrän, ettei sitä alkuhuuman kaltaista draivia (ilman hormooni ja muita erikoiskemiallisia yhdisteitä mitä nyt ikinä kroppa alussa tuottaa) voi pitää yllä. Mutta uskoisin, että kaksi ihmistä pystyisi sopimalla vaikka järjestämään sen, että silloin kun on kahdenkesken, huomioisivat toisiaan juuri niin kuten se toinen haluaa. Se ei ole vain pelkästään jotain tunteeseen perustuvaa halua, vaan tahtoa pitää yllä jotain yhteistä.
Väitän, että meistä jokainen unohtaa lopulta sen toisen haluamiset ja tarpeet, kun omat jää vaille.
Ja jos muutenkin lähtee sopimisen kautta liikenteeseen, se on kommunikointia, yhteistä puhetta, niin välillä tuleva muistuttelu puolin ja toisin, ei ehkä napsahda ihon alle, vaan siinä pysyy se ”me” -ajatus. 🤔
Juu. Sopimista ja muistuttelua on kokeiltu. Mutta ei se ainakaan meillä toimi. Kun sitä tarvetta ei ole, niin ei sitä sopimustakaan tule noudatettua.
Mä saatan pitää sopimuksesta kiinni, mutta jos toinen jättää jatkuvasti sovitut asiat kiinnostuksen puutteen vuoksi tekemättä, niin eihän se toimi.
Olen päätellyt, että turha sopia kun ei niistä pidetä kiinni. Mennään sitten fiiliksen mukaan, mikä tarkoittaa et se on aktiivinen joka on aktiivisempi ja passiivinen jatkaa passiivisena.
Muuten hyvä, jos sopimuksia kumpikin noudattaa. Jaksaa noudattaa.
Ja ei ollut omakehu puheenvuoro. Meillä vaan minä olen se aktiivisempi suhteen ylläpitäjä, toimija.
Se on oikeestaan ollut lähes kaikissa mun suhteissa niin, että kumppanit jotenkin passivoituu muutaman vuoden aikana ja minä aktiivisempana jatkan. Ehkä tyypillistä arki rullaa, ei jaksa tehä mitään touhua?
Sitten ne suhteet ehkäpä loppuukin, kun mä en enää jaksakkaan olla se aktiivinen, yksinäni.
No jossain pariterapiassa nehän koittaa sada ihmiset sopimaan asioista. Tehdään niitä listoja toinen toisille ja pyritään opetella pitämään niistä kiinni. Joskus asiat on jo niin solmussa, ettei yhteistä tahtoa enää ole. Ei osaa lähteä kumpikaan puhtaalta pöydältä enää...
Ei mua sattunut yhtään erota lasten äitistä. Se oli helpotus jo.
Mutta seuraaviin lähdin ihan samalla uskolla ihmiseen ja ihminen on ihminen... hyväkin ihminen. Nämä kaksi naista olivat upeita ihmisiä, niinkuin itsekin. Se suhde ei vaan rakentunut oikein. Se oli jotain ilmaanheitettyä toivoa...
Aaa, okei. Ihan vierasta mitä pariterapiassa tapahtuu. Tulee vaan elokuvien tilanteet mieleen, kun pari uhrituu ja haukkuu toisiaan terapeutille.
Juu, olit henkisesti valmis. Kypsä.
Kai se vaan tarttee puhua ja sanoittaa jatkuvasti mitä millonkin milläkin meinaa, että toinen pysyy kartalla?
No se on pitkälti käytännön toimia ja yhteisen sävelen hakemista. Vähän riippunee terapeutistakin, mutta käytäntöä nostetaan esiin...
Muummoassa itse muistan sieltä sellaisen kun lohdutuksen. Lohdutetaanko toinen toisiaan... hiljaista oli... 🙄
Usko on kummallinen asia. Sitä jumppaa uskomattoman pitkään uudessakin suhteessa, vaikka näkee, ettei hän siitä mitään tule.
Niinpä... Joku alun ihanuus kai sitä uskoa pukkaa. 😀
"Nämä kaksi naista olivat upeita ihmisiä, niinkuin itsekin."
Ensimmäistä kertaa näen jonkun kehuvan itseään upeaksi ihmiseksi.
Ei ollut yllätys että se oli disse.
Et ole tarpeeksi lukenut mun juttuja. 🤣
Oon kertaksikkisen fantsu dyyd! 😬👌
Kerropa tuo miksi aliatomisten hiukkasten fysiikan eli kvanttiteknologian pitää perustua vain arvailuihin?
Miksi fysiikan yleensäkin pitää perustua vain nopanheittoon ja arvailuihin?
Joku sellainen syy, ettei käyttäytyminen ole säännönmukaista? Muuttujat?
Enpä tiedä? En ole perehtynyt asiaan, eikä se minus kiinnosta. Kannattaa kysyä siihen osa-alueeseen vihkiytyneeltä sellaista.
Naiset olettaa että komea mies on ain ahyvä kumppani joka i naista petä eikä ole narsisti eikä väkivaltainen. Sitten ne olettaa että pitkä mies on parempi mies ja kumppani kuin lyhyt alle 170 cm
Ja sinä taas oletat asian olevsn noin aina.
Miksi naiset valittaa eina miehestää että petti ja kohtelee huonosti kun naiset osaa niin hyvin valita sen komean miehen eli ei pidä olla mitään valittamista.
Miksi itse valitat tästä asiasta?
No jos joku pitää sinua komeana ja petät, niin miksi valittaa? Sanoppa se?
Miksi Newtonin teoriat ovat aina väärässä, selitä se?
Newton katto massallisten kappaleiden vetävän toisiaan puoleensa, kun taas yleisessä suhteellisuusteoriassa kappaleiden energia kaareuttaa aika-avaruutta, jolloin gravitaatio vaikuttaa myös massattomiin, valon kaltaisiin ilmiöihin, toki eri tavalla. Valo taipuu 2x enemmän kuin massalliset hiukkaset. Kosmokseen kirjoitettua/syksy räsänen
Näitä on hyvä aina välillä kerrata, ovat vaikeasti tajuntaan uppoavia inhimillisen kokemusmaailmalle ulkoisina ilmiöinä.
Näköjään mun vastaus ei tullut tänne...
Sillä ei ollut Googlea 1640-1720 välisenä aika, oli vaan omppu, joka loksahti nuppiin. 😬
😂😂
Noh, kuitenkin tehokas alkusysäys.... :oD
Noo, eiköhän suhteessa kuin suhteessa tarvita tunnetta, järkeä ja tahtoa. Pelkkä tunne ei kauas kanna.
Kas tässä parisuhteen vaiheet Anna lehdestä:
Parisuhteen 1. vaihe: Rakastuminen (myös ihastuminen käy)
Parisuhteen 2. vaihe: Vakiintuminen
Parisuhteen 3.vaihe: Ero tai harmonia
Näin vaiheisiin voi luottaa, sillä jo opettaja koulussa kertoi nuo vaiheet ja olen kokenut ne itse😁. Sen verran lisäisin, että vaiheen 3. harmonia voi muuttua vuosikymmenten kuluessa vaiheeksi 4. Eroon. Mutta erohan nyt ei varsinaisesti kuulu enää parisuhteen vaiheeseen. Se on seuraus jostain hyvin mutkikkaista tapahtumaketjuista ja muuttuvista tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet tunteisiin haitallisesti, saaneet järjen ja tahdonkin kallistumaan eron kannalle.
- Sheena
Lainaan tähän tämän:
” Se on seuraus jostain hyvin mutkikkaista tapahtumaketjuista ja muuttuvista tekijöistä, jotka ovat vaikuttaneet tunteisiin haitallisesti, saaneet järjen ja tahdonkin kallistumaan eron kannalle.”
Juurikin tämä... jos ei ole mitään oletuksia, vaan kaikki on faktaa, ei tule mitään mutkikkaita tapahtumaketjuja ja niistä huonoja fiiliksiä.
Mä oon lasten äitistä eron jälkeen rakastanut ja rakastan yhä eritavalla kahta naista ja kummankin kohdalla lopulta puolin jos toisin olettamukset pilasi suhteet.
Oletukset pilaa työilmapiirejä, kaveri-ja ystävyyssuhteita, saa lapset ymmärtämään aikuisis väärin jne.... mutta viimesenä niittinä jos menettää rakkauden tuollasessa... kaksikin kertaa, ei enää kolmanteen pysty taipumaan. Jotain pitää olla jo lähtökohtaisesti toisin. 😳
Pitää olla rehellinen ennen kaikkea itselleen siitä, mitä suhteelta haluaa ja, että on rohkea kertomaan sen toisellekin.
Mitkä ovat olleet pahimmat olettamukset sinulle? Pystytkö aukaisemaan niitä?
Itselläni on hyvin vähän kokemusta olettamuksista, voisi sanoa ettei lainkaan. Pelkkää tunnetta ja faktaa, niiden arviointia järjen ja tahdon kanssa. Parisuhteen tapahtumaketjussa ei tarvitse olla "mukana" itse ollenkaan; kumppanin tapahtumaketjut riittää vallan mainiosti ja niistä voi tulla kovinkin huonoja fiiliksiä, jotka puolestaan jatkuessaan on tuhoisia suhteelle. Kun yhdestä tapahtumaketjusta alkaa toinen, kolmas, aina vaan suurempi, niin siinä käy itselle kuten sammakolle kattilassa, jonka vettä aletaan pikkuhiljaa kuumentaa. Ei huomaa että veden lämpötila nousee hippusen kerrallaan. TUNTUU kyllä, että jotain on tapahtumassa, ja yrittää tehdä korjaus- ja ohjausliikkeitä, jotka kumppani hienovaraisesti sivuuttaa.
Lopulta elo exän kanssa ahdisti sen verran, että oli pakko erota. En myöskään hyväksynyt hänen ilkeää tyyliänsä kohdalle lapsia. Vasta eron jälkeen aloin huomata olleeni sammakkona kattilassa. Tärkein opetukseni kuitenkin oli: yritin vaistomaisesti hoitaa asioita hyvin ja sain pidettyä veden lämpötilan siedettävänä eroon asti. Koko prosessissa kadotin oman itseni ja se oli etsittävä myöhemmin uudelleen. Kysyn vieläkin joskus olisinko voinut tehdä jotain paremmin. Vastaus on aina "en". Meillä oli mukava liitto, hyvä kommunikointi, ihanat lapset. Ex teki vääriä päätöksiä niin opintojensa kuin firmansa kanssa. Päätöksiä, joita vastustin ja sitten kaikki exän bisnekset menikin pieleen. Sen vuoksi suhteemme lähti alamäkeen, mies sairastui, ja kärsi, minä ja lapset kärsimme. Oikeastaan myös vanhempani kärsivät. Mutta minkäs teet. "Que sera, sera, Whatever will be, will be".
- Sheena
Kai se on vaan yleiseen hyvään ja kauniiseen uskominen. Pitäis varmaan hieman paremmin pitää jalat maassa, vaikka on pää pilvissä. 😀
Nyt kyllä sjatukset siheeseen huterat. Moottoripyörä päsähti slke, kun on niin törkeen hieno keli. 😀
No mua taas se ensimmäinen suhde ei ihmetytä. Sen pistän kokemattomuuden ja hampaat irvessä lapsien kasvatuksen piikkiin. Nämä kaksi sitä seuraavaa kylläkin kaivaa.
Ja kyllä niissä kummassakin on se, että siinä jäi jotenkin monta asiaa puheeksi. Puhua voi, mutta ymmärtämisen lisäksi tarvitaan sisäistämistä. Se että miksi jotain tehdään niin tai näin. 🤔
Samoin ymmärtämisen ja sisäistämisen lisäksi tarvittaisiin niitä tekoja. Itseäni käy vaan ärsyttämään, jos puhutaan, ymmärretään, sisäistetäänkin ehkä, mutta (hyvät) teot puuttuu.
- Sheena
No hyvät suunnittelut on jo puoliväli, mutta ratkaisevaahsn on toteutus. 😬👌
No eikö nykyään enemmänkin ole sitä, että suhdetta pidetään pitkään seurusteluna ennen vakiintumista. Asutaan erillään yms. Biologisestihan tarkoitus on että siinä sen suurinpiirtein kahden vuoden ensihuuman aikana tekaistaan se lapsikin jo, ja siitä sitten pari vuotta vielä kaitsetaan yhdessä. Suurin osa taitaa jo viettää sen ensihuuman kahdestaan ja vasta sitten alkaa järkipohjalta miettiin lisääntymistä.
No joksinrn tavallaan yhä. Mutta itse suosittelen nuoremmille pitkää seurustelua erikseen ja itsekseen asumistakin, että oppii löytämään oman tavan elää. 🙂👌
"itse suosittelen nuoremmille pitkää seurustelua erikseen ja itsekseen asumistakin"
Suosittelin myös itselleni nuorena pitkää seurustelua. Niin tapahtuikin, ja lopputuloksen kirjoitin tuossa edellä 🤷♀️. Jotenkin nyt pidän itseäni viisaampana kuin nuorena. Vaikka kuinka opimoisia ja ajattelisi "varman päälle" niin oma tapa elää on löydettävä monta kertaa elämässä, ei vain nuorena 🤔
- Sheena
No varmaan totta tuo... oppia ikä kaikki. 😀👌
https://aijaa.com/b9xirY
Ilta-ajelulla. Ja sattui osumaan silmään naapuripitäjästä pikku ”linna”. 😁
Aika törkeen hieno pytinki ja ihan rannassa. 😬
Ihana, torni ja kaikki 😊
- Sheena
Tässäkin voi kuitenkin kysyä, että miksi? Onko eroon päättynyt parisuhde sitten lopulta oikeasti jotenkin niin hirvittävän kammottavan kamala asia? Kuinka pitkä on pitkä seurustelu ja mitä se sitten takaa? Millä tavalla suhteen päättyminen sitten todella on vähemmän hirveää, jos on "vain" seurustellut pitkään? Tai miten lastenteko ja vaikka talon ostaminen muuttuu varmemmaksi pitkän seurustelun jälkeen. Lapsi on aina parisuhteessa täysin uusi tilanne ja tuo toisesta esiin ominaisuuksia, joita et tiennyt hänessä olevankaan. Se tuo itsestäkin esiin täysin uusia puolia. En mä nyt itsekään ehkä suosittele alkaa hankkimaan lapsia pari kuukauden seurustelun jälkeen, mutta missä kohtaa sitten (muka) voi todella kuvitella tuntevansa toisen? Jokainen isompi muutos elämässä on jonkinasteinen murroskohta myös parisuhteelle. Ikinä ei voi olla täysin varma, että mistä päästään läpi ja mistä ei.
Eikö ookin? 😀
Vois ottaa samanlaisen puolet pienempänä. 😆
Ei se aika olekaan tärkeää siksi, että sitä tuntisi toisen ehkä paremmin ja että olisi valmiimpi. Vaan toiseen tottuu.
Jos miettii vaikka perhesuhteita, siinä ollaan tiiviisti verisuhteessa ja se on pienestä pitäen totuttelua... kyllä toiseen, ei-sukulaiseenkin kannattaa ottaa kunnon tutustuminen.
Kun mä mietin isovanhempia, jotka olivat yhdessä kai jonkun 60-70 vuotta, niin kyllä he tiesivät jo toisten konstit... SE ei tod. Ollut oletusta. 😀
Oliko tuo siis aikuisten talo, ku näyttää ihan joltain muumilinnalta.
Kyllä se ihan aikuisten talo on. 😄
Epäilen neliötä olevan 300-350 neliötä. 😁
Niin no ei kai sellasta neljän vuoden suhdettakaan, jossa ehditään tekaista se jälkeläinen, jossa riittää hommaa/joka tuo iloa loppuelämäksi, voi miksikään epäonnistuneeksi suhteeksi sanoa. Siinähän päinvastoin otetaan rusinat pullasta, olettaen ettei suhteen tarkoitus ole taata keskiluokkaista elämäntapaa.
Riippuu siitä mitä itse kukin laskee "rusinoiksi". Itse tosin inhoan rusinoita, eli voisin hyvinkin määritellä neljän/viiden vuoden suhteen, jossa on tehty lapsi "rusinoiksi pullasta", sen verran kamalalta kuulostaa. Elää ytännössä vain raskaus-, vauva- ja pikkulapsiaikaa ja jättää ne kaikki (minusta) kivat jutut väliin.
Kauanko siihen tottumiseen sinusta tarvitaan? Itse ainakin totun jonkun ihmisen läsnäoloon ihan muutamassa kuukaudessakin ja vaikka olenkin tuntenut sukuni koko elämäni ja olen samaa verta heidän kanssaan niin en mä silti suostuisi asumaan samassa taloudessa heidän kanssaan. Enkä mä rehellisesti voi sanoa tuntevani heitä kaikkia niin erityisen hyvin.
Niin ja tuskin meistä useimpien isovanhemmat ovat seurustelleet pitkään. Eli se lienee ei näyttele kovin suurta roolia siinä heidän toistensa tuntemisessa.
No ehkä kannattaisi odottaa, kun herää kysymys, miksi enää olla seurustelusuhteessa? Jos joku vaatii elämässä sitä seuraavaa steppiä.
Mä voisin sanoa, että näin 43-vuotiaana täysin oman elämän rakentaneena voidin seukata seuraavat 10-20 vuotta? 🤷♂️ En välttämättä näkisi muutostarvetta? 🤔
No ei ehkä, mutta sen ajan seurustelun korvasi se avioliitto, mikä sitoi yhteen ja todellakin oli totuttava...
Nyt ei ole vaan pakko. Mutta kylläpä noi isovanhemmatkin, vaikka toisistaan murpatti, oli todella läheisiä toisilleen. Kyllä jos olivat erillään, kumpikin nuupotti. Mutta siis jotain sieltäkin nappasisin... 🤔
Itsellä taas ei ole oikeastaan mitään tarvetta seurusteluun. Näen (ja olen aina nähnyt) sen seurusteluvaiheen lähinnä hyvin rasittavana ja stressaavana aikana. Aina joku roikkuu jonkun nurkissa, eikä koskaan voida ihan vaan olla ilman sen suurempaa agendaa. Että minä en varmaan sitten ikinä tuolla logiikalla näkis järkeä koko seurustelusuhteelle. Mä olen aina muuttanut yhteen hyvin nopeasti, mutta naimisiin taas en ole koskaan ollutkaan aikeissa mennä. Sen instituution koen täysin turhaksi.
No hyvä, että meitä on erilsisia. 🙂
En ole koskaan ymmärtänyt ihmisiä, joita kiehtoo aina uusi ihminen, kun tutun kanssa saa niin paljon parempia elämyksiä. No mutta juu, kukin tavallaan.
Kyllä tuossa paikassa kahvittelis ja suklaakakkua söisi 😁
En ole ihan varma mitä yrität tällä alotuksella sanoa. Itsekin ajattelen toki parisuhdetta aika pitkälle järjen kautta. Ihan alkuvaiheessa on vielä helppo bongata sellasia ilmiselviä syitä miksi jotain viritystä ei kannata viedä yhtään pidemmälle. Toki niissä bongauksissa on vaara mennä myös pieleen, jos jonkin asian tulkitsee väärin, muutta itse olen huomannut niiden ihan ensihetkien intuitioiden olevan varsin hyvin paikalleen osuvia. Sitten jos toiseen ehtii tykästyä enemmän niin intuitio sokeutuu. Rakkaus ja rakastunut on sokea ilmiselvillekin asioille. Silti tuon tason järjenkäytön takana minä haluan nimenomaan rakastua. En mä halua puhtaasti järkisuhdetta, jossa en toiseen rakastuisi. Vaikkakaan en lainkaan pidä siitä alkuhuuman sekopäisestä ja pakkomielteisestä tunteesta vaan vasta siitä rakastumisen tunteesta, kun pahin sekopäisyys väistyy. Toisalta, jos joskus järkisuhdetta miettisin niin silloin en itse kaipaa rakkautta. Periaatteessa minä voisin ihan hyvin elää toisen kanssa niin, etten häntä rakastaisi, mutta vain jos se tounen olisi ihan totaalisen rakastunut minuun. Mä en ikinä huolisi suhdetta, jossa molemmat olisivat järkisyistä. 😝
No tässä kai tarkoituksena on ajatustasolla sorvata sulaan sopuun se tunne ja järki. Minä en näe niiden sotivan mitenkään keskenään. Tuntuu höperölle, etteikö asioista voidi sopia ihan aikuismaisesti, eikä vai olettaa, että pelkkä tunne kantaa.
Yksinkertaisuudessaan pointti siinä.
Btw. Mä en vois olla suhteessa, missä vain toinen rakastais... ois karsee olla vaan kohde. 😳
No, ehkä en sitten ole koskaan ollut yhdessäkään "oletuksiin perustuvassa" parisuhteessa. Vaikka en tosin muista, että valtaosasta asioista olisi koskaan mitenkään erityisesti sovittu. En silti ole koskaan pettynyt mihinkään oletuksiini. Sen sijaan suoraan ja selkeillä sanoilla puhuttuihin asioihin ja annettuihin lupauksiin olen joutunut pettymään. Siihen, kun vastapuoli ei ole oikein tuntenut omaa itseään ja on kuvitellut itse olevansa ja kykenevänsä olemaan muuta kuin on. En itsekään ole lähelläkään täydellistä, mutta ainakin tunnen itseni ja kykenen kertomaan tasan tarkkaan miten asiat minun kanssani menevät, jos joku tosissaan haluaa moiseen ryhtyä. Toisaalta, en edes usko mihinkään leppoisaan seilaamiseen avioliiton satamaan vaan tiedän, että pitkään yhdessä pysyminen vaatii paljon ihan puhdasta tahtoa ja jääräpäisyyttä molemmilta osapuolilta. Senkin olen huomannut, että jokainen parisuhde aaltoilee. Lähes aina jommalla kummalla osapuolella on suurempi tahto ja toive pitää paketti kasassa. Pitkässä suhteessa nuo roolit vaihtuvat ja välillä etäämmällä on toinen ja välillä toinen. Pitkässä parisuhteessa lähes aina toinen kokee osapuoli kokee enemmän tarvetta tavoitella sitä toista. Hyvin harvoin tuo tunne olisi tasapainossa molemmin puolin. Suhde kaatuu siinä kohtaa, kun joko kumpikaan ei enää koe tarvetta tavoitella toista (erotaan sovussa) tai toinen on ehtinyt erkaantumaan niin kauas, ettei tavoittelu enää auta (erotaan riitaisasti).
Joo. No aikuisien ihmisten luulisi osaavan sanoa ääneen, jos joku ei toimi.
Työyhteisössäni on kolme muuta, mutta nuorempaa jannua. He kyllä jaksavat whatsappryhmässä murpattaa keskenään, mutta kukaan ei uskalla sanoa ääneen sitä pomoille. Oikeen kehityskeskustelut pidetty joka vuosi ja aina pomot kuulee asioista vaan minulta. Karkeesti.
Ja juuri niitä oletuksia sitten on siellä ryhmässä... välillä sanon, että pitäiskö pomoilla olla kristallipallo?
Vielä se, että sitten jos joku jotain sanoo noissa suhteissa pitkän ajan päästä oikeesti ääneen, se on usein riitatilsnne ja sammakko karkaa. Silloin se tulee ulos jo liian myöhään ja väärässä paikassa...🙄
Sellainen kokemus, että osaan kyllä sanoa miksei joku toimi. Valitettavasti tiedän myös usein miksei se toimi, joten jätän sanomatta, etenkin parisuhteessa. Tämä erityisesti kannustaa muuhun kuin 24/7 suhteeseen.
- Sheena
Minusta on olemassa paljonkin tilanteita, joissa on ihan aidosti järkevämpää nillittää vaikka jossain ryhmässä kuin mennä laukomaan niitä julkisesti. Varsinkin työasioissa kaikkea ei edes voi mennä laukomaan vaikkapa pomolle. Niin kauan kun teksti pysyy asiallisena niin minusta se on ihan ok. Toki jos kyse on ihan todellisesta epäkohdasta niin se kannattaa tuoda esiin, mutta harvemmin työpaikkojen nillitykset ovat sellasia, että johdon olis mitään järkeä tarttua niihin. Tietyllä tasolla näen asian olevan ihan samoin parisuhteessa. Jokaisessa parisuhteessa on ihan varmasti asioita, joista ei kannata alkaa keskustelemaan. Varsinkaan jos ei se asia ole valtava ongelma. Taistelunsa kannattaa valita.
No oletus se yksipuolinen tietäminenkin on, ennenkuin se on yhdessä tutkittu. Mä en usksltaisi kaikkea pitää varmana, jos toisella ei siihen ole sanaa sanottu. 🤔
No ainshsn ksnnattaa endin miettiä haittaako joku ja miten. 🙂
Vaikka se asia haittaisi kuinka paljon vaan niin aina ei silti ole kannattavaa sanoa. Tai voi toki sanoa, mutta silmille se tilanne varmasti räjähtää.
No en mä ainakaan haitoista ole sanomatta. Usein juurikin haittaavat asiat ovat haittaavia, kun niihin ei kukaan puutu tai ilmoita ylöspäin siitä. Pomoilla ei ole aikaa huomata kaikkea itse. 😊
Se on hyvä, että sinä koet olevasi asemassa, jossa voit rauhassa sanoa. Kannattaa kuitenkin tajuta, että kaikki eivät ole tai koe olevansa. Aiheestakin sanominen voi aiheuttaa paljon pahaa, jos sen sanoo väärässä paikassa tai väärälle ihmiselle.
Parisuhteessahan homma menee noiden juttujen kanssa niin, että onko asia niin suuri, että sen takia kannattaa ottaa vastaan maailmansota. Jos ei niin parempi jättää sanomatta.
No mä tiedän, että nuorilla on toisenlaiset näkymät elämästään. Paineita toisellatavalla, mutta toisaalta oli mullakin nuorempana vanhempia työkavereita lyömässä nyrkkiä pöytään, kun itse potkin kiviä kengänkärellä ja katselin varpaita. 😁
Näin se menee...
Niin, mistäpä sen tietää, mistä se sota syttyy? Sanomisesta ei pitäisi sinakaan syttyä, tai sitten on muita jännitteitä jo takana. 🤔
Kyllä sen yleensä tietää, jos toista yhtään tuntee (tai ylipäänsä on edes jonkinmoinen ihmistuntija). Lähes jokasella on niitä asioita, joihin ei kannata mennä sohasemaan.
Joskus sohaisu tekee kipeää, mutta sekin voi olla hyväksi, vaikka tuntuu pahalle aluksi. Siellä missä on kipeää, siellä on jokin ongelma. Eikä ne parane itsestään...
Itse haluisin, että mua sohaistas välillä. Se on pitemmällä sikavälillä minulle vain hyväksi...
Se voi olla ehkä joskus hyvä sohitun yksilön kannalta, mutta parisuhteen kannalta harvemmin. On asioita, joihin ei kannata koskea, jollei sitten ole valmis eroamaan sen jutun takia.
No mitä se suhde kellekin sitten on? Ehkä kevyempi suhde ja ihan sama sanooko jostain vai ei...sellainen välittämiseen ja huomioimiseen perustuva rakkaussuhde ja ei voi olla sanomatta ääneen.
Jep, parisuhteen ensisijainen tehtävä ei kyllä ole sohia toistensa kipeitä kohtia. Se on rumaa jälkeä kun amatöörinä alkaa terapoimaan toista. Ja vähän häiriintynyttä.
Ei sen tarvitse terapia-asteelle mennä. Vaan huomiointi minusta kuuluu suhteeseen.
No minusta se, ettei sohi toisen kipupisteitä on nimenomaan huomioimista.
Eli toinen voi huonosti siinä vierellä, niin pysyy vaan mahdollisimman kaukana ja hiljaa ainakin, ettei vaan lipsahda mitään, miksi se toinen voisi pahoin voida?
No mutta meitä on moneksi onneksi... mä en pysty vaan seisomaan vieressä lapaset suorana...
Tunteet kantavat tai eivät kanna. Tunteet voivat kantaa jopa eron ylitse, siten ettei eroaminen muuta tunteita.
Nykyisin elän harmoniassa jossa nainen saa tehdä mitä haluaa ja niin minäkin. Silti ollaan kuin ennen eroa vaikka välimatkaain on jonkin verran.
Kysymys ei olekaan teinisuhteesta, aikuisten ihmisten arkielämästä jossa hempeilylle jää se marginaalinen aika jos sitäkään. Hempeily on luettavissa myös jokapäiväisissä tapaamisissa, käyttäytymisessä joten rivien välistä tulee se mikä sitoo yhteen vaikka ei olla yhdessä.
AsianVierestä
Tunteet ei kanna, jos ei onnistu muukaan. Ihmissuhteet on kuin nykyauto. Nyppäset takapuskurin irti, niin ovet ei pysy kiinni. Kaikki osat kantaa toisiaan. 😀
On olemassa vaikeita suhteita joissa on suurta rakkautta ja helppoja ilman suuria tunteita.
Noiden välissä on jos jonkinmoista elämän kirjoa.
Tärkeintä on se että arvostat, et loukkaa. Pidät huolta arvoista ja olet oma itsesi.
Se pysyykö toinen matkassa on toisarvoista.
AsianVierestä
No suuretkin tunteet pitää osata ottaa vastaan, ei kaikesta tarvitse tehdä vaikeaa..
"Nyppäset takapuskurin irti, niin ovet ei pysy kiinni. Kaikki osat kantaa toisiaan. "
Ei nyt sentään noin. Nykyautoissa osat ei kanna enää mitään koska ne tehdään niin kevyiksi kuin mahdollista. Korikehikko kantaa itse itsensä.
Jos parisuhteessa kumpikin osapuoli kantaa itse itsensä niin hyvin kuin voi on lopputulos hyvä.
Jos jompikumpi alkaa lepsuilemaan on lopputulos ennenpitkää huono.
No tiesitkö, että auton tuulilasi on usein kantavaa rakennetta?
Mutta joo, toiseen voi nojata, ettei kaadu, mutta kantamaan ei kukaan fiksu rupea. 🙂
"No tiesitkö, että auton tuulilasi on usein kantavaa rakennetta? "
Tottakai tiedän mutta ei se korikehikkoa jäykistä, jos jäykistäisi, lasi hajoaisi heti. Pulttaa tai hitsaa teräslevy lasin paikalle niin siinä on jäykistys.
Toiseen ei tarvitse nojata jos hoitaa oman tonttinsa. Kummankaan.
Autot ovatkin elastisia ja kokoonpainuvia kolaritilanteissa. Mutta tosiaan monet osat vaikuttavat toisiinsa ja korin ja rakenteiden kestävyys riippuu usein toinen toisistaan ja se oli pointti, ei mikään tarkka nippelitieto.
Olet vissiin särkymätön ja kuolematon... onnea sulle. 😀👌
Dissen defenssit aktivoitui taas heti...vain hän tietää, vain hän ymmärtää, vain hän on valaistunut😃
Vwlkoinen mies voittaaa aina kuin belgialaiset Kongossa :D
Tämähän sopi aiheeseen. 😆
Kuule. Jakarin voittaa vaikks lenkkiavain. Js lrijona karhun.
No miksi naiset olettaa. Ei se ole miehistä kiinnis että naiset olettaa miehen olevan jotain mitä ei voisi kuvitella olevan- Naiset aina tekee virheen olettamuksilla ja siitä naise kärsii koska sen naisen mies on hengenvaarallinen naisille.
Eli koiratko kertoa tuikityypillistä: ”Naiset valitsee vain jännämiehen”- juttua tässä?
Juu, ei napostele ne jutut.... ei kuulu tähän juttuun ollenkaan. Voi mennä viinamiehen ja vastaavien ketjuun maukumaan suoraan. 😀
Jos nyt puhutaan pidempiaikaisista suhteista niin oletukset myöskin helpottavat käytännön arkea. Joka kerta ei erikseen tarvi sanoa kumpi tekee päivän ruuan vaan oletus on että se joka on ensin töistä kotona sen ruuan valmistaa.
Oletus alkaa olla sitten ongelma jos oletukset menevät jatkuvasti ristiin tai ne ovat niin itsestään selviä että niistä on jo vaikea keskustella tai niitä muuttaa.
Minusta noissa alkuvaiheissa ei vielä ole oletuksia vaan mennään puhtaasti haaveissa ja toiveissa. Itse ajattelen että kun yhteiselo alkaa jo tasottua ruvetaan vasta olettamaan. Siinä vaiheessa kun elämän realiteetit ovat jo silmien edessä ruvetaan olettamaan mihin meillä on oikeasti mahdollisuus esim talouden rajoissa.
Olettaminen usein estää näkemästä totuutta, tai paremminkin etsimään sitä. Se voi estää näkemästä, kuulemasta, mikä voisi olla todellisuus.
Se voi estää kokemasta jotain jo koettua uudelleen ja toisin.
Vaikea nähdä sille mitään hyvää syytä....
Ehkä sitten voisi olettaa, että pommin sammuttaa punainen johto, kun aikaa on enää sekuntti. 😀
Juuri näin m184, hyvin sanottu.
Toisaalta alussakin voidaan olettaa toisen ymmärtävän asiat kuten itse, myös ne parisuhteen rakenteelliset seikat ja oletus voi olla aivan väärä.
Koko suhde voi alusta asti perustua olettamuksille, jos asioista ei puhuta vaan hiljaa oletellaan, tottakai toikin ajattelee sen näin kun minäkin.
"Joka kerta ei erikseen tarvi sanoa kumpi tekee päivän ruuan vaan oletus on että se joka on ensin töistä kotona sen ruuan valmistaa."
- Tästä tuli mieleeni omasta suhteesta esimerkki. Suhteen alussa oletin, että kun olen kotona mun odotetaan tekevän töistä tulevalle puolisolle ruoka valmiiksi. Tein aina, vaikka olisi ollut mikä vaan kiire tai väsymys, kipeänäkin. Koska pidin tärkeänä, että teen sen ruoan valmiiksi siihen mennessä, kun toinen tulee kotiin. Kerran sitten tuli puheeksi, kun olin väsynyt ja tein ruokaa vasta, kun puoliso oli jo kotona, ettei hän ole koskaan odottanut mun tekevän mitään ruokaa valmiiksi siksi että olen kotona. Hän ei edes olettanut mitään sellaista minulta.
Eikä vaatinut, olin vain itse kuvitellut että niin odotetaan ja kuuluu tehdä. Hänestä taas on ihn sama onko ruokaa vai ei valmiina, hän kun osaa itsekin ruokansa loihtia nälkäänsä.
Näin siis olin olettanut vuden pari ennen kun tuli edes puheeksi.
Hyvä esimerkki.
Siis olettaminen voi luoda tarpeetonta painetta suhteeseen.
Aiemmin käytin seksiä esimerkkinä ja se on herkkä ja henkilökohtainen asia, jos sinne eksyy vastaavaa olettamista, siitä tulee suoritus. Varsinkin miehillä seksiin liittyy monesti kaikenlaisia oletuksia ja takuulla ne vaikuttaa hsluihin ja vaikkapa potenssiin.
Juu, kyllä vaan. Jos olisin älynnyt aiemmin puhua asiasta, niin olisin saanut rauhassa nukkua päikkärit, hoitaa migreenini tai vatsakipuni kuntoon yms. Toki olisin siltikin tehnyt ruokaa, aina kun kykenisi ja ehtisin.
On se kuitenkin sellainen itsellä sisäänrakennettu juttu, että vaikka tiedän nyt ettei multa odota kukaan mitään, niin haluan tehdä. Mutta jätän kyllä tämän tiedon myötä tekemättä, jos on siihen syy ja en ehdi tai jaksa. Tai siirrän sitä ainakin myöhemmäksi, kun perhe ei kukaan kaipaa ruokaa heti kotiin päästyään. Välipalaa korkeintaan.
Siksi korostan aina sitä puhumisen tärkeyttä ja suoraan puhumisen, vaikka se loukkaisikin aluksi. Sittenpä tietää miten asia on, kun avaa suunsa ja puhuu. Suututaan ja sovitaan sitten, mutta ainakin tiedetään mitä toinen asiasta ajattelee. Ei tarvi olettaa eikä arvailla. Mielummin tylyn rehellinen, kun typerän hienotunteinen ja ongelmaksi asti.
Juu, seksin suhteen myös suut auki ja puhumista. Minäkin olen sanonut monet kerrat, että tykkään molempien aloitteellisuudesta, mutta niin se vaan tahtoo jäädä mun kontolle ne aloitteiden tekemiset. En tiedä miksi niin. Onko siinäkin sitten oletus, että kun mä teen sen aloitteen niin ainakin silloin tahdon?
Ehkäpä se liittyy siihen että sairastelen, jolloin toinen ei tohdi tehdä aloitteita, kun ei ole varma onko se juuri silloin huono hetki?
No mulle ainakin saa puhua suoraan ihan kaiken. Sittenkin vaikka ensin suuttuisin, mä kyllä mietin tykänäni aina kaikkea palautetta ja ymmärrän ennenpitkää toisen näkökulman.
Sinäkin miehenä, jatkossakin muista puhua seksuaalisuudestasi avoimesti ja näistä samoista asioista mistä täällä. Silläkin uhalla, että nainen ihmettelee. Eipähän jää epäselväksi.
No mä tiedän oletukset omslta kohdaltani hyvin ja huomaan, että lapsetkin olettaa paljon.
Ja muistan senkin kun suhteen aikana halusin olla yksin, toinen otti sen kehnosti, hän oletti, etten halua olla hänen kanssaan vain... vaikka tarvitsin ihka omaa aikaa vaan.
Oletuksia sitten saattaa putoilla jälkeenpäin tapahtumista ja huomaa, että ne merkkaa moniin asioihin. Varsinkin jos ihmisellä on huono itsetunto, niin oletukset usein ruokkii sitä vielä huonommaksi. Edes oikea totuudellinen puhe ei auta, jos joku tietynlainen ihminen saa tunteen oletuksestaan, ettei ole arvostettu tai vastaavaa...
No. Tällä palstalla huomaa mikä merkitys olettamisella on. Minutkin olevinaan moni täältä tuntee, mutta todellisuudessa ei kukaan. Vaikka joku exäni täällä kirjoittaisi, että tuntee minut, olisi väärässä. Ei tunne. Yksikään heistä ei ole päässyt niin lähelle ja olisi ollut kiinnostunut juuri minusta, että voisikaan tuntea. 😄
Ei edes lasten äiti...😀
Btw. Nyt on kypärän kuulottimia ladattu tarpeeks. Käyn katsoo josko kesäravintola olisi auki. Käyn siellä syömässä ja sit joku pikkulenkki ennen töitä pyörällä. On kesääääää! 😁😎😀👌
Joo. Olettaminen on monen suhteen loppu lopulta. On toki tilanteita ettei pääse kysymään ja on vaan pakko olettaa, että teen nyt molempien puolesta hyvän ratkaisun. On pakko olettaa, jos ei tiedä ja kuitenkin pakko päättää siinä heti paikalla.
Musta sellainen olettaminen taas on ihan ok. Voihan sekin pieleen mennä, sitten kun pääsee kysymään mitä mieltä sä olet tästä asiasta, mä päätin näin kun en tiennyt sun kantaa asiaan ja oli pakko heti siinä päättää. No voivoi, joskus vaan on sellaisia tilanteita.
Koittaa sitten joko oikaista sen asian toisella tapaa tai sitten vaan antaa olla ja seuraavalla kerralla jo tietää toisenkin ajatukset asiasta. Elämä jatkuu. :)
No eihän täällä kukaan ketään tunne, utopiaa sellainen luulokin että tuntisi. Kaikilla on niitä salaisia ja tuntemattomia lohkoja minuudessa, niistä ei aina ole itse tietoinen.
Jes, ajelehan turvallisesti. :)
Ois pitänyt katsoa mittaria.. lääh! Ihan mehut pois. 😅
Täällähän pitää jo mennä shortseilla. Ja meikällä lisävuoret kiinni. No kävimpähän syömässä ja otin hiet. 🤣 Pakko oli tulla pois pyörän selästä, ei tuossa vaatetuksessa pysty ajamaan...
Ihan täys kesä hittovie! Mistä se tähän tupsahti? 😄
Joo, siis tuohon oletukseen vielä. Välillä näkee ihmisistä, että ne oikein etsii oletuksilleen vahvistuksia ja uhriutuvat. Isä on siitä ihan huikea esimerkki. Siltä kysytään esimerkiksi, lähteekö mukaan maalle, kun sinne lähtee isompi porukka. Ei hän lähde. Sitten soittaa vähän hönössä jollekin siellä olevalle ja murpattaa, että nyt saatte olla siellä, ilman että hän on jaloksissa...🤣
Täälläkin nämä rumat miehet kirjoittaa samaan sävyyn. Oikein ennakoidaan oletus ja odotetaan, että voi vahvistaa sen oikeastaan ihan sillä omalla toiminnallaan. 😆
24 näyttää meillä mittari. :)
Huhuhuh, aika hikisesti päällä. Voin kuvitella, että ruoan jälkeen vielä puskee hikee ja väsyy. :D
Juu, tuommosta uhriutumis marttyyri meininkiä. Hassua.
No täällä suringossa yli 25... 😳
Pitäis kolmen sikoihin hypätä työhommiin vähäsen ja siellä tarttee autoa. Onneks Nisukassa toimii ilmastointi. 😄👌
Joo. Oletteku on joskus hauskaa... penskojen oletukset varsinkin. Ne ne keksii vaikka mitä. Just eno muisteli vanhaa juuri kuollutta naapuriaan. Se odottelu pitkään, että kun sen traktori käy pienelsi sille, se sntaa sen varmaan hälle. 😄
(Silloin kaikki tavarat ja vaatteet kierti isommslta pienemmälle) 😆
Typoja muutama, mutta siis eno pienenä mietti noin. 😀
"oletus on että se joka on ensin töistä kotona sen ruuan valmistaa."
Varsin järkiperäinen oletus. Silti tiedän hyvin monia pareja, joista vain toinen oletetusti tai sovitusti valmistaa ruuan.
Itselläni taas ollut päivänselvää, etten tee ruokaa kumppanille. Kotonaollessani tein kyllä lapsille.
Joo, tein se ruoan samalla itselleni ja myöhemmin lasten siirtyessä kotiruokiin lapsille. Nykyäänkin koko perheelle, kumppani syö sitten jos syö.
Ja usein jää vielä seuraavaankin päivään evääksi mukaan töihin.
Jos eläisit naisen kanssa tekisitkö ruokaa? Siivoaisitko kotia?
"On pakko olettaa, jos ei tiedä ja kuitenkin pakko päättää siinä heti paikalla.
"
Minusta tuo ei ole olettamista ollenkaan, vaan omalta tunnepohjalta harkittua. Elämä olisi kovin ikävää, jos aivan kaikesta pitäisi kommunikoida, viestiä ja kysellä mitä mieltä toinen on.
Jos eläisit naisen kanssa tekisitkö ruokaa? - Joo-o. Miksen tekisi, kyllä kai nainenkin syö elääkseen siinä missä mieskin.
Siivoaisitko kotia? - Heh, luonnollisesti kyllä. Tekisin samoja asioita, kun nytkin ja tarvittaessa muutakin taitojeni mukaan tai opetellen uutta.
Ei ole sukupuolikysymys tai asia tämä.
Ehkei ole joo. Totta, ajattelin kuitenkin että oletetaan tietävän toisen näkemys ja mielipide asiaan, vaikkei tiedettäisi. Ja päätetään mutulla toisenkin puolesta. Loppujen lopuksi ehkä kuitenkin vain oman näkemyksen mukaan?
Joo, sitten ei ehkä ole oikeat ihmiset yhdessä, jos mikään asia ei luonnistu luonnostaan ilman selvittämistä. Mutta tietysti jos juttelee paljon muuten vaankin tulee tutuksi ja helpottuu nämäkin tunneperäiset päätökset sen myötä. Voi aavistaa miten rakastettu tekisi, toimisi ja ajattelisi. Kun tuntee toisen ajatusmaailmaa ja miten se arvopohja elää mukana.
Ketään ei tunne perinpohjin, ei edes kukaan itseään, se on mahdotonta jo jatkuvan muutoksenkin vuoksi. Ihmisillä on myös monissa asioissa varsin erilainen kuva ja käsitys itsestään kuin muilla ihmisillä hänestä. Oli muut ihmiset sitten läheisiä tai ei niinkään. Jokainen ihminen on mitä on aina suhteessa toisiin ihmisiin.
" Yksikään heistä ei ole päässyt niin lähelle ja olisi ollut kiinnostunut juuri minusta,"
Olisiko tuo niinkin päin, ettet päästä yhtäkään ihmistä lähellesi, koska et ole kiinnostunut juuri hänestä? Vastavuoroisuushan on suhteissa se juttu.
Joo, vastavuoroisuus kuuluu myös avoimuuteen, joten puolin ja toisin ollaan varmaan huonosti päästetty lähelle... Tosin kuulemma eivät ole kertoneet itsestään kenellekkään muulle niin paljoa, joten olen otettu...
Toki olettamukset voi estää näkemästä koko totuutta tai ainakin hämärtää sitä. Kun satulinna kaukomaa- vaiheesta tullaan alas niin ehkä haaveillaan kartanosta tiluksineen vaikka eväät on punaiseen tupaan ja perunamaahan. Silti näkisin että olettamuksille on paikkansa.
No jos oletuksille hyviä syitä haluaa etsiä niin voin sanoa että omassa elämässä ne on pelastaneet paljolta. Esimerkiksi kun päätettiin hankkia oma talo niin ei sitä hankittu pelkästään kyseisen elämäntilanteen pohjalta. Meillä yksi oletus oli että toinen jää leskeksi. Toinen oletus oli avioero. Muita oli pitkäaikaistyöttömyys tai sairaus. Näiden oletuksien jälkeen päätettiin hommata sen hintainen talo että yksi pystyy siinä jatkossa asumaan lasten kanssa. Jos oltaisiin ostettu sen hetkisen tilanteen mukaan jossa molemmat oli töissä niin nykyinen koti olisi pitänyt eron jälkeen myydä.
Noi on hyviä oletuksia, ennakoimisia. Järkeviä sellaisia, kun mitä vaan voi tapahtua.
No tuoss mielessä oletuksille voi olla avoin joo.. Mutta itse taas oletti, että saahan sen aina myytyä....no varmaan väkisin saisi, mutta nyt varmaan minunkin pitäisi maksaa, että joku muuttaisi tuohon missä asun. :oD
Eli vaikka kuinka olettaa, niin silti se voi mennä maailman mukana tilanne ihan miten sattuu...ennakoida on tosi vaikeaa mitään oikein...voi toki yrittää, mutta se on kuin arpapeliä..
Arpapeliähän se on mutta kun nyt asiaa miettii niin hyvin moni päätös sen pohjalta tehdään. Juttelin tuossa viime viikolla yhden kuntapäättäjän kanssa joka tuskaili kouluverkoston kanssa. Ennakoidaan että lapsimäärä laskee mutta samalla kaavoitetaan tontteja joihin pyritään saamaan lapsiperheitä. Syntyneet lapset tiedetään mutta muuttoliike voi sitten olla positiivinen tai negatiivinen.
Tekihän hallituskin koulutuspoliittisen selonteon vuoteen 2040 vaikka ei edes tiedetä mitä ammatteja silloin on.
Tuohan tuo oletus myös turvallisuutta. Oliko se juttu jossa käsiteltiin naisten keinoja raiskausten varalta jossa todettiin että turvallisempi lähteä siitä että kaikki miehet ovat raiskaajia kuin että kukaan ei ole. Raiskaajia kun ei oikein tunnista. Samoin varmasti moni olettaa että on turvallisempi kävellä valaistua jalkakäytävää kuin oikaista pimeän puiston läpi.
Jäin tuo esimerkin jälkeen miettimään että meneeköhän se niin että aluksi oletetaan, sitten keskustellaan ja sitten kun on opittu toinen tuntemaan niin taas alkaa oletukset sen uuden tiedon pohjalta.
No kaikkea voisi ajatella tyyliin: "Worst in case"-tyyppisesti, mutta usein niistä systeemeistä tulee liian hankalia ylläpitää... Ja nykyään monet asiat ajatellaan niin julkisesti kuin pienemmissäkin piireissä tosi lyhyellä aikavälillä eteenpäin...
Seksuaalisesta ahdistelusta tulee mietittyä, että onko sitä enemmän kuin ennen, vai puhutaanko siitä vaan ääneen enemmän? Vaikea sanoa ja oletuksia voi heittää kai puoleen tai toiseen?
Villi veikkaus on että ahdistelua on enemmän ihan jo somen kautta. Myöskin ilmoitettujen raiskausepäilysten määrä on kasvanut 80-luvulta. Noista noin kolmasosassa kyse oli pariskunnista ja vain joka kuudennessa tapauksessa ihmiset olivat toisilleen vieraita. Menee kyllä olettamuksen puolelle mutta ehkä määrä ei oikeasti ole lisääntynyt mutta tunnistettavuus ja rikoksien määritelmät ovat muuttuneet tai tarkentuneet.
No samoilla linjoilla olen.
Veikkaan että jo tämä meetoo# aika tuo paljon sellaista esiin, mistä ennen ei välitettykään.
Oletuksiin on ihan turha suhtautua noin negatiivisesti. Jos nainen edellä olevan esimerkin mukaan suhtautuisi kaikkiin miehiin potentiaalisena raiskaajana niin nainen voisi samantien unohtaa miehet ja kaikki ihmiset ja pysytellä kotosalla 24/7.
Voi hyvä sinisilmäinen mies. Asia noiden raiskausten suhteen on sellainen, että niitä oli paljon ennen ja nyt vielä enemmän. Ennen oli mahtava työ ja tuska saada raiskaaja tuomittua, yleensä se oli mahdotonta, joten raiskaukset vain piti sietää. Nykyään raiskauksia on ainakin yhtäpaljon kuin ennen ja niistä jää ilmoittamatta suurin osa. Joskin enemmän ilmoitetaan kuin ennen.
Raiskauksissahan on aika kyse raiskaavasta tuttavasta. Ei välttämättä kumppani, mutta tuttu kuitenkin.
Välitettiin mutta sille ei voinut mitään. Siis kaikenlaiselle seksiahdistelulle yms.
No varmaankin. Nainen sai ”tuntea” olevansa haluttu ja mies viriili, jos puristeli persuuksiata tai tisseistä...🙄
Vähän sama kun ennen oli ok vetää tupakkaa missä vaan. Hyväksyttiin yleisesti...
Eipä ihme ettei suhteet näillä kahdella ole mitään varsinaista rakkauden ilotulitusta..😃
Kellä kahdella? Ja mitä sinä niistä tiedät? Et yhtään mitään. 😆
Eikun kättä housuun ja voivoi! 😁
Kenelläpä olisi suhde olisi aina pelkkää rakkauden ilotulitusta? Sinulla?
Onko lääke jäänyt ottamatta? Syö tablettisi, eli Dracula PILLER.
Karkki, jossa on todella haauska pussi ja sellainen salmiakkijuttu.
Hyvä nimi PILLER.
Minä en oikein ymmärrä tuota otsikkoa. Tarkoitatko siis, että oletus on aina, että toinen tahtoo samaa suhteelta kuin itse? Eikö noista asioista pidä seurusteluaikana puhua ja ennen seurusteluaikaa jokainen itsekseen miettii, mitä suhteelta haluaa, että osaa sen sanoittaa sitten toiselle?! Itse ainakin olen hyvin tietoinen siitä, mitkä ovat parisuhteeseen liittyvät toiveet ja olen niitä tuonut aina esiin, jos olen jotain ihmistä tapaillut. Sillä tavallahan sitä selvitetään, onko yhteinen arvopohja, onko samansuuntaiset päämäärät suhteelle, onko samanlainen ymmärrys uskollisuudesta, sitoutumisesta, ymmärrys avioliitosta, sen tärkeydestä ja arvosta ja otetaan selvää toisesta ja toisen henkilökohtaisista tavoitteista oman elämän suhteen.
Monilta asioilta ihmiset säästyisivät, jos olisivat tietoisia omista ja omaan elämää koskevista päämääristä sekä osaisivat ne sanottaa. Minä en ymmärrä ihmisiä, jotka eivät nuorena tai viimeistään nuorena aikuisena harjoita itsereflektiota ja elämän suunnittelua. Eihän se toinen ihminen, siis kumppani, sitä kenenkään puolesta tee. Ihmisellä tulisi olla tiedossa, mitkä ovat omat henk.koht. päämäärät ja toiveet parisuhteesta ennen kuin menee parisuhteeseen. En itse ainakaan päämäärättömän tai päämäärätiedottoman enkä puhekyvyttömän ihmisen kanssa voisi mennä parisuhteeseen, koska itse olen hyvin päämäärätietoinen ja minulle se omien ajatusten välittäminen ja jakaminen sanallisesti on niin tärkeää.
Otsikko onkin provoava ja oletus itsessään. Olet terävä. 😄👌
Mutta paljon täälläkin ihan fiksut ihmiset sanoo, että oikean ihmisen kanssa homma toimii... no ei toimi, jos jättää oletuksen varaan. Oikea ihminen suhteessa kysyy ja puhuu, kuuntelee, ymmärtää, sisäistää, neuvottelee ja toimii sen yhteisen sävelen mukaan.... jos siis itsestäänkin välittää ja huomioi omiskin tarpeita.
Mutta siis ei mitään lisättävää oikeastaan kommenttiisi. Aivan täydellisyyttä hipova. 🙂👌
Kiitos. Palstaneitokaisella on sana hallussa niin kuin olet ehkä huomannut aiemminkin! ;) Jotkut ihmiset olettaa, että toinen kysymättäkin tietää tai selventämättäkin ymmärtää, ei moni ymmärrä. Se seurusteluaika on tosiaan tarkoitettu sille, että asioista otetaan selvää ja keskustellaan paljon. Sen sijaan, että ihmiset kiirehtii panemaan liian nopeasti, kannattaisi käyttää se aika oikeasti toiseen ja toisen ajatuksiin tutustumiseen.
"Sen+sijaan,+että+ihmiset+kiirehtii+panemaan+liian+nopeasti,+kannattaisi+käyttää+se+aika+oikeasti+toiseen+ja+toisen+ajatuksiin+tutustumiseen.".💯%👍
Kiitos Jaani! ;D
Ole hyvä. :)
Turhia kiittelet, kyllä se ihan on oma vikasi, että tykkäsin. :oD
Ja komppia vaan taasen... :o)
Ihmisellä voi hyvinkin olla tiedossa päämäärät mitä suhteelta ja elämältä haluaa ja se on hyvä juttukin, mutta voi olla huono juttukin. Tällä tarkoitan sitä, että ihminen voi huomaamattaan tehdä elämästään liian vaativaa ja liian jyrkkää ja pettymys voi olla suuri, kun huomaa vaikkapa liian suurien odotuksien kaatuvan tai elämän muuten vain yllättävän, anteeksi pieni kyynisyys, elämä vaan on yllättänyt itsenikin aiemmin rajuhkolla tavalla. Kantsii myös huomata, että ihmiset on erilaisia. Joku haluaa tietää tarkkaan, määrittää tarkkaan monet elämänsä asiat, tämäkin voi olla huono juttu, sillä se että antaa elämälle ja ihmisille mahdollisuuden voi avata aivan uusia ovia ja eikö elämässä ole juuri tästä kyse. Parisuhde on kuitenkin aina jonkin verran kompromisseja ja sopimista ja sanoisin, että joustavuus on tärkein asia homman toimimiselle tai sen mahdollisuudelle. Kannattaa myös huomata se, että kun kerrot mitä suhteelta haluat ja millainen olet, niin toinen voi sinua miellyttääkseen peesata sinua. Paremmin ihmisen jokatapauksessa oppii tuntemaan vasta ajan kanssa ja sopivalla uteliaisuudella.
Niin, en mä ainakaan tarkkaan tiedä mitä mä suhteelta haluisin? Ehei.... sehän riippuu ihan ihmisestä.
Oikeastaan haluan vaan sen mukavan ihmisen, kenen kanssa on suhde...joskus...ja sitten, että se suhde vois jättää sellaiset oletushaahuilut kokonaan välistä ja perustua suoraan reiluun avoimuuteen.... Parempi tyhmä kysymys kuin tolloakin tollompi oletus siitä asiasta. :oD
Mutta tälläisiä sopiva pohtia lämpimikseen. :o)
Ystävälläni on ollut pari suhdetta, joissa keskustellaan ja keskustellaan, ollaan avoimia ja keskustellaan. Vakavasti keskustellaan, keskustellaan keskustelemisesta. Selvitetään myös mitä kumpikin tarkoitti keskustelulla, sanomisella. Kerrotaan tietysti myös tunteista, mitä tunnetaan ja kuinka paljon, mitä toivotaan. Yleensä ei ainakaan kumpikaan toivo sitä mitä edellinen kumppani sanoi, oli, teki. Tämän jälkeen keskustellaankin paljon entisistä kumppaneista ja selitetään että MINÄ en nyt ole sellainen kuin olen tällainen. Toinen ei tietenkään hevin usko, että kumppani on erilainen kuin hänen entinen kumppani ja sitten taas keskustellaan.
Edellisen vuoksi minusta ainakin tuntuisi oletukseen perustuva parisuhde kovin hyvältä verrattuna avoimeen keskustelusta keskustelemiseen. Itseäni hengästyttää ystäväni parisuhde.
No eipä toisien suhteita aina oikein ymmärräkkään...
Minä taas tiedän monta oletuksiin perustuvaa ja paljon viettävät aikaa erikseen, ei yhdessä ja ovat lähinnä tottuneet toisiinsa. Tuntuu, että varmaan löytäisivät nopeammin toisen kuolin-ilmoituksen, kun hätäilisivät toisistaan millääntapaa. Ihan sama olisivatko yhdessä vai eivät....
Tuossa kuva, aika hauskas pussi, draculan kuva pussissa, Dracula pillereitä: http://4.bp.blogspot.com/-0Hu-lepi5Ow/T6FSN8ffZyI/AAAAAAAAAw0/_gk5bKnIbH4/s640/IMG_1395.JPG
Ilmeisesti vampyyrien lempikaramelli on sitten salmiakki :)
Onhan se kiva, että olet löytänyt uuden hehkutustuotteen partahöylien ja Nivean kaveriksi. Hienoa! 😆
Tosimies oletti:
https://www.kansalainen.fi/maahanmuuttaja-yritti-ostaa-naisen-viidella-olutpullolla-hoidettavaksi-pusikossa-raahasi-sitten-hiuksista-ja-loi-viinipullolla-paahan/
-harmiseikirj-
Joo, näitä olettajia meissä miehissä löytyy....
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/57df83d5-23f8-4a09-b873-740fc26cae52
Ja ihan yli laji ja kulttuurirajojen...
Naiset ovat radioaktiivisia:)
Hah hah.
https://www.youtube.com/watch?v=ktvTqknDobU
AsianVierestä
Silti elämään käy seuraava kappale, kun löytää jotain uutta viisastuu. Ei kannata liikaa katsoa peräpeiliin.
https://www.youtube.com/watch?v=QtXby3twMmI
AsianVierestä
Tuollasista ei tarvitse olla ollenkaan huolissaan jos olet itse valkoihoinen suomalainen niin joku kkk, koska nimenomaan suojelevat silloin sinua, eivät tuhoa sukuasia räjätt6eillä aivan välittömästi ilman todiste4ita jeh
Onks toi kkk yhtäkuin kivat kikkelimiehet kevätrunkilla? Sellaisia epämääräisiä hiippareita valkeissa kaavuissa, jotka kerääntyvät runkkailee ringissä? Joo, ei kiinnosta kkk-jengit. :oD
Suomessa on ilmeisesti viisi sinkkua jotka olettavat olevansa sinkkuja ja tänne kirjoittelevat. Tuostakin ryppäästä oikeita sinkkuja lienee vain kaksi.
On tämä vain ihmeiden ihme koko palsta.
AsianVierestä
No mitä sinunkin suhdekoukeroita on lukenut, niin eipä luulis haittaavan kuka on sinkku ja kuka ei. :oD
Tämä on paras palsta riippumatta siitä onko sinkku vai ei.
Miksi ei ole jo aamu se on sinun syytäsi.
MMM = ;Mielenvikainen Mika Mäenpäältä.