Voiko nämä työpaikkaromanssit edes onnistua? Vai käykö helposti niin, että mielikuvitus laukkaa liikaa ja tarina alkaa elää omaa elämäänsä toisen osapuolen päässä?
Itse ihastuin erääseen työpaikallani silloin tällöin käyvään mieheen, mutta tajusin juuri että ei koko asialla ole oikein mitään todellisuuspohjaa. En tunne koko miestä vaan olen ihastunut luomaani mielikuvaan. Harmillista. Mutta hienoa että ymmärsin asian kuitenkin... harmittaa vain, että sitä päästää itsensä ihastumaan ja sitten huomaa että eihän se todellisuus ollutkaan niin.
Itse ihastuin erääseen työpaikallani silloin tällöin käyvään mieheen, mutta tajusin juuri että ei koko asialla ole oikein mitään todellisuuspohjaa. En tunne koko miestä vaan olen ihastunut luomaani mielikuvaan. Harmillista. Mutta hienoa että ymmärsin asian kuitenkin... harmittaa vain, että sitä päästää itsensä ihastumaan ja sitten huomaa että eihän se todellisuus ollutkaan niin.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Itsellä muutama vuosi sitten roihahti työpaikkaromanssi , tunteet ovat tasoittuneet jo hieman, seksiä harrastamme kun tapaamme. Olemme molemmat varattuja ja saamme tältä 'suhteelta ' sen mitä tarvitsemme.
Ei ole aikomustakaan erota kummallakaan. Viihdymme toistemme seurassa ja eroottinen lataus on voimakas.
Sama homma. Sillon ihastuu ihastumisen tunteeseen 😃
Yksisuuntainen työpaikkaromanssi paras. Mulla sellasia ollu paljon. Saa kuvitella omassa päässään kaiken täydelliseksi. Tosin mulla on ollu aina hyvä mielikuvitus.
Joo, pään sisällä se ruoho on aina vihreämpää.
(Google keyboard ehdotti että ruoho on laillista 😂)
😂😂😂
Joo kyllä yksisuuntainen työpaikkaromanssi on paras, koska siitä ei ole kenellekään haittaa...Paitsi ehkä sittenkin mulle ku oon liian ihastunut 🤔
Hahaha joo. Ja sitä näkee toisen ihan eri valossa mitä todellisuus on. Voi tulla tutustuminen yllätyksenä 😄 Jos niin pääsee käymään. Monesti luo sellaisen unelmakuvan.
Todella rassaava tunne 😒😞
Olikohan tää mun oma kirjoitus 🤔...Tais olla.
On kyllä ollu sellasta tunnemyrskyä nää muutama viikko että huh huh. Nyt tyyppi on mitä ilmeisimmin lomalla kun ei ole näkynyt juhannuksen jälkeen. Joten alan itekin rauhoittua. Tosin pari asiaa jäi mietittätyttämään..Onko hänellä jotain sutinaa mun työkaverin kanssa (juu olen mustasukkainen jos on) vai voisko tyyppi olla kuitenkin jotenkin kiinnostunut musta (käyttäytyi oudosti vikana päivänä)..ja JOS olis kiinnostunut musta, niin mitä hittoa sitten tekisin 😳.
Totta kai voi.
Typerä ajatuskin, että ihastuminen olisi automaattisesti pielessä jonkun paikan vuoksi.
Tiedän monia onnistuneita tarinoita työpaikkaromansseista, enkä ole kuullutkaan epäonnistuneista, ellei jotain elokuvia lasketa.
Katsokaa ettette jää kiinni..
Meillä yksi uskovaine nain ja kirkkokuorossa oleva mies harrastivat panoa naisen työpöydällä.. Eivät huomanneet kiimassa kun työkamu nainen sattui näkee.
Ukolle ei käynyt kuinka mut vaimo joutui
Ukkonsa pellolle potkaisemmaksi
No eipä kai se työpaikka muita huonompikaan tuossa suhteessa ole, no tietenki kun se päällimmäinen intressi ei ole se seuranhaku, niin voi alkaa ettiin niitä vihjeitä vähän turhan tiuhalla kammalla, ylitulkita siis. Jossain baarissa kun nyt lähestymisen tarkoitusperä melkoisen paljon yksiselitteisempi. Ne tikusta asiaa tekemiseltä näyttävät voi olla joskus ihan aitoja tikkuasioita, ei sen kummempata.
En suosittele.
Turhanpäivästä kyttäämistä toisen perään työpaikalla että mitä tekee ja kenen kanssa. Draamaa draamaa.. työkavereiden välit voi mutkistua yms. jatkanko?
Älä jatka. Olet tylsimys. Terv.nimim:
Kevättä rinnoissa 😉
Draamaa kieltämättä vähän havaittavissa vaikka kummempaa ei oo vielä ees ollu eikä tuu olee
No kyllä mä suhun olen ihastunut, jos olet se eilinen blondi, en vaan tiedä sun nimeä, vaikea etsiä.
Jos löytää sellaisen ihmisen, joka on harvinaisen oikea sinulle, on vain tyhmää...mahdollisesti jopa haitallista yrittää tukahduttaa tunteitaan jonkun niinkin keinotekoisen syyn vuoksi, kuin se että se löytyy työpaikalta.
Ehkä jos rakastuu idiootteihin, voi olla kannattavaa etsiä joku toinen idiootti jostain muualta, kuin työpaikalta, mutta useimmat ei rakastu idiootteihin, joten minusta lyhytkin työromanssi on ihana muisto verrattuna siihen kiduttavaan rakkauden kieltämiseen verrattuna.
Olet oikeassa.
Pah, ei noista mitään tule. Minäkään tiennyt, että toinen oli varattu, eikä hän siitä mitään maininnut. Onneksi selvisi asian laita, kun ihan itse näin.
Työpaikalla on helppoa ilmeisestikin unohtaa se kotona odottava kumppani ja elää muutama tunti vapaan ihmisen elämää?
Pitääkö siis ottaa töihin mukaan megafoni ja kuuluttaa joka aamu päivän parisuhdestatus että kaikki varmasti tietää?
Hahaha varmaan xD ihmisillähän ei ole kristallipalloa. Eli minkä sille voi jos ei kaikkea tiedä.
Juurikin samat fiilikset. Olen nainen myöskin.
Sama 👍
Sama täällä 😄♥️
Tekosyitä.
Jos töissä ei voisi muka jostain syystä voisi rakastua, ihmiskuntaa ei olisi olemassakaan.
Ja baarissa alkoholin vaikutuksen alaisenako sitten tulee onnistumisia hyvän parin etsimisessä?
Just joo!
Töissä sä näet ihmistä pidemmän aikaa, ja toimit yhdessä erilaisissa ja usein stressaavissakin olosuhteissa. Silloin se ihminen tulee hyvin tutuksi, ja jos selviää monenlaisista tilanteista ja vieläkin tuntuu vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta, on selvää, että ollaan hyvällä pohjalla.
Aina löytyy muutama katkera tilittäjä, joka on sekoillut kännissä pikkujouluissa väärän tyypin kanssa ja koska molemmat ovat idiootteja, on syntynyt draamaa.
Mutta asia on eri, kun molemmat ovat tehneet pitkän aikaa yhdessä töitä, eikä kumpikaan ole idiootti. Silloin ei tule draamaa. Näistä onnistumisista ei vain puhuta.
Mulle yksi työpaikkaromanssi mun elämäni naisen kanssa kiitos!
Asiaa! 👍
Joskus voi, joskus aiheuttaa vaan pelkkää päänvaivaa.
Ihastumisen tunne on tavallaan perseestä. Varsinkin yksipuolinen.
Niimpä 🤣Kuluttava, väsyttävä ja epätietoinen. Helposti tarttuu pienimpäänkin asiaan.
Mun työpaikalla on useampi toistaiseksi onnistunut romanssi, 4 paria on avioliitossa ollut jo muutaman vuoden, joku pari yli 10 vuotta.. Yksi pariskunta oli muutaman vuoden avoliitossa, mut ei toiminut pidempään... Varmaan on ollut enemmänkin suhteita, mutta niistä en tiedä..
Harvemmin
Kyllä onnistuu! Mulla oli suhde pikkupomon kanssa. Kaksistaan oltiin monta lauantaita ylitöissä. Seksiähän se oli ja tuli työkavereiden tietoon, kun mies ei malttanut pitää näppejä erossa toisten nähden. Asiaa selviteltiin työnantajan toimesta. Kissa-hiiri-leikki jatkui vuosia. Nyt pomo vaihtoi toiseen työpaikkaan, joten yhteydenpito on helpompaa, kun ei tarvitse työnantajaa pelätä. Ollaan edelleen hyvä tiimi vaikka eri työmaalla nykyään ollaankin. Vähän vaatii järkkäämistä, kun asutaan eri paikkakunnilla. Homma rulaa.