Fossiiliset polttoaineet ilmaston kannalta parempia

Käytännön esimerkki:

Kun käytetään vaikkapa maaöljyä ja siitä jalostettuja polttoaineita, siinä on se etu, ettei kajota toimiviin hiilinieluihin.

Jos taas poltetaan vaikkapa puuta, silloin hiilinielukapoasiteetti vähenee aina kun yksikin puu kaadetaan.

Toinen esimerkki:

Jos pumpataan maasta öljyä valmistuksen raaka-aineeksi esim. vaikkapa muovikulhojen valmistukseen, silloin ilmastöpäästöt muodostuvat lähinnä itse valmistusprosessista.

Jos samat kulhot valmistetaan puusta, päästöjä syntyy kutakuinkin yhtä paljon mutta hiilinielun määrä vähenee.

Nyt joku alkaa tilittään, että fossiilisten polttoaineiden CO2 ei kelpaa kasvien käyttöön. Sehän ei tietysti pidä paikkansa. Tulipa hiilidioksidi mistä hyvänsä, se on aina sitä samaa kaasua.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

"Nyt joku alkaa tilittään, että fossiilisten polttoaineiden CO2 ei kelpaa kasvien käyttöön. "

Miksi joku alentuisi denialistin tasolle? Väitehän on umpihölmö.

Fossiilisten ongelma on se, että luontoon päästetään hiilidioksiidia, joka oli jo poistunut kierrosta ja varastoitunut käytännössä pysyvästi. Kierrossa jo oleva hiili ei siitä lisäänny, jos puuta poltetaan, vaan se sitoutuu ennemmin tai myöhemmin pois ilmakehästä. Sitä juuri tarkoitetaan uusiutuvilla bio-polttoaineilla.

Muovin ei lisää ilmastokuormaa, ellei sitä polteta. Muovista ei vaan jätteenä pääse eroon kuin kierrättämällä tai polttamalla. Luonnossa muovi on ihmisen näkökulmasta katsottuna ikuista ja pilkkoutuessaan mikromuoveiksi sitä tunkeutuu kaikkialle. Muovin terveydellisiä vaikutuksia ei tunneta, mutta tuskin mikromuovien syöminen tai hengittäminen ainakaan hyödyllistä on.

Yritähän keksiä parempia fossiilisia tukevia väitteitä. Tuo on alta arvostelun.

Äänestä
  • Eli kysymys on ainoastaan tästä (ainakin osin) teoreettisesta uusiutumisesta. Entä sitten sellainen vaihtoehto, että ihan tosissaan alettaisiin istuttamaan niitä hiilinielupuupeltoja ja ylipäänsä puupeltoja (pakettipeltoja löytyy suomestakin ja paljon). Nopeasti kasvavaa puuta jota käytetään energiana, ja jos oikein paljon istutetaan puuta eli enemmän kun kulutetaan/tuhoutuu/kuolee, eikö silloin se kuittaisi jo vähän fossiilisiakin polttoaineita (jos siitä on kysymys, eihän puun yms. määrä ole vakio).

    Mutta nyt vielä varmistan. Ainoa syy tuhota toimivia hiilinieluja on se, että troriassa aina kaadetun puun ym. uusiutuvan polttoaineen tilalle kasvaa uutta?

    Entä siinä tapauksessa, ettei uutta kasva. Vanha mettä vedetään sileeks ja tilalle rakennetaan vaikkapa satojen hehtaarien asuinalue tai ostosh..ti. Jumankekka, sehän on vasta hölmöläisen touhua. Pitäisikö näin ollen uusien tonttien ja asuinalueiden hankinnassa huomioida myös hiilinielu ja miksei näistä puhuta julkisesti?

    Ainoita normikansalaiselle näkyvät keinoja on verotuksella ohjailtava kulutus, joka nyt tietty on tasavero-tasamaksu-luonteista, jolloin kiihtyvällä tahdilla köyhemmässä päässä luovutaan milloin mistäkin ja yhä useamman elämään hiipii köyhyys ja kurjuus.

    Tuntuisi koko touhu piirun uskottavammalta jos ilmastotoimet koskisivat edes joltain osin kaikkia samalla mitalla. Tosin, mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä hullummilta (huom! ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi/estämiseksi) toimet tuntuu muutenkin ja näyttäisi siltä, että mitä enemmän rahaa tai muita mahdollisuuksia henklilöllä on, sitä vähemmän 5-veisataan OMISTA päästöistä. Mistähän se kertoo?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli kysymys on ainoastaan tästä (ainakin osin) teoreettisesta uusiutumisesta. Entä sitten sellainen vaihtoehto, että ihan tosissaan alettaisiin istuttamaan niitä hiilinielupuupeltoja ja ylipäänsä puupeltoja (pakettipeltoja löytyy suomestakin ja paljon). Nopeasti kasvavaa puuta jota käytetään energiana, ja jos oikein paljon istutetaan puuta eli enemmän kun kulutetaan/tuhoutuu/kuolee, eikö silloin se kuittaisi jo vähän fossiilisiakin polttoaineita (jos siitä on kysymys, eihän puun yms. määrä ole vakio).

    Mutta nyt vielä varmistan. Ainoa syy tuhota toimivia hiilinieluja on se, että troriassa aina kaadetun puun ym. uusiutuvan polttoaineen tilalle kasvaa uutta?

    Entä siinä tapauksessa, ettei uutta kasva. Vanha mettä vedetään sileeks ja tilalle rakennetaan vaikkapa satojen hehtaarien asuinalue tai ostosh..ti. Jumankekka, sehän on vasta hölmöläisen touhua. Pitäisikö näin ollen uusien tonttien ja asuinalueiden hankinnassa huomioida myös hiilinielu ja miksei näistä puhuta julkisesti?

    Ainoita normikansalaiselle näkyvät keinoja on verotuksella ohjailtava kulutus, joka nyt tietty on tasavero-tasamaksu-luonteista, jolloin kiihtyvällä tahdilla köyhemmässä päässä luovutaan milloin mistäkin ja yhä useamman elämään hiipii köyhyys ja kurjuus.

    Tuntuisi koko touhu piirun uskottavammalta jos ilmastotoimet koskisivat edes joltain osin kaikkia samalla mitalla. Tosin, mitä enemmän asiaan perehdyn, sitä hullummilta (huom! ilmaston lämpenemisen hidastamiseksi/estämiseksi) toimet tuntuu muutenkin ja näyttäisi siltä, että mitä enemmän rahaa tai muita mahdollisuuksia henklilöllä on, sitä vähemmän 5-veisataan OMISTA päästöistä. Mistähän se kertoo?

    Eli mitä enemmän yrität miettiä, sitä hullummaksi tulet. No kyllä tuo aloituksesi todistaa, että mietitty on ja paljon. Mitään noin hullua väitettä en ole nähnyt aikoihin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eli mitä enemmän yrität miettiä, sitä hullummaksi tulet. No kyllä tuo aloituksesi todistaa, että mietitty on ja paljon. Mitään noin hullua väitettä en ole nähnyt aikoihin.

    Sehän teidän alarmistihörhöjen vika onkin jos osasit sen tuosta lukea. Teillä on puiset silmälasit päässä ja toisessa silmän läpässä on pienenpieni reikä ;)

    Ja vastamelusuodattimet korvissa.

    Äänestä

No nyt on trollien trolli päässyt vauhtiin. Tuolla filosofilla "matti meikäläinenkin" kehittelisi ikiliikkujan päivässä!
Nostradamuskin sentään perusteli sanomiaan tähtien asennolla....

Äänestä

Ihan puhtaasti kirjoitin tuon teitä varten ja vaikka se ehkä pikkasen provosoi niin onhan tuossa jokunen faktakin. Tehän ette niitä tosin huomaa (lue: tunnusta), kuten ette huomaa kirjoituksen ydinviestiäkään.

Äänestä
  • Tällä palstalla me olemme kaikki (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ihan yksinkertaisia kansalaisia, emmekä ymmärrä oikein noita piilotettuja merkityksiä, jotta on pakko kysyä, että mikä se ydinviesti sitten oli?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tällä palstalla me olemme kaikki (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta) ihan yksinkertaisia kansalaisia, emmekä ymmärrä oikein noita piilotettuja merkityksiä, jotta on pakko kysyä, että mikä se ydinviesti sitten oli?

    Eipä+tule+vastausta,+mikä+tarkoittanee,+ettet+itsekään+löydä+tekstistäsi+tuota+salaista+tietoa.Autan+sinua+hieman.+++Avaa+linkki+(+https://kysymykset.kysyilmastosta.fi/t/voiko-hiilenkierron-pelkistaa-saatopiiriksi/1047?u=kaivarma+).Katso+siellä+olevan+hiilenkiertoa+kuvaavaa+kaaviota,+ja+sen+keskelä+olevaa+kirkuvanpunaista+nuolta.+Se+kuvaa+"pahaa"+hiiltä+joka+on+ollut+poissa+kierrosta+200+miljoonaa+vuotta.++Sitten+katsele+valkoisia+nuolia,++jotka+kuvaavat+elämää+ylläpitävää++"hyvää"+hiilenkiertoa.Vuosittain+tuo+punainen+virta+tuo+4+%+lisää+"pahaa"+hiiltä+tuon+"hyvän"+hiilen+sekaan.++Ja+jää+sinne+kun+poiskaan+ei+pääse.Eli+molekyyli+on+sama,+mutta++LÄHDE+on+eri.Kun+tuon+ymmärrät+pystyt+näkemään+nuo+muutkin+virheet+viestissäsi.

    "Vuosittain+tuo+punainen+virta+tuo+4+%+lisää+"pahaa"+hiiltä+tuon+"hyvän"+hiilen+sekaan.+Ja+jää+sinne+kun+poiskaan+ei+pääse."Nyt+tuli+sekin+selväksi+että+ihmisen+tuottama+hiilidioksidi+on+aivan+erilaista+kuin+luonnon+oma+hiilidioksidi.+Ihmisen+tuottama+paha+hiilidioksidi+ei+pääse+pois+ilmakehästä.

    Äänestä

Muistetaan kuitenkin pääasia, eli se että Suomi ei mahda ilmastonmuutokselle yhtään mitään, joten voimme oikein hyvin käyttää fossiilisia polttoaineita.

Äänestä
  • Jokainen suomalainen voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen paljon enemmän kuin maailman kansalaiset keskimäärin.
    Lisäksi Suomessa on niin paljon aiheeseen liittyvää tietotaitoa ja teknistä valmiutta, että Suomi voi olla kertaluokia kokoaan suurempi tekijä.

    Muistetaan nyt vaan se pääasia, että persujen pölhöpopulismi ajaa Suomen impivaaralaisuuteen. Onneksi heitä kuuntelee vain pieni osa väestötä, eikä ilmastonmuutoksen suhteen läheskään kaikki heidän kannattajakunnastaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen suomalainen voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen paljon enemmän kuin maailman kansalaiset keskimäärin.

    Ottamatta millään tavalla kantaa politiikkaan, tuo kuulostaa sangen epätoivoiselta. Ikävää jos faktoja ei tunnusteta ja numeroita ei uskota.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jokainen suomalainen voi omilla ratkaisuillaan vaikuttaa ilmastonmuutokseen paljon enemmän kuin maailman kansalaiset keskimäärin.
    Lisäksi Suomessa on niin paljon aiheeseen liittyvää tietotaitoa ja teknistä valmiutta, että Suomi voi olla kertaluokia kokoaan suurempi tekijä.

    Muistetaan nyt vaan se pääasia, että persujen pölhöpopulismi ajaa Suomen impivaaralaisuuteen. Onneksi heitä kuuntelee vain pieni osa väestötä, eikä ilmastonmuutoksen suhteen läheskään kaikki heidän kannattajakunnastaan.

    Jokainen suomalainen saa tehdä mitä itseä huvittaa eikä heillä ole mitään velvollisuutta käyttää euroakaan rahaa minkään "ilmastonmuutoksen" takia. Vain mielisairaat ekofasistit yrittävät painostaa ihmisiä muuttamaan elintapojaan. Itse asiassa, nykyisessä taloustilanteessa ihmisten kannattaisi leikata rahojensa käyttöä, EI lisätä sitä. Eli esimerkiksi käyttää nykyistä autoaan entistäkin kauemmin, vaihtaa halvempiin tuotteisiin kaupassa jne.

    Äänestä

Jos sulla on kanisterissa 20 L maaöljystä jalostettua naftaa. Miten toimit? a) Viet kanisterin jäteasemalle ja ostat lähihuoltikselta biodieseliä b) Hurautat kaiken uhalla kanisterin sisällön dieselautosi tankkiin ja ajelet muina miehinä tai naisina c) EOS.

Vastanneiden kesken arvotaan Kaisu Hujakka-Tompurin shokeeraava ja viiltävän teräväkatseinen tietokirja: Maailmanloppu tulee huomenna!

Äänestä
  • Maailmanlopun tuleminen huomenna on ollut selvää jo satojen tai tuhansien vuosien ajan, Minkähänlainen maailmanloppu nyt on tyrkyllä? Ei kai vain ilmastonlämpenemishörhöjen ennustusarvaama 97-prosenttinen maailmanloppu?

    Äänestä

  • Jos sinulla on mökkirannassasi ulkohuusi, josta jätteet holahtavat hulevesien mukana järveen ja joku tarjoaa sinulle edullisesti kompostoivaa kuivakäymälää, niin sinä käytät vanhaa huusiasi niin kauan että se lahoaa pois. Mitä järkeä on purkaa toimivaa huusia? Mitä siitä, jos saunarannan vesi on kesäisin kuin hernekeittoa sinilevän takia? Ei sen takia kannata hyvää ulkohuusia hukata.

    Ajattelusi on kuin Hölmölän tarinoista. Onneksi kaltaisiasi ääliöitä on enää vain marginaalinen joukko.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maailmanlopun tuleminen huomenna on ollut selvää jo satojen tai tuhansien vuosien ajan, Minkähänlainen maailmanloppu nyt on tyrkyllä? Ei kai vain ilmastonlämpenemishörhöjen ennustusarvaama 97-prosenttinen maailmanloppu?

    Ei nyt mitään maailmanloppua ole tulossa. Pahimmillaankin vain elinolosuhteiden heikkeneminen niin, että se johtaa kymmenien- tai satojen miljoonien ihmisten pakolaisaaltoihin ja nälänhätään.
    Ei maailma mihinkään lopu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei nyt mitään maailmanloppua ole tulossa. Pahimmillaankin vain elinolosuhteiden heikkeneminen niin, että se johtaa kymmenien- tai satojen miljoonien ihmisten pakolaisaaltoihin ja nälänhätään.
    Ei maailma mihinkään lopu.

    Onko tuolla tiedolla varmasti IPCC:n konsensus?
    Onko linkkiä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sinulla on mökkirannassasi ulkohuusi, josta jätteet holahtavat hulevesien mukana järveen ja joku tarjoaa sinulle edullisesti kompostoivaa kuivakäymälää, niin sinä käytät vanhaa huusiasi niin kauan että se lahoaa pois. Mitä järkeä on purkaa toimivaa huusia? Mitä siitä, jos saunarannan vesi on kesäisin kuin hernekeittoa sinilevän takia? Ei sen takia kannata hyvää ulkohuusia hukata.

    Ajattelusi on kuin Hölmölän tarinoista. Onneksi kaltaisiasi ääliöitä on enää vain marginaalinen joukko.

    Ei ole mökkiä eikä ulkohuusia. Helpottaako tuo tieto sinua?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole mökkiä eikä ulkohuusia. Helpottaako tuo tieto sinua?

    Lasten kehityksessä on vaihe, jossa ajattelu kehittyy konkretiasta symbooliseksi ja abstraktiksi. Tämän pitäisi tapahtua 12 ikävuodesta lähtien. (Piaget)

    Sinun ajattelusi on taitanut jämähtää konkreettisten operaatioiden kauteen jolloin vertaukset ja kielikuvat saattavat olla liian vaikeita käsittää. Se selittäisi melko paljon kommenttiesi töksähtelevyyttä ja niiden perusteella arvioituna myös sosiaalisten taitojesi jälkeenjääneisyyttä.

    Tuosta se ihmisen aiheuttama ilmastonlämpeneminen tietenkin johtuu.
    Jos ei ole sosiaalisia taitoja niin musta hiilidioksidi rupeaa lämmittämään ilmakehää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasten kehityksessä on vaihe, jossa ajattelu kehittyy konkretiasta symbooliseksi ja abstraktiksi. Tämän pitäisi tapahtua 12 ikävuodesta lähtien. (Piaget)

    Sinun ajattelusi on taitanut jämähtää konkreettisten operaatioiden kauteen jolloin vertaukset ja kielikuvat saattavat olla liian vaikeita käsittää. Se selittäisi melko paljon kommenttiesi töksähtelevyyttä ja niiden perusteella arvioituna myös sosiaalisten taitojesi jälkeenjääneisyyttä.

    Sinulla on erinomaiset argumentit puolustaa ilmastonmuutosalarmisteja. Ajatuksesi ovat symboolisia ja abstrakteja, siis viisaan täysi-ikäisen ajatuksia. Hienoa, jatka samaan malliin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos sinulla on mökkirannassasi ulkohuusi, josta jätteet holahtavat hulevesien mukana järveen ja joku tarjoaa sinulle edullisesti kompostoivaa kuivakäymälää, niin sinä käytät vanhaa huusiasi niin kauan että se lahoaa pois. Mitä järkeä on purkaa toimivaa huusia? Mitä siitä, jos saunarannan vesi on kesäisin kuin hernekeittoa sinilevän takia? Ei sen takia kannata hyvää ulkohuusia hukata.

    Ajattelusi on kuin Hölmölän tarinoista. Onneksi kaltaisiasi ääliöitä on enää vain marginaalinen joukko.

    Ihan+noin+ensin,+mulla+on+mökillä+ulkohuussi+n.+50+m+rannasta.+Se+on+itse+rakennettu+oman+metsän+puista.+Siinä+ei+ole+käytännössä+muovia+kuin+farmi-kärryn+kuupassa,+jonne+kakka+putoilee+somasti+ja+virtsa+valuu+hallitusti.+Sitä+käytetään+juuri+sen+verran+sopivassa+määrin,+että+virtsa+imeytyy+kuupan+pohjalla+oleviin+sahanpuruihin,+josta+loput+haihtuu+taivaan+tuuliin.+Tämä+on+jo+lähtökohtaisesti+lähes+100+%+ekologinen+vaihtoehto+verrattuna+teollisesti+tuotettuihin+komposti-+ymv.+MUOVISIIN+käymälöihin.+Kärry+tyhjennetään+1-2+kertaa+vuodessa,+kärräämällä+tuotos+läheiseen+maakuoppaan+++kevyt+kerros+multaa+päälle.Mitä+järkeä+on+vaihtaa+egologisesti+huonompaan+ja+monin+verroin+hankalampaan+vaihtoehtoon+ja+vielä+maksaa+siitä+huvista?+;)

    Äänestä

Alottaja on oikeassa, ainakin jos uskomme Helsingin Vihreitä.

Helsinkiläinen vihreiden grand old man, Osmo Soininvaara, on vuosikausia puolustanut kiihkeästi Helsingin Energian (Helen) fossiilisten polttoa kaupungin voimalaitoksissa. Helenillä on ollut jopa slogan kivihiilen poltolle: " Maailman parasta kaupunkienergiaa". Soininvaara on muuten Helenin hallituksen puheenjohtaja.

Kun siis vihreät noin vahvasti puolustavat fossiilisten polttoa, on meidän uskottava, että se on hyväksi luonnolle.

Soiininvaaralla on muutenkin mutkaton suhde fossiiliseen öljyyn. Parantaakseen maailmaa hän tekee kesäisiä polkupyöräretkiä mm. Italiassa, jonne hän lentää (fossiilisia käyttävällä lentokoneella) hiilikuituinen (fossiillisesta öljystä valmistettu) polkupyörä kovamuoviseen (fossiilisesta öljystä valmistettu) kuljetuslaukkuun pakattuna. Maailma siiis pelastuu, ja fillaroidessa voi sitten miettiä miten autoilijoita syyllistetään fossiilisten käytöstä. Näin toimii vihreä aate

Äänestä
  • Jo oli taas tyhjänpäiväinen kommentti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo oli taas tyhjänpäiväinen kommentti.

    Alarmistia harmittaa kun punavihernatsien uskonnolle nauretaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jo oli taas tyhjänpäiväinen kommentti.

    Tyhjänpäiväinen kommentti - koska on totta. Vai löydätkö viestistä virheitä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tyhjänpäiväinen kommentti - koska on totta. Vai löydätkö viestistä virheitä?

    Ja jos onkin, mitä se vaikuttaa siihen, onko ilmaston lämpeneminen faktaa vai ei?
    Kommentti on aivan tyhjänpäiväinen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jos onkin, mitä se vaikuttaa siihen, onko ilmaston lämpeneminen faktaa vai ei?
    Kommentti on aivan tyhjänpäiväinen.

    Ajatellaan nyt, että ilmaston lämpeneminen on faktaa, ja ajatellaan, että lämpeneminen on ihmisen toiminnasta johtuvaa, ja ajatellaan myös, että juuri fossiillinen hiili aiheuttaa sen lämpenemisen.

    Slloin pitää ajatella myös sitä, miksi vihreä tunnettu poliitikko puolustaa kiihkeästi fossiilisia polttoaineita pääasiassa käyttäviä voimalaitoksia, miksi hän lentää lomallaan Italiaan, miksi hän käyttää fossiilisista raaka-aineista tehtyjä välineitä (fillari sen pakkauslaatikko) jne. Silloin pitää ajatella myös, että miksi hän tuomitsee jyrkästi autoilun, mutta ei noita asioita joihin itse osallistuu. Onko kyseessä kaksinaismoraali? Vaiko vain typeryys? Vai joku muu?

    Kerroppa se meille

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja jos onkin, mitä se vaikuttaa siihen, onko ilmaston lämpeneminen faktaa vai ei?
    Kommentti on aivan tyhjänpäiväinen.

    Alarmistia harmittaa todella rankasti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ajatellaan nyt, että ilmaston lämpeneminen on faktaa, ja ajatellaan, että lämpeneminen on ihmisen toiminnasta johtuvaa, ja ajatellaan myös, että juuri fossiillinen hiili aiheuttaa sen lämpenemisen.

    Slloin pitää ajatella myös sitä, miksi vihreä tunnettu poliitikko puolustaa kiihkeästi fossiilisia polttoaineita pääasiassa käyttäviä voimalaitoksia, miksi hän lentää lomallaan Italiaan, miksi hän käyttää fossiilisista raaka-aineista tehtyjä välineitä (fillari sen pakkauslaatikko) jne. Silloin pitää ajatella myös, että miksi hän tuomitsee jyrkästi autoilun, mutta ei noita asioita joihin itse osallistuu. Onko kyseessä kaksinaismoraali? Vaiko vain typeryys? Vai joku muu?

    Kerroppa se meille

    Kyseessä on tyypillinen vihreä ajattelu. Muiden pitää kustantaa heidän elämäntapa, muiden pitää leikata kulutusta, muiden pitää suojella luonto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Käytännön esimerkki:

Kun käytetään vaikkapa maaöljyä ja siitä jalostettuja polttoaineita, siinä on se etu, ettei kajota toimiviin hiilinieluihin.

Jos taas poltetaan vaikkapa puuta, silloin hiilinielukapoasiteetti vähenee aina kun yksikin puu kaadetaan.

Toinen esimerkki:

Jos pumpataan maasta öljyä valmistuksen raaka-aineeksi esim. vaikkapa muovikulhojen valmistukseen, silloin ilmastöpäästöt muodostuvat lähinnä itse valmistusprosessista.

Jos samat kulhot valmistetaan puusta, päästöjä syntyy kutakuinkin yhtä paljon mutta hiilinielun määrä vähenee.

Nyt joku alkaa tilittään, että fossiilisten polttoaineiden CO2 ei kelpaa kasvien käyttöön. Sehän ei tietysti pidä paikkansa. Tulipa hiilidioksidi mistä hyvänsä, se on aina sitä samaa kaasua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu