Hyvää kesää kaikille ja kiitos onnitteluista

Olen kovasti odottanut lomaa ja vihdoinkin sain tänään idean kesä suunnitelmiin. Ja aion kyllä olla ilman alkoholia koko ajan ja nauttii kesästä ja ennen kaikkea naisista.
769
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Tänään päättyy lopullisesti myös minun ja hänen mitätön harha suhde, että jos se kohtaaminen on jännittänyt nii voin sanoa että tänää vasta jännää on. Kun kuitenkin se on meidän viimeinen kerta kun jutellaan. En halua enää ikinä olla sun kanssa kun ollaan juteltu nii mun puolesta tee kuten haluat mutta minua et ikinä saa. Emme ole muutenkaan moneen kk kirjoitellut ja se sun asenne on todella pitkää ärsyttänyt minua jopa niin etten halua enää yrittää saada välejä kuntoon. Jutellaan ja kumpikin jatkaa elämää kuten haluaa.

Äänestä

Voitko laittaa mulle vastauksia nyt heti lopeta muille kirjoittaminen niin kauan joudut olla uskollisesti kunnes olemme eronnut irl joten et todellakaan kirjoittele muille.

Äänestä

Samantien vastaus tähän tai menen sinne kysymään suoraan

Äänestä

🤭🤭🤭🤭🤭🤭🤭Arvata saattaa, että taksu on matkalla kohti kahvi pöydän äärelle, on vaan sellanen fiilis että kohta hän on tossa ikkunan alla toivoen myös pullaa

Äänestä
  • Sitähän sä toivot ja pullat uuniin ja tuotos hoivattavaksi sulle yhdeksän kuukauden päästä.

    Äänestä

Eipä ludem muuten usko mitään jollen yhtää mitää seiso lupausten takana ja monta kertaa olen luvannut turhaan mennä sinne kahville nyt sitten kerään rohkeutta ja menen toivottavasti Kaisa lohduttaa jos minua jännittää.

Äänestä
  • Tervemenoa vaan. Eipä susta muuhun ole. Jos sut pyydän luokseni, niin välittömästi otat etäisyyttä. Et siis oikeasti kaipaa. Niin parempi erillään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen kovasti odottanut lomaa ja vihdoinkin sain tänään idean kesä suunnitelmiin. Ja aion kyllä olla ilman alkoholia koko ajan ja nauttii kesästä ja ennen kaikkea naisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu