Kuinka paljon saksalaiset valehtelivat/valehtelevat edelleen?

Katsoin juuri videon, joka kertoi Königsbergiläisen suvun tarinaa sodan ajalta. Siinä väitettiin, että Volksturmiin kutsutut puolustajat marssitettiin antautumisensa jälkeen Siperiaan, josta vain 10% olisi palannut. Kuitenkin, taas kerran, tarinan kannalta oleellinen henkilö oli heidän joukossaan, tullen takaisin 50-.luvulla Stalinin kuoltua. Kuten tiedetään, Stalin totesi, että saksalaiset pääsevät kotiin kunhan ovat korjanneet tuhot, jotka aiheuttivat.

Seuraavaksi väitettiin, että vain20% Königsbergiin jääneistä olisi selviytynyt hengissä talvesta 1945. Jälleen kerran kertomuksen henkilöt selvisivät siitäkin.

Mistähän nuo tuollaiset prosenttilukemat on oikein temmattu? Onko olemassa joku luotettava väestökirjanpito tai onko tutkittu hautausmaita? Kuinka moni kuollut päätyi hautausmaihin?

Nuo sakemannien jutut ovat aina samanlaisia itkuvirsiä. Ne oksettavat imelyydessään. Mitenhän Königsbergin kohtalo saattoi poiketa venäläisistä kaupungeista, joita saksalaiset olivat vallaneet aiemmin. Saksalaisilla ei toki ollut käyttää sellaista tulivoimaa jonka länsiliittouneiden ilmavoimat kohdistivat kaupunkiin ennen kuin venäläiset valtasivat sen, luultavasti yhtenä niistä monista "varoituksist" Puna-armeijalle, että näin käy teillekin, jos jatkatte hyökkäystänne sovittujen linjojen yli.

Saksalaiset aloittivat myös 1.maailmansodan, ja sehän tiedetään, mikä valitusvirsi tappiosta nousi. Saksalaiset ovat tottuneet valittamaan kuin ..., brittien tyyppisiä hyviä häviäjiä he eivät ole koskaan olleet, mutta ovat kyllä hävinneet sitäkin useammin. He kuvittelevat itsestään aina liikoja, saavat tyhmyyttään turpaansa ja seuraavaksi itkevät Tonavana sitä. En tiedä yhtään muuta kansakuntaa, joka käyttäytyisi samalla tavalla. Ja se jatkuu edelleen. Se ei ole kadonnut mihinkään, saksalaisten kansaluonne on edelleen sama.

Kuinka paljon Saksan narratiivissa omasta historiastaan on edelleen valhetta?
93220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

Saattaisikin olla hieman haastavaa marssittaa kameroiden eteen niitä jotka eivät selvinneet.

1Äänestä
  • Ei niistä selvinneistäkään ketään ollut kameroiden edessä, sen verran myöhään tehty juttu. Ihmettelen vain, miten epätasaisesti jättimäinen kuolema on uhrinsa valinnut. Miten yhden suvun jäsenet ovat selvinneet toisistaan erillään eri paikoissa, ja muut ovat kuolleet heidän ympäriltään, tosin monessa tapauksessa ei kerrottu ketä muitakaan olisi kuollut. Kyse ei ollut kertojan suorista esivanhemmista, joiden totta kai on täytynyt selviytyä, vaan enoista ja sedistä yms. Jos 4/5 kuolee tai vain 1/10 tulee takaisin, miten juuri saman suvun jäsenet ovat aina selvinneiden joukossa? Kun he kuitenkin ovat olleet juuri niissä pahimmissa paikoissa. Voisi luulla, että kuolema olisi jakautunut myös suvun sisällä samoilla lukemilla ja kertoja siis maininnut, ketkä suvusta olivat kuolleet.

    Edelleen, mistä hatusta nuo lukemat oikein on kiskottu? Onko niillä mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei niistä selvinneistäkään ketään ollut kameroiden edessä, sen verran myöhään tehty juttu. Ihmettelen vain, miten epätasaisesti jättimäinen kuolema on uhrinsa valinnut. Miten yhden suvun jäsenet ovat selvinneet toisistaan erillään eri paikoissa, ja muut ovat kuolleet heidän ympäriltään, tosin monessa tapauksessa ei kerrottu ketä muitakaan olisi kuollut. Kyse ei ollut kertojan suorista esivanhemmista, joiden totta kai on täytynyt selviytyä, vaan enoista ja sedistä yms. Jos 4/5 kuolee tai vain 1/10 tulee takaisin, miten juuri saman suvun jäsenet ovat aina selvinneiden joukossa? Kun he kuitenkin ovat olleet juuri niissä pahimmissa paikoissa. Voisi luulla, että kuolema olisi jakautunut myös suvun sisällä samoilla lukemilla ja kertoja siis maininnut, ketkä suvusta olivat kuolleet.

    Edelleen, mistä hatusta nuo lukemat oikein on kiskottu? Onko niillä mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

    Ja miten on mahdollista, että pienemmäksi kutistunut Saksa oli ja on edelleen väestöltään suurin piirtein yhtä suuri naapureihinsa verrattuna kuin oli ennen sotaa? Jos saksalaisia tosiaan menehtyi niin valtavat määrät, maanhan olisi pitänyt olla melkein autio sodan jälkeen. Kaikkien tietojen mukaan se oli kaikkea muuta.

    Yhtä kummallinen oli videolla maininta siitä, että neuvostojoukoilla olisi ollut 1:10 ylivoima hyökätessään Königsbergiin. Koko neuvostoliiton väkiluku oli vain kaksinkertainen verrrattuna Saksaan ja Saksan puolella oli sodassa taistellut myös sen liittolaisia. Jos on uskomista saksalaisiin lähteisiin, Puna-armeija kärsi valtavia menetyksiä varsinkin sodan alussa, mutta myös vielä 1944-45. Tiedämme, että britit ja amerikkalaiset eivät edes panneet liikekannalle kuin melko pienen osan miehistään, joten on turha selittää, että se olisi heikentänyt itärintamaa niin paljon. Missä siis olivat saksalaisten joukot? Kyykkivät kotona äidin helmoissa? Osahan palveli SS-miehinä ja tai muuten helpoissa miehitystehtävissä, mutta kuinka ne nyt noin paljon sitoivat miehiä? Ehkä "tehokas" Wehrmacht mielellään kuitenkin vältti taistelua ja kokonaiset yksiköt yrittävät luikerrella rintamavastuusta helppoihin muka tärkeisiin miehitystehtäviin?

    Vaikuttaa ainakin siltä, että vaikka väitetään, että neuvostolähteiden luvut ovat mitä sattuu, eivät saksalaistenkaan ole kovinkään lähelle totta. Väistämättä herää epäily, että myös saksalaiset ovat piennennelleet omia tappiolukujaan ja suurennelleet neuvostojoukkojen tappiolukuja aika reippaasti.

    Ja jos syytetään Leningradin suurista tappiosta neuvostohallintoa, joka ei muka evakuoinut miljoonakaupunki, jonka rautatieyhteydet evakuoinnin kannalta järkeville alueille katkesivat jo ennen kuin kaupunki jäi saarroksiin, kuinka hyvin saksalaiset muka onnistuivat evakuoimaan paljon pienemmän Königsbergin. Mitään viranomaisten johtamaa evakuointia ei ollut. Pakolaislaumat vaeltivat pitkin teitä ja yrittivät kuka mitenkin selvitä, sotilaat auttoivat osaa omien toimiensa ohessa, usein ilmeisesti esimiestensä tietämättä. Noinko toimii huipputehokas suurvalta, jossa vallitsee "järjestys"? Saksalaisilla olisi ollut aikaa evakuoida Königsberg, mutta vasta kun venäläiset olivat murtautumassa kaupunkiin, ihmiset ryntäsivät pakoon, kun meriyhteydetkin olivat jo vihollisen vaikutuksen alla. Osa pakolaisista päätyi meren pohjaan Wilhelm Gustloffin mukana, mutta aivan samalla tavoin Tallinnasta väkeä evakuoineita laivoja upposi 1941 vieden aivan samoin mukanaan haavoittuneita ja siviilejä.

    Mikä saksalaisista tekee niin erinomaisia, että vain heidän kuolleillaan on jotain merkitystä, kun taas he saavat sohlata ja tunaroida sekä valehdella rajatta ilman, että se on heidän omaa syytään? Onko jokin erityinen syy kohdella heitä silkkihansikkain?

    On kuitenkin erinomainen asia, että palstan kaikkitietävät asiantuntijat oikovat saksalaisten vääriä käsityksiä.Heillähän on tukenaan toinen toisensa,joiden kanssa voivat olla samaa mieltä sakemannien oudoista tarinoista.
    Ja kaikki heidän näkemyksensähän perustuvat vankkaan tutkimustietoon.

    Saksan joukot evakuoivat Kuurinmaan motista joukkojaan sadoin tuhansin laivoilla ja Kuurinkannasta myöden.

    Tarkemmin tutkittaessa sakemannien itkuvirret eivät pidä vettä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Saksan joukot evakuoivat Kuurinmaan motista joukkojaan sadoin tuhansin laivoilla ja Kuurinkannasta myöden.

    Miksi tahvot evakuoivat eivätkä puolustaneet aluetta? Maailman parhaat sotilaat muka ja eivät muuta osaa kuin juosta karkuun?

    Myös Neuvostoliitto oli kärsinyt suuria tappioita eikä sen väestö ollut kuin kaksinkertainen verrattuna Saksaan. Suomalaisia oli paljon vähemmän ja silti pysäytimme hyökkäyksen talvisodassa ja oikeastaan jatkosodassakin.

    Saksalaiset taisivat ollakin enemmän siviilien lahtaajia kuin mitään etulinjan sotilaita.

    "Suomalaisia oli paljon vähemmän ja silti pysäytimme hyökkäyksen talvisodassa ja oikeastaan jatkosodassakin."

    Ei pysäytetty hyökkäystä ainakaan talvisodassa ja jatkosodassakin Suomen pelasti lopulta se että maan vastuulliset johtajat vetivät tarvittavat johtopäätökset ja solmivat rauhan Neuvostoliiton kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miten on mahdollista, että pienemmäksi kutistunut Saksa oli ja on edelleen väestöltään suurin piirtein yhtä suuri naapureihinsa verrattuna kuin oli ennen sotaa? Jos saksalaisia tosiaan menehtyi niin valtavat määrät, maanhan olisi pitänyt olla melkein autio sodan jälkeen. Kaikkien tietojen mukaan se oli kaikkea muuta.

    Yhtä kummallinen oli videolla maininta siitä, että neuvostojoukoilla olisi ollut 1:10 ylivoima hyökätessään Königsbergiin. Koko neuvostoliiton väkiluku oli vain kaksinkertainen verrrattuna Saksaan ja Saksan puolella oli sodassa taistellut myös sen liittolaisia. Jos on uskomista saksalaisiin lähteisiin, Puna-armeija kärsi valtavia menetyksiä varsinkin sodan alussa, mutta myös vielä 1944-45. Tiedämme, että britit ja amerikkalaiset eivät edes panneet liikekannalle kuin melko pienen osan miehistään, joten on turha selittää, että se olisi heikentänyt itärintamaa niin paljon. Missä siis olivat saksalaisten joukot? Kyykkivät kotona äidin helmoissa? Osahan palveli SS-miehinä ja tai muuten helpoissa miehitystehtävissä, mutta kuinka ne nyt noin paljon sitoivat miehiä? Ehkä "tehokas" Wehrmacht mielellään kuitenkin vältti taistelua ja kokonaiset yksiköt yrittävät luikerrella rintamavastuusta helppoihin muka tärkeisiin miehitystehtäviin?

    Vaikuttaa ainakin siltä, että vaikka väitetään, että neuvostolähteiden luvut ovat mitä sattuu, eivät saksalaistenkaan ole kovinkään lähelle totta. Väistämättä herää epäily, että myös saksalaiset ovat piennennelleet omia tappiolukujaan ja suurennelleet neuvostojoukkojen tappiolukuja aika reippaasti.

    Ja jos syytetään Leningradin suurista tappiosta neuvostohallintoa, joka ei muka evakuoinut miljoonakaupunki, jonka rautatieyhteydet evakuoinnin kannalta järkeville alueille katkesivat jo ennen kuin kaupunki jäi saarroksiin, kuinka hyvin saksalaiset muka onnistuivat evakuoimaan paljon pienemmän Königsbergin. Mitään viranomaisten johtamaa evakuointia ei ollut. Pakolaislaumat vaeltivat pitkin teitä ja yrittivät kuka mitenkin selvitä, sotilaat auttoivat osaa omien toimiensa ohessa, usein ilmeisesti esimiestensä tietämättä. Noinko toimii huipputehokas suurvalta, jossa vallitsee "järjestys"? Saksalaisilla olisi ollut aikaa evakuoida Königsberg, mutta vasta kun venäläiset olivat murtautumassa kaupunkiin, ihmiset ryntäsivät pakoon, kun meriyhteydetkin olivat jo vihollisen vaikutuksen alla. Osa pakolaisista päätyi meren pohjaan Wilhelm Gustloffin mukana, mutta aivan samalla tavoin Tallinnasta väkeä evakuoineita laivoja upposi 1941 vieden aivan samoin mukanaan haavoittuneita ja siviilejä.

    Mikä saksalaisista tekee niin erinomaisia, että vain heidän kuolleillaan on jotain merkitystä, kun taas he saavat sohlata ja tunaroida sekä valehdella rajatta ilman, että se on heidän omaa syytään? Onko jokin erityinen syy kohdella heitä silkkihansikkain?

    Suur-Saksan saksankielisten määrä oli 1939 elokuussa n. 80 miljoonaa. Nykyisin Saksan ja itävallan oikeiden saksalaisten määrä on n. 82 miljoonaa.
    Tämä siitä huolimatta että miljoonia saksankielisiä siirrettiin pakolla Saksaan sodan jälkeen Romaniasta, Unkarista, Jugoslaviasta ja Bulgariasta. Sodan seurauksena saksankielisiä kuoli Euroopasta n. 16 milj.

    Silti Saksa on väkirikkain maa Venäjän jälkeen, aivan kuten oli ennen sotaakin. Eli ei saksalaisia kuollut enempää kuin muitakaan, vaikka ruikuttavat pommituksista ja neuvostojoukoista.

    Miksi eivät puolustanett Itä-Preussia ja Königsbergiä? Kai nyt valkoiset, sinisilmäiset yli-ihmiset jotkut villisti huutavat ali-ihmisten laumat aina torjuu. Minne puolustajat olivat kadonneet, jos Saksan tappiot olivat niin pienet kuin he itse väittävät ja miksi neuvostojoukoilla muka oli ylivoima ollenkaan, jos neuvostojoukkojen tappiot niin suuret kuin saksalaiset väittävät?

    Saksan historia on tuollaisia mysteerejä täynnään.

    Saksalaisia sotilaita kaatui 1939-1945 n. 3,5 miljoonaa. Sotavankeudessa kuoli 2 miljoonaa.
    500 000-600 000 kuoli pommituksissa ja loput 16 miljoonasta kuolleesta kuolivat sodan jälkeen väkivaltaan karkotusten yhteydessä tai nälkään.
    Neuvostoliiton sotilaita kaatui virallisesti 14 miljoonaa ja ww2 vaikutus kuolleisuuteen 27 miljoonaa.
    Saksan liittotasavallan bkt. Meni briteistä ohi vuonna 1960. Churchill vaati pommitusten aloittamista uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja miten on mahdollista, että pienemmäksi kutistunut Saksa oli ja on edelleen väestöltään suurin piirtein yhtä suuri naapureihinsa verrattuna kuin oli ennen sotaa? Jos saksalaisia tosiaan menehtyi niin valtavat määrät, maanhan olisi pitänyt olla melkein autio sodan jälkeen. Kaikkien tietojen mukaan se oli kaikkea muuta.

    Yhtä kummallinen oli videolla maininta siitä, että neuvostojoukoilla olisi ollut 1:10 ylivoima hyökätessään Königsbergiin. Koko neuvostoliiton väkiluku oli vain kaksinkertainen verrrattuna Saksaan ja Saksan puolella oli sodassa taistellut myös sen liittolaisia. Jos on uskomista saksalaisiin lähteisiin, Puna-armeija kärsi valtavia menetyksiä varsinkin sodan alussa, mutta myös vielä 1944-45. Tiedämme, että britit ja amerikkalaiset eivät edes panneet liikekannalle kuin melko pienen osan miehistään, joten on turha selittää, että se olisi heikentänyt itärintamaa niin paljon. Missä siis olivat saksalaisten joukot? Kyykkivät kotona äidin helmoissa? Osahan palveli SS-miehinä ja tai muuten helpoissa miehitystehtävissä, mutta kuinka ne nyt noin paljon sitoivat miehiä? Ehkä "tehokas" Wehrmacht mielellään kuitenkin vältti taistelua ja kokonaiset yksiköt yrittävät luikerrella rintamavastuusta helppoihin muka tärkeisiin miehitystehtäviin?

    Vaikuttaa ainakin siltä, että vaikka väitetään, että neuvostolähteiden luvut ovat mitä sattuu, eivät saksalaistenkaan ole kovinkään lähelle totta. Väistämättä herää epäily, että myös saksalaiset ovat piennennelleet omia tappiolukujaan ja suurennelleet neuvostojoukkojen tappiolukuja aika reippaasti.

    Ja jos syytetään Leningradin suurista tappiosta neuvostohallintoa, joka ei muka evakuoinut miljoonakaupunki, jonka rautatieyhteydet evakuoinnin kannalta järkeville alueille katkesivat jo ennen kuin kaupunki jäi saarroksiin, kuinka hyvin saksalaiset muka onnistuivat evakuoimaan paljon pienemmän Königsbergin. Mitään viranomaisten johtamaa evakuointia ei ollut. Pakolaislaumat vaeltivat pitkin teitä ja yrittivät kuka mitenkin selvitä, sotilaat auttoivat osaa omien toimiensa ohessa, usein ilmeisesti esimiestensä tietämättä. Noinko toimii huipputehokas suurvalta, jossa vallitsee "järjestys"? Saksalaisilla olisi ollut aikaa evakuoida Königsberg, mutta vasta kun venäläiset olivat murtautumassa kaupunkiin, ihmiset ryntäsivät pakoon, kun meriyhteydetkin olivat jo vihollisen vaikutuksen alla. Osa pakolaisista päätyi meren pohjaan Wilhelm Gustloffin mukana, mutta aivan samalla tavoin Tallinnasta väkeä evakuoineita laivoja upposi 1941 vieden aivan samoin mukanaan haavoittuneita ja siviilejä.

    Mikä saksalaisista tekee niin erinomaisia, että vain heidän kuolleillaan on jotain merkitystä, kun taas he saavat sohlata ja tunaroida sekä valehdella rajatta ilman, että se on heidän omaa syytään? Onko jokin erityinen syy kohdella heitä silkkihansikkain?

    ” Ja jos syytetään Leningradin suurista tappiosta neuvostohallintoa, joka ei muka evakuoinut miljoonakaupunki, jonka rautatieyhteydet evakuoinnin kannalta järkeville alueille katkesivat jo ennen kuin kaupunki jäi saarroksiin”

    Leningradista olisi ajoissa voinut evakuoida ”turhaa” väestöä:
    - rautateitse
    - maanteitä pitkin
    - saarron kestäessä ns ”elämän tien” paluukuljetuksina

    Totalitäärinen maa ei vaan sitä tehnyt!

    ”kuinka hyvin saksalaiset muka onnistuivat evakuoimaan paljon pienemmän Königsbergin. Mitään viranomaisten johtamaa evakuointia ei ollut. Pakolaislaumat vaeltivat pitkin teitä ja yrittivät kuka mitenkin selvitä, sotilaat auttoivat osaa omien toimiensa ohessa, usein ilmeisesti esimiestensä tietämättä. Noinko toimii huipputehokas suurvalta, jossa vallitsee "järjestys"? Saksalaisilla olisi ollut aikaa evakuoida Königsberg, mutta vasta kun venäläiset olivat murtautumassa kaupunkiin, ihmiset ryntäsivät pakoon, kun meriyhteydetkin olivat jo vihollisen vaikutuksen alla. Osa pakolaisista päätyi meren pohjaan Wilhelm Gustloffin mukana”

    Saksa oli samanlainen totalitäärinen valtio kuin Neuvostoliitto ja kohtasi samat pulmat. Kun puna-armeija lähestyi Köningsberkiä ei alueen gauleiter Koch aloittanut ajoissa siviilien evakuointia ilmeisesti samasta syystä kuin Pietarissa eli ei haluttu näyttää olevan defaistisia (tappiomielialan vallassa) maan johdon suhteen ja siviilit maksoivat laskun satoina tuhansina kuolleina!

    ”mutta aivan samalla tavoin Tallinnasta väkeä evakuoineita laivoja upposi 1941 vieden aivan samoin mukanaan haavoittuneita ja siviilejä.”

    Juuri näin tapahtui!

    ”Mikä saksalaisista tekee niin erinomaisia, että vain heidän kuolleillaan on jotain merkitystä, kun taas he saavat sohlata ja tunaroida sekä valehdella rajatta ilman, että se on heidän omaa syytään?”

    Miten niin? Ei heitä kohdella mitenkään silkkihansikkain vaan kaikki munaukset tunnustetaan! Sekä hävinneiden että voittajien!

    ”Onko jokin erityinen syy kohdella heitä silkkihansikkain?”

    Älä sure! Et ole moiseen sortunut vaikket pärjännyt tiskijukkana!

    Äänestä

Königsberg ei ehkä ole paras verrokki kun Itä-Preussiahan tyhjennettiin kiivaasti saksalaisista ennen venäläisten tuloa. Esim Breslau oli toisessa asemassa kun sen fanaattinen käskynhaltija julisti sen linnoitukseksi ja kielsi kaupungista poistumisen.

Äänestä

”+Katsoin+juuri+videon,+joka+kertoi+Königsbergiläisen+suvun+tarinaa+sodan+ajalta.+Siinä+väitettiin,+että+Volksturmiin+kutsutut+puolustajat+marssitettiin+antautumisensa+jälkeen+Siperiaan,+josta+vain+10%+olisi+palannut.”Mikä+on+täysun+mahdollista,+koska+joukoista+valtaosa+oli+päälle+50+ikävuoden!+Suomalaisia+jäi+kesällä+sotavangiksi+3.400+ja+huolimatta+vain+muutaman+kuukauden+vankeudesta+heitä+menehtyi+41+%+ja+kyseessä+oli+alle+40+vuotiaat+miehet!”+Kuitenkin,+taas+kerran,+tarinan+kannalta+oleellinen+henkilö+oli+heidän+joukossaan,+tullen+takaisin+50-.luvulla+Stalinin+kuoltua.+”Terävänä+miehenä+Tarkkispoika+tajunnee+itsekin,+että+on+vaikeampi+tehdä+TV-sarjaa+miehestä,+joka+EI+PALANNUT?”Kuten+tiedetään,+Stalin+totesi,+että+saksalaiset+pääsevät+kotiin+kunhan+ovat+korjanneet+tuhot,+jotka+aiheuttivat.”Mikä+rikkoo+kaikkia+sovittuja+sodankäynnin+sääntöjä!”Seuraavaksi+väitettiin,+että+vain20%+Königsbergiin+jääneistä+olisi+selviytynyt+hengissä+talvesta+1945.+Jälleen+kerran+kertomuksen+henkilöt+selvisivät+siitäkin.”Tähän+pätee+sama+komentti+kuin+aiemmin!”Mistähän+nuo+tuollaiset+prosenttilukemat+on+oikein+temmattu?+Onko+olemassa+joku+luotettava+väestökirjanpito+tai+onko+tutkittu+hautausmaita?+Kuinka+moni+kuollut+päätyi+hautausmaihin?”Aika+harva+Stalinin+leireillä.+Kuollut+riisuttiin+ja+vietiin+aitauksen+ulkopuolelle!+Yleensä+ruumis+”katosi”+yön+aikana!”Nuo+sakemannien+jutut+ovat+aina+samanlaisia+itkuvirsiä.+Ne+oksettavat+imelyydessään.+Mitenhän+Königsbergin+kohtalo+saattoi+poiketa+venäläisistä+kaupungeista,+joita+saksalaiset+olivat+vallaneet+aiemmin.+”Ei+varmaan+paljoakaan!+Onko+sinulle+yllätys,+että+saksalainen+TV-sarja+kertoo+saksalaisista+eikä+venäläisistä?+Eihän+sen+katsominen+ole+pakollista?”Saksalaisilla+ei+toki+ollut+käyttää+sellaista+tulivoimaa+jonka+länsiliittouneiden+ilmavoimat+kohdistivat+kaupunkiin+ennen+kuin+venäläiset+valtasivat+sen,+luultavasti+yhtenä+niistä+monista+"varoituksist"+Puna-armeijalle,+että+näin+käy+teillekin,+jos+jatkatte+hyökkäystänne+sovittujen+linjojen+yli.”HeHe!+Salaliittoja+kaikkialla!+Tarkkispojalla+on+aito+kansantalon+luonne+vikoineen?”Saksalaiset+aloittivat+myös+1.maailmansodan,+ja+sehän+tiedetään,+mikä+valitusvirsi+tappiosta+nousi.+”Vain+sinun+tietääksesi!+Muut+epäilevät,+että+aloittajia+oli+muitakin+kuten+Itävalta-Unkari,+Serbia,+Tsaarin+Venäjä,+Saksa,+Ranska+ja+Englanti!+Kaikilla+sama+hinku!”Saksalaiset+ovat+tottuneet+valittamaan+kuin+...,+brittien+tyyppisiä+hyviä+häviäjiä+he+eivät+ole+koskaan+olleet,+mutta+ovat+kyllä+hävinneet+sitäkin+useammin.+He+kuvittelevat+itsestään+aina+liikoja,+saavat+tyhmyyttään+turpaansa+ja+seuraavaksi+itkevät+Tonavana+sitä.+En+tiedä+yhtään+muuta+kansakuntaa,+joka+käyttäytyisi+samalla+tavalla.+Ja+se+jatkuu+edelleen.+Se+ei+ole+kadonnut+mihinkään,+saksalaisten+kansaluonne+on+edelleen+sama.”Kuinka+paljon+Saksan+narratiivissa+omasta+historiastaan+on+edelleen+valhetta?”Unohdat+nyt+heidän+synneistään+pahimman?Sakut+eivät+tunnistaneet+heti+Euroopan+parasta+tiskijukkaa!+Se+syö+miestä!

1Äänestä
  • Kyseessä ei ollut TV-sarja eikä videon tekeminen miehestä, joka ei palannut, ole mikään ongelma. Katsoin sitä ennen videon Australiassa murhatuista lapsista ja senkin tekeminen oli onnistunut aivan hyvin, vaikka lapset eivät siis enää ole hengissä.

    Rajat ylittivät ensimmäisenä Itävalta-Unkari ja Saksa, joista Saksa hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen maahan. Vai onko niin, että Neuvostoliittokaan ei aloittanut talvisotaa kun ylitti Suomen rajan?

    Etkö muuten ollenkaan osaa kirjoittaa asiallisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut TV-sarja eikä videon tekeminen miehestä, joka ei palannut, ole mikään ongelma. Katsoin sitä ennen videon Australiassa murhatuista lapsista ja senkin tekeminen oli onnistunut aivan hyvin, vaikka lapset eivät siis enää ole hengissä.

    ” Katsoin sitä ennen videon Australiassa murhatuista lapsista ja senkin tekeminen oli onnistunut aivan hyvin, vaikka lapset eivät siis enää ole hengissä.”

    Katsoit sitten väärän videon? Olisit katsonut ennakkoon Wajdan elokuvan Katyn niin olisit päässyt oikeaan tunnelmaan. Ei ne puolalaiset ole liioin hengissä!

    ”Rajat ylittivät ensimmäisenä Itävalta-Unkari ja Saksa, joista Saksa hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen maahan. ”

    Toisaalta Tsaarin Venäjä tekaisi ekana liikekannallepanon, joka tulkittiin sodanjulistukseksi!

    ”Etkö muuten ollenkaan osaa kirjoittaa asiallisesti?”

    Teen sitä koko ajan! Taitaa vain meillä olla eroa asiallisuuden käsitteessä!

    "Toisaalta Tsaarin Venäjä tekaisi ekana liikekannallepanon, joka tulkittiin sodanjulistukseksi!"

    Hahahahah pöhveIi keksii taas omaa "historiaansa"

    Ensimmäisenä Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.

    Suomi aloitti siis talvisodan suorittaessaan liikekannallepanon jo lokakuussa... ja niinhän neuvostoliittolaiset väittivätkin eli he olivat sittenkin sinun mukaasi oikeassa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Katsoin sitä ennen videon Australiassa murhatuista lapsista ja senkin tekeminen oli onnistunut aivan hyvin, vaikka lapset eivät siis enää ole hengissä.”

    Katsoit sitten väärän videon? Olisit katsonut ennakkoon Wajdan elokuvan Katyn niin olisit päässyt oikeaan tunnelmaan. Ei ne puolalaiset ole liioin hengissä!

    ”Rajat ylittivät ensimmäisenä Itävalta-Unkari ja Saksa, joista Saksa hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen maahan. ”

    Toisaalta Tsaarin Venäjä tekaisi ekana liikekannallepanon, joka tulkittiin sodanjulistukseksi!

    ”Etkö muuten ollenkaan osaa kirjoittaa asiallisesti?”

    Teen sitä koko ajan! Taitaa vain meillä olla eroa asiallisuuden käsitteessä!

    Sinusta toisten kirjoittajien nimittely on asiallista?

    Miksi yrität kääntää keskustelun pois aloituksen aiheesta, eli siitä, että saksalaiset valehtelevat rankasti historiastaan? Onko se jotenkin kiusallista sinulle?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyseessä ei ollut TV-sarja eikä videon tekeminen miehestä, joka ei palannut, ole mikään ongelma. Katsoin sitä ennen videon Australiassa murhatuista lapsista ja senkin tekeminen oli onnistunut aivan hyvin, vaikka lapset eivät siis enää ole hengissä.

    Rajat ylittivät ensimmäisenä Itävalta-Unkari ja Saksa, joista Saksa hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen maahan. Vai onko niin, että Neuvostoliittokaan ei aloittanut talvisotaa kun ylitti Suomen rajan?

    Etkö muuten ollenkaan osaa kirjoittaa asiallisesti?

    1914 nimenomaan venäläiset osastot olivat ylittäneet Saksan rajan, kun Saksa vasta alkoi antamaan sodanjulistustaan. Eli valehtelet

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    1914 nimenomaan venäläiset osastot olivat ylittäneet Saksan rajan, kun Saksa vasta alkoi antamaan sodanjulistustaan. Eli valehtelet

    Ainoa, joka valehtelee, olet sinä.

    Saksa julisti sodan Venäjälle 1.8.1914 jolloin Venäjän liikekannallepano oli vielä kesken. Venäjän joukot tunkeutuivat Itä-Preussiin 17.8.1914.

    Saksa julisti sodan Ranskalle 3.8.1914 ja hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen Belgiaan 4.8.1914.

    On täysin yksiselitteistä, että Saksa aloitti ensimmäisen maailmansodan. Saksan liittolainen Itävalta-Unkari ylitti rajat ensimmäisenä hyökätessään Serbiaan.

    Versaillesin rauhassa ei ollut mitään epäoikeudenmukaista, eivätkä ensimmäisen maailmansodan veteraanit lännessä koskaan ymmärtäneet sellaisia puheita. Ja he olivat aivan oikeassa, Versaillesin rauha oli todella lievä verratuna tuhoon, jonka Saksa sai aikaan. Ranskakin miehitettiin ja sinne asetettiin uusi hallinto Napoleonin kukistamisen jälkeen, Saksa taas sai touhuta ihan omiaan. Keisaria ei edes karkoitettu Euroopasta, kuten Napoleonille tehtiin.

    Saksalaisia on aina paapottu ja lellitty, vaikka he ovat yksi kaikkein rikollisimmista kansakunnista koko maapallolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Toisaalta Tsaarin Venäjä tekaisi ekana liikekannallepanon, joka tulkittiin sodanjulistukseksi!"

    Hahahahah pöhveIi keksii taas omaa "historiaansa"

    Ensimmäisenä Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.

    ” Hahahahah pöhveIi keksii taas omaa "historiaansa"”

    Voit helposti tarkistaa asian!

    ”Ensimmäisenä Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.”

    Totta! Se on eri maa kuin Saksa:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinusta toisten kirjoittajien nimittely on asiallista?

    Miksi yrität kääntää keskustelun pois aloituksen aiheesta, eli siitä, että saksalaiset valehtelevat rankasti historiastaan? Onko se jotenkin kiusallista sinulle?

    ” Miksi yrität kääntää keskustelun pois aloituksen aiheesta, eli siitä, että saksalaiset valehtelevat rankasti historiastaan? Onko se jotenkin kiusallista sinulle?”

    Ei, vaan tavallista monella maalla! Suomi ampui Mainilan laukaukset ja Saksa teki Katynin murhat! Tuttua vai?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Hahahahah pöhveIi keksii taas omaa "historiaansa"”

    Voit helposti tarkistaa asian!

    ”Ensimmäisenä Itävalta-Unkari julisti sodan Serbialle 28. heinäkuuta 1914.”

    Totta! Se on eri maa kuin Saksa:-D

    "Totta! Se on eri maa kuin Saksa:-D"

    Niin ja eri maa kuin Venäjä:-D

    Itävalta-Unkarin sodanjulistus ei vielä johtanut sodan laajempaan alkamiseen. Ellei Saksa olisi esittänyt uhkavaatimusta Venäjälle, Venäjä olisi hyökännyt vain Itävalta-Unkaria vastaan tukeakseen siltä apua pyytänyttä Serbiaa.

    Saksa sen sijaan heitteli sodanjulistuksia joka suuntaan ja laajensi sodan hetkessä koko Eurooppaa koskevaksi. Saksa aivan yksiselitteisesti aloitti ensimmäisen maailmansodan, kuten aloitti seuraavankin.

    Brittien sotaveteraanit olivat oikeassa sanoessaan taistelleensa demokratian puolesta roistojen valtiota vastaan.

    "Ellei Saksa olisi esittänyt uhkavaatimusta Venäjälle, Venäjä olisi hyökännyt vain Itävalta-Unkaria vastaan"

    Tässä on kaksi virhettä. Ensinnäkin, Saksa ei uhannut Venäjää, vaan tiedusteli, mitä se aikoo ryhtyessään liikekannallepanoon, jota pidettiin "sodanjulistuksena".

    Toiseksi, Venäjä teki aluksi osittaisen liikekannellepanon, kun keisari Nikolai II määräsi Itävalta-Unkarin vastaisen rajan sotilaspiirit liikekannalle. Kenraalit pitivät tätä vaarallisena, koska Saksan vastainen raja olisi suojaton silloin. Keisari määräsikin seuraavana päivänä täysimittaisen liikekannellepanon.

    "Saksa aivan yksiselitteisesti aloitti ensimmäisen maailmansodan"

    Sodan loittaja ei ole lainkaan yksiselitteinen. Kun Venäjä teki liikekannallepanon Venäjälläkin oli tiedossa, miten se Saksassa tulkitaan. Venäjän keisari siis tietoisesti laajensi Balkanin konfliktin suursodaksi. Saksan oli vastattava Ranskan ja Venäjän vastaiseen liittoumaan sen uhatessa kahden rintaman sodalla.

    Kaikki ensimmäisen maailmansodan osapuolet kokivat taistelevansa ylevien asioiden puolesta.

    Roskaa. Jos liikekannallepano on "sodanjulistus", silloin Suomikin "aloitti" talvisodan.

    Samoin Saksassa ja Itävallassa oli varmasti tiedossa, miten hyökkäys Serbiaan tulkitaan, silti Itävalta hyökkäsi ja Saksa tuli sen tueksi.

    Todellisuudessa tietenkin se joka ylittää rajan on sodan aloittaja, ja kummassakin maailmansodassa se oli Saksa. Ja aivan turhaan, se hävisi kummankin sotansa.

    "Kaikki ensimmäisen maailmansodan osapuolet kokivat taistelevansa ylevien asioiden puolesta."

    Kuten kaikissa sodissa aina.

    Onko sinulle täysin mahdotonta koskaan kirjoittaa asiaa asiallisesti?

    Kyllä tuolloin suurvaltojen suunnitelmat perustuivat nopeaan liikekannallepanoon, joka tulkittiin sodan aloittamiseksi. Liiekkannallepanoja ei voitu perua.

    Arkkiherttuaparin murhaajilla oli tiedossa, että keisarimurhaa ei voisi jättää rankaisematta. Sehän se sodan julistus ja aloitus oli. Saksa pano Itävallan tarjoamaan rauhanomaista vaihtoehtoa, mutta tämä ei Serbialle kelvannut

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itävalta-Unkarin sodanjulistus ei vielä johtanut sodan laajempaan alkamiseen. Ellei Saksa olisi esittänyt uhkavaatimusta Venäjälle, Venäjä olisi hyökännyt vain Itävalta-Unkaria vastaan tukeakseen siltä apua pyytänyttä Serbiaa.

    Saksa sen sijaan heitteli sodanjulistuksia joka suuntaan ja laajensi sodan hetkessä koko Eurooppaa koskevaksi. Saksa aivan yksiselitteisesti aloitti ensimmäisen maailmansodan, kuten aloitti seuraavankin.

    Brittien sotaveteraanit olivat oikeassa sanoessaan taistelleensa demokratian puolesta roistojen valtiota vastaan.

    ” Brittien sotaveteraanit olivat oikeassa sanoessaan taistelleensa demokratian puolesta roistojen valtiota vastaan.”

    Samaa sanoi sodan kaikki osapuolet...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Totta! Se on eri maa kuin Saksa:-D"

    Niin ja eri maa kuin Venäjä:-D

    Mutta Saksaa väitit aloittajaksi!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Roskaa. Jos liikekannallepano on "sodanjulistus", silloin Suomikin "aloitti" talvisodan.

    Samoin Saksassa ja Itävallassa oli varmasti tiedossa, miten hyökkäys Serbiaan tulkitaan, silti Itävalta hyökkäsi ja Saksa tuli sen tueksi.

    Todellisuudessa tietenkin se joka ylittää rajan on sodan aloittaja, ja kummassakin maailmansodassa se oli Saksa. Ja aivan turhaan, se hävisi kummankin sotansa.

    "Kaikki ensimmäisen maailmansodan osapuolet kokivat taistelevansa ylevien asioiden puolesta."

    Kuten kaikissa sodissa aina.

    Onko sinulle täysin mahdotonta koskaan kirjoittaa asiaa asiallisesti?

    ” Roskaa. Jos liikekannallepano on "sodanjulistus", silloin Suomikin "aloitti" talvisodan. ”

    Ei aloittanut vaan turvautui YYHOOhon eli (YH oli Ylimääräinen kertausharjoitus)!

    ”Samoin Saksassa ja Itävallassa oli varmasti tiedossa, miten hyökkäys Serbiaan tulkitaan, silti Itävalta hyökkäsi ja Saksa tuli sen tueksi.”

    Saksa EI OLLUT tukena Serbiassa!

    ”Todellisuudessa tietenkin se joka ylittää rajan on sodan aloittaja, ja kummassakin maailmansodassa se oli Saksa. Ja aivan turhaan, se hävisi kummankin sotansa.”

    Ei ollut 1. Maailmansodassa! Itävalta/Serbia-sota sen aloitti!

    Ensimmäinen Maailmansota syttyi vuonna 1914, joten kirjoitan siihen liittyviä artikkeleita, kuten tämän, satavuotishengessä vuonna 2014. Kronologisesti ajasta ennen Sarajevon laukauksia ja itse laukauksista kerrotaan artikkelissa Sarajevon laukaukset. Tässä artikkelissa keskitytään yksityiskohtaisesti aikaan ennen varsinaista sotaa – miten ihmeessä pari revolverinlaukausta lopulta johti tuhoisan maailmansodan syttymiseen.

    Torstaina 23.7.1914 kello 18 Itävalta-Unkarin lähettiläs Belgradissa antoi nootin Serbian hallitukselle. Siihen piti vastata 48 tunnin kuluessa, eli kyseessä oli käytännössä uhkavaatimus. Heinäkuun 24:nä Venäjä julisti ”ettei se »voi jäädä välinpitämättömäksi», ja Ranska ilmoitti Venäjälle tulevansa täyttämään liittovelvollisuutensa.” - - Serbia ”ei sallinut Itävalta-Unkarin edustajien osanottoa Sarajevon murha-asiaan jollakin tavoin sekaantuneita henkilöitä koskeviin tutkimuksiin.” - - Itävalta-Unkarin lähettiläs vapaaherra von Giesl katsoi vastauksen epätyydyttäväksi ja matkusti puoli tuntia myöhemmin pois Belgradista.

    27.7.1914 Venäjän tsaari Nikolai II vastasi Serbian 24.7. lähettämään kiihkeään avunpyyntöön. Tsaari vakuutti, ettei »Venäjä missään tapauksessa tule suhtautumaan välinpitämättömästi Serbian kohtaloon». - - Itävalta-Unkari julisti 28.7. sodan Serbialle.

    Saksan keisari Vilhelm II lähetti Venäjän tsaarille sähkösanoman, että koko vastuu lepää tsaarin harteilla. Tsaari tahtoi ”peruuttaa yleisen liikekannallepanon aloittamisesta antamansa käskyn, mutta hänen apulaisensa saivat heikon hallitsijan jälleen muuttamaan mieltään.” Venäjällä alkoi yleinen liikekannallepano 31.7.1914.

    Saksa antoi Venäjälle ultimaatumin, että liikekannallepano on keskeytettävä 12 tunnin kuluessa. ”Kun Venäjä ei ottanut huomioon Saksan vaatimusta, asia oli peruuttamattomasti ratkaistu.”

    Saksa ja Ranska aloittivat liikekannallepanon 1.8.1914.

    Venäläiset joukot ylittivät Venäjän länsirajan 2.8.1914. ”Heti keskitysvaiheen alussa, elokuun ensimmäisinä päivinä, alkoivat kahakat pitkin koko Itä-Preussin rajaa venäläisten ratsuväkipartioiden ja –osastojen tunkeutuessa Saksan alueelle ja iskiessä yhteen saksalaisten rajavartio-osastojen kanssa.”

    ”Venäjän yleisesikunnassa oli jo ennen sotaa laskettu, että eteneminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan 22. liikekannallepanopäivänä, todellisuudessa siis elokuun 21. päivänä; sen nopeammin ei liikekannallepanoa ja keskitystä voitaisi saada valmiiksi.

    Mutta kenraali Shilinski oli toimiessaan ennen sotaa yleisesikunnan päällikkönä, tehnyt Ranskan yleisesikunnan kanssa sopimuksen, jonka mukaan Venäjä tulisi jo 15. liikekannallepanopäivänä aloittamaan 800 000 miehen suuruisin voimin hyökkäyksen Saksaa vastaan!

    Kyllä, Venäjä oli sitoutunut auttamaan Ranskaa, jos Saksa hyökkäsi Ranskaa vastaan. Ja Saksa teki niin, ensi töikseen.

    Maailmansodan aloitti Saksa, kuten aloitti seuraavankin. Saksalaiset ovat Euroopan pölkkypäisin kansa, sillä aiheutettuaan hirvittävää tuhoa he vielä hävisivät kummankin sotansa, eivätkä tänä päivänäkään osaa nauraa itselleen, sikäli kuin nauravat ylipäätään ollenkaan.

    Balkanilla käytiin sotaa myös vuonna 1912 ja 1913, mutta niistä ei seurannut suursotaa.

    Venäjän keisari Nikolai II aloitti ensimmäisen maailmasodan laajentamalla Balkanin paikallisen konfliktin suursodaksi. Ranska oli innokkaasti mukana kannustamassa diplomaattisesti Venäjää.

    Valheet sodan aloittajasta ovat tietenkin sodan voittaneille ja aloittaneille Venäjälle ja Ranskalle luontevia, koska totuus on kiusallinen heille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, Venäjä oli sitoutunut auttamaan Ranskaa, jos Saksa hyökkäsi Ranskaa vastaan. Ja Saksa teki niin, ensi töikseen.

    Maailmansodan aloitti Saksa, kuten aloitti seuraavankin. Saksalaiset ovat Euroopan pölkkypäisin kansa, sillä aiheutettuaan hirvittävää tuhoa he vielä hävisivät kummankin sotansa, eivätkä tänä päivänäkään osaa nauraa itselleen, sikäli kuin nauravat ylipäätään ollenkaan.

    I Maailmansodan aloittivat Ranska ja Venäjä, mutta varsinaiset syntiset olivat USA ja Englanti, jotka mahdollistivat kaiken aj suorastaan ajoivat nuo ensin mainitut aloittamaan sotaa. Ranska aloitti salaisen mobilisoinnin samaan aikaan kuin Venäjä ja Saksa sai sen selville vasta päivien päästä. Wilhelm heitti voiton avaimet käsistään, kun yrittiviimeiseen saakka säilyttä rauhan. Saksa olisi voinut miehittää Kanaalin satamat ja toimia merelläkin muutoin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Brittien sotaveteraanit olivat oikeassa sanoessaan taistelleensa demokratian puolesta roistojen valtiota vastaan.”

    Samaa sanoi sodan kaikki osapuolet...

    Mutta vain Ententen puolella taistelleet olivat siinä oikeassa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ” Roskaa. Jos liikekannallepano on "sodanjulistus", silloin Suomikin "aloitti" talvisodan. ”

    Ei aloittanut vaan turvautui YYHOOhon eli (YH oli Ylimääräinen kertausharjoitus)!

    ”Samoin Saksassa ja Itävallassa oli varmasti tiedossa, miten hyökkäys Serbiaan tulkitaan, silti Itävalta hyökkäsi ja Saksa tuli sen tueksi.”

    Saksa EI OLLUT tukena Serbiassa!

    ”Todellisuudessa tietenkin se joka ylittää rajan on sodan aloittaja, ja kummassakin maailmansodassa se oli Saksa. Ja aivan turhaan, se hävisi kummankin sotansa.”

    Ei ollut 1. Maailmansodassa! Itävalta/Serbia-sota sen aloitti!

    Onko sinulle täysin mahdotonta koskaan kirjoittaa asiaa asiallisesti?

    Itävalta-Unkari ja Serbia aloittivat keskinäisen sotansa, mutta eivät maailman sotaa. Saksa taas hyökkäsi silmittömästi Ranskan ja Belgian suuntaan ja julisti sodan myös Venäjälle, joka toimi sitä ennen ainoastaan Itävalta-Unkaria vastaan.

    Saksan käsipuoli keisari toimi kuin saksalaiset yleensäkin, eli täysin piittaamattomasti ja röyhkeästi, kylväen tuhoa ja hävitystä kun turpiin tuli, aivan oikeutetusti.

    Äänestä

  • Kuuletko muitakin harhaääniä päässäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    I Maailmansodan aloittivat Ranska ja Venäjä, mutta varsinaiset syntiset olivat USA ja Englanti, jotka mahdollistivat kaiken aj suorastaan ajoivat nuo ensin mainitut aloittamaan sotaa. Ranska aloitti salaisen mobilisoinnin samaan aikaan kuin Venäjä ja Saksa sai sen selville vasta päivien päästä. Wilhelm heitti voiton avaimet käsistään, kun yrittiviimeiseen saakka säilyttä rauhan. Saksa olisi voinut miehittää Kanaalin satamat ja toimia merelläkin muutoin

    Höpö höpö. Ainoa maailmansotien aloittaja maailmassa on Saksa. Se on myös maailmansotien häviäjä, eli kaikkineen erittäin naurettava kansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Itävalta-Unkari ja Serbia aloittivat keskinäisen sotansa, mutta eivät maailman sotaa. Saksa taas hyökkäsi silmittömästi Ranskan ja Belgian suuntaan ja julisti sodan myös Venäjälle, joka toimi sitä ennen ainoastaan Itävalta-Unkaria vastaan.

    Saksan käsipuoli keisari toimi kuin saksalaiset yleensäkin, eli täysin piittaamattomasti ja röyhkeästi, kylväen tuhoa ja hävitystä kun turpiin tuli, aivan oikeutetusti.

    "Saksa taas hyökkäsi silmittömästi Ranskan ja Belgian suuntaan ja julisti sodan myös Venäjälle, joka toimi sitä ennen ainoastaan Itävalta-Unkaria vastaan."

    Saksa oli liittotunut Itävalta-Unkarin kanssa ja velvollinen puolustamaan sitä. Tämä asia tiedettiin toki Venäjälläkin.

    Saksan oli hyökättävä puolestaan Ranskaa vastaan, koska se oli liittoutunut Venäjän kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainoa, joka valehtelee, olet sinä.

    Saksa julisti sodan Venäjälle 1.8.1914 jolloin Venäjän liikekannallepano oli vielä kesken. Venäjän joukot tunkeutuivat Itä-Preussiin 17.8.1914.

    Saksa julisti sodan Ranskalle 3.8.1914 ja hyökkäsi puolueettomaksi julistautuneeseen Belgiaan 4.8.1914.

    On täysin yksiselitteistä, että Saksa aloitti ensimmäisen maailmansodan. Saksan liittolainen Itävalta-Unkari ylitti rajat ensimmäisenä hyökätessään Serbiaan.

    Versaillesin rauhassa ei ollut mitään epäoikeudenmukaista, eivätkä ensimmäisen maailmansodan veteraanit lännessä koskaan ymmärtäneet sellaisia puheita. Ja he olivat aivan oikeassa, Versaillesin rauha oli todella lievä verratuna tuhoon, jonka Saksa sai aikaan. Ranskakin miehitettiin ja sinne asetettiin uusi hallinto Napoleonin kukistamisen jälkeen, Saksa taas sai touhuta ihan omiaan. Keisaria ei edes karkoitettu Euroopasta, kuten Napoleonille tehtiin.

    Saksalaisia on aina paapottu ja lellitty, vaikka he ovat yksi kaikkein rikollisimmista kansakunnista koko maapallolla.

    "Saksa julisti sodan Venäjälle 1.8.1914 jolloin Venäjän liikekannallepano oli vielä kesken. Venäjän joukot tunkeutuivat Itä-Preussiin 17.8.1914."

    Eli milloinkas se Venäjä aloitti sen liikekannallepanon?
    Mitään sotaa idässä ei olisi tullut, eikä Venäjän imperiumi luhistunut jos olisi pysynyt puolueettomana.
    Venäjän liikekannallepano oli tunnetusti hidas. Olisiko ollut 'ritarillisempaa' siis odotella että Venäjä olisi täysin varustautuneena ollut rajan takana?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saksa taas hyökkäsi silmittömästi Ranskan ja Belgian suuntaan ja julisti sodan myös Venäjälle, joka toimi sitä ennen ainoastaan Itävalta-Unkaria vastaan."

    Saksa oli liittotunut Itävalta-Unkarin kanssa ja velvollinen puolustamaan sitä. Tämä asia tiedettiin toki Venäjälläkin.

    Saksan oli hyökättävä puolestaan Ranskaa vastaan, koska se oli liittoutunut Venäjän kanssa.

    Roskaa. Jos Saksa olisi painostanut Itävallan luopumaan hyökkäyksestään Serbiaan, mitään maailmansotaa ei olisi syttynyt.

    Saksa laajensi sodan, koska saksalaisista ja heidän kannattajistaan ihmisten tappaminen ja kaiken tuhoaminen sodassa on vaan niin kivaa.

    Onneksi Saksa hävisi, kaksi kertaa.

    Saksa painosti ja Itävalta laati ehdotuksen murhan tutkimisesta. Serbialle ei tämä käynyt, koska Serbia olis aanut tehtäväkseen sodan aloittamisen, kuten Puola 1939

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Saksa julisti sodan Venäjälle 1.8.1914 jolloin Venäjän liikekannallepano oli vielä kesken. Venäjän joukot tunkeutuivat Itä-Preussiin 17.8.1914."

    Eli milloinkas se Venäjä aloitti sen liikekannallepanon?
    Mitään sotaa idässä ei olisi tullut, eikä Venäjän imperiumi luhistunut jos olisi pysynyt puolueettomana.
    Venäjän liikekannallepano oli tunnetusti hidas. Olisiko ollut 'ritarillisempaa' siis odotella että Venäjä olisi täysin varustautuneena ollut rajan takana?

    "Eli milloinkas se Venäjä aloitti sen liikekannallepanon?
    Mitään sotaa idässä ei olisi tullut, eikä Venäjän imperiumi luhistunut jos olisi pysynyt puolueettomana. "

    Voisi yhtä hyvin huomauttaa ettei sotaa lännessä olisi tullut ellei Saksa olisi esittänyt uhkavaatimuksia Ranskalle ja Belgialle, käynnistäen sitten massiivisen hyökkäyksen niitä vastaan. Lisäksi Saksan liikekannallepano tuli taatusti myös ennen noita kahta, joten kaiketi meillä on tämän kaavan mukaan selvä syyllinen ;)

    ///MeAgaln

    Sittenhän karman laki toimi, kun Itävallan, Venäjän ja Saksan keisarikunnat menivät menojaan. Mutta mistä rangaistiinkaan Britanniaa, joka menetti myös huomattavan osan emämaastaan sodan seurauksena ja myöhemmin myös imperiuminsa?

    VAlhetta. Ranska oli aloittanut mobilisointisna samaan aikaankuin Venäjä. Salaisen sellaisen.

    "VAlhetta. Ranska oli aloittanut mobilisointisna samaan aikaankuin Venäjä. Salaisen sellaisen."

    Saksa oli myös aloittanut salaisen liikkeellepanon samaan aikaan, joten (liikekannallepano=sodanjulistus) -porukan täytyy taas siirtää maaliviivaa kesken juoksun ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sittenhän karman laki toimi, kun Itävallan, Venäjän ja Saksan keisarikunnat menivät menojaan. Mutta mistä rangaistiinkaan Britanniaa, joka menetti myös huomattavan osan emämaastaan sodan seurauksena ja myöhemmin myös imperiuminsa?

    "Sittenhän karman laki toimi, kun Itävallan, Venäjän ja Saksan keisarikunnat menivät menojaan. Mutta mistä rangaistiinkaan Britanniaa, joka menetti myös huomattavan osan emämaastaan sodan seurauksena ja myöhemmin myös imperiuminsa?"

    Tuolla on jokin uskonnot ja uskomukset -palsta tuota kysymyksenasettelua varten ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "VAlhetta. Ranska oli aloittanut mobilisointisna samaan aikaankuin Venäjä. Salaisen sellaisen."

    Saksa oli myös aloittanut salaisen liikkeellepanon samaan aikaan, joten (liikekannallepano=sodanjulistus) -porukan täytyy taas siirtää maaliviivaa kesken juoksun ;)

    ///MeAgaln

    Saksan tällaisesta vain ei ole mitään todisteita. Ranskan touhuista on. Muutenhan olisittekin melskanneet siitä, ettekä kunniasta julistaa ensimmäiseksi sota muille

    "Saksan tällaisesta vain ei ole mitään todisteita. Ranskan touhuista on. "

    Eli siis "revareiden" kirjoista ei ole löytynyt todisteita, tarkoitat ;)

    "Muutenhan olisittekin melskanneet siitä, ettekä kunniasta julistaa ensimmäiseksi sota muille"

    Onneksi meillä on jotain muuta, sellaista mitä pitäisi väitetysti myös löytyä revarikirjoista. Sinulla on nimittäin vieläkin muutama divisioona hukassa tuossa ketjussa:

    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16622112/miksi-saksa-ei-voittanut-neuvostoliittoa-1942-

    Toivottavasti niistä on alkanut löytyä todisteita ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "VAlhetta. Ranska oli aloittanut mobilisointisna samaan aikaankuin Venäjä. Salaisen sellaisen."

    Saksa oli myös aloittanut salaisen liikkeellepanon samaan aikaan, joten (liikekannallepano=sodanjulistus) -porukan täytyy taas siirtää maaliviivaa kesken juoksun ;)

    ///MeAgaln

    "Saksa oli myös aloittanut salaisen liikkeellepanon samaan aikaan, joten (liikekannallepano=sodanjulistus) -porukan täytyy taas siirtää maaliviivaa kesken juoksun"

    Pieleen menee niin kuin aina Meagainilla.

    Saksan tai Ranskan liikekannallepanoilla ei ole itsenäistä merkitystä sodan alkamiseen, koska jollei Venäjä olisi ryhtynyt liikekannallepanoon, mitää uhkaa ei olisi syntynyt Itävälta-Unkaria vastaan. Ja jollei Itävalta-Unkaria uhkaa minkään suurvallan taholta sota, sota ei voi laajeta Balkanin kriisistä minnekään.

    Nimenomaan Venäjän tekemä liikekannellepano on tässä tapahtumaketjussa se avaintekijä, joka laukaisee liittoutumien toimet toisiaan vastaan.

    Syytä on huomata myös, että vaikka Venäjää voi pitää sodan aloittajana tässä edellä kerrotussa mielessä, se EI tarkoita, että Venäjä olisi yksin syyllinen maailmansodan syttymiseen. Erinäisiä syitä on kaikissa osapuolissa!

    "Pieleen menee niin kuin aina Meagainilla."

    Kiva nähdä näitä yrityksiä oman selän käimäyttelemisessä ;)

    "Saksan tai Ranskan liikekannallepanoilla ei ole itsenäistä merkitystä sodan alkamiseen..."

    Se riippuu siitä minkälaisilla demarkaatioilla termiä "sota" lähestytään...

    "...koska jollei Venäjä olisi ryhtynyt liikekannallepanoon..."

    Väittely tuossa edellä koskie nimenomaan lännessä käynnistynyttä sotaa. Vaikka meillä olisikin idästä jokin "lopullinen näkemys", se ei viimeistelisi kysymystä lännessä ;)

    "...mitää uhkaa ei olisi syntynyt Itävälta-Unkaria vastaan. Ja jollei Itävalta-Unkaria uhkaa minkään suurvallan taholta sota, sota ei voi laajeta Balkanin kriisistä minnekään."

    Kaikki mukavaa mielipidetekstiä, mutta jälleen se ei suoraan oikein koske tuota väittelyä, johon minä osallistuin ja vastasin ;)

    "Nimenomaan Venäjän tekemä liikekannellepano on tässä tapahtumaketjussa..."

    Sitä puoliskoa käsiteltiin ad nauseam jo viime kesänä ja se alkaa olla vähän vanha vitsi, eikä edes kovin kiinnostava enää:
    https://keskustelu.suomi24.fi/t/16473975/ensimmaisen-maailmansodan-aloittajista-ei

    Ettet muuten vain sattuisi olemaan läheistä sukua silloiselle apologistiorkesterin johtajalle ;)

    "Syytä on huomata myös, että vaikka Venäjää voi pitää sodan aloittajana tässä edellä kerrotussa mielessä..."

    Syytä olisi myös tällä kerralla jättää maalaamatta suunnitelma 17 jonkinlaiseksi moraaliseksi vastineeksi ;)

    "Väittely tuossa edellä koskie nimenomaan lännessä käynnistynyttä sotaa."

    Viitattu väittely on vailla merkitystä edellä kertomastani syistä.

    Saksaan kohdistuva uhka idästä on olennainen siihen nähden, mitä se teki lännessä. Kahden rintaman sotaan ei Saksa voinut jäädä passiivisena odottamaan kohtaloaan.

    "mutta jälleen se ei suoraan oikein koske tuota väittelyä, johon minä osallistuin ja vastasin" mikä johtuu siitä, ettet ymmärrä sotaan johtaneita tapahtumia. ;)

    "Viitattu väittely on vailla merkitystä edellä kertomastani syistä."

    Mikäli se oli tähtäimessäsi, et osunut kovin hyvin. Tosin sekin on jo paljon, että olet nyt pudottanut kiertueestasi viime kesänä kokeilemiasi juttuja ;)

    "Saksaan kohdistuva uhka idästä on olennainen siihen nähden, mitä se teki lännessä."

    Kuten sanoin edellä; Saksa aloitti sodan lännessä ;)

    "Kahden rintaman sotaan ei Saksa voinut jäädä passiivisena odottamaan kohtaloaan."

    Jep, Saksa ei ollut passiivinen vaan aktiivisesti nimenomaan tähtäsi kahden rintaman sotaan. Se ei ole varsinaisesti mitään pois tuosta aiemmasta keskustelusta ;)

    "...mikä johtuu siitä, ettet ymmärrä sotaan johtaneita tapahtumia. "

    Tuo on kyllä aika paljon sanottu tyypiltä, joka ei ollut edes lukenut kritisoimaansa Versaillesin sopimuksen pykälää, kuten paljastui viime kesänä ;)

    " Saksa aloitti sodan lännessä"

    En tiedä, käytätkö noin epätäsmällistä ilmaisua tarkoituksellisesti. Kun puhutaan maailmasodan aloittamsiesta, ei ole mielekästä käyttää ilmaisua "aloittaa sota lännessä", koska maailmansodan synnyssä olennaista oli, mitä Venäjä teki.

    Saksa toki HYÖKKÄSI lännessä, ja sen se teki siksi, että Venäjä ryhtyi liikekannellepanoon. Saksa ei siis kuitenkaan aloittanut yhtään mitään. ;)

    "En tiedä, käytätkö noin epätäsmällistä ilmaisua..."

    Epätäsmällistä verrattuna mihin? Kenties tällaisiin helmiin:
    "Ja tietenkin voidaan tapahtumien tutkimisen sijaan lukea Versaillesin sopimuksesta yksiselitteinen, allekirjoitettu totuus, jossa Saksa "tunnustaa" olleensa yksin syyllinen koko revohkaan."
    Siinä vasta onkin standardit asetettuna ;)

    "Kun puhutaan maailmasodan aloittamsiesta, ei ole mielekästä käyttää ilmaisua "aloittaa sota lännessä", koska maailmansodan synnyssä olennaista oli, mitä Venäjä teki."

    Tuota sanotaan kehäpäättelyksi; X täytyy olla kuin Y, koska olet yksipuolisesti päättänyt Z:n arvon. Viime vuoden keskusteluun perustaen se epäilemättä onkin "mielekästä" sinulle, mutta monetkin huonosti harkitut asiat olivat mieleesi ;)

    "Saksa toki HYÖKKÄSI lännessä..."

    Ja siinä sivussa ehti julistamaan myöskin sodan Ranskalle ja Belgialle, oli se sitten "mielekästä" sinulle tai ei.

    "... ja sen se teki siksi, että Venäjä ryhtyi liikekannellepanoon."

    Voin kuvitella: "Katsokaa, mitä teidän ilkeytenne pani meidät tekemään!"
    Iso osa Saksan armeijan kostopolitiikasta polttamisten ja joukkoampumisten muodossa Belgiassa muuten oikeasti pohjautui tämänlaiseen järkeilyyn.

    "Saksa ei siis kuitenkaan aloittanut yhtään mitään. ;)"

    Muuten kuin että ehdit jälleen ampua itseäsi jalkaan ensimmäisen parin postauksen aikana kuten viime kesänäkin ;)

    Sinulla on sen verran vaikea vainoharhaisuus päällä, että olikohan tämä tässä. En ole kanssasi keskustellut aiheesta viime kesänä.

    Mutta ymmärsin selvästi oikein, että käytit ilmaisuasi tarkoituksella. Kuinkas muuten!

    "Sinulla on sen verran vaikea vainoharhaisuus päällä, että olikohan tämä tässä. "

    Se olisi ainakin kehitystä verrattuna yritykseesi viime kesänä, joten kaikki kunnia sille ;)

    "En ole kanssasi keskustellut aiheesta viime kesänä."

    Jos haluat esittää yleisölle eri persoonaa, älä kirjoita samoja argumentteja lähes täsmälleen samalla tavalla kerta toisensa jälkeen, koska se ei ole kovin toimiva idea ;)

    "Mutta ymmärsin selvästi oikein, että käytit ilmaisuasi tarkoituksella."

    Kyllä tarkoitin sanomaani ihan tarkoituksella. Jopa argumenttisi viat ovat samat kuin viime kerralla, eli ponnistat liikkeelle heikosta asemasta ja yrität pitkän kiertotien kautta saada sen toimimaan. Viime kerralla poimit Wikistä ne osat artikkelia, jotka näyttivät vahvistavan käsitystäsi, jättäen huomiotta kaikki ongelmakohdat ja tällä kertaa yrität versiota samasta jutusta eli jos uskottelet itsellesi ettei Saksa julistanut sotaa lännessä, niin voimme teeskennellä ettei se myöskään aloittanut sitä lännessä.

    Todella paha vainoharhasi lienee diagnosoitukin jo. Kaiken lisäksi näytät keskivän itse tämänkin keskustelumme argumentit myös minulle. Se on kätevä tapa "keskustella". ;)

    Saksa julisti sodan Ranskalle ja Venäjälle, mutta ei aloittanut maailmansotaa, kuten olen kertonut.

    Venäjän keisari Nikolai II sen sijaan paini itsensä kanssa tovin, ja päätti ryhtyä tekoihin, jotka hänen itsensäkin käsityksen mukaan johtaisivat suureen sotaan. Tiedossa oli Venäjällä, miten Saksa reagoi Venäjän liikekannellepanoon eikä Venäjä perääntynyt toimistaan, vaikka Saksa varoitti tilanteen kehittymisestä sitä.

    Balkanin kriisistä ei välttämättä olisi syntynyt maailmansotaa, ellei Venäjä niin olisi halunnut.

    "Todella paha vainoharhasi lienee diagnosoitukin jo"

    Ai, kuten osoittaa selkeät trollit -syndrooma?

    "Kaiken lisäksi näytät keskivän itse tämänkin keskustelumme argumentit myös minulle."

    Mitkä argumentit? Tähän asti ainoa argumenttisi on ollut, että et oikeastaan halua puhua siitä ;)

    "Saksa julisti sodan Ranskalle ja Venäjälle, mutta ei aloittanut maailmansotaa, kuten olen kertonut."

    Sikäli kun ehdit jo unohtaa, tuo ei ollut keskeinen väittelyn aihe vaan sinun ns. vastalauseesi sille faktalle, että Saksa aloitti sodan lännessä. Tämä on siis vain variaatio viimekesäisestä tekniikastasi eli maalitolppien siirtelemisestä ;)

    "Venäjän keisari Nikolai II sen sijaan paini itsensä kanssa tovin, ja päätti ryhtyä tekoihin, jotka hänen itsensäkin käsityksen mukaan johtaisivat suureen sotaan."

    Samanlaista jaakobinpainia kävi läpi Vilhelm II ja hän katsoi konfliktin laajentamisen olevan saatavilla olevien palkintojen arvoista ;)

    "Tiedossa oli Venäjällä, miten Saksa reagoi Venäjän liikekannellepanoon eikä Venäjä perääntynyt toimistaan, vaikka Saksa varoitti tilanteen kehittymisestä sitä."

    ... joten Saksassa katsottiin parhaaksi pistää vahinko kiertämään ja siirtää sota Belgiaan ja Ranskaan, tietäen Britannian tulevan bonuksena ;)

    "Balkanin kriisistä ei välttämättä olisi syntynyt maailmansotaa, ellei Venäjä niin olisi halunnut."

    Eikä sodasta idässä olisi välttämättä syntynyt sotaa lännessä ellei Saksa olisi varmistanut niin käyvän.

    "... joten Saksassa katsottiin parhaaksi pistää vahinko kiertämään ja siirtää sota Belgiaan ja Ranskaan, tietäen Britannian tulevan bonuksena"

    No niin. Myönsitkin sitten sen, mitä väitin. Joten kiitän ja kumarran! :D

    Venäjä aloitti maailmansodan.

    "No niin. Myönsitkin sitten sen, mitä väitin. Joten kiitän ja kumarran! :D"

    Ai, päätit taas alkaa lukemaan omaa fantasiaasi sekaan, jotta saat haluamasi tuloksen? No, sinä teit sen viime kerralla myöskin, joten ei sinänsä iso yllätys ;)

    "Venäjä aloitti maailmansodan."

    Ja tästä epäilemättä voidaan omaa metodiasi käyttäen vetää johtopäätös, että olet nyt myöntänyt Saksan aloittaneen sodan lännessä. Hienoa, sittenhän kaikki on hyvin ;)

    ///MeAgaln

    Äänestä

Joo ei NL murhannut mitään. Pelkkää saksalaisten valehtelua kaikki. Ilja Ehrenburg on saksalaisten keksimä satuhahmo myös

Äänestä
  • Joo ei Saksa murhannut ketää. Pelkkää kommunistien, homojen, mustalaisten ja juutalaisten valehtelua kaikki. Goebbels on r*ssien keksimä satuhahmo myös

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joo ei Saksa murhannut ketää. Pelkkää kommunistien, homojen, mustalaisten ja juutalaisten valehtelua kaikki. Goebbels on r*ssien keksimä satuhahmo myös

    Ahaa. Nyt siis saksalaisia saikin tappaa ja siis heitä tapettiin, koska valheet. Allies = All Lies.

    Goebbelsistä on todellakin valehdeltu kaikki ja miehestä tehty satuhahmo

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ahaa. Nyt siis saksalaisia saikin tappaa ja siis heitä tapettiin, koska valheet. Allies = All Lies.

    Goebbelsistä on todellakin valehdeltu kaikki ja miehestä tehty satuhahmo

    Ahaa. Aina siis r*ssiä onkin saanut tappaa ja siis heitä on tapettu, koska valheet. Natsit = naisia saamattomat sikailijat

    Stalinista on todellakin valehdeltu kaikki ja miehestä tehty satuhahmo

    Äänestä

Länsi-Saksan hallituksen mukaan lännen, eli Iso-Britannian ja USA:n pommituksissa kuoli 635 000 siviiliä Saksassa.

Äänestä
  • Tosiasiassa tuo hallinto suoltaa miehittäjän valheita

    Äänestä

Oletteko koskaan tavanneet saksalaisia?

Ne jotka tapasin, olivat ylpeitä, halveksivia, valehtelijoita, huijasivat,
ihan kuin ne olisi koulutettu varastamaan ja valehtelemaan.
Ja ne teki sen ylpeydellä.

En usko sanaakaan mitä ne sanoo.

Sitä pilkan määrää mitä niiden suusta tuli.

Äänestä
  • Tämän kaiken koit kuin pyrit heille tiskijukaksi ja siitä jäi ikuiset muistot?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän kaiken koit kuin pyrit heille tiskijukaksi ja siitä jäi ikuiset muistot?

    Ilmeisesti pyrit epäonnisesti tiskijukaksi myös Pohjanmaalle ja Viroon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tämän kaiken koit kuin pyrit heille tiskijukaksi ja siitä jäi ikuiset muistot?

    Mihinkäs sinä pyrit? Suomen Augusto Pinochetiksi ilmeisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mihinkäs sinä pyrit? Suomen Augusto Pinochetiksi ilmeisesti.

    En mihinkään! Minun ei tarvitse muuta kuin keskustella:-D

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En mihinkään! Minun ei tarvitse muuta kuin keskustella:-D

    Ethän sinä koskaan keskustele yhtään mistään. Ainoa tavoitteesi on vain yrittää "ärsyttää", mutta olet niin tyhmä, että et osaa tehdä sitä valehtelematta. Ja kun sekään ei oikein onnistu, sitten yrität nimittelemällä.

    Saksan keisari Wilhelm II syntyi vammaisena, mikä sinulla aiheuttaa tuollaista käytöstä?

    Äänestä

  • Nuo on niitä afrikkalaisia uussaksalaisia

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ethän sinä koskaan keskustele yhtään mistään. Ainoa tavoitteesi on vain yrittää "ärsyttää", mutta olet niin tyhmä, että et osaa tehdä sitä valehtelematta. Ja kun sekään ei oikein onnistu, sitten yrität nimittelemällä.

    Saksan keisari Wilhelm II syntyi vammaisena, mikä sinulla aiheuttaa tuollaista käytöstä?

    ” Ethän sinä koskaan keskustele yhtään mistään. ”

    Kaiken aikaa. Sinä et vain tunnista keskustelua! Ei Saksassa turhat jätkät menesty! Kilpailu on kova!

    Äänestä

"brittien tyyppisiä hyviä häviäjiä..."

🤣🤣🤣

On siinä poika taas hurahtanut anglosiionistisen omahyväisen propagandan uhriksi. Tulee ihan mieleen George W. Bush:" miksi he vihaavat meitä vaikka me olemme niin hyviä?" 🤔😂🖕

Äänestä
  • NIin, saksalaisia ei tulekaan mieleen koskaan ketään. Heitä väitetään kulttuurikansaksi, mutta käypä kadulla kysymässä ihmisiltä, montako saksalaista he yleensäkin muistavat. Ainoa, jonka he maitsevat, on Hitler, joka hänkin oli itävaltalainen.

    Kertoo paljon "kulttuurikansan" saavutuksista.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    NIin, saksalaisia ei tulekaan mieleen koskaan ketään. Heitä väitetään kulttuurikansaksi, mutta käypä kadulla kysymässä ihmisiltä, montako saksalaista he yleensäkin muistavat. Ainoa, jonka he maitsevat, on Hitler, joka hänkin oli itävaltalainen.

    Kertoo paljon "kulttuurikansan" saavutuksista.

    Tuo kertoo vain sinun tyhmyydestäsi.

    Saksalaista kulttuuriväkeä on vaikka kuinka.

    Filosofeja,kirjailijoita,säveltäjiä,taidemaalareita jne.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kertoo vain sinun tyhmyydestäsi.

    Saksalaista kulttuuriväkeä on vaikka kuinka.

    Filosofeja,kirjailijoita,säveltäjiä,taidemaalareita jne.

    Aika moni saksan kieltä opiskellut tuntee herran von Hagen.
    Guten Tag, Herr von Hagen, wie ist Ihr Magen.
    Tuo oli melkeinpä ensimmäinen lause, joka opittiin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tuo kertoo vain sinun tyhmyydestäsi.

    Saksalaista kulttuuriväkeä on vaikka kuinka.

    Filosofeja,kirjailijoita,säveltäjiä,taidemaalareita jne.

    Joista et sitten sinäkään muistanut ainuttakaan. Nekin, jotka ehkä tulee mieleen, haluaisi mieluummin unohtaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joista et sitten sinäkään muistanut ainuttakaan. Nekin, jotka ehkä tulee mieleen, haluaisi mieluummin unohtaa.

    Saksa oli tieteen johtava kieli, kunnes AH karkotti Saksan johtavien tiedemiesten enemmistön, minkä seurauksena tilalle tuli amerikanenglanti.

    Ja tietenkään kukaan kulttuurista kiinnostunut ei ole koskaan kuullutkaan Bachista, Mozartista, Beethovenista ja Wagnerista. Tai Freudista ja Jungista. Tai Goethesta ja Schilleristä. Tai Kantista ja Jungista... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka paljon.

    Ja jos nuo esimerkit ovat liian vanhoja, niin mainittakoon vaikkapa saksalaisten voittamat satakunta Nobelin palkintoa.

    Ahaa. Siis juutalaiset vastasivatkin tieteestä saksalaisten sijaan?

    "Ja tietenkään kukaan kulttuurista kiinnostunut ei ole koskaan kuullutkaan Bachista, Mozartista, Beethovenista ja Wagnerista. Tai Freudista ja Jungista. Tai Goethesta ja Schilleristä. Tai Kantista ja Jungista... "

    Oikeastaan kaikki ajalta ennen Saksaa. Ehkä Saksa pitäisi hajottaa takaisin ruhtinaskunniksi?

    "Ja jos nuo esimerkit ovat liian vanhoja, niin mainittakoon vaikkapa saksalaisten voittamat satakunta Nobelin palkintoa."

    Tarkoittanet juutalaisia tai heiltä oppinsa saaneita. Vain juutalainen pystyy sivistämään saksalaisten kaltaiset suojuntit, mutta ei kovin pitkäksi aikaa.

    Pääosin, kuten tekevät muuallakin. Muut ovat lähinnä dilentantteja yrittelijöitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja tietenkään kukaan kulttuurista kiinnostunut ei ole koskaan kuullutkaan Bachista, Mozartista, Beethovenista ja Wagnerista. Tai Freudista ja Jungista. Tai Goethesta ja Schilleristä. Tai Kantista ja Jungista... "

    Oikeastaan kaikki ajalta ennen Saksaa. Ehkä Saksa pitäisi hajottaa takaisin ruhtinaskunniksi?

    "Ja jos nuo esimerkit ovat liian vanhoja, niin mainittakoon vaikkapa saksalaisten voittamat satakunta Nobelin palkintoa."

    Tarkoittanet juutalaisia tai heiltä oppinsa saaneita. Vain juutalainen pystyy sivistämään saksalaisten kaltaiset suojuntit, mutta ei kovin pitkäksi aikaa.

    Ennen Saksaa? Saksan katsotaan saaneen alkunsa, kun Frankkien valtakunta jaettiin 843.

    Äänestä

Varas ei kerro olevansa varas.
Huijari ei kerro olevansa huijari.
Natsi-EU ei kerro olevansa ...

Äänestä
  • Ymmärrämme kyllä sinun sisäisen olemuksesi vähemmälläkin.

    Äänestä

  • Eikä Tarkkispoika kerro olevansa stallari

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikä Tarkkispoika kerro olevansa stallari

    Mutta sinä kerrot selvästi olevasi tyhmä.

    Äänestä

Joko Königsbergkin on julistettu Venäjän yksipuolisella ilmoituksella vanhaksi venäläiseksi kaupungiksi?

Äänestä
  • Toivottavasti. Kaikesta saksalaisuudesta Saksan rajojen ulkopuolella seuraa aina vain ja pelkästään ongelmia.

    Sitä paitsi saksalainen kansanperinne on samanlainen huono kopio venäläisyydestä kuin heidän kielensäkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Toivottavasti. Kaikesta saksalaisuudesta Saksan rajojen ulkopuolella seuraa aina vain ja pelkästään ongelmia.

    Sitä paitsi saksalainen kansanperinne on samanlainen huono kopio venäläisyydestä kuin heidän kielensäkin.

    Avarakatseinen äijä? Todellisuudessa aika pelle!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Katsoin juuri videon, joka kertoi Königsbergiläisen suvun tarinaa sodan ajalta. Siinä väitettiin, että Volksturmiin kutsutut puolustajat marssitettiin antautumisensa jälkeen Siperiaan, josta vain 10% olisi palannut. Kuitenkin, taas kerran, tarinan kannalta oleellinen henkilö oli heidän joukossaan, tullen takaisin 50-.luvulla Stalinin kuoltua. Kuten tiedetään, Stalin totesi, että saksalaiset pääsevät kotiin kunhan ovat korjanneet tuhot, jotka aiheuttivat.

Seuraavaksi väitettiin, että vain20% Königsbergiin jääneistä olisi selviytynyt hengissä talvesta 1945. Jälleen kerran kertomuksen henkilöt selvisivät siitäkin.

Mistähän nuo tuollaiset prosenttilukemat on oikein temmattu? Onko olemassa joku luotettava väestökirjanpito tai onko tutkittu hautausmaita? Kuinka moni kuollut päätyi hautausmaihin?

Nuo sakemannien jutut ovat aina samanlaisia itkuvirsiä. Ne oksettavat imelyydessään. Mitenhän Königsbergin kohtalo saattoi poiketa venäläisistä kaupungeista, joita saksalaiset olivat vallaneet aiemmin. Saksalaisilla ei toki ollut käyttää sellaista tulivoimaa jonka länsiliittouneiden ilmavoimat kohdistivat kaupunkiin ennen kuin venäläiset valtasivat sen, luultavasti yhtenä niistä monista "varoituksist" Puna-armeijalle, että näin käy teillekin, jos jatkatte hyökkäystänne sovittujen linjojen yli.

Saksalaiset aloittivat myös 1.maailmansodan, ja sehän tiedetään, mikä valitusvirsi tappiosta nousi. Saksalaiset ovat tottuneet valittamaan kuin ..., brittien tyyppisiä hyviä häviäjiä he eivät ole koskaan olleet, mutta ovat kyllä hävinneet sitäkin useammin. He kuvittelevat itsestään aina liikoja, saavat tyhmyyttään turpaansa ja seuraavaksi itkevät Tonavana sitä. En tiedä yhtään muuta kansakuntaa, joka käyttäytyisi samalla tavalla. Ja se jatkuu edelleen. Se ei ole kadonnut mihinkään, saksalaisten kansaluonne on edelleen sama.

Kuinka paljon Saksan narratiivissa omasta historiastaan on edelleen valhetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu