Mitä teet uudessa parisuhteessa toisin? Mitä korjaat itsessäsi?
1) Itse en pidä kumppania enää yhden ihmisen ohjelmatoimistona ja sisustusarkkitehtina yms.
Pyrin aktiivisesti keksimään meille yhteistä tekemistä ja/tai osallistun suunnitteluun. Otan myös kantaa esimerkiksi meille hankittaviin huonekaluihin tai hänen kysyessään vaikka hänen vaatteisiin.
2) Asetan omat rajani. Jos kumppani tekee jotain, minkä koken ikäväksi, ilkeäksi, inhottavaksi, annan asiasta palautteen tai en itse lähde tekemään sitä.
1) Itse en pidä kumppania enää yhden ihmisen ohjelmatoimistona ja sisustusarkkitehtina yms.
Pyrin aktiivisesti keksimään meille yhteistä tekemistä ja/tai osallistun suunnitteluun. Otan myös kantaa esimerkiksi meille hankittaviin huonekaluihin tai hänen kysyessään vaikka hänen vaatteisiin.
2) Asetan omat rajani. Jos kumppani tekee jotain, minkä koken ikäväksi, ilkeäksi, inhottavaksi, annan asiasta palautteen tai en itse lähde tekemään sitä.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Opin+sen,+ettei+pidä+koskaan+luottaa+sinisilmäisesti+keneenkään.+Ei+vaikka+ihminen+kuinka+vaikuttaisi+luotettavalta.+Liika+luottamus+hämärtää+todellisuuden,+ja+yks+kaks+huomaat+että+se+toinen+onkin+vuosia+pelannut+selkäsi+takana+kieroa+peliä,+ja+sua+on+käytetty+vain+hyväksi.+Ja+samalla+rakennettu+jo+uusi+suhde,+mihin+hypätä+lennosta,+ja+jättää+sinisilmäinen+urpo+kuin+nalli+kalliolle.+Pahinta+vielä+jos+lapsia+pelissä+mukana.
Niin ikävää, että löytyy tuollaisia ihmisiä, jotka voivat kohdella toista noin huonosti. On surullista, että sitten olet menettänyt luottamuksen kaikkiin muihinkin. Toivottavasti vielä löytäisit jonkun, joka osoittaisi olevansa luottamuksesi arvoinen. Itse en ainakaan ikinä pystyisi tekemään kenellekään noin, sillä tiedän miten paljon se voi toista sattua.
Itsellä myös nykyään samankaltaisen tarinan vuoksi suunnitelma B. Pelaan omaan pussiin, jotta pärjään omillaan enkä jää nuolemaan näppejäni, jos mies taas löytääkin nuoremman ja kauniimman ja päättääkin vaihtaa. En ole enää sinisilmäinen ja luota sokeasti kumppaniin tai muihinkaan ihmisiin ja heidän näennäiseen hyväntahtoisuuteen. Tuli kyllä todellisena yllätyksenä, minkälaiseen valehteluun mies kykenee. Ja haukkumaan selän takana, sitten kotona esittää kaiken olevan hyvin. Aiemmin esimerkiksi meillä oli omat rahat ja kaikki maksettiin puoliksi vaikka olin yhteisen vauvan kanssa kotona. Nykyään en suostuisi tähän. Varasuunnitelma B tarkoitti lähtöä opiskelemaan parempipalkkaiselle alalle (pois sote-alalta), jotta voin toteuttaa unelmiani myös yksin.
1) En miellytä toista, itseni kustannuksella.
2) en jatka suhdetta vain sen takia, että menee hyvin henkisellä puolella (arki ei pelaa)
3) Se elämä mikä toisella on takataskussa, on hänen elämänsä. Minun ei tarvitse parantaa hänen traumojaan.
Muuten kuin omasta kynästä, kohta:
2) en jatka suhdetta vain sen takia, että arki menee hyvin (henkinen puoli ei pelaa)
Kahdessa ensimmäisessä vastauksessa on oikeastaan narsistinen asenne.
Ei olla keksitty mitään mitä itsessä olisi voinut parantaa, että itse parisuhde voisi paremmin, vaan lähinnä miten selviytyä itse huonosta parisuhteesta.
No osittain samaa tein itsekin tuossa kohdassa kaksi. Olisi pitänyt mainita, että se, että asettaa omat rajansa, auttaa myös parisuhdetta. Silloin toisen on helpompi toimia kun tietää rajat. Vähän niin kuin lapsen kanssa. Jos lapsi tietää rajansa, jää riitatilanteet vähäisemmiksi.
Kysymyshän oli mitä opit parisuhteesta. Tottakai itsessäni on jatkuvasti parantamisen varaa, valmiiksi ja täydelliseksi en tule koskaan. Se että arvostaa itseään sen verran, ettei anna kenenkään hyväksikäyttää, on tervettä narsismia. Terve narsismi on tärkeää, koska maailmassa on myös huomattavan paljon epätervettä narsismia. Siltä täytyy osata puolustautua, mieluiten jo etukäteen.
Minulla on kokemusta narsistisista ihmisistä. Se on niin salakavalaa eikä näy heti päälle, päinvastoin he tuntuvat aluksi maailman ihanimmilta ja luotettavimmilta ihmisiltä. Muutaman kerran kun haksahtaa näihin, niin alkaa oppia merkit ja signaalit.
Ensimmäisestä meinasi maailmani romahtaa. Toinen oli myös syvä pettymys ja masentava juttu. Kolmannen kohdalla pystyin jo nauramaan itsekseni, mä arvasin tään.
Annan neuvon sinulle seuraavaa parisuhdetta varten.
Jos seuraava kumppaniehdokas puhuttaessa edellisestä parisuhteesta ja mikä siinä meni pieleen vain haukkuu exää tai haukkuu verhotusti tyyliin "opin, etten jää lyötäväksi", "en ota enää kusipäitä", tunnistan nyt paremmin hyväksikäyttäjät jne. Parempi lähteä.
Jos ei oikeasti osaa pohtia omaa osuutta vaikeuksiin, niin silloin on jotain vialla.
Todella hyvät ja kypsät kommentit yogamiehellä. Bravo, kuulostaa hyvältä.
Entä jos on parantanut itseään kykyjensä mukaan jo suhteen aikana niin, ettei eron hetkellä keksi enää mitään parannettavaa? Eikä siten ole mitään parannettavaa myöskään seuraavaa suhdetta ajatellen. Ei ero aina johdu siitä, että toisessa tai molemmissa olisi jotakin vikaa. Osapuolet voivat vaan olla sen verran erilaisia, etteivät he sovikaan yhteen, ja muutos lähemmäs toista menisi jo kohtuuttomaksi.
Rajat, niitä ei koskaan opetettu kotona vaan kaikki piti ja kuuluu kestää.
Luottamus, sen voi rikkoa kunnolla vaan kerran ja sen jälkeen mikään ei ole entisensä. Kaikkea ei tarvitse antaa anteeksi.
Arvostus, molemminpuolin.
Hyvään parisuhteeseen ei kuulu:
Manipulointi
Valehtelu
Alistaminen
Pilkka
Arvostuksen puute
Väkivalta
Kateus
Pettäminen
Annan itselleni aikaa korjata vanhat haavat ja parantaa itse itseni. Ketään en ota elämääni joka ei läsnäolollaan tuo siihen mitään lisää. Ei ystäviä eikä varsinkaan puolisoa.
Psykopaatteja ja narsisteja on olemassa eikä tämä ole mikään leikin asia vaikka palstalla asiasta pelleillään. Valtaosalla ihmisiä on jotain narsistisia piirteitä mutta se ei tee heistä narsisteja. Käyttäkää sanaa harkiten.
Hyvä teksti!
Opin omista virheistä paljon ja sen ettei puolisoa voi muuttaa mieleisekseen. Opin myös sen että kun rakkaus loppuu on aika lähteä.
Vaikka luottamus meni, niin ymmärrän nyt ettei kaikki ole luottamuksen arvoisia ja opin arvostamaan sellaisia ihmisiä, joihin voi luottaa joka asiassa.
Opin myös sen, että parisuhteessa on kaksi ihmistä, ei vain se toinen ihminen.
Kuin omasta kynästäni!
Naisiin ei kannata luottaa täysin kuten minä nuorena tein, vituttaa kun tullee kuin märkä rätti päin kasvoja. Ja aina kyseessä sama asia, naisten uskottomuus.
Eikä miehiin. Ei keneenkään. Ei yhtään keneenkään. Sinäkin valehtelet
Hmm ... mitähän mä nyt sitten olisin oppinut. Varmaan sen, että en yritä enää niin kovasti miellyttää ja pohtia mistä juuri se toinen tykkäisi. Keskityn enemmän omiin juttuihini ja omaan aikaani.
Ja kysymyshän ei nyt siis tosiaan ole siitä, miten voisin itse paremmin. Mä en kokenut mitenkään kadottavani itseäni. Tietty miellyttämisenhalu on osa mun perusluonnettani ja joudun oikeasti tekemään töitä pitääkseni sen kurissa. Haluan turhankin paljon, että mun rakkaillani on hyvä olla ja se voi toisista tuntua tukahduttavalta. Ottaessani aikaa itselleni, annan tilaa myös muille.
Täytyy pistää vielä esimerkki, joka kuvaa musta aika hyvin tota asiaa. Asia, josta saatiin exän kanssa muutaman kerran aikaseksi ihan KUNNON riita ja lukematon määrä pieniä riitoja oli ruoka. Tarkemmin sanoen mä halusin kokata tai leipoa jotain mistä hän olis tosissaan tykännyt ja kysyin mitä hän tahtoo mun kokkaavan tai leipovan. Hänelle ruoka oli aika yhdentekevä juttu ja lähinnä vain polttoainetta. Hänelle siis oli ihan sama mitä teen. Mä tietysti koin sen loukkaavana ja epäarvostavana. Mähän yritin miellyttää ja olla mukava ja tehdä jotain just hänen makuun jne. Hän taas koki mun kyselemisen painostavana, kun hänelle todellakin oli ihan yks lysti mitä ruokaa oli. Muutaman kerran se tosiaan eskaloitu aikauskomattomiin sfääreihin. Nykyään kun mietin niitä niin pohdin, että mitähän vittua mahtaa olla päässäni/päissämme liikkunut ja miten hitossa siitä saatiin kehitetty niin iso ongelma. Nykyään lykkäisin tyytyväisenä jonku. eineksen pöytään ja se siitä. Jääpähän aikaa muille jutuille.
Tuo on varmaan totta.
Voi olla raivostuttavaa, kun toinen ei oikeastaan ikinä ilmaise omaa tahtoaan, vaan myötäilee sinua.
Ja kääntäen: sekin on varmasti hyvin rasittavaa, jos toinen jatkuvasti kyselee asiaa, joka on sulle itselle ihan sama.
Teillä kuulostaa olevan yleisen oloinen ongelma ja tuosta asiasta on hyvä parisuhdekirjakin, muistaakseni nimeltään rakkauden kieli ja tuossa kirjassa miespuoleinen psykologi ja terapeutti kuvasi tuota ongelmaa. Kirjassa yksi hänen miesasiakkaistaan oli päättänyt mennä terapiaan, kun hänen kolmas liittonsa oli päättynyt. Tuo mies halusi tietää mitä oli mennyt vikaan, vaikka hän oli auttanut puolisoaan kovasti, tehnyt kotitöitä ja nikkaroinut ties mitä. Tuon miehen ongelma oli siinä, että hän oli tehnyt puolisolleen niitä asioita mitä hän piti tärkeinä, kommunikaatio ei pelannut ja nuo asiat eivät olleet hänen kumppaneilleen tärkeitä, heillä oli erilainen rakkauden kieli. Kirja oli hyvä ja suosittelen sitä kaikille eronneille ja eroa harkitseville ja tietty ylipäätään parisuhdeasioista kiinnostuneille. Toivottavasti muistin kirjan nimen oikein, sillä itse luin tuon joskus kymmenen vuotta sitten
Tuo kuulostaa hyvältä. Täytyy katsoa jos löytäisin sen jostain.
Ensinnäkin tuo suhde on jo kauan sitten kuollut ja kuopattu. Toisekseen tuo "kielten" erilaisuus oli kyllä tiedossa ihan jo suhteen aikana. Vaan ei se tieto auta, kun ollaan erilaisia, eikä itseään voi muuttaa. Voi jättää tekemättä, voi jättää kysymättä, voi jättää sanomatta, voi jättää riitelemättä, mutta ei se tunne siitä mihinkään muutu. Se tunne ei muutu edes kommunikoimalla.
Miksei itseään voi muuttaa sen vertaa, että huomioi kumppania kivalla tavalla. Jos kerran tiedostat mistä kumppanisi pitää niin et silti voi rakkautta osoittaa ko. tavalla. Kuulostaa oudolta, sillä yleensähän ongelma on se, ettei noista asioista tiedetä. Eihän tuossa nyt mitään koko persoonallisuutta olla muuttamassa.
Oikestaan koitit antaa exällesi jotakin sellaista, josta itse kuvittelit hänen pitävän, mutta jota hän ei todellisuudessa halunnut. Ihan ymmärrettävää, että ärsyyntyy jatkuvista kysymyksistä, joihin ei osaa vastata. Ehkä kysymys ahdisti häntä niin paljon, ettei hän ahdistukseltaan kyennyt arvostamaan hyvää ajatustasi.
Riitely on kuitenkin turhaa. Olisi riittänyt rauhallinen keskustelu, jossa molemmat kertovat oman näkökulmansa, yrittävät ymmärtää toisiaan, ja miettivät yhdessä molemmille sopivan ratkaisun. Eli sinulla on halu ja tarve tehdä jotakin mukavaa hänelle, ja hän saa kertoa, miten voisit sen toteuttaa, mitä hän haluaisi sinun tekevän tai mikä sopisi hänelle.
Opin sen, ettei kannata ryhtyä parisuhteeseen. Ne noudattaa kaikki aina samaa kaavaa. Alussa kaikki on huumaavaa ja jännää, sitten iskee arki ja tylsyys, ja koki ajan haluaisi tehdä enemmän omia juttuja, ja toisen ideat alkaa pikku hiljaa v*tuttaa enemmän ja enemmän. Niin, kahdella ihmisellä on hyvin todennäköisesti melkein aina erilaiset toiveet ja mielihalut, ja vieläpä ne muuttuu monesti matkan varrella. Mulla on ollut pääasiassa pitkäaikaisia suhteita, 4v, 6v ja 11v, siinä nuo kolme parisuhdetta noudatti kaikki samaa kaavaa.
Nyt päätin nelikymppisenä, että en enää lähde parisuhteeseen, vaikka se alku mukavaa onkin. Olen siis mies, ja lapsia ehti tulla tuon viimeisen suhteen aikana. Näin ollen tehtäväni lisääntyä on suoritettu, ja ajattelin keskittyä omaan elämään. Yhden illan/ viikon juttuja toki harrastan, mutta mihinkään vakavampaan en ala kenenkään kanssa.
Tuntuu että parisuhdejutut on koettu jo, haluan jotain muita kokemuksia, tässähän on vain yksi elämä, miksi hukata se parisuhteisiin, kun niissä tulee aina ennemmin tai myöhemmin kitkaa. Itse itseni herra, eikä kukaan määräile. Ja täysin onnellinen, enkä edes kaipaa ketään vierelleni.
Pääsee paljon helpommalla, ei tarvitse ottaa toista huomioon, ts yrittää lukea ajatuksia että onko hyvä idea tehdä sitä tai tätä. Ehei, lähden lentsikalla Alabamaan vaikka ylihuomenna, jos saan idean. Ja tulen takaisin sitten kun huvittaa.
Parisuhde on sellaisille, jotka ei osaa olla yksin, haetaan ikäänkuin turvaa toisesta, ja odotetaan että toinen tekee onnelliseksi. Se toimii jonkin aikaa ja sitten voidaan pahoin, petytään, petetään, yäk, ei kiitos.
Opin sen että kannattaa olla onnellinen omasta ainoasta elämästään. Pitää välit lapsiin kunnossa, ja ne onkin nyt mitä parhaimmat. Tunnen oikeasti olevani lasten isä, vaikkei ne jatkuvasti kanssani olekaan. Silloin kun ollaan, niin annan koko läsnäoloni heille, ja hetket on mitä parhaimpia. Videopuhelut on onneksi keksitty, joten voin soitella vaikka Dubaista.
Opin myös sen, että on vain yksi elämä, siitä pitää nauttia, ja parhaiten siitä nauttii kun ei ryhdy parisuhteeseen. Toki ilman sitä ei olisi lapsia, niin tää on hieman kaksipiippuinen asia. Mutta pääpiirteittäin olen tätä mieltä kuitenkin. Ehkä jos haluaa jälkikasvua, niin parisuhdeaika pitää ottaa yhtenä elämänvaiheena, ja kasvaa siitä sitten pois kun aika on. Nämä on vaikeita kysymyksiä, ikuisuuskysymyksiä. Mikä on elämän tarkoitus?
Ja lisään vielä sen verran, että joo, tein jokaisessa parisuhteessa virheitä, kuten kuka tahansa. Tiedän mitkä asiat aiheuttivat kitkaa, ja yritin välillä muuttaa itseäni ja kehittää. Se on kuitenkin pidemmän päälle äärimmäisen raskasta, yrittää olla joku muu mitä on oikeasti.
Ja olen miettinyt, onko sellaista ihmistä olemassakaan, joka ei tee virheitä, käyttäydy välillä huonosti lähisuhteessa. Mielestäni pitkä parisuhde tekee toisen liian tutuksi, ja rajat ikäänkuin poistuu, toisesta tulee itsestäänselvyys, ja kunnioitus katoaa. Voi olla että huonosti parisuhteessa toisiaan kohtaan käyttäytyvät ovat pohjimmiltaan ihan mukavia ihmisiä. Se vaan että sille lähimmäiselle joka pyörii nurkissa joka päivä, on niin helppo purkaa oma paha päivä, eli kiukuta ja nalkuttaa. Sitä tein itse jokaisessa parisuhteessa, kuten myös jokaisessa se toinenkin osapuoli. Sanotaanko että varmaan joka viikko tuli jostain naputettua, puolin ja toisin. Kuitenkaan missään muualla tätä ei esiintynyt kuin kahdenvälisessä parisuhteessa.
Tuota siis yritin korjata, eli tukahduttaa ärsytyksen aiheita, ja hymyillä vain vaikka v*tutti niin p*rkeleesti. Se ei vain pidemmän päälle toimi, vihan tunteen patoaminen. Ja kun usein se toinen osapuoli yritti joka suhteessa samalla tapaa ikäänkuin haastaa riitaa, joskus myös epäsuorasti, tekemättä jättämisiä, tahallaan väärin tekemisiä, ovien paiskomista tahallaan herättääkseen minut yövuoron jälkeen, jne. Ei siinä jaksa aina hymistellä, vaan joskus sitä vain ihmismäisesti sanoo mielipiteensä asiasta aika jyrkkäänkin.
Olen pitkään miettinyt, että parisuhteet eivät vain toimi ikuisuuksia silleen kivasti. Kahdesta normaali ihmisestä tulee toisilleen hyvin helposti kiistakumppanit, joissa koko ajan koetellaan toisen hermoja. No ei nyt koko ajan, mutta riittävän usein kuitenkin.
En tiedä miksi jotkut jaksaa sellaista, ja minä en. Onko se sitten, että itseään huijataan muistelemalla niitä hyviä hetkiä. Huomasin ainakin itsestäni tämän piirteen, kunnes tajusin että on viisaampi erota, niin ei tarvi miettiä koko ajan mistä kinailut johtuu.
Pitää varmasti pitkälti paikkansa. Toiset sitten pärjää tuossa tilanteessa paremmin ja toiset huonommin. Jos on paha ollaniin poishan siitä pitää päästä.
Sitä olen vaan ite miettiny, että miksi sitä parisuhdetta edes pitää miettiä hamaan ikuisuuteen kestävänä asiana. Mä huomaan kasvaneeni ulos siitä ajatuksesta, että parisuhteen loppu on kauhea epäonnistuminen. Aika aikaansa kutakin ja jos ei toimi loppuelämää niin kai niitä hyviä juttuja siinä silti oli. Enkä nut tarkota, että parisuhde pitäis alunalkujaan ajatella jotenkin väliaikaiseksi asiaksi. Kyllä mä itse ajattelen siinä kuitenkin hamaan loppuun asti pysyväni. Vaan kun ei se aina toimi, vaikka kuinka yrittäisi ja vaikka kuinka molemmat olisivat hyviä tyyppejä. Kyllä itselleen ja toiselle voi musta olla ihan armollinenkin Elämä on ja elämä heittelee. Ei siinä sen kummempaa tarvita. Tärkeintä, että sitä toista pystyis kohteleen kunnioittavasti siinä mahdollisesti erotessakin.
Mä ite kyllä näen, että parisuhteen tulisi olla kestävä. Ero on aina rankka kokemus, joka muuta väittää ei oo kunnolla tunteineen suhteessa mukana. Tottakai ero monesti on helpotus, jos elämästä on tullut rankkaa huonon suhteen myötä, mutta silti ero on monella tasolla rankka. Jos on mahdollista olla eroamatta, niin tottakai sitä kannattaa välttää, mutta tämä ei vaan aina ole mahdollista. Erossa täälläkin syyllistetään jättäjiä, mutta kyllä se aina heitäkin koskettaa ja musertaa, ylipäätään kyseessä on kuitenkin ihmisen tunne-elämä ja sitoutuminen muutoinkin.
Aika isossa osassa eroja ei varsinaisesti ole jättäjää eikä jätettyä. Alote toki tulee aina toiselta, kun täysin yhtäaikaa se ei voi tulla. Silti hyvin isossa osassa eroja kumpikaan ei koe tulleensa jätetyksi ja se on ehdottomasti paras tilanne. Elämä nyt vaan on sellaista, että moni kestäväksi tarkoitettu asia ei lopulta kestä. Ihmiset muuttuvat ja hyvin harvoin harmonisesti samaan suuntaan. Kynsin ja hampain kiinni pitäminen, pelkän periaatteen vuoksi, on harvoin antoisaa kenellekään.
Opin sen että sinkkuna on helppo hengittää. Ei aseta itse itselleen kaikenlaisia pakko oletus toimintoja.että pitäis sitä ja pitäis tätä. Sinkkuna ei tarvii sitä eikä tätä. Enkä tällä syyllistä eksiä.
Kun lapset syntyi, ja itse näin koin ,että mies ei ole sydämmestään mukana kuvioissa,panostin kaiken rakkauteni lapsiin.jätin henkisesti mieheni jo vuosia ennen,kuin oikeasti lopulta jätin. Molemmissa on aina vikaa,mutta jompikumpi sen asian alkuun tökkää.sekin on hyvä tiedostaa. Oma osuus siinä.
Meidän tapauksessa oli kyse sielujen eri kehitys vaiheista. Nuoremmasta ja vanhemmasta sielusta. Toinen oli fyysisyyttä ja toinen henkisyyttä. No,toisiltamme opimme,toisiamme opetamme. Näen hänenkin oppineen😊
Narsismiin sivukommentti. Narsismia on monen asteista. Se että joku sanoo että narsisteja on vain harvassa, ja että suurella osalla ihmisistä on vain narsistisia piirteitä, on täyttä potaskaa.
Narsismia voidaan kuvata ikäänkuin liukuvalla asteikolla, minkä tasoista se on. Ääripäässä ovat tietysti sairaalloiset narsistit. Joka tapauksessa, miedonkin pään narsisti, saattaa olla riittävän narsistinen, aiheuttaakseen kroonista pahaa oloa toiselle osapuolelle.
Terve narsismi, joopajoo, se on asteikon ulkopuolella, ei voi verrata narsismiin. Se on enemmänkin tervettä oman arvon tuntemista, ei narsismia.
Narsismissa aivojen toiminnan pohjarakenne on sama. Toisilla se vaan on miedompaa, toisilla vahvempaa. Silti he kaikki voivat hylätä läheisen ihmisen ihan tuosta vain, se on heille yhteistä. Myös omien virheiden myöntäminen on mahdotonta, olipa liukuasteikolla missä kohtaa tahansa. Tietynlainen pahuus kasvaa, mitä enemmän liukuasteikolla siirrytään psykopaatin suuntaan.
Toivottavasti avaa asiaa tämä..
Ei avannut. Taidat olla itsekin samanlainen, koska tiedät paljon mistä puhut. Tai kopioit jonkun lääkärin mietteitä, lukematta mitä kopioit!?
Ei nyt vastaa kysymykseen, mitä parisuhteessa, vaan mitä ennen parisuhteen aloittamista teen toisin. Opin nimittäin valitsemaan itselleni sopivamman kumppanin. Edellisen kanssa olimme liian erilaisia tärkeissä asioissa ja kärsimme molemmat siitä, mutta nykyään on enemmän samanlaisista asioista kiinnostunut kumppani, jonka kanssa sujuu paremmin.
Opin tunnistamaan narsistin, vaikka se aluksi onkin piilossa, tietyt merkit paljastaa että myöhemmin on tiedossa ongelmia. Terveen ei kannata sairaan kanssa ruveta, siinä sairastuu itsekin. Luovutan heti samantien, kun havaitsen tällaista.
Tällä opilla pysyy keskitiellä. Ojaan suistajat kannattaa kiertää kaukaa, vaikka ne kuinka feikkaisi hymyä.
Mikä sinua veti narsistisessa luonteessa puoleensa?
En näköjään mitään!
Ex muija kuolasi kebab mutiaisten perään suhteemme aikana ja nykyään asuu sellaisen kanssa, nykyisestä selvisi pikän ajan kuluttua mustat seikkailut!
Vittu että vituttaa! On lapsia ja velkaa sen verran ettei ero ole nyt mahdollinen, mutta kun se on lähden vittuun! Sanoi olet rasisti kun et hyväksy tätä, mutta auta armias jos itse olisin ollut jonkun vinkunaisen kanssa, niin mitä vittua se olisi naisen suusta? Toivon että muija ajaisi vaikka kolarin ja kuolisi, en tunne häntä kohtaan enää mitään aitoa. Meidän pitää mennä ammattiauttajalle hän sanoi, sanoin ettei tähän auta enää vittu mikään. Nyt vika on minussa ja kaiken paskan se on toitottanut siskoilleen, serkuilleen ym. miten minussa on vikaa ja olen varmaan mielenvikainen ym. Se päivä kun tulee, että vaan lähden sanomatta ja avioero paperit tulee postissa.. Sitä päivää odotellessa! Vitun suvakkilumppu!
Maailma on täynnä valehtelevia lumppuja!
Siis nainen petti sinua?
Haista vittu suvakki!
Olen parasta aikaa ensimmäisessä suhteessani narsistisen miehen kanssa. En osaa sanoa mitä tekisin toisin.
Mistä syystä ne edelliset suhteet loppuivat? Oliko heissäkin merkkejä tästä? Nykyään haetaan vain syitä jatkuvasti, ei pystytä huomaamaan omaa vikaa yhtään. Jos ei ole lääkäri tai vastaava diagnoosia antanut, ei se sinunkaan kannata antaa. Google lääkäreitä on maailma pullollaan ja heidän sanomisensa jätän omaan arvoonsa.
Ehkä tunnistat narsistin nykyään helpommin?
Ei ole ollut muita suhteita, yämä on minun ensimmäinen miessuhteeni.
Kyllä, olet oikeassa ja kiitos positiivisestä nakökuömasta
Hmm. tapa pettäjä ei muutu
Minä en tiennyt narsismista, olin kiltti ja tyhmä. Aluksi mies oli hiljainen ja rauhallinen, puhui melko vähän jonka laitoin ujouden piikkiin. Ajattelin että siinäpä on kiltti, rauhallinen mies,oikein leppoisa. Pikku hiljaa alkoi tapahtumaan minun lyttäystä, haukkumista, mitätöimistä jne valehtelua, asioiden pimittämistä, jatkuvaa pahalla päällä oloa, kaikesta syyttämistä jne.
Meni luotto hyvään. Meni luotto ihmiskuntaan, ihmisyyteen.
Asetat rajasi
Joka suhteessa
Nykymenoa
Olen oppinut lähinnä tuntemaan itseäni. Minusta asioista ei useinkaan ole tarpeen alkaa muuttamaan ja harvoin se on mahdollistakaan. Itsensä tunteminen on hyvin oleellista, jotta voi miettiä omaa yhteensopivuuttaan toisen ihmisen kanssa.