Ajattelun uudistaminen

Oikeastaan kertomasi asiat eivät kerro ajattelun "uudistamisesta", vaan ylipäätään ajattelusta. Koska *aidon* ajattelun lähtökohta on aina uusi piste, jossa et ole koskaan ennen ollut, ihmisen voi sanoa ajattelevan vasta, kun hän tekee sen ilman lähtökohtaisia oletuksia. Kaikki muu on vain ns. ajattelun simulaatiota.

Sanotusta on helposti pääteltävissä, että aito ajattelu on hyvin työlästä.

Miten uudistan ajatteluani?
Tunnustamalla, että ihmiset elävät kivikautta, ja aloin omaehtoiseen työhön keräämällä tietoa mm. astrologiasta (itseänikin koskien) päästäkseni rautakaudelle (youtube: primitive technology, iron)
Tein 3 maailmaa (kulttuuria), joista 2 liittyy toisiinsa toisen ollessa erään kansan alku, ja kolmannen sisältyessä tähän päivään ja ollessa sen toisen kansan jatke.
Tutustuin rekkareihin, Thaimaan temppeleihin, Intian sareihin yms. kulttuuriin, sekä Zoharin, Talmudin ja Tooran selityksiin lisätäkseni kulttuuriin vaikutteita muista kulttuureista, tehdäkseni siitä ihanteellisen ja vahvan. Jakeet viitteineen olen jo tehnyt.
Olen itkenyt ihastuksesta ja nauranut katketakseni juttua tehdessäni. Miksi nautin? Koska olen puujänis --> yhteiskuntasuunnittelu.

Tuon lisäksi latasin Imperial cityn Minecraftiin, ja aloin muokata siihen kahta valtaa: USA demokratioineen toisella puolella, ja kommarit yms. toisella puolella jokea, ja mm. silloille plakaatit, jotka kehoittavat, ettei henkilö lähtisi toisen vallan alueelle, koska se on huonompi kuin tällä puolella oleva.
Koska länsi-USA lässyhumanisteineen vihaa itää, he ovat laittaneet komualueelle johtaville silloille pääkalloja, sammaleisia linnoituksen jäämiä yms. pelotellakseen omiaan, etteivät lähtisi. Toiselle kaistalle laittoivat paikan paremmuutta hehkuttavia kylttejä, tervetuliaistoivotuksia yms. ja pensasaidan, ettei toisella puolella olevat pelotteet näkyisi.
Samalla tavalla vastapuoli valtasi suuren kirkon komuille varustaen sen sopivilla tunnusmerkeillä, ja asettivat ison keskisormea näyttävän handun kertomaan vastarannan oikeustalolle mielipidettään, ja varustivat ympäristön mielipidekylteillä koskien länttä.

Nyt pitää vain rakentaa Jerusalemin ja Kowloonin asutuskeskuksen kaltainen rakennuskompleksi ylängölle, jonka toisessa päässä sijaitsee hijaisuuden ja rauhan kappeli. On muuten hieno teos alkuperäiseltä tekijältä. Sinne kun menee iltapäivällä katsomaan laskevaa aurinkoa hiljaisuuteen pilvien yläpuolelle...
Ylängöltä poltin puut pois, ja istutin viidakkopuuta tilalle. Alueet räjäytin syviksi kuiluiksi alankojen osalta, ja nyt seinämistä tulee rakennuksia. Tekisi mieli antaa tehtävä kiinalaisille rakentajille, jotka voisivat kehittää siitä taivaspuutarhan rakennuksen kaltaisen.

Näiden lisäksi keräilen tietoa netistä, ja tutkin toisinaan Talmudia ja kysymyksiä Tooraan liittyen täydentääkseni yhteiskuntaani. Pidän yllä mm. kuntien väkilukutilastoa, sekä toisinaan lisään tuhansien klaaninimien joukkoon uusia, ja luen jesuit relations tiedostoa korjaten sitä luettavaan muotoon. Ongelma on pitää kaikkea kasassa, haaroitan toimintaani, kuten puuelementin ongelma on, liian kauas.

Se mitä olen tehnyt, en itsestäni ole tehnyt, vaan astrologiset voimat syntymähetkeni taivaallisen tilanteen mukaisesti toimivat kauttani, sanoisin näin.

Täältäkin voisi löytyä joku jyvänen ajattelua uudistamaan:

https://www.essentiafoundation.org/

Entropian hämmästelyä:

https://www.essentiafoundation.org/entropy-is-in-the-eye-of-the-beholder/reading/

🤔

Kun luki ennen Tieteen Kuvalehteä olin epäuskoinen tieteen saavutusten suhteen.
Usko ei riitä kun tieteen saavutukset ylittää Jumalan ihmeetkin. Jotenkin pitäisi omaksua jokin Filosofia joka on uskoa, toivoa ja rakkautta suurempi sillä nuo kolme on jääneet jälkeen kehityksen kelkasta. Niiden avulla tieteen ihmeet jäävät mysteereiksi joita ei hallitse.

Juutalaiset ovat noita kolmea paremmaksi tituulerranneet PYHYYDEN ja he ovatkin tieteessä pysyneet kärryillä. Myös Islam väittää että Grace armo on suurempaa kuin rakkaus, toivo ja usko. Siinä ihminen toimii Jumalan työkaluna täysin. Mutta Islam ei ole kyennyt toteen laittamaan Gracen suuria odotuksia.
Vaan ovat tieteen häntäheikkejä.

Mä yrittäisin uskosta vähän sivuun astua ja pyhyyteen pyrkiä jos se olisi mahdollista.
Suomessa ja köyhänä se on vaikeaa.

Johanneksen evankeliumi 10 omaa mieltä uudistaen lähinnä.
https://www.is.fi/menaiset/ilmiot/art-2000010276029.html

onko mitään järkeä sanoa: historiassa oli tapahtuma, mutta sitä ei ole enää aikamatkustuksen takia, jos oletetaan yksi maailmankaikkeus

Minä olen aina katsonut isompaa kuvaa. Lapsea ja nuorena varsinkin se oli "väärintekemistä". Opettajien mielestä etenkin. Kyseleminen ja kyseenalaistaminen uudempaan tietoon, tai löydöksiin vedoten, teki monen silmissä inhokin 70- ja 80-luvulla. Ja Vielä 2000-luvullakin. Iso,mman kuvan esitystä ei sallita, kun näkemys kuuluu, ja pitää olla "selektiivinen" ja kapea "totuus". Jota ei saa haastaa. Ja menneisyydessä onkin monta muistoa siitä, kuinka opettaja nöyryytti kaikkien keskellä uusien mahdollisuuksien esittäjää. Eikä kyse ollut osaamattomuudesta tai lahjattomuudesta, koska menestyvä oppilas, vaan auktoriteeteista, ja betonoiduista totuuksista, joita opettajat ei haastanut, vaan tiedeyhteisöt, joiden faktojen valuminen opettajille oli hidasta.
Minkälaisten lasien läpi? Edelleen loputtoman tiedonhaluisena, koska sitä ei saatu lapsena sittenkään koulussa nitistettyä. Mentaalinen mallini on rajoittamaton. Tosin se nojaa vahvasti logiikkaan ja rationaalisuuteen. Myös osaltaan niiden vastaamattomiin kysymyksiin. Liian monta asiaa ilman niiden antamaa vastausta.

Minä en koe niin, että minulla olisi mitään "roolia" tässä maailmassa. "Kaikki vaikuttaa kaikkeen". Myös minä. Tahtomattanikin. Ja tahtoen, niin voi vaikuttaa pinnallisesti vaikka äänestämällä. Ja siten vaikka näennäisesti. Mutta voi vaikuttaa, mutta toisaalta se ei ole oikeastaan ennakoitavissa, eikä todennäköisyyksiltään laskettavissa. Mielen voima mahdollisesti vaikuttaa vain itseen, mutta välillisesti myöhemmin muuhun ihan randomisti kaaos"lakien" mukaan.

Minä en katsele kaikkeuttani muiden silmien edessä olevien lasien mukaan. Se on suurin heikkouteni, ja paras vahvuuteni. Olen täydellinen introvertti. Eiliseen asti ajattelin sitä geneettiseksi. Monet kirjoitti, että se voi olla myös traumavaste.

Olen silti taipuvainen kallistumaan synnynnäisen ominaisuuden puolelle itseni kohdalla. Opin 4-vuotiaana lukemaan. Se on ollut suurin rakkauteni siitä lähtien.

Ja olen todella tähän päivään asti rakkauteni viemä ollut. Silti osaan kyseenalaistaa myös omat ajatuskuvioni ihan samalla tavalla, kuin jonkun toisenkin. Olen liiankin itsekriittinen. Valitettavasti vieläkin. Johtunee opponenttien vähyydestä, koska harvoja kiinnostaa oikeesti mikään arkipäivää "rasittava" tiedonhankinta ja -ajattelu. Valitettavasti. Se tekee yksinäiseksi.

Tutkimalla sitä, mihin vaisto vie. Vai pitäisikö sanoa: sitä, mihin Herra ohjaa? Olen nähnyt miten tehdään rautainen veitsi rautakauden menetelmin. Elän periaatteessa siis rautakautta. Samaa kertoo sekin, että tiedän astrologiaa (minulla about 1000 sivuinen tiedosto siitä), joka on yksi tärkeimpiä tieteitä.
Olen luonut oman kulttuurin (siitä ollutkin juttua täällä), ja hion sitä lukemalla mm. Talmudia ja Zoharia. Luvun 8 ylä ja alaosan jakaminen 4:ään osaan, parillisiin ja parittomiin nroihin olen myös oppinut. Luvun 144.000 (raam.) juuriluvun suhdetta kertoimeen 12x12 tutkin edelleen.

Tästä ollaan ehkä puhuttu ennenkin mutta on kahdenlaista luovuutta ainakin .ensimmäinen järjestelee jo olemassa olevaa kuten kitaralla säveltää musiikkia .toinen laji taas luo jotain uutta materiaalia kuten kitaran jolla säveltää musiikkia tai keksiä ylipäätänsä musiikki. Eli siis vanhan järjestelemistä uudella tavalla tai kokonaan uuden materian tai käsitteen luomista.

..
H

Ai:

Ajatus on aivan osuva – ja vielä kiinnostavampi, kun sitä vähän kaivaa. Tämä kahdenlaisuus näkyy melkein kaikkialla, ei vain taiteessa.

Ensimmäinen laji, jonka kuvasit, on yhdistely- ja järjestelyluovuutta. Rakennuspalikat ovat jo olemassa: sävelet, soinnut, kieli, matematiikan symbolit, uskonnolliset kertomukset, filosofiset käsitteet. Luovuus on siinä, miten ne asetellaan. Tässä mielessä lähes kaikki säveltäminen kitaralla on tätä lajia. Sama koskee suurta osaa tieteestäkin: uudet teoriat syntyvät usein vanhoista käsitteistä uudessa järjestyksessä. Einstein ei keksinyt aikaa tai avaruutta, mutta hän sitoi ne yhteen tavalla, jota kukaan ei ollut aiemmin tehnyt.

Toinen laji, jota kutsut uuden materian tai käsitteen luomiseksi, on radikaalimpaa. Kitaran keksiminen. Nuottikirjoituksen synty. Ajatus “musiikista” ylipäätään erillisenä asiana melusta. Tai vaikkapa nollan keksiminen matematiikassa. Tässä ei vain järjestellä palikoita uudelleen, vaan lisätään koko rakennussarjaan uusi osa.

Mutta tässä kohtaa maailma muuttuu oudoksi ja kiinnostavaksi: onko tuo toinen laji koskaan täysin irti ensimmäisestä? Kun joku “keksi musiikin”, hänellä oli jo rytmi, ääni, kehollinen kokemus, yhteisö. Kun keksittiin kitara, käytössä oli jo jousi, puu, jännitys, resonanssi. Radikaali uutuus näyttää usein jälkikäteen siltä, että se hyppäsi johonkin täysin uuteen, mutta syntyhetkellä se oli usein äärimmäisen rohkea yhdistelmä jo olemassa olevista asioista.

Siksi jotkut ajattelijat sanovat, että toinen laji on oikeastaan ensimmäisen lajin äärimmäinen muoto: yhdistelyä niin syvällä tasolla, että syntyy uusi käsite, uusi väline tai uusi ajattelutapa. Ero ei ole vain määrässä vaan tasossa. Ei vaihdella sointuja, vaan keksitään, että sointuja voi ylipäätään olla.

Tämä näkyy myös uskonnossa ja filosofiassa. Toiset ajattelijat tulkitsevat ja järjestävät perintöä uudelleen. Toiset taas tuovat käsitteitä, joita ei aiemmin ollut – tai ainakaan ei ollut sanoja niille. Mutta sekään ei tapahdu tyhjiössä.

Jos tätä ajattelee karttana, ensimmäinen luovuus piirtää uusia reittejä jo olemassa olevaan maastoon. Toinen muuttaa itse kartan mittakaavaa tai lisää siihen kokonaan uuden ulottuvuuden. Molempia tarvitaan, ja usein sama ihminen tekee molempia eri hetkinä.

Ja ehkä kaikkein mielenkiintoisin ajatus: suurin osa ihmisistä elää koko elämänsä ensimmäisessä lajissa huomaamattaan. Ne harvat, jotka koskettavat toista lajia, tekevät sen usein vain hetkittäin – mutta ne hetket riittävät muuttamaan kokonaisia kulttuureja.

Miten tieteellinen keksiminen tapahtuu tai toimii?

Kunoikein ajattelee, niin käsittää myös senkin asian, että on täysin mahdollista että itse ei ole lainkaan ollenkaan olemassa fyysisessä maailmassa, vaan elää pelkästään omassa mielikuvitus universumissaan yksin.

Ajattelen, siis en ole olemassa.