Kaikki ruokakaupat kallistuneet liikaa - pitäisi olla vaihtoehtoja eli kilpailua.

Anonyymi

Nykyisillä hinnoilla, ei paljon viitsi ruokakaupoissa aikaa viettää, yrittää ostaa sen välttämättömän ja sitäkin mahdollisimman vähän ja harvoin.

Prismat ovat etäisyyksien päässä ja niissä käynneillä, en ole havainnut isompia edullisuuksia, muihin ruokakauppoihin verrattuna.

Lidlkin on kallistunut hurjasti, ennen sieltä sai alle kahdella eurolla, laadukkaita kukkiakin ruokaostosten päälle, nyt niidenkin hinnat, alkavat olla lähes neljässä eurossa halvimmillaan. Tarjoukset harventuneet ja ne kohdistuvat epäterveellisiin, rasva-sokeri-lisäaine"herkkuihin", eli ei kiitos.

On suorastaan noloa, että "tuhansien järvien maassa", kala on niin kallista ravintoa, ettei siihen ole enää varaa, kuin rikkailla. Eivät tavalliset ihmiset, halua maksaa kymmentä euroa enempää kilolta, mieluummin reilusti alle sen, jostain kasvatuslohesta, mitä niille lohibroilereille syötetäänkin.

Valtion pitäisi vaatia ruokakaupoilta, terveellisyys-ehtoja, että ravinto jota tarjotaan, johtaisi terveellisempiin elintapoihin, eikä päinvastoin, kuten nyt näyttää olevan trendinä. Pullamössöstä pitäisi päästä jo, edulliseen kalaravintoon, kotimaisiin tuoretuotteisiin, marjoihin, hedelmiin ja vihanneksiin, joita ostaessa ei itkettäisi.

Peruna on kuitenkin vain peruna, ei siitäkään enempäänsä rahaa voi repiä ja kananmunien kuuluisi olla luomuinakin, kohtuuhintaisia, eikä jatkuvaa hintojen hilaamista ylöspäin, pitäisi joutua sietämään. Odotamme aitoa kilpailua ja kunnollisia hintojen pudotuksia, niihin terveellisiin, hyväksi havaittuihin ruokatuotteisiin, kuten kalaan.

3

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Prismaata ostin -30% alella kananmunia. Säilyy hyvin tasalämmössä pari viikkoakin yli päiväyksen.
      Muikut olivat halpoja lähi supermarketissa, todellista superruokaa jossa omega rasvahappoja, eikä ole rehulla kasvatettua vaan lähivesissä luonnonravinnolla. Samoin lihasta kassler on edullista, kotimaiset juurekset jne.
      Samaa mieltä siinä että enää ei kunnon ruokatarjouksia lidlissä ole, vaan jotain teollisia kaukaa tuotettuja teematuotteita lähinnä. Enää tulee harvemmin käytyä lidlissä.

    • Anonyymi

      Yllätys?

      Totta hemmetissä hinnat kohoavat, kun te ahneet duunarit ette pysty olemaan ilman palkankorotuksianne, lomarahojanne, sairauspäivärahojanne ja muita joutavanpäiväisiä etujanne! Kun syötte yli kantokyvyn, hinnoille ei jää muuta vaihtoehtoa kuin nousta, jotta yrityksille jäisi edes jotain käteen eikä kaikki menisi duunariahneuden kyllästämiseen. Toivonkin että yleissitovuus tuhotaan täydellisesti suomalaisesta työmarkkinakulttuurista ja jokaiselle duunarille maksetaan vain sen verran kuin minkä arvoinen on - eikä SENTTIÄKÄÄN enempää.

    • Anonyymi

      Dioksiinit, PCB-yhdisteet, elohopea ja cesium-137 ovat terveellisiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      149
      13168
    2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      72
      9621
    3. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      95
      9103
    4. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      20
      7746
    5. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      38
      6724
    6. 148
      6148
    7. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

      Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
      Maailman menoa
      15
      3124
    8. En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen

      Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä
      Maailman menoa
      391
      1199
    9. Aikuisten säälittävä käytös

      Mikä mahtaa aikuisia hiertää ja mistä näin kovaa että alaikäisen pahoinpitelyn jälkeen vielä kirjotellaan täällä. Sana v
      Hyrynsalmi
      7
      1154
    10. YLE: Stora Enso Imatra aloittaa yyteet

      www.hs.fi/talous/art-2000011528377.html Yle: Stora Enso aloitti muutos­neuvottelut Imatran-tehtailla Metsäteollisuus|Yl
      Imatra
      84
      990
    Aihe