Kun katsoo kulmakarvat kohotettuina? Se ei ollut mikään kohautus, vaan silmät olivat apposen avoimina ja kulmat kohotettuina koko keskustelun ajan. Kokiko nainen tilanteen epämiellyttävänä vai mistä tuollainen kertoo, että sain hänessä moisen reaktion aikaiseksi?
Vastaukset 15
Ding putos mutteri? 😲
Hämillään.😯?
- Anonyymi
👩👧👧👻🙈😇😭🤣😂🤣😂😂🤣🐷💩💩
- Anonyymi
Minua naiset parantavat ja tekevät terveellisemmäksi ja iloisemmaksi, ja yritän tehdä heitäkin iloisemmiksi jos onnistun
- Anonyymi
Piti sinua tai kertomaasi asiaa daijuna.
- Anonyymi
Palstakamu kirjoitti:
Hän oli se joka kertoi ja minä kuuntelin.
No sitten mitä todennäköisimmin vain selitti keskittyneesti/innostuneesti sitä omaa asiaansa. Tuo on se ilme, joka jokaisen naamalle siinä kohtaa tulee. Hänellä ilme oli vasn ilmeisesti korostetumpi, kuin mihin olet tottunut. Ilmeisesti kysessä oli joku vähemmän korostetun suomalaisen jäyhästi ilmehtivä yksilö.
- Anonyymi
Paha sanoa varmaksi näkemättä sitä ilmettä. Moni kohottaa hieman kulmakarvojaan ja avaa silmiään enemmän, kun kuuntelee keskittyneesti ja/tai kiinnostuneena. Valtaosa ihmisistä tekee noin, osa selkeämmin ja osa vähemmän selkeästi. Hämmentyneen ja kummastuneen kulmakarvojen kohotus on yleensä eri tyylinen. Enemmän sellanen keskeltä vähän kurttuun ja kulmista ylös.
- Anonyymi
Sitten taas sellanen "en tajua hittojakaan mitä toi solkottaa" ilme on sellasen kertakaikkisen ymmyrkäisen totaalisen pihalla ilme, mutta siihen liittyy myös posket ja suun alue siihen totaaliseen ymmyrkäisyyteen.
- Anonyymi
ota rokote ja rokki biontech on kai tehokaws jo 2 annoksena mRNA hah, suosittele en Atral-Zenekaa.
- Anonyymi
Mulla on raskaat yläluomet ja nykyisin huomaamattani pidän kulmiani kohotettuina suurimman osan ajasta aina kun keskustelen jonkun kanssa, sukupuolesta riippumatta. Ilmeeni näyttää muutoin vihaiselta ellen tekisi noin enkä halua antaa sellaista vaikutelmaa. Ei kannata tulkita tuosta mitään, se voi olla vain tapa.
- Anonyymi
Ai niinku tyyliin Sanna Ukkola?
- Anonyymi
Hän on varmaan opetellut tuommoisen maneerin, että näyttäisi että on kiinnostunut. Siis ei välttämättä ole epäkiinnostunut, mutta että varmasti myös näyttäisi sen että on kiinnostunut.
Hämmästeli räkäpalloa sun nokassa.
- Anonyymi
Nainen oli peilaillut tuntikausia itseään peilin edessä ja todennut näyttävänsä parhaimmalta kun pitää silmät apposen auki kokoajan.
Näkeehän sen naisten valokuvistakin kun yrittävät saada silmät näyttämään niin isoilta kuin mahdollista.
Toinen kuvakulma on selällään maaten ettei rypyt näy.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1542061
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta3701519Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.
Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.1781072Olen Aito Narsisti
Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.279754- 33641
- 271639
Outo liikkuja
Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut12631- 191583
Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä
Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen22547- 42522
