Ravintoraportti pyöräretkeltä, 2021 hellekesä

Anonyymi

Kävin pitkästä aikaa pienellä pyöräretkellä (70 km) ja kun nyt nämä "hirmu"helteet on niin varasin 2 l lievästi suolattua vettä ja pakasterasioihin digestive sekä suolakeksejä. Toimivat kuin junan vessa nuo keksit, ovat lisäksi halpoja eikä jää roskia. Vajaan tunnin välein pysähdyin varjopaikkaan lepuuttelemaan ahteria, nauttimaan virvokkeista ja ihailemaan maisemia. Olo virkistyi huomattavasti napostelun ja veden nauttimisen jälkeen.
Noin 4 tuntia meni koko reissuun kun ei ollut mihinkään kiire.

Ei tullut kramppeja eikä lihaskipuja seuraavana päivänä, vettä pitää ottaa ehkä litran puteli ylimääräistä seuraavalla kerralla, kaik män viimeksi.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näillä kuumilla keleillä ja kovassa auringonpaahteessa helposti pyörtyy ohjaamooon, jos ei huolehdi tankkauksesta.

    • Anonyymi

      No jaa, sotkin eilen cyclolla 174 kilometriä. Lämpötila nousi kolmenkympin tienoille. Vettä kului kuusi litraa, ruokaa kaksi kuivaa leivänpalaa, ja yksi jäätelötöttörö. Aikaa kului viisi tuntia ja kolme varttia, plus muutama lyhyt tankkaushetki kaupan päälle.Heh, kiipesikö hää kaupan päälle?

      • Anonyymi

        No, ajatusvirhe, kilometrejä 147


    • Anonyymi

      Joo, tuo suolavesi on muuten hyvä keksintö :) Se vielä paranee kun laittaa siihen lorauksen mehua, elikkäs sokeria, niin vesi nesteyttää vieläkin paremmin.

      Toimii tälleen helteellä muutenkin tosi hyvin :)

      • Anonyymi

        Tämä on ikivanha, mutta hyvä keino. Suolaa eikä mehua tarvitse olla paljon, imeytyy paremmin.


    • Anonyymi

      Taitaa joillekin tulla noita kramppeja myös lenkkareilla pyöräilystä. Pyöräilykengän on oltava jäykkäpohjainen. Muuten on melkoinen tahkoaminen etenkin ylämäissä.

      • Anonyymi

        Totta tämä. Siksi lukkopolkimet hiilikuitupohjaisilla pyöräilykengillä.


    • Anonyymi

      Tähän ketjuun sopinee vanha pyöräilyharrastajien käytännön vinkki: Hautausmailta saa mukavasti täydennystä vesipulloon ;)

      • Anonyymi

        Hei mutta, totta. En ole jostain syystä tullut ajatelleeksikaan. Nyt tuli hyvä käytännön vinkki polkupyöräretkille.


    • Anonyymi

      Kuivalihaa on mukava jäystää polkiessa hyvän makuista ja suolaa on. Sitten on mukana muutama pulla hiilareihin ja juomapulloissa vettä.

    • Anonyymi

      Minä käyn lähes jokainen päivä jollain lenkiillä, kaupungin kivisten talojen keskellä vasta kuumaa onkin, varustaudun yleensä syömällä riittävän määrän proteiinia aluksi, koska hiilihydraatit eivät tuntikausia elimistössä pysy.

      Ja tankkaan vettä pikkuhiljaa elimistöön noin tunnin ajan ennen lähtöä jotta jano ei yllätä heti.

    • Anonyymi

      Tietysti tuollainen helpottaa, jos ei ole 50kg kuormaa mukana mitä pitää kantaa koko pyöräreissun ajan :D

    • Anonyymi

      Tänään oli vähän viileämpi keli kuin eilen, ei paahtanut aurinko koko aikaa täysillä.

    • Anonyymi

      Eilen 85 km kahdella juomapullolla. Toisessa urheilujuomaa ja toisessa pelkkää vettä. Vettä ei tarvinnut, urheilujuoma riitti.

      Kuljetan mukana lompakkoa, jossa mukana käteistä taksia varten , jos kumi puhkeaa. Tarvittaessa voi käydä kaupassa, jos nälkä iskee.

      Edellisen kerran ajoin lenkin keväällä hybridillä ja silloin oli syötävää mukana ja pidin pari pitempää taukoa. Kilpapyörällä vauhti on vain vähän kovempaa, mutta pääsee paljon helpommalla.

      • Anonyymi

        "Kuljetan mukana lompakkoa, jossa mukana käteistä taksia varten , jos kumi puhkeaa. Tarvittaessa voi käydä kaupassa, jos nälkä iskee."

        Tulee mieleen Irwinin laulu "Raha ratkaisee".


    • Anonyymi

      Mulla vähän erilaista se on kaupunkipyöräilyä, pysähdys-stoppi, liikennevalot, kummallinen risteys, kauppa, lastaus, stoppi, ja jälleen kiihdytys, mutta kuluu aikaa ja on kuumaa kaupungin kivitalojen keskellä.

      Jos ajaa pelkästään jollain hiilikuituisella Orbealla tai Bianchilla maanteitä, erilaista ja matka taittuu nopeastikin :)

      Pyöräilen kyllä ympäri vuoden aina.

    • Anonyymi

      Helteellä on tärkeää muistaa ylipäätään juoda tarpeeksi kokoajan. Kerran kaksi kusella päivässä kertoo liian vähästä juomisesta varsinkin jos väri on tummahkoa. Jos lähtee reilulla nestevajauksella liikkeelle voi tulla vaikeuksia. Jälitankkaus on myös tärkeää. Kuumalla ei välttämättä tunne nälkää mutta syödä pitää. Muutamana yönä olen saanut helteellä lenkin jälkeen pahoja jalkakramppeja. Yhdistävänä tekijänä on ollut vähäinen syöminen ja juominen lenkin jälkeen.

      • Anonyymi

        Itse saan pitkän suksimisen jälkeen pohkeeseen kramppeja.

        Näitä kramppeja estän etukäteen merisuola vesitankkauksella. Toimii ihan joka kerta eikä muuta tarvita :)

        Elikkäs joko suolanpuute tai nestehukka aiheuttaa kramppia.


    • Anonyymi

      Tänään oli valtavaa polkupyöräillä ja vauhdikkaasti. Ehkäpä kesän kuumin päivä. Ennen kahdeksankymmenenkilometrin lenkkiä ryyppäsin vettä ja asetin hyppysellisen ruokasuolaa kielen päälle ja ryyppäsin taas vettä. Niinpä suolatasapaino oli saavutettu kertaheitolla. Lenkillä sitten kului pari litraa vettä. Vesi on parhautta. Kaikki sekoitukset ja mikserit aivan turhuutta. Kun on saapunut kotiin voi niitäkin sitten ryypätä jos siltä tuntuu. Paha vaan että uhkaavat parhaimpien helteiden olevan tältä erää kohta vallan ohi.

    • Anonyymi

      Suunnilleen sama lenkki ilman mitään krääsää ja taukoja. Ennen lähtöä se puoli litraa vettä mahaan ja menoksi. Pyöränä aika läskit maastorenkaat, vaihteet ja rattaat melkein paskana, ei öljyä oikein missään. Vähän päälle kaksi tuntia kesti eikä juurikaan hikoillut. Pyöräilen satunnaisesti.

    • Anonyymi

      Helteestä en nyt tiedä, mutta edellisaamuna puoli kuuden maissa ajattelin tehdä pienen lenkin, ehkä parikymmentä leppoisaa kilsaa. Mitään en lyhyelle matkalle ottanut mukaan.

      Mutta kun kivasti meni, mittariin kertyi 65km. Keskinopeus ei päätä huimannut, joku 19km/h, mutta mitään kramppi, jano yms. ongelmia ei ilmennyt.

      Hyvä on tietysti tankata nestettä tasaisesti, mutta ei se kaikissa tapauksissa ihan pakollista ole. Juo sitten kun tulee kotiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1488
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      761
    4. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      35
      755
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      690
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      36
      664
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe