Terve tiede pyrkii määrittelemään totuudet mahdollisimman tarkkaan ilman ennakkoasenteita. Sitä se ilmastotiedekkin paraikaa yrittää tehdä. Terve tiede on myös itsekriittinen, ja ottaa vastaan asiallista kritiikkiä ja eriäviä näkemyksiä.
Missä sitten on se sairas käsitys tieteestä. Se on toimittajilla, poliitikoilla. luonnonsuojelijoilla ja monilla sellaisilla tahoilla, joiden taloudellista tai jotakin muuta etua palvelee sairaan käsityksen ylläpitäminen.
Yleensäottaen se sairas käsitys, että kyllä tiede tietää kaikesta kaiken, on tiedettä ihannoivilla maallikoilla, jotka kuvittelee olevansa suuria tieteen tuntijoita ja tukijoita, mutta todellisuudessa eivät ymmärrä tieteestä yhtään mitään.
Tuolle porukalle kelpaa aivan kaikki uutiset ja väitteet, joita väitetään tieteellisiksi totuuksiksi. Kyky erottaa jyvät akanoista puuttuu aivan täysin. Sensijaa niillä, jotka on työskennelleet tieteen parissa, se kyky on olemassa.
Oli sitten työskennellyt millä tasolla tahansa tieteen parissa, siellä on oppinut erään erittäin tärkeän asian. Siellä on oppinut sen, että joskus tiede voi olla väärässäkin, vaikka useimmiten se on oikeassa.
Tieteen parissa työskentelevätkin on nimittäin vain ihmisiä. Tasoeroja löytyy aina. Asiantuntemattomat alarmistit kuvittelee, että vahva konsensus muka on todiste tieteellisestä totuudesta.
Lääketieteessä oli vielä noin 30 vuotta sitten ehdoton totuus. että poikki menneitä hermoja ei kannata ommella yhteen, koska ei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. 1990 luvulla kuitenkin huomattiin, että hermot kasvaa 1 mm vuodessa yhteen.
Siinä se vanha konsensus murtui, mutta edelleen voi olla lääkäreitä, jotka ei sitä tiedä. Viimeisen 30 vuoden aikana on murtunut aika paljon niitä konsensuksia lääketieteestä.
Mm. käsitys ihmisen aivotoiminnasta on mennyt tai menossa aikalailla uusiksi. Niitä asioita on kuitenkin aivan turha käsitellä täällä. Eihän inttäjät siitä kuitenkaan mitään ymmärtäisi. Terve tiede sensijaan oppii uutta ja hylkää vanhaa.
Missä sitten on se sairas käsitys tieteestä. Se on toimittajilla, poliitikoilla. luonnonsuojelijoilla ja monilla sellaisilla tahoilla, joiden taloudellista tai jotakin muuta etua palvelee sairaan käsityksen ylläpitäminen.
Yleensäottaen se sairas käsitys, että kyllä tiede tietää kaikesta kaiken, on tiedettä ihannoivilla maallikoilla, jotka kuvittelee olevansa suuria tieteen tuntijoita ja tukijoita, mutta todellisuudessa eivät ymmärrä tieteestä yhtään mitään.
Tuolle porukalle kelpaa aivan kaikki uutiset ja väitteet, joita väitetään tieteellisiksi totuuksiksi. Kyky erottaa jyvät akanoista puuttuu aivan täysin. Sensijaa niillä, jotka on työskennelleet tieteen parissa, se kyky on olemassa.
Oli sitten työskennellyt millä tasolla tahansa tieteen parissa, siellä on oppinut erään erittäin tärkeän asian. Siellä on oppinut sen, että joskus tiede voi olla väärässäkin, vaikka useimmiten se on oikeassa.
Tieteen parissa työskentelevätkin on nimittäin vain ihmisiä. Tasoeroja löytyy aina. Asiantuntemattomat alarmistit kuvittelee, että vahva konsensus muka on todiste tieteellisestä totuudesta.
Lääketieteessä oli vielä noin 30 vuotta sitten ehdoton totuus. että poikki menneitä hermoja ei kannata ommella yhteen, koska ei siitä kuitenkaan olisi mitään hyötyä. 1990 luvulla kuitenkin huomattiin, että hermot kasvaa 1 mm vuodessa yhteen.
Siinä se vanha konsensus murtui, mutta edelleen voi olla lääkäreitä, jotka ei sitä tiedä. Viimeisen 30 vuoden aikana on murtunut aika paljon niitä konsensuksia lääketieteestä.
Mm. käsitys ihmisen aivotoiminnasta on mennyt tai menossa aikalailla uusiksi. Niitä asioita on kuitenkin aivan turha käsitellä täällä. Eihän inttäjät siitä kuitenkaan mitään ymmärtäisi. Terve tiede sensijaan oppii uutta ja hylkää vanhaa.
Vastaukset 123
Vanhimmat
Oho ilmapuntari laski pakkaselle.
Edellisessä keskustelussa tuli ties monennenko kerran niin pahasti näköön, että on aloitettava uusi, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Otsikko vaihtui, viesti täynnä samaa sontaa kuin jo kolme vuotta. Mitä vaikutusta ja mihin luulet tällä liturgiallasi olevan? En ymmärrä.
Oletko sinä kakara vai ämmä, kun ajattelet asian noin päin. Tuo on sellaista naisen logiikkaa muuten, mutta minä todellakin aloitan uuden, niikuin ei mitään olisi tapahtunut. Eihän minulle ole tapahtunut yhtään mitään. Mitä minulle voisi tapahtua, kun jotkut pöljätkin täällä kirjoittelee.
Katsoin eilen filmin, jossa monellekkin kävi huonosti. Yksi tapaus siinä oli sellainen, että 5 kg painava hanhi tuli lentokoneen tuulikasin läpi, ja iski lentäjää päähän. Lentäjä sai aivotärähdyksen ja melkein meni taju.
Se sai kumminkin pidettyä itsensä senverran tolkuissaan. että pystyi turvallisesti laskeutumaa. Jälkeenpäin se sitten kertoi, että hän oli niinkuin viilipytty koko ajan elikkä täysin rauhallinen ja luottavainen.
Aivan samanlainen olin minä silloin, kun ajamani ambulanssin tuulilasiin tuli hirvi, niin että lasi meni täysin läpinäkymättömäsksi. Minä vaan rauhallisesti keskityin siihen, että sain pidettyä auton tiellä.
Sitten, kun sain auton pysäytettyä, soitin vain kaikessa rauhassa tukikohtaan, ja kerroin miten oli käynyt, ja pyysin uutta autoa, jotta päästäisiin jatkamaan matkaa.
Kun sain puhelun lopetettua, sieltä hoitaja kaikessa rauhassa tuumasi takaa, että tulisitko sinä nostamaan tämän potilaan minun sylistäni pois. Hoitajallakin siis piti hermo. Potilas paareilta oli lentänyt hoitajan syliin, ja hoitaja oli törmännyt väliseinään.
Sitten kun tunnin päästä tuli uusi auto, jatkettiin matkaa niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Koko rytäkässä ainoastaan hoitajalle tuli mustelmat polviin. Minulle ja potilaalle ei tullut yhtään mitään. Minä pidin aina turvavöitä ajaessani. Takana sitä ei voinut aina pitää.
Ne minuun suunnatut järkyttämisyritykset on olleet todella lapsellista puuhastelua. On ihmnetyttänyt, että mitä surkeita luusereita täällä melskaa. Sellaiset jotka on olleet pelastustehtävissä on aivan oma lukunsa. Sitä ei näytä luuserit ikinä oppivan.
Eihän täällä inttäviin alarmistiluusereihin ole millään "liturgialla" mitään vaikutusta, mutta aina on niitäkin, jotka seuraa, mutta ei kommentoi. Ne kantaa ottamattomat seuraajat tuntuu olevan alarmisteille sellainen kauhukuva, ettei uskalleta edes tunnustaa niiden olemassaoloa.
Alarmisti kun odottaa koko ajan, että kaikki häntä kumartaisvat ja hokisivat kyllä. kyllä, kyllä, kyllä sinä olet oikeassa. Alarmisti kun ei voi sietää sellaista vastausta, että hän onkin täysin väärässä. Sinne päähän kun ei mahdu muuta kuin se ilmastonmuutoskauhukuvan kehäpäätelmä.
Olipa taas kiinnostavaa ilmastonmuutosasiaa.
"Ne kantaa ottamattomat seuraajat tuntuu olevan alarmisteille sellainen kauhukuva, "
Näytät olettavan, että he ovat samaa mieltä kanssasi :D
"Alarmisti kun ei voi sietää sellaista vastausta, että hän onkin täysin väärässä."
Entä sinä?
Tuo seksistinen heitto kruunaa koko postauksen.
Sinulla on siis niin sairas maailmankuva, että kuvittelet tuossa olevan jotakin seksististä. Minun oli 3.5 vuotta sitten erittäin helppo tunnustaa, että olin ollut ilmastoasiassa väärässä niinkuin muutkin. Sinähän et pysty sitä tunnustamaan koskaan.,
Minulla meni sen väärässä olemisen tunnustamiseen pari sekuntia. Sen jälkeen ei ole ollut mitään syytä kääntyä takaisin. Sinun pyperän lainailijan on ilmeisesti mahdotonta ymmärtää, että joskus se takinkääntö onkin hyödyllinen.
Toisaalta vielä hyödyllisempää on se, jos on jo alunperinkin ollut oikeassa. Siitä takinkäännöstä oli se hyöty, ettei tarvitse pelätä sitä, mitä sinä haluat ehdottomasti pelätä elikkä ilmastonmuutosta.
Minä olen täysin vapaa seurailemaan, miten jotkut muut sekoaa ilmastonmuutoskauhusta. Jos se ei tuottaisi maan taloudelle niin paljon vahinkoa, sille voisi nauraa. Koko juttuhan on niin täysin naurettava.
Muistuttaa vaan kammottavallan tavalla kiihkouskonnollista käännytystä. Sen takia se ei naurata. On karmean paljon kokemusta siitä, miltä tuntuu olla sellaisen käännytyksen kohteena.
Ne käännytyskohtaukset on todella rajuja. Ei todellakaan ole mukava olla sellaisen kohteena. Sieltä tulee solkenaan tolkuttomia valheita. Sitä samaa on teidän lainalijoiden touhu ollut täällä. Minä olen sitä vastaan saanut melkoisen vahvan rokotuksen.
Se on varmaan totta, että tieteen tekijät ymmärtävät (ainakin teoriassa) mistä tieteen tekemisessä on pohjimmiltaan kysymys: totuuden löytäminen.
Tieteen tekeminen on kuitenkin inhimillistä toimintaa ja siihen vaikuttavat ne samat ulkoiset vaikuttimet, kuten mihin hyvänsä toimintaan. Tiedettä saattaa ohjata mm. raha, valta, politiikka, ideologia, pelko, ahneus, oman edun tavoittelu jne.
Pitää ymmärtää, miten tiede toimii.
Tutkijat julkaisevat tutkimustuloksiaan ja niiden perusteella muodostuu tieteellinen käsitys avoimen tiedemiesten käymän keskustelun perusteella.
Sairasta tiedettä on vain maksua vastaan julkaistut tarkoitushakuiset tutkimukset. Maksajina niissä ovat aina öljy- tai tupakkayhtiöt, jotka haluavat vääristää suuren yleisön käsityksiä asioista.
Vielä sairaampia tieteitä ovat teologia ja ilmastonlämpenemistiede, jotka perustuvat hatusta nykäistyyn huuhaa-hörhöilyyn. Noilla halutaan vääristää ihmisten käsitystä luonnontieteistä.
Minä en kylläkään kirjoittanut sairaasta tieteestä. Minä kirjoitin sairaasta tiedekäsityksestä joka on hyvin yleinen nykyään maallikoilla, ja esiintyy sitä jossain määrin tieteenkiin piirissä. On esiintynyt aina.
Ainahan tieteessä on ollut myös oppiriitoja. Niin on nytkin eri tieteenalojen välillä. Kuvitteletko sinä, että tieteellisiä käsityksiä on vain ne käsitykset, jotka on yleisesti hyväksyttyjä, ja jotka on julkaistu. Tieteellinen käsitys voi olla olemassa, vaikka sitä ei olisi ikinä julkaistu missään.
Tieteellistä tutkimusta tehdään todella paljon firmoissa tai firmat yhteistyössä yliopistojen kanssa. Jos saadaan aikaiseksi joku keksintö, jolla voi olla markkinoita, se patentoidaan.
Patenttihakemukseen laitetaan kuitenkin vain sen verran tietoa, kuin tarvitaan patentin saamiseen. Melkoinen määrä sitä tietoa, joka on tarvittu kehitystyössä jää yrityssalaisuudeksi. Sitä sitten yrittää teollisuusvakoilu urkkia.
Patentit on julkista tietoa. Jos kaikki mahdollinen julkaistaan, patenttia voidaan kiertää muuttamalla keksintöä pikkusen. Tuolla idässä on aina oltu siinä varsin taitavia. Sinulla on tuo vahvasti asenteellinen käsitys firmojen kustantamasta tutkimuksesta.
Yksi tuttavani on juuri tehnyt tutkimustyötä firmassa diplomityötä varten, ja kaksi on tehnyt samassa tarkoituksessa aiemmin. Yhteistyö yliopistojen ja firmojen välillä on pääasiassa molempien etu. Sitä tarvitsee opiskelijat.
Ei ole ilmastonlämpenemistiedettä.
On vain fysiikkaa, kvanttimekaniikkaa ja kemiaa.
Kyllä tältä palstalta löytyy ilmastonlämpenemistiedettä ja ilmastoteologiaa ja alarmistihuuhaata jokaisesta ketjusta.
Kuinka kukaan näin sairaita juttuja levittelevä voi olla vapaana?
Ei alarmistien tai APH:n sanallisa sekoiluja eikä aivopieruja ole missään laissa kriminalisoitu.
Ei ole itselleen tai ympäristölleen vaarallinen.
Pelkkä hölmöily ei pakkohoitoon riitä.
Ei tämä APH ole vapaana, jossain laitoksessa se on, ja saa olla koneella vain iltaruokailuun asti.
Viettää aikaansa kirjoittelemalla tyhjänpäiväisiä ylipitkiä tarinoitaan, onnettomalta kun puuttuu myös kyky esittää asiaansa selvästi ja lyhyesti.
Voihan tässä tietenkin olla sekin puoli, että henkilökunta näkee tuon koneella puuhastelun olevan terapeuttista, varsinkin pahasti jälkeenjääneille, kuten kyseinen "huippufyysikko" joka kuvittelee uudisusvansa tiedettä pohjalta, jossa Wikipedia on ainoa tiedonlähde ja tyyppi ei ole ennen palstalle tuloa edes tiennyt sen olemassaoloa, ei osaa linkittää, perustella tai muutakaan, eli täysi tyhjäpää hakkaamassa konetta ajankulukseen.
Onhan se vähän niinkin, että jos ilmastotieteilijä alkaa julkaista valtavirrasta poikkeavia tutkimustuloksia tai vaikkapa vain vaihtoehtoisia mielipiteitä, urakehitys jämähtää siihen.
Jos esittää vaihtoehtoisia teorioita tai mielipiteitä niin niille vaaditaan todisteet vaikka aikaisemmille apostlien arvauksille ei ole koskaan esitetty muuta perustaa kuin itsetehtyjen tohtorien virsilaulu. Semmoista on teologia.
Ei jämähdä, jos pystyy perustelemaan väitteet.
Salaliittoteoriasi on luolleena syntynyt.
Noinhan se on. Ensimmäisenä jonkun teorian keksineen apostolin ei tietenkään tarvitse esittää seurakunnalla mitään perusteluja ja vielä vähemmän todisteita. Kaikki myöhemmät teoriat ovat automaattisesti jumalanpilkkaa ja kerettiläisyyttä.
No esitä nyt ihmeessä mitä virheitä olet tiedemiesten käsityksistä löytänyt?
Esitä edes pieni virhe, niin keskustelemme sitten siitä.
Vaikka tiedän kyllä, ettet pysty mitään esittämään.
Hohhoijaa.
Ehkä tuo salaliittoteoria on sinänsä osuva viittaus, että 2009 vuoden lopulla nettiin siirrettiin englantilaisen ilmastontutkimuslaitoksen CRU:n sisäisiä tiedostoja ja sähköpostien kopioita.
"Tietovuoto avasi näkymän hallitustenvälisen ilmastojärjestön IPCC:n tieteellisen linnakkeen CRU:n ytimeen. Se paljasti ilmastotieteen kulisseista salailua, vihaa, juonitteluja, ja tutkimustulosten vääristelyä."
Näyttää olevan ollut jo silloin kovat piipussa ilmastoskeptikoiden vaijentamiseksi, että ei ihme jos tieteellinen debatti ilmastotieteilijöiden kesken on vaijentunut. Tiedä sitten miten määritellään salaliitto, mutta ei tuossa mielestäni kovin kaukana oltu.
Mutta erityisen mielenkiintoista on se miten kohu saatiin vaijennettua kohtuullisen tehokkaasti ja ns. ilmastotiede, ainakin ilmastonmuutoksen osalta, palasi aika nopeasti kohun jälkeen lähes entisille urille paitsi, että nyt todella saavutettiin ilmastotieteilijöiden täydellinen konsesnsus. Keinoja voi vain arvailla.
Ilmastogate: käsikirjoitus:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2009/12/17/ilmastogate-kasikirjoitus
Kannattaa lukaista.
Tuskinnpa täällä tiedemiesten käsityksistä keskustellaan. Pikemminkin kyseessä ovat alarmistien rukous-, julistus- ja hartaushetket.
Ilmastoapostolien virheellisistä väitteistä, arvauksista ja ennustuksista alarmisti ei tietenkään halua kuulla halaistua sanaa.
Tuo CRU:n tietomurto on denialistien folklorea.
Mitään ei löydetty, mutta denialistien lässytys jatkuu.
Ei niitä vuodettuja maileja yms. ole kyetty kiistämään ja niistä käy hyvin ilmi minkälaista "tiedettä" siellä harjoitettiin. Näitähän sattuu mutta se ihmetyttää, ettei homma juuri muuttunut miksikään. Nyt jos koska tarvittaisiin ihan oikeaa avointa tutkimusta jotta ilmaston lämpenemisen estämiseen löydetään oikeat konstit, jos ihmiskunta ylipäänsä kykenee siihen vaikuttamaan.
No kun perustelut AGW:ta vastaan heiltä puuttuvat, täytyy vääntää väkisin jotain perusteetonta.
Huuhaajuttujen osoittamiseksi huuhaaksi ei kannata uhrata tekstiä kun kyseessä on fakta.
No uhraisit nyt.
Muuten pidämme sinua huuhaa-miehenä, jollainen taidatkin olla.
Jostain syystä ilmastonlämmitystieteilijät ovat ruvenneet hyljeksimään termiä AGW ja ruvenneet markkinoimaan muutosta lämpenemisen sijasta.
Tuohon on aivan selvästi syynä se, että luonnontieteilijät naureskelevat tuollaisille itsesävelletyille mukatieteellisille termeille joilla yritetään todistaa jotain ihan niinkuin tieteellisellä sosialismilla tai skientologien thetanuksilla tai astrologien auroilla.
Kuules, sulle aloittaja, tiedoksi: ensinnäkin, jos et tunnusta, todista Jumalien ja Henkimaailman olemassa oloaa, sitä mitä tiede väittää vain energiaksi Taivaalla, olet pahasti hukassa ns. tietämyksesi kanssa.
Jumalat ja Henkimaailma ovat olemassa, ovat fyysisiä, kuin pilven kaltaisia Olentoja, jotka vaikuttavat tälläkin planeetalla, haitta vaikutuksilla ja joskus hyvällä (varmaan koko Universumissa löytyy kaltaisiaan).
Olisi kiva kuulla, mitä väität tietäväsi ihmisen aivotoiminnasta, ja siitåä, vaikuttaako mikään muka ihmisen ylpäähän. JOs et tiedä, mitkä kaikki Olennot vaikuttavat ihmisen yläpäähän, sen solu-/aineskoostumukseen tai neurologisiin häiriötiloihin, et tiedä mistään mitään.
Koko muu maailma on jo pitkään minun kanssani todistanut, että Junmalat ja Henkimaailma ovat myös ihmisen sisällä (kaikkien ihmisten, sekä eliökunnan) ja vaikuttavat joskus useinkin myös haitallisesti ihmisen aivotroiminaatn sekä solu-/ainestasoon. Satun tietämkään absoluuttisen totuuden tästä asiasta ja vain idiootit väittävät minua ja tätä tosiasiaa vastaan: kaikesta on yllin myllin evidenssiä. Joten olisi kiva kuulla sinun väittämäsi tästäkin ihmisen aivotoiminnasta.
Tuo on sitä syvempää denialismia.
Hohhoijaa.
Eihän tuo mitään denialismia ole jos kerran väittää että jumalat ovat olemassa.
Paljon on noistakin asioista kertynyt kokemusta viimeisen 42 vuoden ajalta. Mutta en ole viitsinyt niistä kirjoittaa tällä palstalla. Sen verran voin sanoa, että en usko yksijumalaiseen oppiin, koska se on raamatunkin vastainen.
Raamatussa puhutaan monista jumalista. ja on mielestäni selvää, että siihen aikaan palvottiin jumalana kaikkia sellaisia olentoja ja henkiä, jotka olivat jollakin tavalla ihmisen yläpuolella. Kyllä meihin ihmisiin vaikuttaa niin paha kuin hyväkin henkimaailma.
Tätä ilmastosekoilua pidän kyllä pahan henkimaailman tuotoksena. Sieltä puolelta se kaikki aiheeton pelottelu ja ahdistaminen tulee. Siitä vaan muotoutuu sitten uskonnonomainen hämäräperäinen liike, joka johtaa ihmisiä harhaan, enkä tarkoita tällä varsinaista ilmastotiedettä. Siellä on jo herätty.
Siihen ihmisen yläpäähän vaikuttaa hirveän monet ulkopuoliset tekijät. Minulle tuli siitä kokemusta jo 1980 luvulla. Asuimme pohjoisessa kaupungissa, ja otimme kissanpennun. Kun se pentu kiipesi meidän vaatteita pitkin, tunne oli niinkuin kauhea peto olisi käynyt kimppuun.
Milläpä tuon voi selittää. Me olimme molemmat perin juurin totuttu kissoihin lapsuudessa. Sitten kävi ilmi, että sellainen hysteerinen kissapelko oli hyvin yleinen siinä kaupungissa. Minä päättelin, että se pakote pelätä tuli ympäristöstä.
Kun muutimme toiselle pienemmälle paillakunnalle, se pelko hävisi automaattisesti, kun eihän me itse pelänneet. Se pelko ei saanut meistä pysyvää otetta. Noin 20 vuotta sitten kerroin kokemuksen yhdelle psykiatrille.
Hän kysyi miten minä sen selitän. Minä sanoin, että taytyy olla olemassa jokin sellainen, jota minä nimitän kollektiiviseksi tajunnaksi. Kun jokin esim. pelko on erittäin yleinen ympäristössä, se vaikuttaa sellaiseenkin, joka ei pelkää.
Ei se psykiatri vastaan väittänyt. Syntyi vaan hetken syvä hiljaisuus. Minä olin siellä vastaanotolla toisen ihmisen tukena. Myöhemmin olen kuullut muutaman asiantuntijan käyttävän telkkarissa termiä kollektiivinen tajunta.
Tällä hetkellä tuo kollektiivinen tajunta jyllää aika pahasti. On vaikea olla pelkäämättä asioita, joilla pelotellaan, vaikka ei itse niihin uskokkaan. Koronaan nyt täällä ihmiset on suhtautuneet hyvin rauhallisesti ja analyyttisesti. Vain yksi ylilyönti tuli 2020 maaliskuussa.
Mitä minä nyt muuta siitä aivotoiminnasta laittaisin. Minulla on paljon kokemuksia, että saan jostakin valmista tietoa. Ne tulee usein väläyksenomaisesti, kun pohdin jotakin ongelmaa. Sitten minun täytyy vaan testata toimiiko ne. Aina ne on toimineet.
Jo 1990 luvulla opittiin jossakin, että aivoja voi muokata kokemuksilla vielä vanhallakin iällä. Toinen mikä opittiin oli, että kun katkennut hermo ommellaan yhteen, se korjaantuu ajan mittaan. Nämä kaksi asiaa mullistivat todella totaalisesti kuntoutuksen.
2000 luvulla sitten on tullut mm, sellainen tutkimustulos. että eri ihmisillä on aivan erilainen muistikuva samoista tapahtumista. Toinen tulos oli, että kun ihminen muistelee jotakin tapahtumaa kerran toisensa jälkeen, muistikuva muuttuun pikkusen joka kerta.
Viimein se muisto onkin täysin valheellinen. Ihmisten ei siis kannata kiistellä muistoista. Tämän takia oikeudessakin silminnäkijät on usein varsin epäluotettavia. Tässä muutamia esimerkkejä.
Minulla on sitä tietoa kertynyt yli 40 vuotta sekä uskonnolliselta kannalta, että lääketieteeliseltä kannalta todella paljon. Mihinkään kirkkokuntaan tai uskonnolliseen ryhmään ei ole sitoutunut. Niissä on kaikissa jotain vialla.
Silloin, kun opettelin joukon uusia ammatteja 1990 kuvulla, kävi aina niin, että kun tuli jotain uutta, oli niinkuin minulle olisi syötetty oppia minun nukkuessa. Illalla oli joku ongelma. Aamulla siihen oli ratkaisu.
Niinpä opin erittän nopeasti ja sain käyttää suurimman osan ajasta omien projektien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Noista henkimaailman asioista en ole keskustellut juuri muuta kuin vaimon kanssa. Niistä tulee helposti riita.
Minä kun tiedän erittäin paljon sellaisista asioista, joista ihmisillä yleensä on pelkkiä ennakkokuuloja. Minulla kun ei ole koskaan ollut niitä ennakkoluuloja niin olen tutustunut hyvin monenlaisiin asioihin.
Jotain siitä jumalasta on meidän kaikkien sisällä, mutta kukoistaako se vai onko se tukahdutettu ja kahlittu. On olemassa myös langennut henkimaailma, joka ajaa vääriä asioita. Ne aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta. Ne on vallanhimoisia. Niillä on nyt hyvin suuri valta.
Onhan se jo 2000 luvulla tullut tiededokumenteissa ilmi, että kaikella elämällä on myös henkinen ulottuvuua ja tietoista toimintaa. Minulle se ei ollut enään uusi asia 2000 luvulla, joten minun oli helppo hyväksyä tiedemiesten tutkimustulokset.
Muutama vuosi sitten tuli Suomen DNRS menetelmän, jolla voi poistaa aivoista haitallisia virhekytkentöjä, jotka aiheuttaa mm. allergioita. Minä perehdyin asiaan jo 1970 kuvulla omakohtaisen kokemuksen kautta, kun minulla hoidettiin allergiaa siedätyshoidolla.
Silloin minulla olli siihen lääkärin kirjoittama resepti. Myöhemmin ne hoidot lopetettiin.
Olet vielä enemmän sekaisin kuin luulin. Jumalaiset ilmestykset liittyvät mielen harhoihin.
Kyllä täällä näitä lähes lukutaidottomia ja siten väärinymmärtäviä ilmeisesti kiihkoateisteja piisaa. Minä en missään vaiheessa kirjoittanut mitään jumalallisista ilmestyksistä. Sitä tietoa vaan on välillä tullut niin kummallisesti, että en voi ottaa siitä kunniaa itselleni.
Koska lähdettä ei pysty varmuudella nimeämään, olen aina ottanut ilselleni vastuun tarkistaa ja tutkia ne tiedot. Joskus minua pyydettiin tekemään laite, joka ratkaisisi yhdessä firmassa olleen ongelman.
Minä menin sinne firmaan, ja siellä johtaja selitti ongelman. Yhtäkkiä minulle välähti. miten ongelma oli ratkaistavissa. Sitten minä piirtelin kuvat siitä laitteesta, ja teetin osia CNC kurssilla. Siitä sai kurssilaiset hyvän harjoitustyö, niistä kun oli pula.
Osan niistä osista tein itse manuaalisorvilla. Sitten minä vaan kasasin ja testasin sen laitteen ja vein tilaajalle. Insinöörit ei olleet pystyneet ratkasemaan sitä ongelmaa. Sitä oli yritetty kahdessakin firmassa.
Olin silloin aivan toisen alan kurssilla, mutta sain opettajalta luvan tehdä se laite. Myöhemmin sitten ratkoin harjoittelupaikoissa se alan ongelmia. Yhteen firmaan suunnittelin ja tein heidän tarvitsemiaan työkaluja. Sain niistä palkkion.
Minä olen hylännyt sekä uskonnot että ateismin. Niitä, jotka on niin tehneet on yhä lisääntyvässä määrin. Sekä uskonnoissa että ateismissa on se vika, että ei pysytä totuudessa.
Voi sitä silti kuitenkin uskoa henkimaailman olemassaoloon. Ei ihminenkään ole ainoastaan fyysinen olento. On punnittu, että kuoleman hetkellä ihminen kevenee noin 30 grammaa. Ihmisestä siis lähtee pois jotakin, joka on jollakin tavalla materiaa mutta näkymätöntä.
On myös ihmisiä, jotka on kertoneet, mitä he on kokeneet silloin, kun he oli kliinisesti kuolleita. Tiedän kaksi tapausta nykyisestä kotikaupungistani.
Toinen oli herännyt uudestaan henkiin, kun hänet oli jo todettu kuolleeksi, ja viety jo vainajille varattuun huoneeseen. Sieltä hän oli kävellyt pari tuntia myöhemmin hoitajien kahvihuoneeseen.
Toisen taas minä elvytin henkiin yhtenä elvytystiimistä. Painantaelvytys kuului minulle. Hän oli sitten kertoillut teholla kokemuksistaan. Oli sikäli vakuuttavaa, että hän oli lääkäri. Hoitajat naureskelivat, että hän oli käynyt Kanarialla.
Kukaan ei varmaan väitä, etteikö ole kuumaa.
Jotain siis tapahtuu, myös ihmisessä. Aktivoitumista. Ihminen on luotu toimimaan. Meidän on pakko tehdä jotain, mennä eteenpäin, koska olemme osa maailmankaikkeutta, joka ei pysähdy.
Oli lämpenemisen syy mikä tahansa, niin ihmisen on aina tehtävä jotain, vaikkei siitä olisi suurta hyötyä. Mitä muuta tekisimme?
Sellaista vaihtoehtoa ei ole, että jäädään junnaamaan entiseen. Seistään tumput suorina helteessä ja katsotaan kun maailma palaa. Se on ihmisluonnon vastaista.
Suomessa on vain lämmintä, ei kuumaa. Eikä kaikkialla ole edes normaalia lämpimämpää, ei edes kaikkialla Euroopassa.
Normaalit ihmiset voivat rauhassa olla tekemättä mitään. Ei tarvitse tehdä mitään muutosta elintavoissaan eikä käyttää euroakaan ylimääräistä. Mitään syytä siihen ei ole.
Aivan oikein. Kyllä muut päättävät puolestasi. Ei sinun sillä tarvitse päätäsi vaivata.
Se, että muut päättävät muiden puolesta on fasistien märkä uni. Jokaisella on oikeus tehdä mitä tahansa lain puitteissa. Eikä mitään tarvitse koskaan selittää ja kaiken saa salata ja valehdella.
Lisäksi, jos teidän teorioidenne mukaan tehokkain keino päästöjen vähentämiseen on talouden täydellinen tuhoaminen ja ihmisten ajaminen köyhyyteen. Uusi tekniikka ei auta mitään, tehokkaampaa on olla ostamatta mitään. Jopa netti kuluttaa todella paljon sähköä, joten jopa netin käyttö pitäisi tehdä vaikeaksi ja kalliiksi.
Esimerkiksi sähköautot ovat pitkälti huijausta, ne ovat erittäin saastuttavia. Jos oltaisiin tosissaan uusia autoja pitäisi ostaa entistä vähemmän, ei enemmän.
Noinhän se meni 1930-luvun alkupuolella Saksassa ja CCCP:ssä. Ja tulee menemään Suomessakin kun punaviherstalinistit ja muut höyrypäät pääsevät mesoamaan.
Perssuomalaiset ovat jo natsien apupuolue. Ottavat selfietä yhdessä ja kaveeraavat kuin vanhat tutut. Olet ihan oikeassa, jos niistä joskus pääministeripuolue tulee. Saadaan joku fasistihallinto tänne.
Punaviherstalinistipersuhallitus on juuri sellainen jota tarvitaan kumoamaan ihmisen aiheuttama ilmastonlämpeneminen nurinpäin.
Punavihernatsit sopisivat kokoelmaan aivan hyvin. Olisihan sitten lippukirjoa melkein niinkuin sateenkaaressa.
Pahin+stalinismin/natsismin+linnake+tuntuu+olevan+nykyään+EU+komissio.+Sieltä+on+taas+tulossa+ilmastotavoitteiden+kiristyksiä.+Ei+mitään+tolkkua+siitä,+mikä+on+mahdollista+ja+mikä+ei+ole+mahdollista.+Olosuhteista+riippumatta+vain+kaikille+samat+säännöt.
Muistuttaa+sitä,+kun+Neuvostoliitossa+aikanaan+Moskovasta+määrättiin,+että+Karjalassa+ei+saa+keväällä+panna+perunaa+maahan.+Ensin+täytyi+kylvää+vilja,+ja+korjata+sitten+se+sato.+Vasta+sitten+sai+laittaa+samoille+pelloille+perunaa+kasvamaan.
No+minä+entisenä+maalaispoikana+tiedän,+miten+siinä+kävi.+Perunasato+tuli+lähes+olematon.+Silloin+vielä+kasvukausikin+oli+monta+viikkoa+lyhyempi+kuin+nykyään.
Suomessa+sitä+stalinismia+on+ollut+maaseudun+viemäriassa.+Yksityisille+ilmisille+koituvista+taloudellisista+katastrofeista+piittaamatta+määrättiin,+että+systeemeihin+täytyy+tehdä+kallis+muutos,+jotta+saataisiin+estettyä+sen+"hyttysenpaskan"+pääsy+itämereen.
Samaan+aikaan+Pietarista+laskettiin+likavedet+surutta+mereen+ja+Brysselistä+meni+ja+menee+yhä+edelleen+75+%+puhdistamattomana+vesistöön.+Luonnonsuojelu+ja+Ilmastosekoilu+on+vienut+Helsikiläisiltä+järjen.+Ei+ole+lainkaan+suhteellisuudestajua.
Nyt+sitten+maaseudulla+on+ainakin+100+000+taloa+laittomassa+tilassa,+kun+niitä+muutoksi+pystytään+tekemään+vain+noin+5000+vuodessa.+Ruljanssi+kestää+vielä+ainakin+20+vuotta.+Nyt+varmaan+houritaan+samaa+pakotusta+öljylämmityksille,
Sitten+kiinalaiset+tuottaa+sen+saman+CO2+määrän,+mitä+suomalaiset+öljylämmittäjät+on+vuodessa+tuottaneet,+muutamassa+tunnissa.+Ei+tässä+Helsingin+ja+Brysselin+touhussa+ole+järjen+hiventäkään.+Hirvittävän+tekopyhää+hurskastelua+koko+ajan.
Millään+ei+mene+tosiasiat+jakeluun,+vaikka+Suomen+ja+EU:n+päästöt+on+aika+tarkkaan+arvioitavissa+Eurooppaparlamentin+tilastoista.+Suomen+on+noin+0,1+%+ja+koko+EU:n+noin+9+%+koko+maailman+päästöistä.
Sopisi+pöljien+ilmastoseonneiden+alarmistienkin+katsoa+niitä+tilastoja.+Niistä+tosin+puuttuu+noin+150+maailman+maata.+mutta+kyllä+niiden+päästöt+keskimäärin+on+vähintään+samaa+luokkaa+kuin+Suomen+päästöt.
Juuri+nämä+faktat+sai+minut+nousemaan+koko+ilmastohourimointia+vastaan.+Ei+ole+loppujen+lopuksi+mitään+merkitystä+sillä+voittaako+alarmistit+vai+"denialistit".+Paskat+on+jokatapauksessa+housuissa,+ja+turha+itkeä+maahankaatunutta+maitoa.
Ihminen+joka,+kuvittelee,+että+jotakin+on+tehtävissä,+on+tyhmä+tietämätön+ja+epärehellinen.+Toinen+mahdollisuus+on,+että+fobiat+tai+jopa+psykoosi+on+ottanut+vallan.+
Todellisuudentaju+ja+suhteellisuudentaju+on+kadonnut+tietyistä+piireistä+niin+täysin.+että+ollen+epäillyt+jopa+massapsykoosia.+Ei+enään+uskalleta+uskoa+hyvään+tulevaisuuteen,+ilman+että+pystytään+torjumaan+ilmastonmuutos.+Pelkurit+on+kaapanneet+vallan.
"No minä entisenä maalaispoikana tiedän, miten siinä kävi. Perunasato tuli lähes olematon. Silloin vielä kasvukausikin oli monta viikkoa lyhyempi kuin nykyään."
No mikä sitä kasvukautta on monella viikolla lisännyt? Ettei vaan ilmaston lämpeneminen.
Ps. Pariisin sopimuken on allekirjoittanut yli 190 maata, eli käytännössä jokainen maailman maa.
"on tiedettä ihannoivilla maallikoilla, jotka kuvittelee olevansa suuria tieteen tuntijoita ja tukijoita, mutta todellisuudessa eivät ymmärrä tieteestä yhtään mitään."
Kuten hitsarit tai sorvarit, jotka uskovat kykenevänsä kaatamaan tieteellisiä teorioita omien havaintojensa perusteella. Kun on oikein tietämätön ei ymmärrä edes tietämättömyyttään.
Täällä taas poljät lainailijat kuvittelee tyhmänylpeysessään metallimiehistä aivan mitä sattuu. Kun on oikein tietämätön 1800 luvulle hautautunut, lainailija ei edes ymmärrä tietämättömyyttään.
Saman veroinen on kuin ne 1800 luvun tiedemiehet, jotka myös oli niin tietämättömiä, etteivät edes ymmärtäneet tietämättömyyttään. Nykyään kuitenkin rehellinen tiedemies sanoo, että on vielä paljon sellaista, mitä me emme tiedä. Emme edes tiedä, mitä emme tiedä.
Täällä sitten melskaa muutama maallikkolainailija julistamassa olematonta tietämystään, joka on kaikessa sillä 1800 luvun tiedemiesten tasolla, eivätkä edes ymmärrä tietämättömyyttään.
Ne hitsarit ja sorvarit elää nykyajassa eikä 1800 lukua. Jonkinlaisia alkeellisia sorveja oli kyllä jo 1800 luvulla, mutta numeerinen ohjaus tuli vasta 1960 luvulla. Minä olin sen alan ekspertti. Ettehän te siitä todella vaativasta alasta tiedä yhtään mitään.
Hitsausmenetelmät taas on kaikki keksitty vasta 1900 luvulla. Titanik vielä koottiin niittaamalla. Nykyään kaikki laivat hitsataan kasaan. Ala on täysin mullistunut 1900 luvulla. Koko asiasta ei 1800 luvun tiedemiehet tienneet yhtään mitään.
Samalla tasolla olette te lainailijat. Todella pohjatasolla on sellaiset, jotka räävii ja kyseenalaistaa aloja, joista ei todellisuudessa tiedä yhtään mitään. Minä en tee niin, mutta niinhän tämä näyttää nykyään menevän, että sitä pahaa saa osakseen, mitä itse ei tee.
Ne jotka värkkäsi kaauteorioita 1700 ja 1800 luvuilla ei todellisuudessa tienneet kaasuista yhtään mitään. Kaikki ne teoriat on pelkkää arvailua siitä huolimatta, vaikka niitä kouluissa opetetaan. Ei kaikki ole niistä arvailuista piitanneet ennenkään.
Jos olisi niihin oppeihin kaikki itsensä "hirttäneet", meillä ei olisi olemassa nykyaikaista kaasuteollisuutta, metalliteollisuutta ja lääketieteellistä hoitoa. Niissähän on hyvin oleellisia kaasut.
Nyt Korona-aikana on useista maista loppunut nestemäinen happi, joka on välttämätön koronan hoidossa. Välttämätön on myös dityppioksiduuli. Kumpaakaan noista ei olisi käytettävissä, jos kaikki rypisivät pakkomielteenomaisesti vanhoissa teorioissa.
Sinä jätät tyhmänylpeydessäsi koko ajan huomiotta sen, että minä olen työsennellyt myös hoitoalalla. Siellä minä ensimmäiseksi sain oppia ja käytännön kokemusta kaasuista. Se oppi tuli jo 1976 vuonna. Metallipuolen pikkusen laajempi oppi tuli 1990 luvulla.
Olen useaankin kertaan sanonut. että niitä sinun tieteellisiksi nimittämiä teorioita on kaataneet jotkut muut kuin minä jo kauan sitten. Minä olen vaan poiminut marjat mättähältä. Helppoa kuin heinänteko.
Mikä on tuo hirveä typeryys, kun millään ei mene jakeluun, että monet muut ehti ensin. Hyvä että ehti ensin. Minä sain sitten "istua valmiiseen pöytään". On paljon helpompi ottaa vastaan valmiiksi tutkittua luotettavaa tietoa luotettavalta alalta, ja soveltaa sitä.
Minulla kun ei ole olleet vanhat houruopit esteenä. minä olen omaksunut kaiken uuden tiedon kertakuulemalla. Sairaankuljetuksessa sain hyvän opettavaisen kokemuksen nestehapesta. kun täytin pieniä happipulloja isosta happipullosta.
Sekä hoitoalalla että metallipuolella tuli paljon opettavaisia kokemuksia kaasuista ja painelimasta. Molemmilla aloilla, kun niitä käytetään jatkuvasti. Kun joku pitää tuota kokemusta arvottomana, sellainen kuuluisi pakkohoitoon psykiatriselle.
Monta kertaa on tehnyt mieli kysyä alarmisteilta. että saako sinne suljetulle nykyään ottaa läppärin mukaan. Tuntuu oikeasti siltä, kuin osa kommenteista tulisi sieltä. Sinne suljetulle tai vähintäänkin pitkälle saikulle se AGW houreisiin uskominen tulee viemään. On vienyt jo monia monia tuhansia ihmisiä.
Tuolle ensimmäiselle. Tottakait ilmaston lämpeneminen on pidentänyt satokautta. Minullahan on omakohtainen kokemus, kun olen syntynyt 1950 luvulla. Miksi sitä jatkuvasti houritaan, että minä muka kiellän ilmaston lämpenemisen.
Minä seuraan jatkuvasti keskilämpötilakäyrää, joka alkaa vuodesta 1979. Kesäkuussa keskilämpötila oli samalla tasolla kuin oli 1980 vuoden huippu. Tässä oli välillä vaan pari ronskimpaa nousupiikkiä.
Nuo sopimukset taas on tuskin vessapaperin arvoisia. Sopiminen ja sopimuksen täyttäminen on toisistaan vähintään niin kaukana kuin aurinko on maasta. On pöljää elää niissä ruusunpunaisissa unelmissa.
Todellisuudessa käytännön realiteetit määrää sen, mitä todellisuudessa tulee tapahtumaan. Kiinalaiset oli fiksuja, kun ne pani takarajaksi 2060. Eiköhän se pahin alarmistikuohunta vaimene siihen mennessä.
Olisi mielenkiintoista olla näkemässä, millä nimellä tulevat sukupolvet nimittää tätä pähkähullua aikaa, kun maailma ja ennenkaikkea EU meni ilmastopelosta sekaisin. Minun ennusteeni on se, että ilmastohoureet hajoittaa vielä koko EU:n.
"Kuten hitsarit tai sorvarit, jotka uskovat kykenevänsä kaatamaan tieteellisiä teorioita omien havaintojensa perusteella."
Ihmisen aiheuttaman ilmastonlämmityshuuhaan pystyy kuka tahansa täysijjärkinen toteamaan huuhaaksi oli sitten hitsari tai sorvari.
Jokainen 1800 luvun fyysikko tiesi kaasuista ja fysiikasta yleensäkin enemmän kuin sinä. Se tosin ei suuria vaadi.
Nykyaikainen kaasuteollisuus laskee juuri niillä kaavoilla, jotka kehiteltiin 1700 ja 1800 luvulla. Kaikki ylemmän asteen tekniset oppilaitokset opettavat kyseisiä kaavoja.
Ja kun se kaasuteollisuuskin kertoo, että CO2 on kasvihuonekaasu, joka lämmittää ilmastoa.
Ainuttakaan tiedeyhteisön yleisesti hyväksymää "vanhaa teoriaa" ei fysiikan osalta ole kaadettu yli sataan vuoteen. Täydennetty kyllä. Jankutat samaa jargonia kuin rikkinäinen äänilevy kykenemättä osoittamaan ainuttakaan kumoutunutta fysiikan teoriaa 1800 luvun jälkeen.
Niinpä. Juuri hitsarit ja sorvarit sen pystyy toteamaan huuhaaksi. Ei minun työpaikalla siihen kukaan ammattilainen uskonut. Kyllä minä niiltä sen verran kyselin, vaikka aihe ei vielä silloin ollutkaan kuuma. Minähän jäin eläkkeelle jo 6 vuotta sitten.
Sen jälkeen olen perehtynyt asiaan paljon laajemmin ja monipuolisemmin, kuin oli koskaan tarpeen töissä. Töissä tarvitsi tietää kaasuista vain perusasiat. Ne antoivat kuitenkin hyvän pohjan selvittää asiaa eteenpäin. Tiesin, mistä oli saatavissa varmasti luotettavaa tietoa.
Ei tarvitse kuin verrata tietoa kasvihuonekaasuista kaasutietoon, joka on kaasuteollisuudessa, sairaaloissa ja metalliteollisuudessa. Ristiriita on niin ilmeinen, että on helppo päättää, kumpi on oikein ja kumpi on väärin.
Se teollisuudessa oleva tieto nimittäin tulee taatusti säilymään. Se on monilla aloilla niin ratkaisevan tärkeä. Aivan turha sitä vastaan on alarmistien riehua ja opettajien opettaa valheita lapsille. Se totuus tulee joka tapauksessa voittamaan.
Nestemäisiä kaasuja tullaan aina käyttämään, höpsi maailman ilmastotiede kaasuista mitä tahansa. Kaasujen nesteyttämisprosessi on vastoin kasvihuoneteoriaa, mutta siitä on mahdotonta luopua. Sitä tarvitsee ehdottomasti sekä lääketiede että teollisuus.
Niillä jotka uskoo niihin ilmastohoureisiin, on pelkkää hajatietoa ja omat pelkonsa. Ei pelkurit pysty koskaan ymmärtämään sitä kokonaisuutta, miten maapallon ilmasto todellisuudessa toimii. Se on niin monimutkainen prosessi.
Sitä ei pysty lainkaan selittämään oikein ne vanhat teoriat, jotka on peräisin 1700 ja 1800 luvulta ja 1900 luvun alkuvuosilta. Sen selittämiseen tarvitaan täysin uudenlaista ajattelua. Siihen ei vanhaan uskovat tule koskaan pystymään.
Sinulla on sairas uskomus omiin kykyihin.
Niinhän sinä luvittelet, kun itse olet noin täysin kyvytön. Kyvyttömyydestähän nuo kuusi sanaa kertoo. Ei kannattaisi kerskua noin suurella kyvyttömyydellä varsinkaan monipuolisesti kyvykkäälle.
Sinulla se on sairas uskomus omiin kykyihin, jotka todellisuudessa näköjään puuttuu aivan täydellisesti. Hoitoalalle et kelpaisi ollenkaan, ja jos nyt metallipuolelle päätyisit sinun kyvyttömyydellä tuskin selviäisit edes koeajasta.
Minä en ainakaan väitä tajuavani toisten erikoisosaamista ilman mitään kokemusta, koulutusta tai muuta pätevyyttä. Te olette henkisesti sairas.
Osaatko englantia?
Myynnissä on useita erilaisia T-paitoja tekstillä: ": Science doesn't care what you believe"
Tieteelle on aivan yks` hailee, mitä hitsarit tai sorvarit uskovat. Heillä ei ole mitään annettavaa tieteelle.
"Ei tarvitse kuin verrata tietoa kasvihuonekaasuista kaasutietoon, joka on kaasuteollisuudessa, sairaaloissa ja metalliteollisuudessa."
Kuten AGA:
"Normaaleissa olosuhteissa hengityksen ja palamisen kautta vapautuva hiilidioksidi ja fotosynteesin sitoma hiilidioksidi ovat kutakuinkin tasapainossa. Kun poltamme fossiilisia polttoaineita, tämä tasapaino järkkyy ja muodostuu kasvihuonekaasuja. Ne aiheuttavat ilmaston lämpenemistä ja sekoittavat maapallon ekosysteemiä."
Joko sinun väitteesi on väärä, tai AGA ei edusta kaasuteollisuutta. Ja kuten tiedät, myös Duodecim pitää CO2:ta ilmastoa lämmittävänä kasvihuonekaasuna, kuten myös metalliteollisuus.
Jokainen ala, josta olet hehkuttanut on asiasta eri mieltä kuin sinä.
"Kaasujen nesteyttämisprosessi on vastoin kasvihuoneteoriaa, mutta siitä on mahdotonta luopua."
Se on vastoin kasvihuoneteoriaa vain sinun sekavissa houreissasi.
"Sitä ei pysty lainkaan selittämään oikein ne vanhat teoriat, jotka on peräisin 1700 ja 1800 luvulta ja 1900 luvun alkuvuosilta."
Osoitat vain syvää tietämättömyyttäsi ja uskomustesi harhaisuutta.
Wiki:
"Van der Waalsin yhtälö on kineettisen molekyyliteorian mukainen reaalikaasujen tilanyhtälö. Sen kehitti Johannes van der Waals vuonna 1873...
James Clerk Maxwell esitti jo vuonna 1875, että käyrää on tässä kohdassa oikaistava. Käyrän nouseva osa ja sitä lähellä olevat laskevat osat korvataan vaakasuoralla osuudella siten, että molemmat alueet, jotka jäävät käyrän ja tämän suoran väliin, ovat pinta-alaltaan yhtä suuret.
Tässä korjatussa muodossaan käyrä osoittaa, että kun paine kasvaessaan saavuttaa tietyn arvon, kaasun tilavuus pienenee varsin huomattavasti, ennen kuin paine jälleen kasvaa. Tällöin sen tiheys voi kasvaa jopa moninkertaiseksi, mikä merkitsee, että kaasu tiivistyy nesteeksi."
Eli jo Maxwellin korjaama Wan der Waals yhtälö selitti kaasun nesteytymisen ja selvästi 1800 luvun puolella.
1700 ja 1800 luvun tutkijat tiesivät kaasujen käyttäytymisestä paljon enemmän kuin sinä kykenisit edes ymmärtämään.
Akateemiset tiedemiehet ei tiedä kaikkea, koska eivät ole kysyneet sorvarilta miten asiat oikeasti menee.
Olisit nyt pikkusen miettinyt, mitä se akateemisuus todellisuudessa tarkoittaa. Yleensä se tarkoittaa hyvin kapea-alaista yhden alan tietämystä. Suurin osa maailman tiedosta jää akateemiseltakin saamatta.
Lähinnä vain konetekniikkaa ylioppistossa opikelevat oppii samoja asioita, joita sorvari tai hitsari tietää. Todellisuudessa niistäkin asioista tietää enemmän ne, jotka käytännössä sitä työtä tekee. Et ne dippainssit tulleet neuvoja tyrkyttämään.
Kaikki luonnontieteilijät ovat lukeneet fysiikan perusteet ja ymmärtävät ne paljon sinua paremmin. Monilla akateemikoilla on erittäin laaja yleisivistys, vaikka he olisivatkin spesialisteja vain kapealla alueella.
Kyllä minä uskon, että rengasasenteja osaa vaihtaa renkaat ilman, että minun pitää neuvoa, miten päin mutteri aukeaa. Mekanisen teknologian teorian tiedot saattavat hänellä kuitenkin olla aivan nollilla... Kuten ovat sinun tietosi fysiikasta.
Pahoittelen. Olisi pitänyt ymmärtää, että vaikkapa kirurgin täytyy opetella syvänmerenkalastusta ennen kuin pystyy leikkaamaan polvia tai olkapäitä. Lisäksi neulomisen harjoittelu ja jonglööraaminen on pakollista.
Sinulla on harhainen käsitys akateemisuudesta. Olen lukenut useiden akateemikkojen kirjoituksia ja yhteistä heille on valtava yleistietämys oman spesiaalialansa ohella.
Sinulla APH on vain kuvitelmia.
Kyllä kirurgin täytyy olla tietoinen ilmastonlämmitystietäjien liturgiasta ja tiedostaa ja sisäistää ja mieluiten vielä julistaa leikkausta tehdessään niin että mistään mitään ymmärtämätön henkilökunta tulee tietoiseksi AGW:stä ja sen vaikutuksesta.
Ainakin on selvää, että tuon kirjoittanut ei ole kirurgi tai tee työkseen mitään ovistopparia kummempaa.
Palstan pohjasakkaa ja se on tälä palstalla jo melkoinen saavutus. Negatiivinen tosin.
Alarmistihihhulia taas harmittaa.
Taitaa harmitus olla enempi siellä päässä, kun joutuu almuja anelemaan Kelalta ja koirat kuseksii jaloille kun kävelee kadulla.
Se,+mistä+täällä+on+harhainen+käsitys+mm.+sinulla,+on+minun+kommentit.+Et+edes+tuota+lyhyttä++kommenttia+pystynyt+ymmärtämään+oikein,+kun+se+olisi+pitänyt+ymmärtää+kokonaisuutena.+Miten+sinä+siis+mukamas+pystyisit+luokittelemaan+akateemisten+yleistietämystä.
Olet+selvästi+lukenut+vain+ensimmäisen+kappaleen+ja+siitäkin+on+jäänyt+ymmärtämättä+mitä+tarkoittaa+kin+pääte.+Toisessa+kappaleessahan+puhutaan+myös+akateemisista,+joille+on+opetettu+samoja+asioita+kuin+hitsareille+ja+sorvareille.
He+kuitenkin+on+niin+fiksuja,+että+tunnustaa+vajavaisuutensa+sen+käytännön+työn+suhteen.+Vain+täydellinen+idiootti+käyttään+tuota+APH+nimitystä.+Vaikka+minä+olen+kertonut,+että+olen+ollut+myös+hoitoalalla+14+vuotta,+niin+aina+vaan+idiootti+käyttä+tuota+APH+nimittelyä.
Kun+on+tässä+viime+vuosina+seurannut+tuota+uutistarjontaa,+niin+aika+monella+akateemisellakin+on+pahoja+aukkoja+yleistietämyksessäkin,+ja+minä+olen+täällä+kirjoittanut+sellaista+tietoa,+joka+ei+yleensä+kuulu+siihen+yleistietämykseen.
Kuinka+moni+akateeminen+pystyy+sanomaan+hitsaussauman+nähdessään,+millä+menentelmällä+se+on+hitsattu.+Kyllä+sen+pystyy+sanomaan+vain+alan+ihmiset.+95+%+niistä+akateemisista+katsoo+vain+huuli+pyöreänä.+kun+hitsari+sanoo,+mitä+menetelmää+on+käytetty.
Insinööri,+joka+on+myös+erittäin+pätevä+hitsari,+kysyi+kerran+minun+mielipidettäni+yhdestä+hitsautyöstä..+Siinä+hitsattiin+vain+yksi+ainoa+sauma..+Hän+kysyi,+kuinka+kauan+työssä+menee,+ja+kuinka+monta+hitsauspalkoa+tarvitaan.
Kuinka+monta+prosenttia+akateemisista+olisi+pystynyt+vastaamaan+edes+sinne+päin.+Veikkaan,+että+lähes+kaikilla+olisi+vastaus+mennyt+aivan+täysin+metsään.+Suurin+osa+ei+olisi+edes+yrittänyt+vastata.+Siinähän+tarvittiin+juuri+sen+alan+tietämystä.+
Useimmat+akateemiset+ei+tiedä+edes+mikä+on+hitsauspalko.+Tuskin+tiedät+sinäkään.+Täällä+vain+leuhkit+olemattomalla+tietämyksellä+ja+vielä+olemattomammalla+ymmärryksellä.
Minä+vastasin,+että+työssä+menee+viikko,+ja+niitä+hitsaupalkoja+tarvitaan+noin+150+kpl.+Ei+sitä+todellisuudessa+tiennyt+kukaan+etukäteen,+mikä+on+oikea+vastaus.+Sitä+oli+mahdotonta+tarkkaan+määritellä.+Sen+takia+kait+se+inssi+kysyi+minultakin.
No+sen+yhden+ainoan+sauman+hitsaamiseen+meni+viikko,+ja+niitä+palkoja+tuli+muistaakseni+162+kpl.+Minun+arvioni+meni+siis+vain+alle+10+%+pieleen.+Sillä+saumalla+kiinnitettiin+todella+iso+hydrauliikkasylinterin+lenkki+varteen+kiinni.
Jos+suunnittelija+olisi+ymmärtänyt+enemmän+hitsauksesta,+hitsausseevin+olisi+voinut+optimoida+niin,+että+olisi+säästynyt+aikaa+noin+kaksi+päivää.+Seevi+oli+tarpeettoman+suuri.
Kyllä+taatusti+kaikesta+siitä,+mikä+kuuluu+hitsaamiseen+ja+sorvaamiseen+tietää+kaikista+eniten+hitsasit+ja+sorvarit.+Suurin+osa+akateemisista+ei+tiedä+edes+sitä,+mitä+kaikkea+noissa+ammateissa+täytyy+tietää.
Yllätyksenä+tulee+taatusti+se,+kuinka+paljon+noissa+ammateissa+täytyy+tietää+kaasuista+ja+lämpöopista.+Se+tietämys+ei+vaan+ole+sitä+1800+kuvulta+periytynyttä+oppikirjatietoa,+jota+kouluissa+oppimattomille+lapsille+opetetaan.+
Eihän+oppimattomat+osaa+kyseenalaistaa+opetusta,+ja+siten+ne+1800+luvun+harhaopit+jää+muistiin+mukamas+tieteellisenä+totuutena.+Minä+olen+kuulkaas+joutunut+hylkäämään+elämäni+aikana+melkoisen+määrän+vanhoja+oppeja,+ja+niihin+minä+en+enään+palaa.
Kun+huomaa+jonkin+asian+vääräksi,+niin+mahdotonta+siihen+on+sen+jälkeen+enään+uskoa.+Niitä+sellaisia+oivalluksia+on+minulle+tullut+viime+vuosina+aika+paljon.+Sitten+pöljät+täällä+kuvittelee,+että+minä+olen+se+tietämätön.
Tuntuu+siltä,+että+aika+monet+se+korkea+koulutus+tekee+vain+niin+tyhmänylpeiksi,+että+ei+millään+pysty+ottamaan+opintiellä+niitä+seuraavia+askeleita.+Tarrautuu+vain+niinkuin+hukkuva+oljenkorteen+siihen+tietämykseen,+joka+onkin+vain+vanhaa+harhakuvitelmaa.
Kun+minä+paljastan+niitä+harhakuvitelmia+harhakuvitelmiksi,+niin+tyhmänylpeät+ei+uskalla+uskoa+niitä+harhakuvitelmiksi.+
Kun+on+koko+maailmankuvansa+perustanut+niille+harhakuvitelmille,+siitä+on+tullut+samlainen+hutera+rakennelma+kuin+jonkin+uskonnon+fraasikokoelma.+Se+on+hiekalle+rakennettu,+ja+jatkuvasti+uhattuna.+
Jatkuvasti+on+suuri+tarve+pönkittää+sitä+keksimällä+lisää+harhakuvitelmia.+Minustahan+niitä+harhakuvitelmia+on+täällä+keksitty+oikein+urakalla.+Mitä+sillä+muka+voi+saavuttaa+minun+suhteeni.+Yhä+pahemmi+vaan+kuvittelijat+menee+sekaisin.
Onko sinun älyä oikeasti koskaan testattu? Olet uskomattoman huono tajuamaan mitä olet puhunut. Saattaisit saada jälkeenjääneen paperit testin jälkeen.
"He kuitenkin on niin fiksuja, että tunnustaa vajavaisuutensa sen käytännön työn suhteen. "
Missä kohtaa sinä olet niin fiksu, että kykenet tunnustamaan vajaavaisuutesi akateemisiin aloihin?
"aina vaan idiootti käyttä tuota APH nimittelyä."
Sehän on täydellinen nimi. Itsehän vielä joka postaukseen kerrot jonkun täysin käsittämättömän tarinan hitsaamisesta mikä ei liity aiheeseen edes etäisesti. Sen lisäksi tykkäät käytellä paineita alle nollan baarin. Se suoritus on niin kova, että pakkohan moinen on laittaa nimeenkin.
Ei tuo APH ole täydellinen nimi. Oikeasti se on Alipainehitsari-hoituri, joten kyseessä on APHH.
Hitsarin ammatti edustaa marginaalista alaa, jos kaikki ammattialat huomioidaan.
Miksi akateemisesti koulutetun pitäisi tunnistaa hitsaussaumat?
Pitäisikö hänen tietää ja tunnistaa myös pitsinnypläystekniikat, asfaltin oikeat seossuhteet, kirjapainoissa käytetyt kirjasintyypit, superheterodynevastaanottimen periaate, Tsiolkovskin laki, Brandenburgilaiskonsertot ja helmenkalastajien sukellustekniikka?
Akateemisen yleistietämyksen tunnistaa, kun lukee akateemisten ihmisten kirjallisuutta, jossa he ottavat kantaa myös oman spesiaalialansa ulkopuolisiin asioihin. Esimerkiksi Esko Valtaoja kykenee kirjoittamaan ja keskustelemaan "mustien aukkojen röyhtäilyn" lisäksi niin biologiasta, modernista maalaustaiteesta kuin ihmiskunnan historiastakin. Ja monesta muusta aiheesta. En näe edes tarvetta akateemisen yleisivistyksen luokittelemiseen. Sellaisen tunnistaa, kun sellaiseen törmää.
"Kyllä taatusti kaikesta siitä, mikä kuuluu hitsaamiseen ja sorvaamiseen tietää kaikista eniten hitsasit ja sorvarit."
Ilmankos heitä kutsutaan hitsareiksi ja sorvareiksi.
"Yllätyksenä tulee taatusti se, kuinka paljon noissa ammateissa täytyy tietää kaasuista ja lämpöopista. Se tietämys ei vaan ole sitä 1800 kuvulta periytynyttä oppikirjatietoa, jota kouluissa oppimattomille lapsille opetetaan. "
Vaan et kuitenkaan taida vieläkään ymmärtää van der Waalsin 1873 kineettistä molekyyliteoriaa, joka Maxwellin 1875 tarkentamana ennusti tarkasti kaasun nesteytymisen. Ainakin väitit, että kaasun nesteyttäminen kumosi 1800 luvun kaasuteoriat. Ei kumonnut. Se ositti sekä sen, että kaasu voi nesteytyä ja sen, että neste on lähes kokoon puristumatonta. Ja kyseessä on yksi kaunis käyrästö, joka kertoo kaasujen käyttäytymisestä enemmän kuin APHH ikinä on tiennyt kaasuista.
https://commons.wikimedia.org/wiki/File:VanderWaals_liquefazione_CO2.jpg
Toistan kysymykseni: Miksi ruokit APH-trollia vastauksilla kun tiedät että trolli ei niistä yhtään viisastu vaan huomiota saadessaan työntää palstalle entistä enemmän höpötysmaratonejaan? Tämä koe on kesästä 2018 alkaen APH:n osalta toistettu satoja tai tuhansia kertoja eikä lopputulos ole koskaan muuttunut mihinkään suuntaan.
Älkää ruokkiko trollia huomiolla.
Tuo kommenttisi nyt todistaa vain sen, että sinä uskot voimassaolevaksi tieteelliseksi totuudeksi kaiken mitä väitetään tieteelliseksi totuudeksi. Sehän on tyypillistä täällä' inttäville, jotka ei pysty kyseenalaistamaan yhtään mitään.
Luin Wikipedista mitä siellä tuosta Maxwellista sanotaan. Sähkömagnetismin suhteen hän aivan ilmiselvästi oli oikeassa. Tuo toinen juttu tuntuu pikemminkin yritykseltä selittää jotakin kaasuista.
Vaikka tiedemies on ollut oikeassa jossakin asiassa, ei se todista, että hän olisi ollut oikeassa kaikissa asioissa. Kyllä minun käytännön kokemukseni sotii edelleen sitä kineettistä kaasuteoriaa vastaan.
Helppohan noihin on uskoa sellaisten, joilta se käytännön kokemus puuttuu aivan täydellisesti niinkuin ilmeisesti puuttui siltä Maxwelliltakin. Käytännön kokemuksen pohjalta se tekniikan tohtorikin kumosi vanhoja teorioita.
Jos tuo käyrästö nyt kertoo jotakin kaasuista, niin kaikki lämpötilatiedot on siinä plusmerkkisiä. Kaikella mahdollisella täällä yritetään huijata. Kineettinen kaasuteoria ei selitä edes sitä, mitä tapahtuu kun ilmaa paineistetaan.
Siitä nimittäin poistetaan lämpöä, ja se kutistuu kunnes muuttuu nesteeksi. Nestemäisenä se vie erittäin vähän tilaa. Kyllä tuo kineettinen kaasuteoria tuntuu edelleen vanhalta satuilulta sellaisesta, joka on työkseen käyttänyt kaasuja.
Se kokemushan täällä tuntuu puuttuvan kaikilta muilta paitsi minulta. Minulla sitä taas on erittäin monipuollisesti sekä sairaaloista että metalliteollisuudesta. Ei mene millään jakeluun, että omakohtainen kokemus opettaa paljon. Kyllä minulla ja sillä tohtorilla löytyi yhteinen kieli heti.
Kuka tekniikan tohtori? Meidän pitäisi ottaa häneen yhteyttä ja kysyä mistä on kyse.
Tuo kaavio todistaa kiistatta sen, että 1800 luvun teoriat sisälsivät kaasujen nesteytyksen, jonka sinä olet kiistänyt. Kaasujen nesteytys ei siis kaada 1800 luvun kaasuteorioita, koska ne huomioivat jo sen. Ja kuten nykyään hyvin tiedetään, huomioivat sen oikein.
Kineettinen kaasuteoria kertoo aivan tasan tarkkaan, mitä tapahtuu kun ilmaa paineistetaan.
"Sähkömagnetismin suhteen hän aivan ilmiselvästi oli oikeassa."
Tulit samalla myöntäneeksi, että IR säteily kulkee valon nopeudella. Huomasitko?
Sitä voi näköjään tulkita mitä tahansa millä tavalla tahansa. Miten se kaavio mukamas todistaa kaasujen nesteytyksestä. Sivullahan ei ole yhtään mitään selostusta yhtään mistään. Otsikosta päätellen kaavio käsittelee pelkästään hiilidioksidia.
Kaikenlaisia käyriä alarmistit on tänne linkittäneet, mutta tuo on kyllä kaikista surkein yritys. En minä muuten myöntänyt, että IR säteily kulkee aina valon nopeudella. Sellaiseen voi uskoa vain sellaiset, jotka ei pysty käyttämään yhtään omaa päätänsä.
Onkohan täällä inttävillä alarmisteilla edes ajokorttia. Asenteet ainakin on niinkuin Suomen surkeimmilla kuskeilla, joista tulee sarja maikkarilla. Vaikka suoritus menee täysin pieleen, niin aina se muka on mennyt hyvin.
On niinkuin Suomen surkeimmat kuskit opettaisi minua kokenutta konkaria ajamaan autoa tällä palstalla, vaikka minulla on siitäkin 50 vuoden ja yli miljoonan kilometrinn kokemus. Se joka ei anna arvoa käytännön kokemukselle on niinkuin Suomen kaikkien aikojen surkein kuski.
Ei te varmaan pystyisi kokemuksestakaan oppimaan mitään, joten hukkaan menisi sekin. Siinä kokemuksesta oppimisessa sitä vasta täytyykin osata käyttää omaa päätänsä.
Yksikään täällä inttävistä ei pärjäisi metallin kursseilla. Siellä kun täytyy oppia nimenomaan kokemuksen kautta lähes kaikki. Ei siellä ole opettaja kädestäpitäen neuvomassa eikä paasaamassa. Vaatimus on omatoiminen tiedonhankinta.
"En minä muuten myöntänyt, että IR säteily kulkee aina valon nopeudella. Sellaiseen voi uskoa vain sellaiset, jotka ei pysty käyttämään yhtään omaa päätänsä."
Joo selvästi on miljoona kilometriä täynnä tällä nerolla. Taitaa vähän kannen tiiviste vuotaa ja on välystä vähän joka puolella.
"Sivullahan ei ole yhtään mitään selostusta yhtään mistään. Otsikosta päätellen kaavio käsittelee pelkästään hiilidioksidia."
Jokaiselle kaasujen teoriasta jotain tietävälle käyrästö olisi ollut peruskauraa. Mutta ei näköjään APHH:lle, joka on nimittänyt itsensä asiantuntijaksi.
Kas tässä:
https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=&cad=rja&uact=8&ved=2ahUKEwiA4a6c6OLxAhXRlYsKHegcAXoQFnoECAMQAA&url=https://fi.wikipedia.org/wiki/Van_der_Waalsin_yhtälö&usg=AOvVaw3MJtXzZzNU5eC2ze4m9Wv4
"Luin Wikipedista mitä siellä tuosta Maxwellista sanotaan. Sähkömagnetismin suhteen hän aivan ilmiselvästi oli oikeassa."
Totaalisen absurdi ajatus, että joku kylähullu osaisi sanoa oliko Maxwell oikeassa vai väärässä. Kuolen nauruun :D :D. Mikä ihme sinä oikein luulet olevasi?
APHH on jatkuvasti kiistänyt sähkömagneettista spektriä koskevan fysiikan monelta osin. Nyt hän omasta mielestään on Maxwellin kannalla. Ei ymmärrä itsekään, mitä mietä on.
Miksi ruokitte trollia (APH) vastauksillanne? Menkää ulos nauttimaan helteistä ja lakatkaa antamasta trollille huomiota.
Kyllä me annamme tasapuolisedti huomiota niin APHH:lle kuin alarmisteillekin ja toisinaan muillekin sekopäille istuskellessamme terassilla huurteisella.
Lopetin+lähes+kaikki+30v.sitten+lehdet+,vakuutuksia,++tvluvan?,+Ym+oma+sähkö+12v.+Vesi++2-3+TKM+autolla++/v+
kats.50tkmväleinn++se+säästää++.Suomes+pitää+maksaa+rahaa++++oikein+Ulkomailta+tullut+autolla+ei+voi+ajaa+vaikka+saastuttaa+-50%vähemmän++ennenkin+maksaa+tuli,trafille++ne+kyttää++samat+poliitikot/puolueet+jo+70v.+Päätöksillä+on+meretkin+muovitettu++.Ei+oo+sakotettu+Tuomittu.
Samat poliitikot jo 70 vuotta. Tuohon ei pääse edes Väyrynen, politiikan nöösipojista puhumattakaan.
"kats.50tkmväleinn se säästää"
Kun osaisit kirjoittaa suomea? Jos ajaa 2-3 tuhatta vuodessa, 50 000 vuoden välein katsastaminen ei taida onnistua. Vai mitä tuo kats. tarkoitti?
Kun ei saastuta SIITÄ PITÄÄ MAKSAA
Näin on, että TERVE vaatimus on konventionaalista...
riippuu rodusta, iästä, sukupuolesta ja statuksesta
Pitää puhua lännen tieteestä...
Tiede alkaa hyvin ja lopettaa huonosti.
Huonosti siksi koska vanha kunnon korruptio voittaa.
Tieteessä niin paljon poliittista paskaa, että tuskin VAPAATA TIEDETTÄ ole olemassa.
Tiede sopii hyvin kapeaalaisesti pienelle määrälle tieteilijoita.
Pahimmassa tapauksessa ihannoidusta tieeteestä tulee kunnon hakaristi meno pään pantimiksi.
Sitäkin on luvattu.
Tiede on globaalia ja melkoisen vapaata politikoinnista.
Etenkin luonnontieteet eivät taivu ihmisten mielipiteisiin tai poliitikointiin. Jos esitän luonnontieteisiin liittyvän kysymyksen Helsingin yliopistolle ja Pekingin yliopistolle, vastaus on asiasisällöltään sama.
Luin äsken T-paidasta, jossa on teksti: " Science doesn't care what you think." Ei siitäkään, mitä sinä ajattelet.
Vastaus on sama, koska erilaiset mielipiteet eliminoidaan. Ja tiedelehdet päättävät itse mitä julkaisevat, jos tulos poikkeaa siitä mitä yleisesti odotetaan, artikkelia ei koskaan julkaista. Lehden ei tarvitse antaa kunnon selitystä miksi artikkelia ei hyväksytä.
Lisään… Vain täysin sokeat ihmiset voivat väittää, että tiede on vapaata politiikasta. Tieteessä on jopa enemmän politiikkaa kuin eduskunnassa.
Asiantuntijoiden ongelma on SIDONNAISUUDET. Joka tämän kiistää on ilmoitti.
Miten joku voi olla ilmoitti?
Luonnontieteissä eivät paljoa sidonnaisuudet paina. Kun väitteet voidaan tarkistaa empiirisillä menetelmillä, ei sidonnaisuuksilla ole vaikutusta. Enqvist ilmaisi asian seuraavasti: "Mopoja voi viritellä, maailmankaikkeuksia ei."
Olet oikeassa. Ilmastonlämpeenemistieteellä ja AGW;lla ei lole mitään yhteistä luonnontieteiden kanssa. Kummassakaan ei ole mitään minkä voisi empiirisesti selvittää.
Miten empiirisesti selitetään?
Et sitten osaa lukea. Empiirisesti selvitetään, ei selitetä.
Luonnontieteilijät selvittävät.
Ilmastonlämpenemistutkijat selittävät mitä mieleen juolahtaa.
Lisäksi vaikka tieteen tekijät julkaisisivat minkälaisia tuloksia hyvänsä, sen jälkeen ne muokataan poliittisesti korrektiksi ja poliittiset päättäjät viimeistelevät loput. Lopputulos on monesti kuten sanonnassa: tilattiin housut mutta saatiin liivit.
Ja sinulla on näyttöä tuollaisesta...siis muutakin kuin vilkaan mielikuvituksesi tuottamaa?
Lue päivän hesari. Sieltä löytyy viimeisin tieteellinen totuus.
Paskapuhetta.
Mutta edeleenkin, miksi ruokitte APH trollia huomiolla kun hyvin tiedätte ettei se kolmen vuoden vastailusta ja tiedon tarjoilemisesta varsin rautalangasta väännettyyn asti ole oppinut yhtään mitään?
Kiinnostaisi siis tietää mikä on se psykologinen syynne ja tarpeenne jonka vuoksi teidän on pakko lähteä vastaamaan ylivertaisuusharhasta kärsivälle tyypille uudelleen ja uudelleen.
https://xkcd.com/386/
Internetissä on AINA joku väärässä eikä mikään vastailu sitä tilannetta muuta. Trolleille kuten APH vastailu pitää huolen siitä, että niitä tarkoituksellisesti väärässä olevien viestejä on netissä entistä enemmän kaikkien luettavissa.
Puutun lillukanvarsiin, mutta nykyään oikea lyhenne on APHH.
Myönnän, että hänen vinguttamisessaan saattaa olla jopa perverssiä huumoria takana. Toisaalta on niin, että vaikka hyvin tietää, etteivät mitkään perusteet pure, perusteiden hakeminen ja niiden auki kirjoittaminen on omalla tavallaan palkitsevaa. Itse olin lähes unohtanu tkoulussa oppimani kaasuyhtälöt, kun en ollut niitä ammatissani tarvinnut. Nyt ne taas ovat kirkkaassa muistissa ( tai ainakin yksinkertaisimmat niistä).
Kukaan ei kuvittele, että APHH myöntäisi olleensa missään asiassa väärässä.
OK. Minä aikanaan kesällä 2018 oikeasti hetken kuvittelin että hän voisi jotakin vastauksista hyötyä. Mutta kun kuukausien vastailulla ei ollut mitään vaikutusta niin totestin hänet harhaiseksi trolliksi. Ikävää on se, että APH(H):n keskusteluihin floodaama suolentäytevyöry peittää alleen kaikki muut vastaukset kun täällä ei ole moderointia.
Tuo floodaama kyllä paljasti, että helsikiläinen vihreä hihhulihan sinä olet. Vihreät hihhulit ei pysty mihinkään muuhun kuin menemään laumassa lauman mukana. Kaikki irtiotot laumasta pelottaa niinkuin jostakin mafiasta irtaantuminen ja mafiaa vastaan todistaminen.
Muutamassa kuukaudessa minä huomasin, että totaalisen tietämätön ja ennenkaikkea tosiasioiden suhteen kokematon hihhuliporukka ei opi mitään tästä maailman todellisuudesta.
Siellä päässä kiertää vain muiden hihhuleiden opetuksen luoma kehäpäätelmä. Hihhulit ei tiedä edes sitä, miten määritellään trolli. Trolli on juuri tuollainen kuin sinä. Kirjoittaa LYHYITÄ kommentteja pelkästään ärsyttämistarkoituksessa. Mitään asiallista asiaahan tuossa ei ollut.
Ilmastohihhulit ei tiedä sitäkään, mitä se sana denialisti tarkoittaa. Tiedettä opiskelleetkin on ilmastohihhulien mielestä denialisteja, kun he on eri mieltä ilmastohihhulien kanssa.
Huipputiedemiehetkin on ilmastohihhulien mielestä denialisteja, kun ne huiput on ilmastohihhulien kanssa eri mieltä. Ilmastohihhulit on harhakuvitelmissaan ylentäneet itsensä jopa ilmastotieteenkin yläpuolelle, vaikka uskottelevat kannattavansa sitä.
Ilmastohihhulit on kiihko ilmastonmuutosuskovaisia, ja tiesin jo ennestään, että kiihkouskovaisten käännyttäminen on mahdotonta. Niinpä olen keskittynyt aivan muuhun. Olen ollut ilmastohulluuden vastapainona.
Siinä on sitten seuraajilla ollut valinnan mahdollisuus. Strategia on onnistunut aika hyvin. Nyt ne Helsingissä itkee ilmastoasian polarisoitumista. Juuri siihen minä olen pyrkinyt. Vaikka ilmastohulluus tällä hetkellä jyrääkin, on syntynyt myös vastavoima.
Olen viime vuosikymmeninä lanseerannut tuonne maailmalle monenlaisia asioita. Sitten olen seurannut miten homma etenee. Minä hyödynnän massapsykologian oppeja ja psykologiaa yleensäkkin. Siitähän ei täällä inttävät trollit ymmärrä yhtään mitään.
Kun minä tänne kirjoitan, alkaa yleensä viidakkorumpu toimia. Tietääkö trollit edes sitä, mitä viidakkorumpu käsitteellä tarkoitetaan. Se on eräänlaista tiedonvälitystä sekin ja ehkäpä kaikista tehokkainta.
Tuo APH nimittely osoittaa vain äärimmäistä nimittelijän typeryyttä. Minuun sillä ei pysty vaikuttamaan yhtään mitään. Te pöljät ette ollenkaan tajua, kuinka kovissa liemissä meikäläinen on keitetty.
Lähtekääpä vetämään keskiviivan päällä samaan suuntaan menevän ja vastaantulevan autojonon välissä nopeudella 120 km/h 80 km/h alueella. Siinä ei voi paljon luottaa pilleihin ja sinisiin vilkkuihinkaan, vaikka ne oli kyllä päällä.
Sitten tuli aivan samalla tavalla keskikaistaa vastaan toinen ambulanssi. Minä väistin sinne jonoon, koska sillä toisella oli jo potilas päällä. Minä olin vasta menossa hakemaan mahdollista potilasta. Taisi sillä kertaa olla jo valmiiksi vainaja.
Ei niissä hommissa ole tunteille sijaa, ja niitä tunteitahan typerykset täällä yrittää herättää APH nimittelyllä. Järjissään olevat on jo kauan sitten tajunneet, kuinka vähän minä sellaisesta piittaan.
Surkeat ilmastoluuserit täällä ei anna arvoa edes niille, jota riskeeraa oman elämänsä auttaessaan ja pelastaessaan muita. Sellaisia ilmastoluusereita on Suomen kansassa aivan liikaa. Amerikassa pelastajia arvostaa kaikki.
Näin kertoi taannoin suomalainen palomies, joka oli pääsyt niihin hommiin Amerikkaan. Hän oli huvikseen hakenut sieltä työtä, vaikka hänellä ei ollut koulutusta. Siellä hänet koulutettiin ja hyväksyttiin porukkaan.
Hän oli ihmeissään siitä kunnioituksesta, mitä hän sai osakseen aivan vierailtakin ihmisiltä. Suomessa pelastajat ei saa kokea sellaista ikinä. Häpeä Suomen kansa ja ennenkaikkea ilmastoluuserit, jotka ei osaa muuta kuin pelätä.
Salliiko hoitajat sinun olevan koneella noin aamuysistä iltakuuteen?
"Lähtekääpä vetämään keskiviivan päällä samaan suuntaan menevän ja vastaantulevan autojonon välissä nopeudella 120 km/h 80 km/h alueella."
Jos nykyään joku pelastuslaitoksen lanssikuskeista ajaisi kuvaamallasi tavalla, kenkää tulisi välittömästi.
"Poikkeussäännöksistä huolimatta hälytysajoneuvojen kuljettajien pitää noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta sekä turvallista tilannenopeutta."
Taitaa olla saman tason juttua kuin se 200 m:n kaula seuraaviin valoista lähdettäessä.
Näiden ketjujen pääasiallisin aihe on ollut sinun tietämättömyytesi fysiikan perusteista.
Kuten joku tuolla totesi, sinua on yritetty opastaa ainakin vuodesta 2018, mutta et ole kyennyt omaksumaan yhtään mitään. Väitteesi fysiikasta ovat täysin päättömiä.
Kyllä minä hoitaja sallin itseni olla koneella vaikka klo 4:00. Niinkin saattoi käydä joskus aikanaan. Nykyään tulee nukuttua vähän pidempään, mutta aika tyypillistä on aloittus noin 5:30.
Sinne, mistä sinä houreissasi kuvittelet minun kirjoittelevan, minä vein aikanaan aika monta seonnutta piipaa autolla. Kyllä niitä hoitoja nykyään tarvitsee jo kymmenet tuhannet ilmastopelkurit. Ne, jotka ei pelkää ilmastoa, ei niitä hoitoja tarvitse.
Täällä ilmastoseonneet edelleen kuvittelee, että olen pelkkä APH. Minä olin aikanaan myös sairaankuljetuksessa 8 vuotta. Silloin ei vielä ollut ilmastoseonneita. Minulle ilmastoasia oli tuttu jo silloin, mutta ei se minun päätäni ole sekoittanut koskaan.
Aika pahasti on sekaisin, jos kuvittelee jotakin pystyvänsä vaikuttamaan tuollaisella 8 sanan herjalla. Hirveä on tuo Dunning- Kruger. Juuri tuollaista toimintaahan sillä todellisuudessa tarkoitetaan.
Tietämätön kuvittelee olevansa paljon tietävien yläpuolella. Minä olen sen määritelmän lukenut. Olen lukenut myös kymmeniä kirjoja, joissa käsitellään ihmisen psyykettä.
Todelliset asiantuntijat on ne kirjoittaneet. Kyllä minä sinutkin pystyn luokittelemaan. Luokittelu menee vahvasti miinuksen puolelle. Tyhmä ja tietämätön ja suunnattoman ylpeä tyhmyydestään ja tietämättömyydestään.
Seli - seli, olipa surkea yritys.
Kyllä kaikki tietää, että olet suljetulla.
Ei noin kahelia lasketa vapaalle edes työvoimapulan vuoksi.
Eli kertoile mitä kertoilet, sinun juttusi tiedetään ja tunnetaan.
Ei mielikipeysongelmia tarvitse hävetä, voit aivan vapaasti avautua, sehän on kai muutenkin jo ajan henki.
Toistuva läpinäkyvä yrityksesi esiintyä muka selvästi ajattelevana on saanut jo niin huvittavia piirteitä, että omalta kannaltasikin olisi parempi tulla jo ulos kaapista.
"Tyhmä ja tietämätön ja suunnattoman ylpeä tyhmyydestään ja tietämättömyydestään."
Ihan kuin peiliin katsoisi. Vai?
Täällä sinulle vastaille kolme - neljä kirjoittajaa ja kaikki tuntevat aihetta sinua paremmin ja kaikki ovat todennäköisesti myös sinua älykkäämpiä. Olet saattanut olla joskus ammattiduunari, mutta dementia näyttää vieneen kokonaan kyvyn omaksua uutta tietoa. Samat ylipitkät jankutukset useita kymmeniä kertoja. Vain sanajärjestys muuttuu, asiasisällö pysyessä samana itsekuhulla höystettynä jargonina.
"Olen viime vuosikymmeninä lanseerannut tuonne maailmalle monenlaisia asioita."
Jos tosiaan kuvittelet, että jotakuta kiinnostaa höpinäsi, olet täysin irti todellisuudesta.
Keskusteluista+päätellen+monikin+on+tuosta+höpinästä+kiinnostunut+mutta+vain+viihteenä.+Osa+toki+käyttää+höpinää+keinona+terästää+omaa+fysiikan+osaamistaan+eli+bongataan+höpinästä+mahdollisimman+monta+tunnetun+fysiikan+mukaan+täysin+virheellistä+väitettä.
Kiinnostuksen+puutetta+näkee+palstalla+lähinnä+silloin,+kun+97%-silkaapaskaa+-+trolli+yrittää+olla+hauska+ja+jää+taas+vastauksitta.
"Osa toki käyttää höpinää keinona terästää omaa fysiikan osaamistaan eli bongataan höpinästä mahdollisimman monta tunnetun fysiikan mukaan täysin virheellistä väitettä."
Virheiden bongaaminen APHH:n tekstistä on helppoa kuin heinän teko.
Faktoihin perustuvan vastineen kirjoittaminen sille, miksi herran ajatus on mörön ahteerista, on asia, joka vaatii joskus palauttamaan mieleen jo unohtuneita fysiikan teorioita.
Van der Waalsin yhdistin hänen nimeään kantaneeseen molekyylisidokseen, Van der Waalsin voimaan.
Maxwellin yhdistin lähinnä aaltoyhtälöön, johon tutustuin ensimmäistä kertaa, kun suuresti kunnioitettu fysiikan opettajani esitti sen alkuperäisenä matriisiesityksenä.
(En ymmärtänyt)
Kun googlasin kaasujen nesteytystä, jonka piti kaataa 1800 luvun teoriat, huomasin kyseisten herrojen selittäneen myös nesteyttämisen jo 1800 luvulla. Käsitykseni kyseisten herrojen työn laaja-alaisuudesta lisääntyi.
Tässä iässä pitää kyetä nauttimaan pienistäkin uusista tiedonmuruista harrastamallaan alalla, eli tieteen historiassa. Absurdi väite voi olla se tarvittava potku persuksille, joka saa kaivamaan tietoa.
Eihän tässä mitään järkeä oo. Sen myönnän auliisti.
Nuo APHH:n jutut ovat todellakin paljon mielenkiintoisempia kuin alarmistien "tieteeseen" perustuvat tarinat joista huijauksen huomaa yhdellä vilkaisujlla.
Kun+ei+mitään+muutakaan+selitystää+ole+keksitty,+niin+noinhan+sen+täytyy+olla,+tuntuu+olevan+aika+tyypillinen+"tieteellinen"+perustelu.+Ei+vaan+oikein+vakuuta+minua+silloin,+kun+on+kysymys+asioista,+joita+ei+pystytä+näkemään+edes+elektronimikroskoopilla.
Kokemuksesta+olen+oppinut,+että+aina+kannattaa+ajatella+asioita+jollakin+uudellakin+tavalla,+eikä+olla+koko+ajan+kaukaisen+eikä+edes+läheisen+menneisyyden+kahleissa.+Juuri+se+uudella+tavalla+ajattelu+on+aina+johtanut+edistysaskeleisiin.
Ei+vanhaan+uskovat+ole+koskaan+saaneet+mitään+uutta+aikaan.+Oli+muistaakseni+1980+luku,+kun+yhdessä+sairaalassa+oli+tautiepidemia,+eikä+kukaan+ymmärtänyt,+miten+se+tauti+levisi.+
Sitten+yksi+naislääkäri+nimeltään+Kauppinen+hoksasi,+että+sehän+leviää+ilmastoinnin+kautta.+Kun+hän+intti+ja+intti+vaan,+eikä+antanut+periksi,+kolleegat+toimitti+hänet+pakkohoitoon+mielisairaalaan.
No+tauti+levisi+edelleen,+ja+myöhemmin+todettiin,+että+ilmastoinnin+kauttahan+se+pöpö+levisi.+No+Kauppinen+pääsi+pois+lukkojen+takaa,+kun+koleegatkin+tulivat+vihdoin+järkiinsä.+
Muutaman+kuukauden+se+prosessi+kesti,+ja+sai+niin+paljon+julkisuutta,+että+Kauppinen+pääsi+vielä+eduskuntaankin.+Vissiin+hän+oli+siellä+vain+yhden+kauden,+ja+jäi+sitten+pois.
Kun+oli+1990+luvun+lama,+minä+lähetin+silloiselle+pääministerille+kirjeen,+jossa+korostin+mm.+yksityisen+kulutuksen+merkitystä+valtiontaloudelle+ja+taloudelle+yleensäkin,+kun+kauheasti+vaan+koko+ajan+peloteltiin+valtionvelalla+ja+painostettiin+säästämään.
Minut+oli+herättänyt+ajattelemaan+veljeni,+joka+oli+pankkipuolella.+Koko+sen+hirveän+laman+ajan+säästöt+pankeissa+kasvoivat+noin+10+%+vuodessa.+Valtio+siis+menetti+väärän+politiikan+takia+koko+ajan+merkittävän+määrän+arvonlisäverotuloja.
Sen+takia+talous+sakkasi+paljon+pahemmin,+kuin+olisi+sakannut,+jos+kuluttaminen+olisi+ollut+normaalia+edes+niillä,+joilla+oli+siihen+mahdollisuus.+Kirjeeni+seurauksena+politiikka+teki+täyskäännölsen,+ja+alkoi+hurja+nousu.
Sitten,+kun+tuli+2000+luvun+talouskriisi,+Amerikkalaiset+tuli+kysymään+Suomesta,+että+millä+ihmeellä+te+selvisitte+siitä+1990+kuvun+hirveästä+lamasta.+Sen+jälkeen+on+koko+maailmassa+pidetty+huoli+siitä,+että+ei+vaan+tukahduteta+yksityistä+kulutusta.
Kun+Terrafamen+kaivoksella+oli+noin+6+vuotta+sitten+se+hirveä+vesiongelma,+keksin+siihen+ratkaisun.+Lähetin+siitä+selostuksen+eräälle+päättävälle+taholle.+Siellä+kaivoksella+oli+jo+valmiiksi+olemassa+laitteisto.+jolla+se+oli+mahdollista+ratkaista,+mutta+sitä+käytettiin+eri+tarkoitukseen.
Pian+alkoi+tapahtua,+ja+se+vesiongelma+ratkaistiin+alle+puolessa+vuodessa.+Terrafamelta+en+ole+saanut+vastausta+siihen,+käytettiinkö+minun+ideaani.+Taitaa+olla+yrityssalaisuus.+Se+menetelmä+sinänsä+on+jo+vanha.+Sillä+tuotetaan+mm.+Lähi-idässä+juomavettä+merivedestä.
Sukulaiselta+vaan+sitten+kuulin,+että+kun+Terrafamen+jalostusprosessi+tuotti+ennen+paljon+jätevettä,+se+alkoikin+yhtäkkiä+kuluttamaan+vettä.+Sillä+se+vesiongelma+saatiin+ratkaistua.+Juuri+siihen+minun+ideani+tähtäsi.
Arvioin,+että+jo+ennen+prosessia+siitä+liemestä+voi+ottaa+pois+95+%+siitä+vedestä,+ja+se+pois+otettu+vesi+on+juomakelpoista,+joten+sen+voi+laskea+suoraan+luontoon.+Sittenhän+sinne+rakennettiin+se+uusi+purkuputkikin.
Sellainen+täydellinen+täyskäännös+ei+oikeastaan+ole+ollut+mahdollinen+muuten,+kuin+että+käytettiin+sitä+menetelmää,+josta+lähetin+vinkin.+Mitään+patentoitavaa+siinä+uudessa+sovelluksessa+ei+varmaan+ole.+Jos+on,+niin+ei+minulla+ole+vaatimuksia.
Täällä+vanhan+puolesta+inttävät+on+vanhoollisia+siinäkin+mielessä,+että+ei+ymmärretä+ollenkaan,+miten+tätä+nettiä+voi+käyttää+hyväkseen.+Jatkuvasti+solvataan+vain+minua,+eikä+ollenkaan+ymmärretä,+että+niitä,+jotka+ei+solvaa,+on+99.999+%+Suomen+kansasta.
Minä+kirjoitan+sille+hiljaiselle+enemistölle,+joka+on+kyllä+maailmanlaajuinen.+Merkittävä++osa+siitä+hiljaisesta+enemistöstä+kokee+ne+solvaukset+itseensäkkin+kohdistuvina,+ja+se+saa+harkitsemaan,+millä+puolella+kannattaa+olla.
Niinkuin+olen+kertonut+minä+hyödynnän+massapsykologiaa.+Siitähän+täällä+räkyttävät+ei+ymmärrä+yhtään+mitään.+Ei+siitä+ole+kuin+muutama+vuosi,+kun+tutustuin+niihin+terorioihin.+Minä+kumminkin+tajusin+ne+heti,+ja+olen+niitä+hyödyntänyt+täällä.
Nyt+kun+alkoi+hurrikaani/+taifuunikausi,+on+maailman+tuulikartat,+jotka+on+ilmatieteen+laitoksen+verkkosivustolla,+taas+täysin+sekaisin.+Muutos+tapahtui+välittömästi+ensimmäisen+hurrikaanin+jälkeen.+
Kuormitus+on+niin+suuri,+ettei+karttoja+pystytä+kunnolla+päivittämään.+Normaalisti+ne+on+värilliset.+Nyt+on+vain+mustavalkoiset,+ja+senkin+päivitys+takkuilee.+Tuo+on+hyvä+esimerkki+siitä+kuinka+tieto+netissä+leviää.+Nyt+niitä+seurataan+jo+maailmanlaajuisesti.
Minä+julkaisin+täällä+niiden+karttojen+olemassaolon+muutama+vuosi+sitten+vähän+ennen+taifuunikautta.+Se+systeemi+alkoi+kaatua+joka+yö.+Käyttö+lisääntyi+niin+valtavasti.+Ilmeisesti+ne+oli+aiemmin+olleet+vain+ammattilaisten+käyttämiä.+Se+mikä+kaatuu+säännöllisesti+on+NASA:n+palvelin,+josta+ne+kartat+päivitetään.
Mietitkö koskaan, että pitävätkö nämä sinun keksimät faktat yhtään paikkaansa? Vaikka saat jonkun idean ja ajatuksen se ei välttämättä ole missään tekemisissä todellisuuden kanssa. Hoitajana varmasti tunnet nämä todellisuuden harhat työn puolesta ja nyt on ihan omakohtaistakin kokemusta.
Sinun kannattaisi käydä lainaamasta kirjastosta vaikka vaan peruskoulun tai lukion lyhyen fysiikan kirjat ja lukea ne ajatuksella läpi.
Vaan eipä taitaisi siitäkään enää hyötyä olla, kun tuon edellisen postauksesi huomioi.
Yhden+virkkeen+97%-silkkaapaskaa+trolli+saa+viestiensä+mielenkiinnottomuuden+vuoksi+harvoin+huomiota+joten+tässä+limboketjussa+annan+sitä+nyt+vähän+hänellekin,+yhden+virkkeen+muodossa+tietenkin.
Tulihan se sieltä.
Ilmastonlämmityshörhöä harmittaa niin paljon että piti taas käydä möläyttämässä pötkö silkkaapaskaa tähänkin ketjuun.
"Minä+kirjoitan+sille+hiljaiselle+enemistölle,+joka+on+kyllä+maailmanlaajuinen.+"
Olet+esittänyt+olevasi+seuraavan+väitteen+kanssa+jyrkästi+eri+mieltä.+Muuta+kuvaa+ei+jutuistasi+voi+saada.+Uskotko+edustavasi+siinä+hiljaista+vähemmistöä?
"Ilmastonmuutoksen+eteneminen+on+todellinen+ja+vakava+uhka,+joka+vaatii+poliittisilta+päättäjiltä+tehokkaita+toimia"+
Tiedebarometrin+2019+mukaan+6+%+oli+kokonaan+eri+mieltä+väitteestä+ja+vaikka+laskettaisiin+jokseenkin+eri+mieltä+olevat+mukaan,+päästäisiin+vasta+14+%:iin.+
Sekä+on+mielestäsi+enemmistö?
Mitä+S24+palstan+maailmanlaajuisuuteen+tulee,+väite+on+absurdi.+Suomen+kieli+kääntyy+käännöskoneissa+melko+heikosti+ja+maailmalla+on+ilmastonmuutoksen+suhteen+tuhansia+asiantuntevampia+ja+kiinnostavampia+palstoja.+Voit+elää+hahakuvitelmissa,+miten+sinua+seurataan+ympäri+maailmaa,+mutta+se+kertoo+vain+entistä+selvemmin+realiteettien+tajun+täydellisestä+puuttumisesta.+++
99.999+%+Suomen+kansasta+ei+kommentoi+tätä+palstaa.
"Terve tiede pyrkii määrittelemään totuudet "
Varmaan tämä "terve tiede" tekee niin, mutta oikea tiede ei pyri selittämään mitään "totuuksia". Koska kuka määrittelee tämän "totuuden"?