sisärajavalvontaa hölmölässä

Anonyymi

tyhjän testailun rajalla tai sen jälkeen voit jatkossa välttää ottamalla ainakin kolme eri koronarokotetta koska aikaisemmat kaksi ilmeisesti osoittautuivat tehottomiksi, kolmas rokote tosin nostaa tehoa 70% aikaisemmasta joskin varmaan vaaditaan neljäs, viides, kuudes jne koska aikaisempien teho oli nolla. jokainen joka ei ole viettänyt viimeistä kolmea vuotta yksinäisellä avaruusmatkalla on altistunut ja syytä hakeutua johonkin myrkytettäväksi tehottomilla rokotteilla.

33

2223

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oikeampi aloitus olisi ollut HÖLMÖJEN VALVONTAA SISÄRAJALLA.

    • Anonyymi

      Älä jaksa. Et ole noin yksinkertainen. Yritä nyt ymmärtää asioita muidenkin, kuin oman napasi ympäriltä. Onko elämäntapasi uhattuna pandemiasta johtuvista syistä? Pelkohan se pistää tällaisia ajatuksia, hyökkäystä ja vihaa suoltamaan. Rauhoitu hyvä mies. Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Usko pois.

      • Anonyymi

        P.S. Kannattaa lukea muitakin kuin salaliittoteorioita ja kyseenalaista tietoa välittäviä sivustoja esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Tietenkin on ihailtavaa, että joiltain löytyy tarmoa ja intohimoa ottaa kantaa itselleen merkityksellisiin asioihin. Mutta, eikö olisi parempi suunnata energia niihin asioihin ja toimintaan, joilla oikeasti on merkitystä? Omaa toimintaa voi sopeuttaa maailmantilanteen mukaiseksi. Ja vielä, mitäpä jos sen ihmisen, jota eniten maailmassasi rakastat, henki pelastuu koronarokotusten avulla? Muuttaako se mielipidettäsi rokotuksista?

    • Anonyymi

      Pitäisi tässä vaiheessa jo kaikkien ymmärtää että korona on tällä maapalolla ja pysyy aina jossain muodossa ja laajuudessa. Ei yhteiskuntaa voi lopullisesi pitää auki, kiinni tai kiinni. Silloin ei voida enää puhua demokraatisesta ja vapaasta yhteiskuntamuodosta. Silloin eletään diktatuurissa jossa joku valtaa pitävä yksinhaltija määrää mitä kansalaiset saavat tehdä. Ollaan nyt vakavasti menossa nyt tälle linjalle. Siinä apuna käytetään pelkoa, uhkailuja ja pyssymiehiä rajalla.??????
      Nyt pitäisi keskittää voimavarat tehokkaan rokotteen saamiseksi. Nykyiset eivät tule antamaan isoa suojaa. Lisäksi tulisi kansalaisten ymmärtää pitää vähän väliä toisiinsa vaikka muutoin alettaisiin elää melkein normaalisti. Nykyinen meno tulee auttamattomasti johtamaan nälänhätään ja muuhun puutteeseen ja silloin menehtyy varmasti enemmän väkeä kuin koronaan. Tulee maan ja mailman laajuinen depressio.

      • Anonyymi

        Vastuuttomat henkilöt ja maat, joissa ihmishenki ei merkkaa muutoinkaan mitään levittävät holtittomasti koronaa ja samalla virus mutatoituu. Ihmisten itsekkyys ja välinpitämättömyys tappaa meidät pitemmän päälle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinutkin elättää????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinutkin elättää????

        Varmaan se elättää itte ittensä niinko useimat tekee. Saattaa olla oiikeassaki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinutkin elättää????

        Kuka sinut sitte elättää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinutkin elättää????

        Itse elätän itseni työtä tekemällä ja yrittämällä. Miksi sellaista kysyt?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse elätän itseni työtä tekemällä ja yrittämällä. Miksi sellaista kysyt?

        Se haluaa jostaki syystä paljastaa hölmöytensä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se haluaa jostaki syystä paljastaa hölmöytensä.

        Twitterissä leviää samaa sontaa. Asioista pitää toki ottaa selvää ja mieluusti eri näkökulmista, mutta on suotavaa säilyttää tietty lähdekriittisyys ja harkinta.

      • Anonyymi

        Onko oikeus vapauteen tärkeämpi kuin oikeus elämään/henkeen? Äkkipäätä tulee mieleen, että oikeus elämään pitää olla se kaikista tärkein. Mutta pitkässä juoksussa asiat mutkistuvat. Otin koronarokotteet, koska koin sen velvollisuudekseni, ja sillä tavoin osaltani autan, että yhteiskunta voidaan avata jne. En voi hyvin rokotuksen jäljiltä. Mutta rokotuksen ottaminen oli tietoinen riski. Tein parhaani niillä tiedoilla, joita oli saatavissa.

        Onko noi em. oikeudet jotenkin toisensa poissulkevia? Joku murhamies pistetään linnaan jotta pysyt hengissä? Nuuskanhakijoita rajoitetaan etteivät tuo koronaa? Autoilijoille keksitään lisää veroja jotta ilmanlaatu ja ilmastonmuutos pysyisivät jotenkin kuosissa?

        Ei ole mitään velvollisuutta ottaa koronarokotetta. Siitä voi kieltäytyä ilman sanktioita niin halutessaan. Itse ottanut rokotteet (heipottaa myös rajanylitystä). AstraZenecaa olisin varmaan harkinnut vähän pidempään. Kättä vähän jomotti ja varpaita kipristeli mutta jäin henkiin.. Noi on itsekunkin oman harkinnan varassa. Yhteiskunta varmaan avataan joka tapauksessa vaikka ne rokotuskattavuudet jäisivätkin suunniteltua pienemmiksi. Tanska ei enää ensiviikon perjantain jälkeen luokittele koronaa yhteiskunnallisesti kriittiseksi taudiksi ja luopuu korona rajoituksista.

        Minusta olen rokotettuna ympäristölle vaarallisempi rokotettuna. Rokotukset eivät estä tartuntoja eikä tartuttamista, oireet vaan pitäisi jäädä pienemmiksi. Voin hyvinkin saada jostain tartunnan ja kun en tunne olevani kipeenä niin levitän tautia eteenpäin. Nyt tulee immuunivasteen puutoksesta kärsiville kovat ajat, normi kausi-influenssakin taitaa iskeä nyt rajummin tänä vuonna.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kukahan sinutkin elättää????

        Voisit olla mulle elatusvelvollinen. Heh heh heh.

        Mitenkä on nyt Tanskassa??Eipä olis kannattanut Tanskallakaan hätiköitä korona rajoituspurkujen kaa...

    • Anonyymi

      Älä suutu tästä, mutta aloittajalla on ilmeisesti jo mennyt mielenterveys jollain tapaa jutuista päätellen. En toisaalta ihmettele ollenkaan. Näin käy monelle. Ite kestän vain työtä, ei huvia, hyvin paljon ja hyvin pitkään. Monet tarvitsevat sellaista pään nollausta,mitä ei korona-aikana ole ollut mahdollista saada. Tsemppiä kaikille.

      • Anonyymi

        Yksinäisyys, ahdistus ja masennus ovat korona-ajan vitsauksia. Esim. opiskelijoilla elämä on ollut yhtä eristenäisyyttä, etäkoulua ja yksinäisyyttä.

    • Anonyymi

      Voi jeezus näitä

    • Anonyymi

      Miten kulku nykyhän onnistuu

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Mihin muihin salaliittoteorioihin aloittaja uskoo?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mihin muihin salaliittoteorioihin aloittaja uskoo?

        Ei niihin kannata uskoa paitsi siihen että englannin kuningatar on kuolematon

      • Anonyymi

        ei tässä salaliittoja tarvita, piikki on täyttä huuhaata. ihan parodiaksi menee tuo koronahomma, ensin se suojaa, sitten ei suojaa kuin siltä muttei siltäkään kohta. sitten keksitään jokin variantti miltä se vähän suojaa. hauskinta koko hommassa on että rokotetuilla ei ole mitään suojaa ja tartuttavat yhtä paljon. ainut todentamani haitta koronasta oli kun kaverini nuor mies sai aivoveritulpan toisen rokotteen perästä ja halvautui puoliksi.

        Oliskohan se halvaantunu kokonaan jos olis ollu ilman rokotetta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ei tässä salaliittoja tarvita, piikki on täyttä huuhaata. ihan parodiaksi menee tuo koronahomma, ensin se suojaa, sitten ei suojaa kuin siltä muttei siltäkään kohta. sitten keksitään jokin variantti miltä se vähän suojaa. hauskinta koko hommassa on että rokotetuilla ei ole mitään suojaa ja tartuttavat yhtä paljon. ainut todentamani haitta koronasta oli kun kaverini nuor mies sai aivoveritulpan toisen rokotteen perästä ja halvautui puoliksi.

        Se, että tämä nuori mies halvaantui puoliksi on todella järkyttävää ja tragedia. 😪 Koko elämähän siinä menee uusiksi.

        Olen aidosti hyvin pahoillani hänen tai kenen tahansa rokotteista kärsineiden yksilöiden puolesta.

        Omassa lähipiirissä nuori tyttö 21 v. sai veritulpan 2. rokotteen jälkeen, mutta selvisi hengissä. 70-vuotias mies kuoli aivoveritulppaan/aivoverenvuotoon kahden viikon sisällä Astra Zenecan 2. rokotteen jälkeen.

        Lääkärit eivät myönnä, että rokotteet olisivat aiheuttaneet nämä tapaukset vaikka ajallinen yhteys rokottamiseen on kiistaton.

        Nuori tyttö käytti e-pillereitä ja häneltä löytyi geenivirhe, mikä altistaa veritulpille. Lisäksi hän oli istunut pitkiä aikoja matkustaessaan. Vanha mies oli lihava, käyttänyt ikänsä nikotiinituotteita ja kärsinyt jo aiemmin veritulpista, käytti verenohennuslääkkeitä ja kärsi mm. keuhkoahtaumasta. Joten muitakin selittäviä tekijöitä löytyi, rokote oli vain yksi tekijä.

        Lukuisilla tuntemilleni ihmisille on tullut eriasteisia haittavaikutuksia koronarokotteesta. Itsellenikin tuli. Mutta henkeä uhkaavan sikainfluessakokemuksen ( jäi pysyviä, elämistä rajoittavia haittoja) oli päivän selvää, että otan koronarokotteen. Koronarokotteen idea on, että se suojaa vakavilta tautimuodoilta. Luotan siihen. Siksi se kannattaisi ottaa. Jokainen kuitenkin päättää itse ottaako rokotteen vai ei. En uskokaan, että rokote estäisi koronaan sairastumista kokonaan.

        Työkaverini miehen veli kuoli viime keväänä koronaan. Viettivät hiihtoloman eräässä laskettelukeskuksessa, jossa kehuttiin, ettei ole ollut koronaa. Vaikka turisteja oli sakeanaan. Mies kuoli 5 päivän sairastamisen jälkeen, perusterve 40-vuotias mies. Elimet lakkasivat toimimasta. Koko perhe sairasti, äiti ja lapset jäi henkiin. Kouluikäiset lapset kasvaa ilman isää. Ei ole hääviä, tiedän kun olen itsekin kasvanut ilman isää.

        Maailmanlaajuisesti on koronaan kuollut n. 7 miljoonaa ihmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maailmanlaajuisesti on koronaan kuollut n. 7 miljoonaa ihmistä.

        No sepä. Ihmisiä on kuollut koronaan kuin kärpäsiä helteellä, anteeksi ilmaisuni. Kyseessä on vakava sairaus.

    • Anonyymi

      Työkyvyttömyys maksaa yhtä lailla yhteiskunnalle ja työnantajalle, tuli se sitten koronarokotusten rajuna haittavaikutuksena tai koronataudin takia. Eniten kärsii aina se ihminen.

    • Anonyymi

      ENSIN SUOMEEN ISKI 2020 HYSTERIA JA PANIIKKI. LYÖTIIN RAJAT KIINNI JA PYSSYMIEHET RAJOILLE. SEN JÄLKEEN RAJAA ON VUOROIN AVATTU JA SULJETTU. VÄHÄN SEN MUKAAN MITÄ KIURU ON KIEKUNUT.
      NYT OSA SUOMEN KANSASTA ON KUITENKIN SAIRASTANUT JA SAIRASTAA KORONAA LIEVÄNÄ TAI VAIKEAMPANA MUOTONA. VAIKEAA MUOTOA SAIRASTAVIA ON PROSSISSA VÄHÄN.
      JOO JA LAPUT NAAMALLA ON KÄVELTY KAHDEN METRIN ETÄISYYDELLÄ NAAPURISTA.
      JOO JA ON ANNETTU ROKOTE NUMERO 1, 2 JA 3 OLLAAN JAKAMASSA.
      EIKÄ KORONA VAAN TALTU. ENSI VUONNA ON VARMAAN TULOSSA ROKETTEET 4,5,6,7,8,9...........???????
      ONKOHAN HUONO ROKOTE????? AINAKIN SILLÄ TIENAA HYVIN
      TÄMÄ TARKOITTAA MYÖS ETTÄ SUOMEN KANSA ON JOUKKOTESTIKANSAA NYKYISIN.
      KOKO HOMMA ON VÄHÄN KYSEENALAINEN EIKÄ NIIN VÄHÄNKÄÄN.
      TÄMÄ TAUTI ON NYT JA PYSYY MAAPALOLLA JA LISÄÄ TÄLLAISIA ON VARMAAN TULOSSA KAIKKIEN SAASTEIDEN VUOKSI. TOTUUS TAITAA OLLA ETTÄ KUN IHMISET ITSE EI OSAA VÄHENTÄÄ MAAPALLON VÄKILUKUA NIIN LUONTO SEN TEKEE. VIELÄKIN ON MAITA JOSSA NAISEN AINOA TEHTÄVÄ ON TEHDÄ LAPSIA NÄLKÄÄN JA KURJUUTEEN.

      • Anonyymi

        Siksihän se korona ei taltu, kun kaikki ei noudattaneet eivätkä noudata suosituksia. Itsekkyys tappaa meidät lopulta kaikki.

      • Anonyymi

        Kiuru ei ole keksinyt mitään...Oikeassa on korona asioissa...Ja Rajoitukset on hyvin lieviä mitä muissa maissa...Eiku taas vaan kovemmat Rajoitukset ku ei näytä että noudatettas näitä vähäsiäkää....

    • Anonyymi

      Vituttaa se silti kun omalle kohdalle osuu vaikea korona.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      128
      4639
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      29
      3377
    3. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      20
      3315
    4. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      47
      2979
    5. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      51
      2965
    6. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      122
      2839
    7. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      18
      2590
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2315
    9. Vornanen ja oulainen

      Voi voi Ville mihin sekaannuit🥶
      Oulainen
      9
      2199
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2135
    Aihe