Miksi joillain on niin suuri tarve rajata kohteet, joihin nainen saisi kohdistaa suojelemisen tarvettaan?
Kysymys on tämän palstan keskusteluilmapiirin inspiroima.
Olen ymmärtänyt, että jonkinlainen elämän suojelemisen tarve on meissä kaikissa. Tuntuu pahalta, kun ihmisiä, eläimiä tai luontoa kuolee. (Jos se ei tunnu yhtään pahalta, kannattaa ehkä hieman huolestua.) Varsinkin sellaiset naiset, jotka ilmaisevat tällaista suojelemisen tarvettaan esimerkiksi politiikan tai muun yhteiskunnallisen aktiivisuuden kautta, saavat käsittämättömän määrän sukupuolitettua vihaa niskaansa.
Olen miettinyt tällaisen vihapuheen ilmaisijan ajatusmaailmaa. Otetaanpa esimerkiksi tällä palstalla esiintyvä sana "suvaitsevaisto", jota käytetään usein negatiivisessa mielessä. Miten suvaitsevaistoa inhoava henkilö suhtautuu elämän suojelemiseen? Minä väitän, että sellainen henkilö haluaa kohdistaa sekä oman että kollektiivisesti naisten suojeluvietin kohteisiin, jotka hän on itse määritellyt suojelemisen arvoisiksi.
Mikä keskustelusta puuttuu täysin on kriteeristö suojelemisen kohteen valinnalle. Millä perusteella suvaitsevaistoa tai esimerkiksi vihervasemmisto(naisi)a inhoavat henkilöt itse aukottoman virheettömästi poimivat luomakunnan lomasta sen elämän, jota he haluavat suojella? Lopuilla ei kai ole heille niin suurta merkitystä... (En itse ole arvomaailmaltani vihervasemmistolainen, mutta ei vihervasemmisto minussa mitään negatiivisia tunteita siltikään saa aikaan.)
Naissukupuoli on keskustelussa mukana sen vuoksi, että olen vain harvoin nähnyt miehiä syytettävän liian laajan ihmis- ja eläinjoukon suojelemisesta.
Mitä elämää (nainen) siis saa suojella ja millä perusteella? Entä mistä syntyy tämän rajaamisen tarve?
🦄
Kysymys on tämän palstan keskusteluilmapiirin inspiroima.
Olen ymmärtänyt, että jonkinlainen elämän suojelemisen tarve on meissä kaikissa. Tuntuu pahalta, kun ihmisiä, eläimiä tai luontoa kuolee. (Jos se ei tunnu yhtään pahalta, kannattaa ehkä hieman huolestua.) Varsinkin sellaiset naiset, jotka ilmaisevat tällaista suojelemisen tarvettaan esimerkiksi politiikan tai muun yhteiskunnallisen aktiivisuuden kautta, saavat käsittämättömän määrän sukupuolitettua vihaa niskaansa.
Olen miettinyt tällaisen vihapuheen ilmaisijan ajatusmaailmaa. Otetaanpa esimerkiksi tällä palstalla esiintyvä sana "suvaitsevaisto", jota käytetään usein negatiivisessa mielessä. Miten suvaitsevaistoa inhoava henkilö suhtautuu elämän suojelemiseen? Minä väitän, että sellainen henkilö haluaa kohdistaa sekä oman että kollektiivisesti naisten suojeluvietin kohteisiin, jotka hän on itse määritellyt suojelemisen arvoisiksi.
Mikä keskustelusta puuttuu täysin on kriteeristö suojelemisen kohteen valinnalle. Millä perusteella suvaitsevaistoa tai esimerkiksi vihervasemmisto(naisi)a inhoavat henkilöt itse aukottoman virheettömästi poimivat luomakunnan lomasta sen elämän, jota he haluavat suojella? Lopuilla ei kai ole heille niin suurta merkitystä... (En itse ole arvomaailmaltani vihervasemmistolainen, mutta ei vihervasemmisto minussa mitään negatiivisia tunteita siltikään saa aikaan.)
Naissukupuoli on keskustelussa mukana sen vuoksi, että olen vain harvoin nähnyt miehiä syytettävän liian laajan ihmis- ja eläinjoukon suojelemisesta.
Mitä elämää (nainen) siis saa suojella ja millä perusteella? Entä mistä syntyy tämän rajaamisen tarve?
🦄
Vastaukset 52
Vanhimmat
Varmaan ihmisten oikeudentajun vaihtelusta.
Itsestänikin on kummallista, että "suvakit" suojelevat lähinnä vain ihmisiä ja samaan aikaan lennättävät itseään ympäri maailman instaretkillään ja tukevat voimallisesti ylensyöntiä jokanaisen perusoikeutena.
Ikäänkuin suojeluhalu kohdistetaan siihen ryhmään, mistä on itselle vähiten vaivaa ja eniten sosiaalista ja hedonistista hyötyä.
Se on tekopyhää ja äärettömän itsekästä.
Maailmassa on vakava liikakansoitusongelma ja ekokatastrofi on NYT.
Siinä kaiken merkityksen antaminen jonkunlaisen seksuaalikulttuurin suojelemiselle 2021, kun ongelma on jo ratkaistu yleismielisesti eikä kirkolla ole enään sananvaltaa asiaan, on mielestäni enään pelkkää huomionhakuisuutta.
Globalisaatio ei ratkaise liikakansoitusta, päinvastoin, se edistää pelkästään kehitysmaiden vastuuttomuutta oman infrastruktuurinsa kohentamisessa. Kehitysapu oli suurimpia 1900-luvun virheitä, sillä ei ole saavutettu mitään muuta, paitsi Afrikan ylikansoittuminen.
Seuraavaksi vuorossa maailman pelastaminen, ihan oikeasti, omilla konkreettisilla teoilla, ei pelkillä sanoilla tai tunnekuohuilla.
Järkeä täytyy nyt käyttää. Yleensä se on tylsää ja vastuullista hommaa.
👁
"Ikäänkuin suojeluhalu kohdistetaan siihen ryhmään, mistä on itselle vähiten vaivaa ja eniten sosiaalista ja hedonistista hyötyä."
Koskeeko tämä mielestäsi vain niitä, joita kutsut suvakeiksi? Vai muitakin ajatussuuntauksia?
🦄
Kyllä kehitysavusta olisi johonkin jos esimerkiksi perhesuunnittelu eli suomeksi ehkäisy olisi sallittua markkinoida eteenpäin. Länsimaat on nousseet monestakin syystä ja syntyvyyden säännöstely on yksi näistä syistä. Kehitysapua on vaan muutenkaan vaikea tarjota umpikorruptoituneessa maassa saati valvoa mihin ne resurssit kohdentuu. Mutta jos pitää valita ns tuen muotona Patria tai kehitysapu, niin eipä kahta sanaa.
No varmasti "persuillakin" on oma lehmänsä ojassa ihan vastaavasti, tuskin kovinkaan ekologisesti elävät. Olen kuullut jopa "viherpiiperlipoliitikoista", jotka ovat liian kiireisiä kierrättämään omat roskansa, huhhuh.
Mutta kaikkia ryhmiä kuitenkin tarvitaan tasapuolisesti panostamaan järjellä ja ympäristöteoilla kuten:
1.Absoluuttinen kierrätys
2. Matkustelun ja yksityisautoilun rajoittaminen.
3.Ravinnon käytön rajoittaminen ja muuttaminen ekologisemmaksi
4.Vaatetus ja sisustuskulutuksen hillitseminen
5.Sähkön ja veden kulutuksen hillitseminen
Kukaan ei kiellä nauttimasta elämästä, mutta sen voi myös tehdä tyylikkäästi, terveellisesti ja ekologisesti.
Se että noita tiettyjä ihmisiä otetaaan tänne , ei ole ympäristön /maapallon kannalta järkevää.
Heillä on tapana lisääntyä useammalla lapsella ja jos mietitään vaikkapa sitte näiden lasten kasvu aikuiseksi hiilijalanjälkeä suomessa , tällaisella kuluttavalla elämäntavalla. Se että he pysyisivät omassa maassaan , olisi tähän ratkaisu. Kulutus ja hiilijalanjälki jää pienemmäksi. Tämä miten asiat nyt hoidetaan , kiihdyttää vain maapallon tuhoutumista. Mutta eihän suvakit osaa tuotakaan ajatella järkevästi.
Eikö se olekkaan sama missä päin maapalloa sitä on, jos saastuttaa saastuttaa? ;}
On ne hiilijalanjäljet idässä tai lännessä. Samaan ilmakehään ne kohdistuu ja samaan maapalloon, vaikka paikallisesti reikä on lännessä. ;]
Hämmentävän hyvä kirjoitus, avatessa aloitusta olin lähes varma, että tuleman pitää sitä samaa naisvihahuuto-oksennusta kuten aina täällä.
Näin se kyllä on, voisin kyllä ottaa oppia tästä, se vaan on niin vaikeaa välillä/aina.
Ei niin, tämä on oikea ja rakentava asenne.
👁
Tuosta aiheesta saisi pitkänkin keskustelun, mutta näin kuumalla ilmalla ei jaksa kauaa koneen ääressä kökkiä.
Mutta noin yleisesti käsitän asian niin, että miehillä on tarve kontrolloida kaikkea mitä naiset tekee. Yli tietyn rajan ei saa mennä, tai hallitseminen ja kontrolli karkaa käsistä.
Naiset voivat riistäytyä irti miehen (kuvitellusta) vallasta!
Miehen oikeus (omasta mielestään) on sanella naisen paikka. Ja siihen paikkaan ei kuulu muuta kuin olla uskollinen patja, hoitaa huusholli ja pennut, olla hiljaa eikä saa tietää mitään. Mielipiteitä ei saa olla. Se on vaarallista ja voi sitten riistäytyä käsistä kuten tuossa alussa sanoin.
Varsinkin nyt kun nuoret naiset ovat kasvaneet jo hieman terveemmässä ilmapiirissä ja uskaltavat nousta asioitten puolesta jotka heille on tärkeitä, se pelottaa näitä setiä. Heidän jalkojensa alla alkaa maa vapista. Ote vallankahvasta uhkaavasti höltyä.
Olen itse yli kuusikymppinen nainen, mutta ihailen ja kannustan suuresti ja täydestä sydämestä nykyistä avarakatseista ja opinhaluista nuorisoa. Sille vanhat kävyt eivätkä keski-ikäisetkään mitään voi, että maailma tulee olemaan seuraavan polven. He ottavat vallan ja päätökset, maailma tulee siirtymään heidän käsiinsä!
Tulevaisuus on nuorten!
Väittäisin, että kuvailemasi kontrollinhalu on vain osalla miehistä. Se, miten paljon se on sidoksissa biologiaan, aikakauteen tai maantieteelliseen paikkaan, on minulle epäselvää. Samoin on olemassa naisia, joille kontrolloitavana oleminen ei näyttäisi olevan ongelma.
Olen samaa mieltä siitä, että jotkut valtarakenteet ovat murenemassa.
🦄
"Varsinkin nyt kun nuoret naiset ovat kasvaneet jo hieman terveemmässä ilmapiirissä ja uskaltavat nousta asioitten puolesta jotka heille on tärkeitä"
Mitähän ne olisivat?
Miehen kannattaa antaa vähän suojella naista, niin silloin ei niin pomota, kun hän saa tuntea itsensä mieheksi ja siten tarpeelliseksi.
Miehet ovat miehiä, ei heidän sukupuolista luonnettaan saa millään mielipidepolitiikalla pyyhittyä olemattomaksi. Luonnossakin uros on aina vähän egoisti, eläimistä sen näkee.
Nuoret ovat kyllä avarakatseisia, mutta hieman sekavia sukupuolisesti. Tästä voi tulla vielä ongelmia tulevaisuudessa. Siis identiteettiongelmia sosiaalisesti, aavistelen.
On tärkeää hyväksyä oma ja muiden sukupuoli sellaisena kun se on luonnollisesti. Vaikkakin se olisi hetero.
"On tärkeää hyväksyä oma ja muiden sukupuoli sellaisena kun se on luonnollisesti. Vaikkakin se olisi hetero."
Minäkin haluan välillä suojella muita ja tuntea olevani tarpeellinen. Olen myös välillä hieman egoisti.
Koen silti olevani nainen ja hetero eikä minulla ole identiteettiongelmia ainakaan sukupuolen suhteen.
Onko sinulla ongelmia sen suhteen, että naisten ja miesten kirjo olisikin todellisuudessa paljon monipuolisempi kuin mitä olet tähän mennessä kuvitellut tai hyväksynyt?
🦄
Miten sinä koet, että tämä suojelu tapahtuu kun ei täällä varsinaisesti mitään biisoneita vapaana juokse? Uteliaisuudesta kysyn, eikä tämä suojelu ajatuksena tunnu mitenkään negatiiviselta, ehkä enemmän oudolta kun on toisenlaiseen todellisuuteen tottunut.
Sivusta ...
Minua (naista) saa kyllä halutessaan suojella. Vaan ei minua tarvitse suojella itseltäni. En ole millään tavalla rikki tai vajaa, vaikken ajattelisikaan kaikessa aivan samoin. Minua ei pysty "korjaamaan" sillä tämä on se mitä minä olen. Minut voi vain joko hyväksyä tällaisena tai jatkaa matkaansa. Sama pätee mielestäni ihan kaikkiin ihmisiin. Nätisti saa sanoa ja ehdottaa, mutta omaa "totuuttaan" on täysin turha yrittää murjoa lävitse. Kaikesta ei tavitse pitää, mutta kaikilla on silti oikeus olemassa oloonsa. Jokaisella ei tietenkään ole oikeutta toimia kaikkien impulssiensa mukaan. Kenenkään vahingoittamiseen ei kenelläkään ole oikeutta.
Kyllä minä itsekin suojelen ja lujaa suojelenkin, jos tarvetta ilmenee. Mä kirjaimellisesti menen vaikka väliin ja tappelen toisen puolesta. Kävin tästä kerran (täysin teoreettisen) keskustelunkin erään exäni kanssa. Hän sanoi, että jos joku kävisi päälle niin minut tulisi juosta pois. En mä sellaiseen kykenisi, en kuuna kullan valkeana. En pystyisi poistumaan paikalta, jos minulle rakasta satutetaan. Se ei vain ole minun luonteeni. Tietysti tässäkin on sävyjä ja jos pakeneminen ja avun hakeminen on vaikka ainoa mahdollinen tapa. Vaan vaikeaa se minulle silti olisi.
Ei ole mitään ongelmia.
En ajattele toisten ihmisten seksuaalista suuntautumista, se ei merkitse minulle yhtikäs mitään mitä muut tekevät tai olevat, ellei ole kysymys omasta seuranhaustani. En ole naismuistiin todistanut irl seksuaalisyrjintää tai rasismia ja asun sentään Helsingin keskustassa.. Siihen saattaisin kyllä puuttua, puolustamaan kiusattua.
Riitely pistää silmiin lähinnä netissä, kumminkin päin.
Lisäksi mieluummin näkisin otsikoissa muitakin, kun alapääaiheita ja naimauutisia, maailmassa on todellakin muutakin ajateltavaa.
Mielestäni on mautonta rehvastella ja levitellä omia sukupuoliasioitaan ja asenteitaan ympäri kyliä, se on epäkunnioittavaa muita ihmisiä kohtaan pakottaa heidät ajattelemaan näitä muiden intiimejä yksiityisasioita.
Perustakaa vaikka joku seksiuutiset nettilehti, niin siellä voitte jauhaa samoista yksinkertaisista asioista ja hyvinkin intiimeistä yksityisasioista keskenänne ilman, että se muita häiritsee.
Minusta tämä olisi hyvä idea. Voisin itse päättää, koska ja missä haluan tuoda sen aspektin hetkittäiseen ajatussisältööni. Varmaan lukisinkin, mutten nyt ihan joka päivä kuitenkaan.
Nyt seksiasiat lööpeissä häiritsevät suurella näkyvyydellään ja jankuttavalla huomionhakuisuudellaan.
Kysymyksesi ovat muuten melko kierosti ohjailtuja vähättelemään, en pidä siitä👎
Miehen rooli on muuttunut todellakin, mies voi myös tuoda henkistä ja emotionaalista turvaa ja tukea aikaisempien fyysisen ja taloudellisen tuen sijasta.
Itse otan tämän tuen vastaan ilomielin, olen sisäisesti vähän häilyväinen ja maskuliininen voima tuntuu todella hyvältä itsestäni. Ehkä siksi minun on ollut aina helppo luottaa miesten turvaan. Vähän niinkuin kaatua siihen olkapäähän sen sijaan, että koittaisin itse selvitä kaikesta, sankarimentaliteetilla.
Mieskin haluaa tuntea olevansa tarvittu, se on miehille hyvin tärkeää. Nimenomaan tarvittu, ei hyväksikäytetty, jota monet naiset käyttävät tarvitsevuuden korvikkeena aiheuttaen pahoja kokemuksia. Rajahan on aika epäselvä mikä on käyttöä ja mikä tarvitsevuutta. Se miehen, tai naisen, täytyy aina itse pystyä arvioimaan vaikka olisi kuinka rakastunut.
Miehet myös ymmärtävät, ketkä arvostavat heitä ja yleensä palkitsevat sen luotettavuudella ja tuen antamisella.
Ymmärrän mitä asennetta tarkoitat.
Eikä hetkittäinen heikkouskaan ole mikään syy alkaa vähättelemään toista ihmistä.
Ihmiset käyttävät vähättelyä vallan välineenä. Mielestäni se ei ole missään muodossa hyväksyttävää.
Vähättely on egoismin keino korottaa itseään, imeä energiaa saamalla toinen tuntemaan itsensä merkityksettömältä ja epäluotettavalta tai saada toinen näyttämään vähemmältä yhteisön silmissä tai suhteessa.
Vastasin kommenttiin, jossa kirjoittaja paitsi väitti tuntevansa miehen "sukupuolisen luonteen" myös koki huolta sen suhteen, että sitä yritettäisiin "pyyhkiä olemattomaksi" jonkinlaisella mielipidepolitiikalla. Ilmaisin kritiikkiä sellaista ajatusta kohtaan, että ihminen pystyisi määrittämään, mitkä ominaisuudet henkilön persoonassa johtuvat yksiselitteisesti biologisesta sukupuolesta. Tässä vielä lainaus kohdasta, johon vastasin:
"Miehet ovat miehiä, ei heidän sukupuolista luonnettaan saa millään mielipidepolitiikalla pyyhittyä olemattomaksi. Luonnossakin uros on aina vähän egoisti, eläimistä sen näkee."
🦄
Jaa-a, eiköhän tuo suojelunhalu yllä kaikkeen eläväiseen. Poikkeuksena tyypit, jota pyrkii vaan satuttamaan muita arvoillaan tai touhuillaan. Tykkään vapaudesta elää omalla tavallani ja antaa muillekin vapauden elää tavallaan. Satuttamatta muita.
Mutta joku politiikka, niin ei juuri kiinnosta. Lähinnä ne teot, ei ne puheet sitten vasta.
"Jaa-a, eiköhän tuo suojelunhalu yllä kaikkeen eläväiseen. Poikkeuksena tyypit, jota pyrkii vaan satuttamaan muita arvoillaan tai touhuillaan."
Muita satuttavat pyritään rajaamaan pois yhteiskunnasta, mutta näillä rajaavilla tahoilla on velvollisuus silti suojella muita satuttavia yksilöitä.
Muiden satuttaminen on kuitenkin nyrkkisääntönä hyvä kriteeri sille, missä kohtaa vapautta kannattaa rajoittaa. Siinä kriteerissä näen kaksi ongelmaa eri yhteiskunnissa:
1) Se, mikä lasketaan satuttamiseksi, vaihtelee suuresti. Esimerkiksi abortin vastustajat pitävät naisen satuttamista pienempänä pahana kuin sikiön satuttamista. Kannattajilla asia on toisin päin.
2) Yhteiskunnat haluavat käyttää vain rajallisen määrän resursseja sellaisten yksilöiden suojelemiseen, jotka eivät tuota siinä määrin kuin muut, esimerkiksi lapset, vanhukset, mielenterveysongelmista kärsivät ja rikolliset.
🦄
Kyllä, ihan jees esimerkit 1 ja 2.
"Esimerkiksi abortin vastustajat pitävät naisen satuttamista pienempänä pahana kuin sikiön satuttamista."
Lähtökohtaisesti abortin vastustamisessa ei ole kyse "satuttamisesta", vaan ainoastaan naisten kontrolloinnista. Sikiö on pieni sivuseikka. Pääasia, että naiset saadaan pidettyä hallinnan ja vallan alla.
- Sheena
Kieltämättä tämä on tullut mieleen siitä johtuen, että abortin vastustaminen ja kristinuskolla perusteltu muu naisten syrjiminen kulkevat usein käsi kädessä.
🦄
No ei pelkästään kristinusko, vaan ihan kaikki uskonnot perustuvat lähtökohtaisesti siihen, ettei nainen ole tasa-arvoinen miehen kanssa ja miesten pitää kontrolloida naisia mahdollisimman tarkasti, kytätä, syyllistää, rangaistakin, jos nainen joutuu vaikka raiskauksen uhriksi.
- Sheena
No vaikuttaa hyvin pitkälti siltä, että kuvittelevat sen olevan jotenkin itseltään pois.
Voisiko olla puhtaasti kyse kritiikistä naisten suojelukohteita kohtaan, että siihen ei kuulu se kuuluisa valkoinen lihaa syövä heteromies?
En ole koskaan kuullut kenenkään naisen (tai ideologian) ilmaisevan, että suojeluinto kohdistuu kyllä kaikkiin muihin mutta ei valkoihoisiin miespuolisiin heteroseksuaalisiin sekasyöjiin.
🦄
En minäkään. Mutta olen huomannut monen tälläisen kanssaveljeni olevan huolissaan omasta suojelustaan...
Itseni on vaikea suojella sellaista, jonka en koe tarvitsevan suojelua. Valkoisen lihaasyövän heteromiehen asema koleektiivisesti hyvä. Joukossa on yksilöitä, jotka tarvitsevat suojelua, mutta ryhmä ei suojelua tarvitse. Itse suojelen suojaa tarvitsevaa, heikompaa, alistettua tai syrjittyä. Sitä, jonka olemassaolo on suojasta riippuvainen.
No minä luulen, että kyse on lähinnä huomiosta, ei niinkään suojelutarpeesta... mutta se huomion puute aiheuttanee kanssaveljissäni joskus sitä, että naisien suojelunkohteita mitätöidään ja väheksytään, jopa käydään henkilöä kohden hyökkäyksiä.
Eli suomennettuna mustasukkaisuutta huomiosta.
Jotkut räikeimmät sanoo pokkana, ettei meistä heteromiehistä välitetä. Että myö ei oltais mitään ja meitä syrjittäisiin ihan. Ja se tulee esiin juuri silloin, kun puhutaan jostain vähemmistöistä tai varsinkin todella marginaalisesta ryhmästä.... asiasta... suojelumielessä...
Pistänyt silmään...
Mutta minusta ainoa asia miehiä kohtaan mihin pitäisi puuttua on asevelvollisuus Suomessa. Se on räikein epäkohta tässä yhteiskunnassa.
Ootkose isis sanna joka piti rahdata takas suomeen?
En ole. Enkä kuulu mihinkään uskontoon.
🦄
Sanoit näin aloituksessa:
"Millä perusteella suvaitsevaistoa tai esimerkiksi vihervasemmisto(naisi)a inhoavat henkilöt itse aukottoman virheettömästi poimivat luomakunnan lomasta sen elämän, jota he haluavat suojella?"
Evoluution mukaan lajisto on aina geneettisesti itsekäs ja pariutunisteorian mukaan lajit yrittää saada omat geeninsä selviämään evoluutiossa, tähän kuuluu myös useilla lajeilla kuten ihmisillä, samankaltaisten sukusolujen omaavien ihmisten apuun luottaminen.
Kauemmilla roduilla on tieteellisesti todistettu enemmän meistä poikkeava dna:n samankaltaisuus kuin samalla rodulla tai lähimmäis kansoilla.
Siksi evoluution mukaan näiden lähimmäisten selviäminen asettuu automaattisesti korkeammalle prioriteetille kuin niiden ihmissukujen suojelemisen joilla on isompi dna poikkeavuus ja enemmän lajillista epäkoheesiota.
Kuinkas tuo vihervasemmisto sitten sopii tähän teoriaan?
🦄
Viher vasemmisto käsittääkseni ajaa avoimien rajojen politiikkaa. Tällöin nämä rodut sekoittuisivat ja vain eniten dominoiva rotu tai geeni jäisi jäljelle esim ruskea silnäisyys. Tämä on uhka esim pohjoisen haaleasilmäisille koska suurtolaji syrjäytttää elinkilvassa paikallisen lajin. Siksi sutä vastustetaan.
Tarkoitin että miten selität evoluutioteorian avulla sen, että jotkut kokevat hoivaviettiä vieraiden rotujen edustajia kohtaan? Kummat silloin toimisi evoluution kannalta järkevämmin: eniten dominoivaa rotua suosivat naiset vai paikallista, vähemmän dominoivaa rotua suosivat naiset?
🦄
Jaah. Mä näen asian niin, että luonnon perusominaisuus on se, että siellä synnytään ja kuollaan. Ja siinä välissä luultavasti enemmän kärsitään kuin iloitaan.
Joku hyttynen haluaa osana tuota imeä itsensä täyteen mun verta, mutta jos mä huomaan sen ajoissa, niin se ei ehdi edes aloittaa.
Ai niin. Vastaus kysymyksiin. Suojelkaa mitä suojelette, mutta minun vertani ette tule imemään.
Ääh. Ei jaksa kiinnostaa. Ulkona hirmuhelle.
Kuinka minä sen tietäisin mistä tuollainen rajoittaminen kumpuaa. Todennäköisesti jotain valtapeliä ja oma asema koetaan uhatuksi. Ymmärtääkseni tuollaiset ihmiset rajoittaa muutakin kuin jotain suojelun kohteita.
Minun puolestani jokainen suojelkoon mitä tahtoo, niin minäkin teen.
Yt.
T.
Ihan tuohon ekaan kappaleeseen niin on myönnettävä että minulla on kyllä tarve rajata nuo kohteet henkolökohtaisella tasolla. Jos nainen haluaa suojella minua/itseään/parisuhdetta toteamalla aamukahvilla että aja varovasti töihin niin tuo ihan rakastettavaa. Jos taas samoin perustein vaatii minua poistamaan somesta kaikki naispuoliset tuttavat niin silloin tulevaisuuden taivaalle kerääntyy mustia pilviä.
Yleisemmällä tasolla jos miettii hallituksen alkua ja sitä ylistystä joka ministereiden sukupuoli sai niin ei varmaan ole yllätys että siihen on tullut myös vastavoimaa. Harvempi varmaan on selaillut puolueiden julistuksia tai perehtynyt hallitusohjelmaan joten helpoin reitti arvostelulle on tuo sukupuoli. Paljon on myös sitä että oletaan arvostelun kohdistuvan sukupuoleen vaikka kyseessä on puhtaasti hallituksen toimenpiteistä.
Monet myös kokevat nämä suojelukohteet epäoikeudenmukaisina. Täälläkin seudulla moni turveyrittäjä menetti elantonsa, nyt huonojen aikojen varalle kasvatettua metsää ei saa hakata ja haudatessasi susien raatelemia lampaita radiossa ilmoitetaan että susia pitisi olla paljon enemmän. Kohta on kaiiki elanto viety mutta ei haittaa sillä vaikka rahaa olisi ei pääse kauppaan koska rahat ei riitä sähköauton ostoon.
"Harvempi varmaan on selaillut puolueiden julistuksia tai perehtynyt hallitusohjelmaan joten helpoin reitti arvostelulle on tuo sukupuoli."
Tämä on hyvä pointti ja uskon, että joku saattaisi näin tehdä. Koska kyseessä on kuitenkin erittäin huonosti perusteltu kritisointi, tuollaisen tien valitsijat profiloituvat paitsi ilkeiksi myös laiskoiksi.
🦄
Mä kohdistan suojeluvietin suklaakakkuun 😋😛
Mä rakkaisiini eli perheeseen. Mun lauma. :)
Aika tylsää. Uusi vastaus kohouman tarkkailija :)
Mikä siinä on tylsää? Niitähän sitä just kuuluukin suojella viimeiseen hengenvetoon, omaa laumaa. :)
Eli sulkaakakkujako ei saa syödä? Vai miten niitä suojellaan. 🤔
Jotkut (painotus, ei suinkaan kaikki) miehet vain haluavat kontrolloida naisia ja käyttää heihin (väki)valtaa kaikessa. Heitä nyppii, kun eivät saa itse mitään tähdellistä aikaan ja naiset keskittävät huomionsa tärkeämpiin asioihin kuin kontrollifriikkimiehiin.
- Sheena
Jotkut naiset käyttäytyvät samalla tavalla, miehiä ja naisia kohtaan.