Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Huonoa aikaa denialisteille

USA:n ja Kanadan hirmuhelteet, Länsi-Euroopan tulvat. Juuri kuin AGW:n käsikirjoituksesta.

Denialistien uskoa koetellaan nyt.

28

70

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Satunnaista sään vaihtelua, ei todista yhtään mitään. Lisäksi monin paikoin maailmaa on vastaavasti normaalia kylmempää tai täysin normaali sää.

    • Anonyymi

      Myönnät siis että AGW on käsikirjoitettua teatteria?

    • Anonyymi

      Taisi koetella juuri loppunut säätiedoituskin.
      Loppuun oli kerrottu trooppisista öistä. Ennen 2000 luku ne olivat harvinaisia, mutta 2000 luvulla jo yleisiä. Eniten niitä on Helsingissä ollut 2018 10 kpl, mutta tämä vuosi on jo yltänyt 9 troopiiseen yöhön.

      • Anonyymi

        Ja nyt trooppiset yöt ovat ainakin toistaiseksi päättymässä. Ilma on nimittäin nyt viilentymässä, suurimmassa osassa Suomea lämpötila on jo viilentynyt. Voi olla, että trooppisten öiden ennätystä ei rikota. Korkeintaan tulee tuo sama 10. Ensi viikolla mitään trooppisia öitä ei Helsingissä ole.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nyt trooppiset yöt ovat ainakin toistaiseksi päättymässä. Ilma on nimittäin nyt viilentymässä, suurimmassa osassa Suomea lämpötila on jo viilentynyt. Voi olla, että trooppisten öiden ennätystä ei rikota. Korkeintaan tulee tuo sama 10. Ensi viikolla mitään trooppisia öitä ei Helsingissä ole.

        Voi olla näinkin, mutta vanhan sanonnan mukaan elokuussa on pimeät ja lämpimät yöt. Ilma viilenee nyt, mutta 10 vrk:n ennusteessa on jo seuraava helle näkyvissä viikon päässä.
        Minulle riittäisi tämäkin hellejakso. Niin paljoa en ennätyksiä kaipaa. Yleensä kuitenkin elokuussa on kesäkuuta enemmän helteitä. Ans kattoo kuin käy.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi olla näinkin, mutta vanhan sanonnan mukaan elokuussa on pimeät ja lämpimät yöt. Ilma viilenee nyt, mutta 10 vrk:n ennusteessa on jo seuraava helle näkyvissä viikon päässä.
        Minulle riittäisi tämäkin hellejakso. Niin paljoa en ennätyksiä kaipaa. Yleensä kuitenkin elokuussa on kesäkuuta enemmän helteitä. Ans kattoo kuin käy.

        Jos puhutaan edelleen Helsingistä, jonka trooppisten öiden määrästä oli kyse, ei mitään hellejaksoa näy 10 päivän ennusteessa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos puhutaan edelleen Helsingistä, jonka trooppisten öiden määrästä oli kyse, ei mitään hellejaksoa näy 10 päivän ennusteessa.

        Tarkennus... Siis mitään trooppisia öitä ei ole näkyvissä. Toki helteitä näkyy, mutta yön lämpötila jää reilusti alle tuo 20 asteen lämpötilan.


    • Anonyymi

      Eihän skeptisyys ole mitään uskoa, päin vastoin. Eihän luonnon katastrofit tai muut poikkeukselliset ilmiöt ole mikään uskon asia ja on aivan normaalia, ettei kukaan niitä toivo, vaikka joskus siltä tuntuukin. Hiukan huolestuttaa myös se, että poliittiset johtajat antavat hyytäviä lausuntoja katastrofien syistä vailla mitään kompetenssia. Tästä tuskin kukaan voi olla eri mieltä.

    • Äkäkutti Sanoo vahingoniloinen AGW uskovainen vaikka mitään todisteita ei ole.

      • Anonyymi

        Silloin kun Kirsi strippaa, sukukypsät miehet lähtee kalaan.


      • Anonyymi

        Mitään todisteita. Voi lapsi raukka, kun ilmaston lämpeneminen on kiistatta todistettu. Vaikka yksittäistä ilmiötä ei siihen voi varmuudella liittää, niin tilastollisesti ääri-ilmiöt lisääntyvät.

        Ole sinä vaan onnellinen tietämättömyydessäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitään todisteita. Voi lapsi raukka, kun ilmaston lämpeneminen on kiistatta todistettu. Vaikka yksittäistä ilmiötä ei siihen voi varmuudella liittää, niin tilastollisesti ääri-ilmiöt lisääntyvät.

        Ole sinä vaan onnellinen tietämättömyydessäsi.

        AGW on todistettu huuhaaksi moneen kertaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        AGW on todistettu huuhaaksi moneen kertaan.

        Älä unta nää. Mutta jos terapeuttisi on sitä mieltä, että voimakas defenssi on parasta peloillesi, niin mikä minä maallikkona olen muuta väittämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä unta nää. Mutta jos terapeuttisi on sitä mieltä, että voimakas defenssi on parasta peloillesi, niin mikä minä maallikkona olen muuta väittämään.

        Kuuteen vuoteen ei ole tapahtunut mitään globaalia ilmastonlämpenemistä vaikka hiilidioksidin määrä jatkaa kasvuaan.
        AGW on vedetty vessanpöntöstä alas ja alarmistipelle itkee ja uskoo yhä joulupukkiin ja ilmastosaarnaajiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuuteen vuoteen ei ole tapahtunut mitään globaalia ilmastonlämpenemistä vaikka hiilidioksidin määrä jatkaa kasvuaan.
        AGW on vedetty vessanpöntöstä alas ja alarmistipelle itkee ja uskoo yhä joulupukkiin ja ilmastosaarnaajiin.

        Montako kertaa pitää lapsoselle kertoa, että 2016 vaikutti poikkeuksellisen voimakas el Nino, joka lämmpitttää ilmastoa. Silti vuosi 2020 oli jo yhtä lämmin, vaikka vuoden loppupuolella jäähdyttävä la Nina oli jo käynnistynyt.

        Kuusi lämpimintä vuotta ovat olleet kuusi viimeistä ja tästä saattaa la Ninasta huolimatta tulla seitsemäs. Viiden vuoden liukuva keskiarvo on vuoden 2016 jälkeenkin selvässä nousussa. Typerää jankuttamista, kun jo pakostakin tiedät, miten siinä käy kun seuraava el Nino tulee. Ennätys lyödään kirkkaasti, ja koko vuosia jatkunut jankutuksesi vedetään vessanpöntöstä alas.

        Miten ihminen voi olla noi tyhmä?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Silloin kun Kirsi strippaa, sukukypsät miehet lähtee kalaan.

        Kirsi teki sen 30 vuotta liian myöhään. Ketään ei kiinnosta, sori.


    • Anonyymi

      Eli lopetetaan pääosin tavaran ostaminen, sehän on helppoa. Mökit voisi tuhota, nehän ovat täysin turhia ja aiheuttavat turhia ajokilometrejä. Veneet ovat samoin pelkkää tuhottavaa paskaa. Ihmiset asukoot yhdessä paikassa eikä merellä tarvitse olla.

      Paras keino päästöjen vähentämiseen on, jos ihmiset ostavat entistä vähemmän tavaraa eli roskaa. Vähemmän kännyköitä, vähemmän tietokoneita ja mitä tahansa uutta tekniikkaa, vähemmän vaatteita jne. Kaiken tavaran kulutusta pitää vähentää alle puoleen nykyisestä. Voidaan toki suosio suomalaista, mutta silloinkin tavaran määrä puolitetaan nykyisestä. Tai oikeastaan puolet on vasta alku... Ihmisten pitäisi leikata 80% tavaroiden ostamisesta.

    • Denialistit pakenevat asiallista keskustelua kuin pillu hetekalla.

      • Anonyymi

        Tai sitten alarmistit tekevät saman. Kun väitetään, että kaikkien (siis ihan kaikkien, myös alarmistien) pitäisi leikata kaikkien tavaroiden ostamista yli 60 % (myös suomalaisten) niin sitten rääkäistään, että eihän näin pidä tehdä tehdä. Näin se kuitenkin menee, mitä vähemmän ostat tavaraa sitä vähemmän saastutat.

        Totuus on, että reipas leikkaus tavaroiden ostamiseen on ainoa keino päästöjen alentamiseen. Ai, se tuhoaa yritykset? Miksi normaalin ihmisen pitäisi tuosta piitata paskankaan vertaa? CO2-päästöjen alentaminen on helpointa, jos tappaa yritykset.


      • Anonyymi

        Köyhyydestä ja puutteessa elämisestä on tehtävä hyve.


      • Anonyymi

        Jönssin kommentit ovat juuri kuin AGW:n käsikirjoituksesta


        #Juuri kuin AGW:n käsikirjoituksesta.#
        Jöns
        16.07.2021 20:36


    • Hiilidioksidipäästöjen alentamiseen on monta keinoa kuten hyvin tiedät. Ne kaikki tarjoavat yrittäjille hyviä mahdollisuuksia.

      Älä vääristele asioita.

      • Anonyymi

        Uusiutuvat ja ydinvoima on ainut näköpiirissä oleva ratkaisu. Mitä nopeammin, sitä parempi. Tällöin osa fossiilipolttoaineista voisi ehkä jäädä maan uumeniin käyttämättä.


      • Anonyymi

        EU-byrokraatit karsastavat ydinvoimaa CO2-päästöjen vähentämiskeinona. Siinäkin he ovat hakoteillä.

        Jos EU-byrokraatit saisivat määrätä, niin he haluaisivat varata Suomen metsät yhteisön hiilinieluiksi, sulkea ydinvoimalat, vaatia päästöjen nollaamista ja tuottaa maahan vuosittain kymmeniätuhansia kehitysmaalaisia suuren hiilijalanjäljen kuluttajiksi.


      • Anonyymi

        Eipä tarvitse alarmistien huuhaata ja turhanaikaisia julistuksia vääristellä.
        Kyllä jokainen täysjärkinen huomaa muutenkin sen, että niillä ei ole mitään tekemistä minkään tieteen kanssa.


    • Ei koettele ainakaan minun uskoani koska en usko mihinkään, ainoastaan totean tosiasioita ja vähän pähkäilen niitä. Kun te alarmistit puhutte uskosta niin puhukaa vain omasta puolestanne.

      Mitä niihin äääri-ilmiöihin tulee niin kyllä ne viittaavat enemmän auringon energiaan kuin hiilidioksidiin. Maapallo saa nyt enemmän energiaa auringosta, ei kovin paljon enemmän, mutta enemmän kuitenkin. Jons varmaan pistää kommentin, että aurinko on viilentynyt 20 vuotta. Odotan, että tekee niin, jotta pääsen kuittaamaan.

      • Anonyymi

        Auringon säteilyteho on mittausten mukaan jopa vähän laskenut keskimääräisestä, mikä näkyy esimerkiksi auringonpilkkujaksojen heikkenemisenä. Eli olet metsässä uskomuksinesi.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2267
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2083
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1698
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1516
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1510
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1407
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1374
    8. 52
      1268
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1210
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1196
    Aihe