tuli tässä mieleeni eräs asia aikaisempia viestejä lukiessani. hyvinvointivaltioissa on varmasti hyvin vähän ihmisiä jotka eivät lisäänny. myöskään parhaat eivät valikoidu massasta jatkamaan sukua ja ihminen ei jalostu. kehitysmaissa, ankarissa elinoloissa sensijaan saadaan paljon lapsia ja suurin osa karsiutuu poijes, niin kuin aikuisestakin väestöstä. heidän jalostumisensa jatkuu, toisin sanoen. me hyvinvointivaltioiden suojatit rappeudumme, niinkö? emme ole tulevaisuudessa yhtä elinkelpoisia kuin köyhien maiden asukit?
pohdintaa
pohdin taas
11643
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Pullasorsakansa kuolee pois heti ensimmäisen katastrofin sattuessa, sopeutujat selviää. Käytännön evoluutiota!
Evoluution kulkua on varmaan vaikea ennustella, useimmiten arvaus olisi varmaan joku vallitsevan asetelman tai ominaisuuden vahvistuminen. Uusien ominaisuuksien ilmaantuminen ja ympäristönmuutokset kuitenkin aiheuttavat ihka-aitoja yllätyksiä. Joten katsellaan vaan sitten sieltä pilvenreunalta minkälaiset ihmiset ja örviäiset täällä heiluvat satojen ja tuhansien vuosien kuluttua.
Näin varmaan on, ainakin jossakin määrin. Toisaalta uskon, että kohtalokas genettisen aineksen huonontuminen vaatii useita kymmeniä sukupolvia "hyvinvointia". Kyllä nykyäänkin on jonkinlaista valintaa, koska jonkinlaista kuolleisuutta on ennen lisääntymisikää ja sen aikana. Ne ovat yleensä eriasteisia tapaturmia (liikenne-) ja itsetuhoisista elämäntavoista johtuvia. Muita asiaan vaikuttavia asioita on esimerkiksi halu nauttia makeasta elämästä ilman lapsista aiheutuvaa riesaa: se ei ole periytyvää. Kaikki nämä ja varmaan jotkut muutkin ilmiöt vaikuttavat jossakin suhteessa länsimaisten ihmisten keskimääräiseen perimään.
Tapaturnat eivät ole luonnonvalintaa eivätkä vaikuta ihmisen evoluutioon, koska onnettomuuksia tapahtuu satunnaisesti kaikenlaisen perimän omaaville ihmisille. Ei ole mitään erityisiä periytyviä sopeumia omaavia ihmisiä jotka välttyisivät onnettomuuksilta.
Jos itsetuhoiset elämäntavat johtuvat perimästä, voi luonnonvalintaa tapahtuakkin. Esim. jos alkoholismi olisi voimakkaasti perinnöllinen sairaus se vaikuttaisi ihmisen kelpoisuutta alentavasti ja lopulta häviäisi. Mutta tällaisiin huonoihin elämätapoihin taitaa geenien lisäksi (ja usein enemmän) liittyä voimakkaasti myös yksilön omat elämän kokemukset yms. eikä niillä tällöin ole evolutiivista vaikutusta. Esim tupakointi johtuu vain omasta päätöksestä.
>>Tapaturnat eivät ole luonnonvalintaa eivätkä vaikuta ihmisen evoluutioon, koska onnettomuuksia tapahtuu satunnaisesti kaikenlaisen perimän omaaville ihmisille. Ei ole mitään erityisiä periytyviä sopeumia omaavia ihmisiä jotka välttyisivät onnettomuuksilta.>>
epäilen tuota. joku saattaa olla luonnostaan hajamielinen, tarkkaamaton, ja jää näin helpommin auton alle tai astuu kaivoon. toisella on perhanan vankka rakenne ja selviää hengissä junaturmasta. toiset ovat yltiöpäisen uhkarohkeita ja hakevat elämäänsä jännitystä vaarallisista extremelajeista ja taittavat niskansa epäonnistuneessa laskuvarjolla laskeutumisessa. joku taas istuu mielummin himassa ja katsoo turvallisesti telkusta muiden temppuilua. see? geenit rulez.
Meinaat siis, että onnettomuuksia sattuu lähinnä hajamielisille ihmisille ja että hajamielisyys olisi perinnöllistä? Enpä tiedä...
Ja vielä..Onnettomuuksia ei käsittääkseni tapahdu samassa mittakaavassa, verrattuna siihen määrään kehitysmaiden ihmisiä jotka kärsii jatkuvasta aliravitsemuksesta.Tarkoitan että vaikka onnettomuuksiin joutuminen olisi perinnöllistä, luulisin, että suuremman osan väestöstä pitäisi joutua onnettomuuteen, jotta se vaikuttaisi länsimaisten geneettiseen rakenteeseen.
Tuosta lopusta en osaa sanoa mitään, koska en tiedä onko halukkuus extremelajeihin perinnöllistä...
Näin minä yksikseni itsekseni aattelin...
meinaan, että hajamieliset ihmiset ovat onnettomuusalttiimpia verrattuna tarkkaavaisiin ja ympäristöään huomioiviin ihmisiin.
totta, hyvinvointivaltioissa ei kuole ihmisiä onnettomuuksissa yhtä paljon kuin kehitysmaissa mm. aliravitsemukseen. kuitenkin esim. korkeanpaikankammo on evoluution aikaansaannos. vuosituhansien kuluessa korkealla pelkäämättömät ihmiset (esim. kallioilla leikkivät lapsoset) ovat suistuneet kuolemaan ja ne, jotka ovat luonnostaan pelänneet korkeuksia ja vältelleet sellaisia paikkoja, ovat eläneet lisääntymisikään asti. ilmeisesti on ollut melko yleinen kuolemansyy pudota korkealta (saattoi olla ravinnonhankinnallisista syistä, esim. linnunmunia puista/kallioilta). toisinsanoen esim. uhkarohkeus on perinnöllistä. kaikki ilmiasuun ja käyttäytymiseen liittyvät asiat mihin eivät ulkoiset seikat ole vaikuttaneet, ovat perinnöllisiä. eikö? uhkarohkeus näkyy ihmisessä jo lapsena.
mutta jatka yksiksesi itseksesi ajattelemista, voi olla hedelmällistä...:)
"Tapaturnat eivät ole luonnonvalintaa eivätkä vaikuta ihmisen evoluutioon, koska onnettomuuksia tapahtuu satunnaisesti kaikenlaisen perimän omaaville ihmisille. "
Tapaturmat ovat aina usean tekijän summa, "puhtaan sattuman", opittujen käyttäytymismalien sekä myös synnynäisten ominaisuuksien eli geenien yhteistulosta. Koska myös käyttäytmismallien oppimisessa vaikuttavat geenit, niin onnettomuuksille altistuminen on ainakin kohtuullisen vahvasti riippuvaista perimästä ja siten jonkinlaista luonnovalintaa melko varmasti tapahtuu. Uskon esimerkiksi, että PK-seudun rusakot ovat vuosikymmenien kuluessa kehittäneet maaseudun rusakoista eroavan geneetisen ominaisuuden, joka mahdollistaa niiden paremman selviämisen liikenteen keskellä. Samat lainalaisuudet koskevat myös ihmistä.
Tiedän, että on olemassa humanisteja, joita loukkaa ajatus, että ihminen olisi biologinen olento, eläin, joten he yrittävät kaikin tavoin vesittää esim perimän olemassaolon, vaikka tervejärkisen ympäriltään keräämät havainnot todistavat ihmisen perimän aktiivisen vaikuttamisen puolesta. Tietenkin on muitakin tekijöitä, sattumaa ja kultturievoluutiota, mutta pohjalla on vielä toistaiseksi perimä.
En ole humanisti. Opiskelen biologiaa.
En yrittänyt kieltää perimän olemassaoloa. Alani opiskelu olisi melko mahdotonta jos niin tekisin. Eikä minua loukkaa se, että ihmistä käsitellään biologisena olentona ja eläimenä, sillä tiedän kyllä ihmisen olevan sellainen, yksi eläinlajeista.Tarkoituksenani oli vain pohdiskella länsimaiseen ihmiseen kohdistuvaa luonnonvalintaa. Sinua ilmeisesti loukkaa ajatus perimän rappeutumisesta. Ilmeisesti haluat ajatella länsimaisten ihmisten olevan kaikin tavoin muita korkeammassa asemassa ja pysyvän siinä. Tällaisia äkkinäisiä johtopäätöksiä minä teen sinusta, aivan kuin sinä teit minusta.
Ikävää, että loukkaannuit siitä että uskaltauduin olemaan eri mieltä kanssasi. Ei kannata keskustella ihmisten kanssa, jos ei kestä eriäviä mielipiteitä.
P.S Rusakoista huolimatta en vieläkään usko onnettomuuksiin joutumisen olevan perinnöllistä. Enkä usko, että onnettomuudet olisivat länsimaisen ihmisen luonnonvalintaa. Uskon, että länsimaisen ihmisen perimä rappeutuu riittävän luonnonvalinnan puutteessa.
Mutta älä hermostu vaikka olenkin eri mieltä kanssasi. Joskus elämässä käy niin, opettele sietämään sitä.
Eikö toisaalta ole todennäköistä, että taitavat kiipeilijät ovat saaneet ruokittua jälkeläisensä tehokkaammin kun ovat uskaltaneet hakea linnunmunia ja hedelmiä korkeammalta kuin pelokkaammat lajikumppanit? Tällöin luonnonvalinta olisi alkanut suosimaan matalalla viihtyviä vasta metsästystaitojen kehityttyä tarpeeksi. Ja todennäköisesti vasta maanviljely ja karjankasvatus alkoi radikaalisti vähentämään "uhkarohkeiden" osuutta väestöstä.
Toisaalta urosten uhkarohkeus tuntuu edelleen olevan valttia lisääntymisessä. Naaraat haluavat (ainakin joidenkin tutkimusten mukaan) jälkeläisiä rohkean uroksen kanssa mutta varovaisen uroksen näitä kasvattamaan. Tällöin turvataan jälkeläisille vahvin mahdollinen perimä ja parhaat mahdollisuudet elää lisääntymisikään asti.
Anteeksi. Esitin tämän "tiedän että on.." varaisesti, olematta yhtään varma, kuulutko sinä joukkoon. En minäkään loukkaantunut yhtään mistään. Olen samaa mieltä siitä, että teollistuneisen maiden ihmisten perimä pikkuhiljaa rappeutuu. Esitän vain, että se ei rappeudu suoraviivaisesti. Rappeutuminen (kuten evoluutio yleensäkin) on vektorisuure, ei skalaari. Siinä missä esim fyysisen rasituksen, tautien ym. kesto valinnan puuttessa ilmeisesti rappeutuu, niin jotkut ominaisuudet vievät länsimaista ihmistä pikkuhiljaa erikoistuneeseen suuntaan kuten ystäviäni cityrusakoita. Koska populaatio on niin suuri, niin rappeutuminen on hidasta: hyviä geenejä ei katoa vauhdilla. Samoin erikoistuminen on hidasta, koska tapaturmat ovat harvinaisia ja niissä on paljon muitakin tekijöitä kuin perimä.
En ole humanisti enkä biologi. Olen insinööri, eli siis amatööri näissä kysymyksissä. Mutta luen paljon ja teen omia havaintoja.
Toivon sinulle avartavia opintoja, koska osaamistasi tullaan tarvitsemaan. Laajenna sinäkin ymmärrystäsi oman alueesi ulkopuolelle (kuten minäkin yritän).