Golf virta

https://www.is.fi/tiede/art-2000008175198.html
"Tutkimus: Atlantin merivirtojen hiipuminen saattaa ylittää pisteen, josta ei ole enää paluuta – vaikuttaisi katastrofaalisesti ilmastoon
Golfvirran merkittävällä heikentymisellä tai jopa pysähtymisellä olisi tutkijoiden mukaan katastrofaalisia vaikutuksia ilmastolle.
Mikäli kiertoliike pysähtyisi, sillä olisi katastrofaalisia vaikutuksia ilmastoon ympäri maailmaa. Guardian kirjoittaa, että virtauksen pysähtyminen muun muassa vähentäisi merkittävästi sateita, joista miljoonien ihmisten ruoantuotanto Intiassa, Etelä-Amerikassa ja Länsi-Afrikassa on riippuvainen.

Euroopassa lämpötilat laskisivat ja myrskyt lisääntyisivät, ja Yhdysvaltojen itärannikolla merenpinta nousisi. Golfvirran pysähtyminen olisi myös vaaraksi Amazonin sademetsille ja Etelämantereen jäätiköille, lehti kirjoittaa."

Ainakin pohjoiseen olisi luvassa kylmempää, kun Golf virta ei enää toisi lämpöä mukanaan pohjoiseen.
Golf virran ansiosta talvet ovat suomessa lämpimämpiä, kuin kauempana Golf virrasta.
11238
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ilmasto ja säätila ovat aina olleet ja tulevat aina olemaan
ikuisessa aaltoliikeessä.
Seikka on saletti.

Äänestä

Taas tuo sana "saattaa". Saattaapi ylittää tai saattaapi olla ylittämätäki.
Ehdollisia määritelmiä ilmastonmuutosteoria on kukkuroillaan.
Mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Äänestä

Tuo nyt vaan taas kerran todistaa kuinka pöljiä voi olla niin tutkijat kuin helsikiläiset toimittajatkin. Tuo skenaario on täysin mahdoton, mutta näköjään ilmastontutkijoille kelpaa mikä tahansa pelottava ajatus.

Katsoin vuosia sitten erittäin hyvän dokumentin maapallon merivirtajärjestelmästä. Se ei ollut ilmastotutkijoiden tekemä. Se oli meritutkijoiden tekemä. Siinä oli tehty koko maapallosta kolmiulotteinen kuva, jossa ne merivirrat olli mallinnettu.

Siinä selostettiin erittäin hyvin. millä tavalla ne ei merivirrat liittyy toisiinsa yhdeksi kokonaisuudeksi. Kun vesi lähtee esimerkiksi Golfvirrassa liikkeelle, se kiertää koko sen järjestelän, ennenkuin se palaa takaisin samaan paikkaan.

Jokaista lämmintä merivirtaa kohti on kylmä merivirta, joka virtaa meren pohjassa. Napa-alueella jäähtynyt vesi painuu sinne pohjaan, ja alkaa virrata kohti tropiikkia. Siinä Golfvirran kylmässä vastineessa on maailman suurin vesiputous.

Kyllä se napa-alueiden kylmyys, ja se että merivirrat toimii yhtenä kokonaisuutena, tulee aina pitämään huolen siitä, että joku yksittäinen merivirta ei voi pysähtyä eikä edes hiljentää. Muistaakseni se koko kierros kestää yli 10 vuotta. Helsinkiläiselle toimittajalle kelpasi taas höpöjuttu.

Äänestä
  • Golf virta on jo nyt hiljentynyt.

    "Tutkimuksissa on jo havaittu Golf-virran heikkenevän, mitä selittää makean veden lisääntyminen Pohjois-Atlantilla jäätiköiden sulamisen ja sateiden vaikutuksesta. "

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Golf virta on jo nyt hiljentynyt.

    "Tutkimuksissa on jo havaittu Golf-virran heikkenevän, mitä selittää makean veden lisääntyminen Pohjois-Atlantilla jäätiköiden sulamisen ja sateiden vaikutuksesta. "

    Ilmasto ja lämpötila ovat jatkuvaa aaltoliikettä.
    Näin on aina ollut.
    Voi, kun tulisi jo lämmin kesä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ilmasto ja lämpötila ovat jatkuvaa aaltoliikettä.
    Näin on aina ollut.
    Voi, kun tulisi jo lämmin kesä.

    Mutta kun sen aaltoliikkeen keskiarvo kipuaa ennen näkemätöntä vauhtia ylös.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mutta kun sen aaltoliikkeen keskiarvo kipuaa ennen näkemätöntä vauhtia ylös.

    Toivottavasti kipuaakin, nytkin on aivan liian kylmää. Aivan niin kuin joka ainoa vuosi tähän aikaan.

    Äänestä

  • Tutkijat ja toimittajat ovat pöljiä, mutta niin on kommentoijakin.

    Äänestä

Nyt täytyisi jonkun tahon jo kiivaasti mennä lämmittämään Golfvirtaa.
Eihän AGW:sta tule mitään jos se tuollain jäähtyy ja himmenee.

Äänestä

Ilmavirtaukset ajaa Golfia. Ilmavirtauksia ajaa pallon epätasainen lämmitys. Tilanne jatkuu niin kauan kuin aurinko säteilee ja pallo pyörii.

Äänestä

sitten kun sataa niin viljellään riisiä ja kuivalla vehnää 🤣

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

https://www.is.fi/tiede/art-2000008175198.html
"Tutkimus: Atlantin merivirtojen hiipuminen saattaa ylittää pisteen, josta ei ole enää paluuta – vaikuttaisi katastrofaalisesti ilmastoon
Golfvirran merkittävällä heikentymisellä tai jopa pysähtymisellä olisi tutkijoiden mukaan katastrofaalisia vaikutuksia ilmastolle.
Mikäli kiertoliike pysähtyisi, sillä olisi katastrofaalisia vaikutuksia ilmastoon ympäri maailmaa. Guardian kirjoittaa, että virtauksen pysähtyminen muun muassa vähentäisi merkittävästi sateita, joista miljoonien ihmisten ruoantuotanto Intiassa, Etelä-Amerikassa ja Länsi-Afrikassa on riippuvainen.

Euroopassa lämpötilat laskisivat ja myrskyt lisääntyisivät, ja Yhdysvaltojen itärannikolla merenpinta nousisi. Golfvirran pysähtyminen olisi myös vaaraksi Amazonin sademetsille ja Etelämantereen jäätiköille, lehti kirjoittaa."

Ainakin pohjoiseen olisi luvassa kylmempää, kun Golf virta ei enää toisi lämpöä mukanaan pohjoiseen.
Golf virran ansiosta talvet ovat suomessa lämpimämpiä, kuin kauempana Golf virrasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu