Onko kyseessä valtava ilmastokatastrofi jos tampereelle (vuoden keskilämpötila 3.9 astetta) tulisi helsingin (5.9 astetta) eli 2 ASTEEN keskilämpötilan nousu. Menisivätkö kasvistot ja eläinlajit uusiksi. Muuttuisiko ihmisen eläminen mahdottomaksi. Pitäisikö pikkutyttöjen jo varata aikoja koulubsykologeille.
Katastrofiko jos Tampereelle tulee Helsingin ilmasto?
Anonyymi
75614
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Pohjoisessa lämpötilan nousu on 2 - 3 kertainen maapallon keskimääräiseen lämpötilan nousuun nähden. Eli lähtökohtasikin oli jo väärä.
Ilmastokatastrofia ei Suomeen tule, mutta Suomi ei ole maailmasta irrallaan oleva saari. Kuumilla seuduilla vähäinenkin lämpötilan nousu ja varsinkin sadannan väheneminen voivat aiheuttaa vakavan heikennyksen elinolosuhteisiin.
Kerro vaan rohkeasti, jos sinulla on kysyttävää. Oikaisen myös mielelläni väitteittesi virheet, kuten tuonkin aloituksen kohdalla.
Miten sen nyt ottaa, onhan se nyt jonkinlainen Suomea koskettava ilmastokatastrofi jollain aikataululla jos golfvirtakin lakkaa. Ja katastrofi jo pelkästään sekin jos tänne alkaa puskea ilmastopakolaisina miljoonia ihmisiä.
Kuten edellinenkin kertoi, ilmastonmuutos on muutakin kuin lämpötilan nousu Suomessa. Jos olisi vain siitä kyse, niin tässä ei olisi mitään hätää, mutta kun ongelma on globaali.
Huuhaajutut huuhaapalstalle, eli olet juuri sillä oikealla palstalla.
Itsekö keksit nuo juttusi vai kopioitko jostain?
Piti taas keharinkin tulla mölisemään oma mölinänsä.
15-17“C keskilämpötilan nousu on 1,133333333333333-kertainen
15-19“C keskilämpötilan nousu on 1,266666666666667-kertainen
Ensimmäisen ja toisen esimerkin välinen nousun ero ei ole kaksinkertainen vaan 1,11764705882353-kertainen. Ei alarmia.
Voihan niitä puskea, mutta yhtäkään ei tarvitse Suomeen päästää. Suomella on täysin oikeus potkaista joka ainoa pakolainen pois maasta ja lähettää takaisin kotimaahansa. Kuolkoot vaikka sinne.
Esimerkiksi Tanska päätti jo ajat sitten, että jokainen Syyriasta tullut lähetetään takaisin Syyriaan. Kukaan heistä ei saa lupaa pysyä Tanskassa. He vain päättivät, että Syyria on riittävän turvallinen maa, joten heidät voi potkaista vain takaisin kotimaahansa. Ja tästä ei tullut erityistä kohua, kun he päättivät näin.
Paskat globaaleista ongelmista, suomalaisilla ei ole mitään velvollisuutta huolehtia muiden valtioiden asioista. Pakolaisongelmasta pääsee, jos jokainen pakolainen potkaista pois maasta. Suomella on oikeus valikoida asukkaansa.
Ihme lässytystä - tilanne on ihan toinen jos rajoille vyöryy jopa miljoonia ihmisiä. Se tarkoittaa silloin että koko pallo on jo kaaoksessa. Tuskin tämä on ensimmäinen paikka jonne elinkelvottomilta alueilta paetaan, mutta kun vaihtoehdot vähenee niin kaikki kelpaa.
Ja tuollaista tuskin koskaan tapahtuu. Pallo ei tule koskaan olemaan kaaoksessa. Tuo on vain kaltaisesi idioottihysteerikon rääkymistä. Mitään katastrofia ei ole näkyvissä.
Ja kuten sanottua, Suomen ei tarvitse päästää yhtäkään pakolaista. Suomi voi rauhassa lähettää pakolaiset takaisin kotimaahansa kuolemaan.
Juu, jos rajoille vyöryy miljoonia ihmisiä niin heidät on helppo hoitaa aseilla. Muutama tunti ja ongelmaa ei enää ole.
Vaikutat mukavalta ihmiseltä.
Onneksi kaltaisiasi idiootteja on vain häviävän pieni määrä. Mölinälläsi ei ole mitään vaikutusta.
Suomi on sitoutunut kansainvälisten lakien ja sopimusten noudattamiseen. Toinen vaihtoehto on Pohjois Korean tie.
Siitä voi tulla tulkintaeroja, mikä maa on riittävän turvallinen, mutta pakolaissopimukset ovat kansaivälisiä sopimuksia, joita Suomella ei ole varaa rikkoa, vaikka pölhöpopulistiset persut sitä väittävätkin.
Neljä astetta on kaksinkertainen kahteen asteeseen nähden. Ei celsiusasteikon nollakohdan ottaminen vertailukohdaksi ole validi. Taidat käydä vähän hitaalla. Mutta se ei ole denialistille mitenkään harvinaista.
Miten niin? En näe missään maapallolla mitään katastrofia. Lähinnä jotkut hysteeriset fasistit käyttävät tuota tekosyynä ihmisten kontrollointiin.
Ja edelleen, jos paljon tulee pakolaisia rajoille niin mitään pakkoa ottaa niitä vastaan ei ole. Joka ainoan heistä voi käännyttää. Ei ole meidän murhe miten heille käy.
Selvä,+Suomi+voi+tulkita,+että+kaikki+Afrikan+maat+ovat+turvallisia+ja+jokainen+Afrikasta+tullut+lähetetään+takaisin.+Nuo+"pakolaissopimukset"+ovat+hyvin+tulkinnanvaraisia,+tuota+voi+noudattaa+vaikka+karkoittaisi+99,999%+pakolaisista+takaisin+kotimaahansa.
Pakolaiset voi lähettää kotimaahansa ja silti noudattaa kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia. Jokainen maa Euroopassa palauttaa osan pakolaisista takaisin kotimaihinsa, tuossa ei ole mitään ihmeellistä. Osassa jopa valtaosa pakolaisista karkotetaan ja silti on noudatettu sopimuksia.
Jos nuo kauhukuvasi toteutuvat niin EU hajoaa heti ensimmäisten joukossa ja mitään "kansainvälisiä sopimuksia" ei enää ole olemassa. Tuollainen pakolaisvirta aiheuttaisi niin suuret riidat, että yksi kerrallaan maat viis veisaa EU:n sopimuksista. Loppujen lopulta EU katoaa olemasta.
Lisään... Jo koronakriisi on osoittanut, että kun kunnon kriisi tulee niin jokainen maa paskat piittaa muista EU-maista ja keskittyy omaan tilanteeseensa. Aivan kuten pitää tehdäkin. Mitään kunnon yhtenäistä EU:ta ei tule koskaan olemaan.
Sinä et taida käydä ollenkaan.
Mistä tiedät tämän? Lähde kiinnostaisi
Nettisadistit+kuten+tuo+97%-silkkaapaskaa+-+trolli+saavat+tyydytyksensä+kaikesta+huomiosta+mitä+niille+annetaan.+Heppu+on+roikkunut+palstalla+jo+vuosien+ajan+mölisemässä+ilmastonmuutoskeskusteluissa.+Se+ei+opi+mistään+mitään+joten+ei+kannata+vastailla+sille+ollenkaan.
Nyt+kun+sen+sadismin+viimeaikainen+pääkohde+eli+APH+(alipaineitsari)+on+tauolla+niin+sillä+on+iskenyt+armoton+viihdytyksen+puute.+Siksi+se+työntää+noita+höpötyksiään+joka+paikkaan+toivoen+saavansa+tilaisuuden+väitellä.+Älkää+palkitko+sitä+yrityksestä.
15-17C+keskilämpötilan+nousu+(kahdella+asteella)+on+(273+17)/(273+15)+=+290K/288K+eli+1.0069+-+kertainen+eli+0.69%+nousua+absoluuttisessa+lämpötilassa.+
15-19C+keskilämpötilan+nousu+(neljällä+asteella)+om+(273+19)/(273+15)=292K/288K+eli+1.0139+-+kertainen+eli+1.39%+nousua+absoluuttisessa+lämpötilassa.
1.39%+nousua+on+kaksinkertainen+nousu+verrattuna+0.69%+nousuun.
Tais osua hupivihreille arkaan paikkaan. Nyt sitten ei olekaan suomessa merkitystä parilla asteella kun vuosi sitten huudettiin paniikissa täystuhoa. Suomalainen johtaja uhosi maailmanlopulla muutamassa vuodessa. Sitten kun alkoi pikkutyttöjä menehtyä epätoivoon muuttuikin sanoma täysin toisinpäin. Nyt ei ollutkaan enää mitään hätää. Kaikki olikin yhtäkkiä kunnossa. Jos todella tieto liikkuu maailmanlopun ja ei hätää välillä niin huh huh. Ainoa totuus on se että seuraava 100 000 - 300 000 vuoden pituinen jääkausi on tosi lähellä.
Koitapa vähän selkeyttää ajatustasi, eihän tuosta horinasta ota mitään selvää.
"Suomalainen johtaja uhosi maailmanlopulla muutamassa vuodessa. "
Miksi vatipää valehtelee? Kukaan ei ole ennustanut maailmanoppua, jos uskonlahkolaisia ei huomioida.
Seuraavaan jääkauteen olisi normaalilla syklillä n. 50 000 vuotta, ja ilmaston lämpeneminen saattaa siirtää sen tuntemattomaan tulevaisuuteen. Eihän sinulla ole alkeellisiakaan tietoja, mutta mölytä vaan pitää.
Voisiko joku tuoda esiin keskilämpötilan kaavan ja ajantasaisen seurannan? Ja vuorokauden lämpösumma vuoden jokaisesta päivästä?
Nyt meille esitetään vain ylin ja alin vuorokauden lämpötilat ja nekin epämääräisesti.
Juurikin mäin. Todellisuudessa kellään ei ole kuin hataria arvioita " keskilämpötilasta"
Mikä sinua vaivaa? Etkö osaa itse kaivaa tietoja kun ne pitää sinulle oikein erikseen tuoda esiin? Ja kuka teille sitten kuitenkin esittelee epämääräisiä lämpötiloja? Ja jos näet nämä kaikki pyytämästi asiat, niin osaatko tulkita niitä? Vuorokauden lämpösumma vuoden jokaiselta päivältä erikseen ja kuinkahan monelta vuodelta? Suomen ja koko maapallon? On siinä ainakin tutkimusmateriaalia, mutta nerokkaana tutkijana näet niistä varmaan jotain jota maailman kaikki muut viisaat eivät ole tajunneet.
Vaikka väitteesi pitäisi paikkaansa, mitä suuresti epäilen, sillä ei ole ilmastonmuutoksen faktuaalisuuden kassa mitään tekemistä.
Keskilämpötilan kehitys tiedetään aivan tarkasti. Absoluuttinen keskilämpötila ei ratkaise, vaan jos olettamasi (?) systemaattinen virhe pysyy samana, saadaan nousu mitatuksi tarkasti.
Voisiko joku pysähtyä hetkeksi miettimään, ennen kuin kirjoittelee asian vierestä?
"koulubsykologeille."
Tuo sana kiteyttää viestisi täydellisesti.
Sanotaanko näin, että ainakin jo nyt pikkulinnut on ihmeissään kun niiden optimi pesimisvyöhyke siirtyy koko ajan pohjoisemmaksi, ja raukat ei tahdo pysyä muutoksen perässä.
Linnuille siirtyminen on sentään helpompaa kuin kasveille.
Eräät lohikalat eivät kestä veden liiallista lämpenemistä, kuten tänä kesänä saimme lukea. Niidenkin on melko vaikea siirtyä lämpenemisen tieltä.
Kun jänis vaihtaa valkoisen karvan valaistusolosuhteiden muuttuessa, lumettomassa metsässä alkaa olla pedoille helppoa riistaa.
Naalin pohjoiseen muutto tyssää jäämereen ja tunturikasvillisuuden siihen, että tunturin laki saavutetaan.
Hankaluuksia luonnolle tulee täälläkin ja on osin jo tullut.
Kohta on Oulussakin pähkinäpuota niinkuin ennenvanhaan ennen jääkautta.
Nämä ilmastohysteerikot edustavat ihmisryhmää joille totuudella ei ole merkitystä. Ilmastodataa tulkitaan kuten piru raamattua. Entiset erittäin lämpimät kaudet vaietaan tai käännetään nurinpäin kuten puunlustoista tuotettu ilmaston lämpötilakäyrä. Vasta vaatimalla oikaisua suostuivat kääntämään oikeinpäin. Tämä kertoo sen tosiasian että jesuiittojen aatemaailma elää vahvana näissä ......jääköön sanomatta.
Väittäisin että selvästi suurin osa asiaan yhtään perehtyneistä kyllä aivan hyvin ymmärtää ja tiedostaa että jonkinlaista ihmisen edesauttamaa ilmastonmuutosta tapahtuu. Mutta ei ole helppoa (edes ilmastohysteerikolle) rajoittaa omia tapojaan, nautintojaan ja kulutustottumuksiaan, jos vielä samalla ilmastotoimista saattaa aiheutua itselle nousevia maksuja tai uusia kuluja. Siksi osa kokee itselleen helpommaksi vain vähätellä tai kieltää ilmiön kokonaan tai jopa kehitellä villejä salaliittoteorioita siihen liittyen.
Väitätkö olevasi todella perehtynyt johonkin asiaan? IPCC:n poliittiser manifestit ja alarmistien virsilaulu eivät ole mitään asiaa. Ne ovat samanlaista poliittista propagandaa kuin CCCP:llä ja stallareilla 1980-luvulla.
Petteri Taalas ja Satu Hassi kuuluiva stallarien virrenveisaajiin ja kapitalismin kaatajiin.
Kun CCCP sitten hajosi, niin piti keksiä jotain muuta huuhaata että voisi päteä.
AGW:stä ja ilmastonlämpenemisestä löytyikin hyvä keppihevonen jolla voi ratsastaa ja jatkaa taistelua kapitalisteja vastaan.
Olette te denialistit lapsellisia. Elinkeinoelämän keskusliitto on jatkuvasti vaatinut tiukempia ilmastotoimia. Eiköhän juuri se porukka edusta pääomapiirejä eli kapitalisteja.
Taidat olla kaiken lisäksi persu.
Ikinä ei maapallolla ole todettu yhtä nopeaa lämpenemistä kuin nyt. En tiedä, mitä entisiä erittäin lämpimiä kausia tarkoitat, mutta tätä selvästi lämpimämpää on ollut dinojen talklustellessa täällä. Holoseenikaudella lämpötila oli pohjoisessa kuumimmillaan asteen nykyistä korkeampi. Wiki: "Pohjoisen pallonpuoliskon keskilämpötila oli holoseenilla kolmena 2 000 vuoden jaksona noin 1 °C nykyistä korkeampi" Tällöin maapallolla ei vaan elänyt lähes kahdeksaa miljardia ihmistä.
Kyllä ja ammattivalehtelijoina väittävät, että ostamalla enemmän kaikenlaista höpöhöpö-tekniikkaa saadaan päästöjä vähennettyä. Jokainen järkevä tietää, että järkevintä tällä hetkellä on leikata reippaasti rahojen käyttöä ja pyrkiä velkaantumisen lopettamiseen. Siis sekä kotitalouksien että valtion velkaantumista pitäisi vähentää. Mitä vähemmän rahaa käytetään, sitä parempi.
EK koostuu pelkästään valehtelevista huijareista.
Sama virsi kerrasta toiseen. Leikkaa sinä vaikka munasi, jos mieli tekee, mutta ei ilmastonmuutoksen torjumisen takia yhteiskuntaa tarvitse ajaa alas.
Kuule, jos halutaan tosissaan torjua ilmastonmuutosta niin ensimmäinen ja paras keino on reipas leikkaus tavaroiden ostamiseen. Eli vältellään kaiken uuden ostamista ja pyritään käyttämään kaikki tavarat loppuun asti. Eikä lapsetkaan tarvitse satoja leluja vuodessa, pari lelua jouluna riittäköön. Jos joulua ylipäätään viettää, itse en joululahjoja osta (en ainakaan fyysisiä).
Talouskasvuun pyrkiminen on idioottimaista, pikemminkin pitäisi pyrkiä talouden laskuun. Mitä vähemmän ihmiset ostavat, sitä parempi ilmastolle. Väite siitä, että talouskasvulla vähennetään päästöjä on valetta.
Tamperelaiset ovat saaneet ensimmäisen ratikkansa. Siinä on hyvä aloitus kun yrittävät hankkia suurkaupungin ilmaston.
Niinpä,+turkulaiset+ovat+järkevämpiä,+koska+heistä+62%+vastustaa+ratikan+tekemistä.+Tosin+poliitikot+saattavat+silti+rakennuttaa+sen.
Turkkulaisille riittää funikulöörissä ihmeteltävää vielä moneksi vuodeksi. Jz mitä siitäkin tulisi jos ratikka seisoisi Kauppatorin laidalla viikkokausia odottelemassa varaosia.
Sinä ja muut kaltaisesi ettei ilmeisesti tajua sitä, että kyse on keskilämpötilan noususta, se tarkoittaa sitä että korkeimmat lämpötilat nousevat sillon vielä huomattavasti enemmän. Lisäksi se aiheuttaa kuumien kuivien hellejaksojen lisääntymistä yhä korkeammilla lämpötiloilla ja toisaalta myös tuhotulvien lisääntymistä. Maapallon keskilämpötilan nousu esimerkiksi kolmella asteella tarkoittaa kyllä varsin dramaattista lämpötilan nousua. Kun puhutaan keskilämpötilan noususta niin se on eri asia kuin se, että huomenna olisi kolme astetta lmpmämpää kuin tänn
ään.
Ja kyllä totuus on se, että tiettyyn ilmastoon sopeutuneet eläimet ja kasvit eivät suurelta osin selviä näin nopeasta lämpenemisestä vaan seurauksena on massasukupuutto, joka on jo meneillään ihmisen takia. Ja se vaarantaa myös meidän ihmisten tulevaisuuden.
Eli kyllä maapllon keskilämpötilan nousu esimerkiksi kolmella asteella tietäisi täyttä katastrofia etenkin kun se tarkoittaisi lämpenemisen hallitsematon kiihtymistä myöskin. On täysin mahdollista, että hyvin suuri osa maapallosta muuttuu nykymenolla täysin elinkelvottomaksi sekä meille ihmisille, että eläimille ja kasveille.
Huuhaajutuille tämä on juuri se oikea palsta. Keksi lisää niin sitten me taas nauretaan.
Voisit sinäkin keksiä uusia lauseita. Tämä samojen fraasien kerskakulutus on jo huolestuttavalla tasolla.
Miksi pitäisi keksiä uusia lauseita kun vanhatkin ovat ihan päteviä ja kannustavat ihmisiä toimintaan.
Sinun älykkyysosamääräsi huomioiden asioiden perusteleminen onkin aivan liikaa vaadittu. Imbesilli kykenee toistamaan oppimiaan lauseita, vaan ei kehittämään uutta.
Vaatilaa maailmanrauhaa ja asevoimien valjastamista ilmastonmuutoksen estämiseksi niin sitten alan uskoa kakkia maalilman alarmisteja että he ovat tosisaan ja uskovat omaa agendaansa.
Eihän noilla vihreiden höpinöillä ole päätä, eikä häntää. viiden vuoden päästä näille ilmastoväittämille nauretaan ja sähköautoja romuutetaan.
Elät omassa maailmassasi. Näin ei tule tapahtumaan viiden eikä viidenkymmenen vuoden päästäkään. Kyse ei ole vihreiden höpinöistä, vaan tieteen, talouselämän ja politiikan vakuuttuneisuudesta ilmastonmuutoksen torjunnan tarpeellisuudesta. Sinä saat itkeä itkujasi hautaan asti. Maailma menee eteenpäin.
Sovitaanko että tasan viiden vuoden päästä kaivetaan kaikki esiin tämä ketju ja nauretaan ennustuksillesi.
No, ei tapahdu 5 vuoden päästä, mutta 50 vuodesta ei kukaan voi sanoa mitään. On täysin mahdollista, että 50 vuoden päästä. Ja tietenkin talouselämä haluaa ihmisten ostavan kaikenlaista uutta tekniikkaa, vaikka ne olisivat pelkkää huijausta.
Ja oikeastihan sähköautot eivät mitään päästöjä vähennä, jos niitä ostetaan enemmän ja niillä ajetaan enemmän. Jos ajaa vain vähän niin sähköauton ostaminen ei päästöjä vähennä yhtään. Sähköauton valmistaminen itsessään tuhoaa valtavasti luontoa, joten parempi ajaa nykyisellä autolla niin pitkään kuin pystyy. Sähköautot ovat saastuttava romu siinä missä muutkin autot, se saastuttaa pikkuisen vähemmän, mutta ero ei ole suuri.
Suurin syy miksi poliitikot ja talouselämä on muka "vakuuttuneita" ilmastonmuutoksen torjunnasta, on se heidän pitää saada ihmiset kuluttamaan lisää rahaa. Esimerkiksi sähköautoja tuetaan lähinnä, jotta nykyinen autoteollisuus pysyisi jollain tavalla kasassa. Jos poliitikot loogisesti uskoisivat ilmastonmuutokseen, heidän pitäisi siirtää kaikki sähköautojen tuet ( lisää) autottomille. Ihmisten pitäisi ostaa reilusti nykyistä vähemmän autoja, ei ostaa lisää uusia autoja.
Autojen reipas vähentäminen on järkevämpi tavoite kuin sähköautot. Suomessakin suuri osa autoilevistakin tulisi helposti toimeen ilman omaa autoa. Sanoisin, että alle miljoona autoa riittää Suomeen (nyt autoja on 2,8 miljoonaa). Autoteollisuuden typerästä rääkymisestä ei tarvitse piitata paskaakaan.
Ja edelleen, kaikkein tehokkain vähentää päästöjä on vähentää reilusti turhan tavaran ostamista. Varsinkin typerien muotioikkujen perässä juoksijat ovat idiootteja ja ympäristörikollisia. Mitä vähemmän ostetaan vaatteita, leluja ja mitä tahansa muita tavaroita niin sitä parempi.
Ja kaikkein eniten leikkaa omia päästöjä mitä vähemmän käyttää rahojaan.
Lisään... Ja tietenkin julkista liikennettä pitäisi kehittää nykyistä enemmän. Mitä helpompaa on luopua kokonaan omasta autosta, sitä parempi. Autosta luopujille voisi vaikka antaa 5 tonnin bonus. Ja sama bonus tietenkin, jos ei koskaan ajokorttia edes hanki (kuten monet nuoret eivät enää teekään).
Ja jos taas tulee uikutus, että auto on lähes kaikille muka välttämätön... Valtaosa suomalaisista asuu kaupungeissa ja suurelta osin vielä tiheästi asutuissa suurissa kaupungeissa. Monet siellä asuvista autoilijoista voisi taatusti luopua autosta, jos vain haluaisi. Lisäksi, vielä 60-luvulla Suomessa oli 0,5 miljoonaa autoa (ja silti 4,5 miljoonaa asukasta) eikä se elämä silloinkaan kauheaa. Nyt elämä ilman autoa olisi vielä helpompaa. Kyse on vain siitä, että nykyajan ihmiset ovat typeriä hemmoteltuja kakaroita.
Lisään vielä yhden asian... Ja 60-luvulla suomalaiset asuivat vielä suurelta osin maaseudulla, nyt asutaan enemmän kaupungeissa.
Lisää nyt vielä jotain.
No,+lisään+sitten+sinun+huviksesi...+Miksi+60-luvulla+autoja+tarvittiin+paljon+vähemmän+autoja+kuin+nyt,+vaikka+ihmiset+asuivat+enemmän+maaseudulla+ja+matkat+palveluihin+olivat+jopa+nykyistä+pidempiä?+Onkohan+kyse+lähinnä+siitä,+että+ihmiset+ovat+muuttuneet+hemmotelluiksi+kermeperseiksi?+Ja+nyt+vielä+suuri+osa+työpaikoista+on+tietotyötä+ja+kotoa+ei+tarvitse+edes+kulkea+erikseen+töissä,+joten+autojen+tarve+pitäisi+olla+vieläkin+vähentynyt.
Ei+ole+mitään+syytä+miksi+Suomessa+tarvittaisiin+yli+miljoonaa+autoa.+Suuri+osa+pystyisi+helposti+elämään+ilman+autoa.+Itse+asiassa,+Suomi+pyörisi+hyvin,+vaikka+autojen+määrä+olisi+sama+kuin+60-luvulla+eli+0,5+miljoonaa+autoa.+Eli+autoja+määrä+laskisi+80%+nykyisestä.
Lisää vielä jotain mutta tee se huuhaa-palstalla.
Jaha, ja perustele miksi olen väärässä. Jos et kerran osaa perustella miksi olen väärässä niin oletan olevani oikeassa ja sinä olet pelkkä paskanjauhaja.
Ei jutuissasi ollut mitään väärin. Kyllä ne olivat ihan ehtaa huuhaata.
Jaha, ja siis se että autojen määrän reilu vähentäminen on tehokas keino päästöjen vähentämiseen on siis sinusta huuhaata. Mainiota, todistit juuri olevasi valehteleva paskanjauhaja.
Edelleenkään et pysty perustelemaan yhtäkään järkevää syytä miksi kuluttamalla lisää muka kulutetaan vähemmän. Ehkä sen takia, että olet pelkkä valehteleva huijari jonka pitää vain keksiä syitä miksi ihmisten pitää haaskata rahojaan typerään arvottomaan paskaan mitä myyt.
Edelleen, kaikkein ekologisinta on jättää tavara ostamatta. Muun väittäminen on idiotismia. Mitä suurempi osa yrityksistä menee konkkaan, sitä parempi.
Ja+edelleen...+Mitä+kamalaa+on+muka+siinä,+että+yli+80%+luopuisi+autoistaan+kokonaan?
Autoja OLISI tarvittu silloin aivan yhtälailla kuin nyt. Ei vain ollut rahhoo.
Ne ostivat jotka pystyivät, aluksi säänneltyjä merkkejä, sitten jopa länsiautoja.
Ei tarvittu, koska silloinkin elettiin aivan hyvin ilman autojakin. Koko "tarve" on kuviteltu asia, joka on vain sen takia että useimmilla on autoihin varaa. Ihmiset omistavat auton, koska he pystyvät sen ostamaan, EI sen takia että he tarvitsevat sitä.
Todellisuudessa valtaosa nykyisistä suomalaisista ei tarvitse autoa ollenkaan, he vain omistavat auton koska ovat hemmoteltuja kermaperseitä.
Paljonko olisi ihmiselle merkitystä sillä, että hänen keskilämpötilansa nousisi kahdella asteella? Ennen olisi siis ollut 36.6 C astetta, nyt 38.6 C astetta.
Paljonko olisi ihmiselle merkitystä sillä, että huoneenlämpötila 21.5 astetta olisikin jatkossa 23.5 astetta?
Pienillä muutoksilla on joskus suuri merkitys eliöille, jos kyseiset eliöt ovat pitkän ajan kuluessa tottuneet nykyisiin olosuhteisiin. Kun olosuhteet muuttuvat merkittävästi niin paikalla asuvat joko sopeutuvat, kuolevat tai muuten kärsivät tai muuttavat pois. Lämpenemisen osalta ongelmia tuottavat meille uudet kasvitaudit ja tuhohyönteiset, joita lämpimämmän ilmaston alueilla on enemmän kuin täällä ja jotka lämpenemisen tapahtuessa leviävät nopeasti myös tänne.
Lehtipuiden misteli on jo lähtenyt leviämään Turun seudulla kun se jo nyt lämpenemisen ansiosta pystyy Suomessa niukin naukin talvehtimaan.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15600694/misteli-levinnyt-suomeen-kun-talvet-lampimia
Kehonlämpötilalla voisi olla merkitystä mutta huonelämpötila voi olla mitä vain välillä 18-28 astetta. Siihen sopeutuu.
Palataan välillä tosiasioiden pariin.
Kuuban KYLMIMMÄN kuukauden keskilämpötila on enemmän kuin Suomen KUUMIMMAN kuukauden keskilämpötila.
Totta. Sama tilanne on vallinnut jo varmaan miljoonien vuosien ajan ja se näkyy Kuuban ja Suomen luonnon erilaisuutena. Kuuban ilmasto ei lämmennyt yhtäkkiä.
Nyt jos Kuubaan yhtäkkiä pamautettaisiin Suomen viileämpi ilmasto niin se olisi paikalliselle eliöstölle ja ruoan tuotannolle täysi katastrofi. Kun luonnolla ei siis olisi aikaa sopeutua muutokseen.
Selvä, vaihdetaan sitten eliöstöä. Nykytekniikalla ei ole vaikeata vaihtaa vaikka koko maan eliöstöä.