Älkää rampatko toisten ovilla. Rokotetutkin saavat taudin ja levittävät virusta.
Ei se anna valtuuksia levittää tautia.
Ei se anna valtuuksia levittää tautia.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Lääkäri:
Marjanpoimintayritykset Arctic International ja Polarica ovat siirtäneet ainakin 260 ulkomaalaista marjanpoimijaa Lapista Kainuuseen ja Pohjois-Karjalaan, kertoo Lapin sairaanhoitopiiri. Isolla osalla heistä on ollut koronavirusinfektio tai he ovat olleet virukselle altistuneita.
Rovaniemellä jopa 70 prosenttia ulkomaisista marjanpoimijoista on saanut koronatartunnan. Kaupunki määräsi perjantaina sairastuneita poimijoita eritykseen ja altistuneita karanteeniin.
Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan siirrossa on rikottu karanteenimääräysohjetta ja toimittu tartuntautilain vastaisesti.
Broaksen mukaan hän ei ole koko koronapandemian aikana törmännyt näin laajamittaisesti siihen, ettei karanteenimääräysohjeita noudateta.
– Kyllä tässä nyt ilman muuta vaarantuu terveysturvallisuus. On suuri riski, että tauti edelleen leviää ryhmässä ja laajemminkin, Broas kertoo.
Hän on huolissaan siitä, että sairastuneet ja altistuneet marjanpoimijat myös jatkavat marjojen poimintaa.
Hyvä Broas kun puhut asiaa!
Tässä on vastakkain siis marjayritykset ja suomen lainsäädäntö.
Voiko enää välinpitämättömäksi touhuilu mennä?
Taitaa olla yrityksillä touhutippa munan päässä.
Hyvä infektioylilääkäri puhut asiat suoraan.
Kymmenen pistettä lähtee täältä Rovaniemeltä.
Poimijoiden hyväksikäyttöä, kun siirretään jonnekin muualle poimimaan marjoja, vaikka selkeästi on heidät määrätty karanteeniin.
Onko ahneudella enää mitään rajaa?
Päästäkää kotimaahansa sairastuneet ja marjayritykset maksakaa heille luvattu palkka.
Vai pitääkö veronmaksajien heille kaikki maksaa?
Koronapandemia on globaalinen kusetus. Siihen kuuluu monta asiaa, muun muassa ihmisten vastakkainasettelu.
Piikitetyt vs. piikittämättömät, maskilliset vs maskittomat, nyt marjanpoimijoistakin nousee koronakärhämä. Ihmiset eivät vain voi eivätkä saa olla sovussa, nyt kun on korona...?
Ei ole puolia. On vain ihmisiä. Ja me täällä päin pallolla olemme suomalaisia, jokainen.
Miksi poimijoilla yli 70 prossalla on tartunta?
Leiriltä ramppaa paikallista väkeä levittämässä tartuntaa naapurustoon.
Heillä ei ole 70 prossalla tartunta, sinä idiootti vain uskot sen kun luit sen jostain paskalehdestä jolla ei ole esittää tieteellistä dataa väitteensä tueksi.
Rovaniemellä 262 poimijasta 70 prossalla on tartunta.
Ne on nyt kuljetettu karja-autolla Kainuuseen vastoin määräyksiä.
Lähde yle uutiset.
Ei ole uskon asia imbesilli.
Aivan, melkein kaksi vuotta on mm. kaupoissa, kouluissa, kirjastoissa, joka paikassa toitotus ns. koronasta... sitten tulee korona piikit ja aiheuttaa oikean ns. koronan...
Lue imbe uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-12058165
Tärkeää olisi pitää huolta vastustuskyvystään, jottei joku myöhempi virus, joka tänne Suomeen joskus ehtii, kaada koko piikitettyä ja siten vastustuskyvyltään heikennettyä kansaa sänkyyn.
Maskien käyttö myöskin on keuhkoja heikentävää. Kuten jokainen voi todeta parikin tuntia käytettyään.