Litteä maa ? ketä se noin huvittaa aina uudestaan?

Missä siinä on jotain hauskaa enää? Tyhmä ajan kulu joillain pyöritellä vai sanoisiko litsitellä näin typerää asiaa. Myötähäpeä on jo vahva mutta vähenee kun asian tyhmyys kuitenkin jo hiipuu.
2062
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Hauskuus on siinä että joku kahjo jaksaa jankuttaa ja aloittaa uuden paskanjauhantaketjun.

Äänestä
  • Jos palstoilla säihkyy äly, niin se ei säihky palstojen ylläpidossa. Jos se ei kykene keksimään keinoa esim. litteän maan jankkaajien ohjaamiseksi muille palstoille (vaikkapa mielenterveys) se voisi pyytää apua keskustelijoilta: esim. uusi palsta tiedehuumori, vanhentuneet teoriat jne.

    Muutenkin palstojen systematiikka pitäisi järkeistää niin, ettei esim kielitieteellä olisi ainakin kolmea palstaa, joille kuitenkaan juuri mikään aihe ei muka sovellu. Apua voisi saada vaikka filosofian ja kirjastotieteen osastoilta esim ontologian harjoitustyöehdotuksen muodossa.

    Äänestä

Ei keskustelu litteästä maasta minusta ole hauskaa. Enemminkin hieman järkyttävää kun niin monen jumalana pitämänsä tiede ei ole yksimielinen siitä että onko maa litteä. Kyllä minä uskon että maa on litteä enkä sen vuoksi uskalla laivaan mennä jos se ajautuu maan reunalle ja putoaa sieltä avaruuden pohjalle.

Äänestä

Tieteellinen tosiasia on että Maa ei ole pallonmuotoinen. Pikemminkin se on litteä niinkuin tiedemihet todistivat jo parisataa vuotta sitten.

Äänestä
  • Ei ole, mutta jos navoiltaan litistynyt Maa pienennettäisiin metrin säteiseksi palloksi, litistyneisyyttä ei kykenisi silmämääräiseti havaitsemaan. Maa on niin lähellä palloa, ettei eroilla ole käytännössä juurikaan väliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei ole, mutta jos navoiltaan litistynyt Maa pienennettäisiin metrin säteiseksi palloksi, litistyneisyyttä ei kykenisi silmämääräiseti havaitsemaan. Maa on niin lähellä palloa, ettei eroilla ole käytännössä juurikaan väliä.

    Kerro tuo kartografeille. Takaan että naurua riittää.

    Äänestä

kyse on mielisairaudesta. Jotkut tuntee mielihyvää siitä, että saa jonkun tähtihöhlän nupin sekasin väittämällä Maan olevan lätty. Ainut huvittavuus tässä on se, että nää tähtihöhlät oikeesti uskoo, että joku uskoo lättymaahan.

Menikö se nyt jo lopultakin jakeluun!?

Äänestä
  • Mikä tuosta olisi pitänyt mennä jakeluun?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä tuosta olisi pitänyt mennä jakeluun?

    no luve uudestaan ja yritä ymmärtää lukemasi. En kehtaa sulle erikseen ruveta rautalankamallia vääntämään.

    Minkä hiton takia kaikki vajaaälyset kirjottelee täällä tähtihöhlä-palstalla!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    no luve uudestaan ja yritä ymmärtää lukemasi. En kehtaa sulle erikseen ruveta rautalankamallia vääntämään.

    Minkä hiton takia kaikki vajaaälyset kirjottelee täällä tähtihöhlä-palstalla!

    Ja äidinkieltä taitamattomat moukat, kuten sinä.

    Äänestä

Onhan maapallo vähän litteä. Navoilta litistynyt ja päiväntasaaja leventynyt.

Äänestä
  • tuosta tulikin mieleen... Osaako joku kuvailla minkälaiset painovoima-olosuhteet vallitsee Maapallon keskipisteessä? Käsittääksen siellä on hirmuinen paine, mutta silti kaikki painovoima on täysin eri suuntaan kuin täällä pinnalla.

    Kollimaattori voi pähkäillä Kuun pyörimistä. Jos täällä olisi joku älykäs ja oppinut, joka tietäisi jotain näitä fysikaalisia juitsuja, niin vois vähän avata asiaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    tuosta tulikin mieleen... Osaako joku kuvailla minkälaiset painovoima-olosuhteet vallitsee Maapallon keskipisteessä? Käsittääksen siellä on hirmuinen paine, mutta silti kaikki painovoima on täysin eri suuntaan kuin täällä pinnalla.

    Kollimaattori voi pähkäillä Kuun pyörimistä. Jos täällä olisi joku älykäs ja oppinut, joka tietäisi jotain näitä fysikaalisia juitsuja, niin vois vähän avata asiaa.

    Maan keskipisteessä gravitaatio on nolla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Maan keskipisteessä gravitaatio on nolla.

    eikö miinusmerkkistä gravitaatiota ole olemassa? Kai siellä nyt kuitenkin massaa on ympärillä, mikä vetää joka suuntaan. Aatellaan vaikka että sinne lähetettäisiin tutkimusalus, jonka sisällä olisi tähtihöhlä tekemässä gravitaatiomittauksia, niin miltä siitä tähtihöhlästä itsestä tuntuisi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikö miinusmerkkistä gravitaatiota ole olemassa? Kai siellä nyt kuitenkin massaa on ympärillä, mikä vetää joka suuntaan. Aatellaan vaikka että sinne lähetettäisiin tutkimusalus, jonka sisällä olisi tähtihöhlä tekemässä gravitaatiomittauksia, niin miltä siitä tähtihöhlästä itsestä tuntuisi?

    No tietysti vidun kuumalta siitä itsestä tuntuisi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    eikö miinusmerkkistä gravitaatiota ole olemassa? Kai siellä nyt kuitenkin massaa on ympärillä, mikä vetää joka suuntaan. Aatellaan vaikka että sinne lähetettäisiin tutkimusalus, jonka sisällä olisi tähtihöhlä tekemässä gravitaatiomittauksia, niin miltä siitä tähtihöhlästä itsestä tuntuisi?

    Kun Maan keskipistettä lähestytään niin positiivinen gravitaatio pienenee ja menee nollaan Maan keskipisteessä. Siitä eteenpäin mennessä gravitaatio on tietenkin negatiivista.
    Näin helppoa on fysiikka.

    Äänestä

maapallon litteyshän johtuu pelkästään siitä, että Maapallo pyörii akselinsa ympäri hirmuvauhtia. Jos siihen vaikuttaisi Kuu ja Aurinko, niin Maapallohan mutruilisi alvariinsa ja olisi varmaan sulaa massaa koko pallo.

Siitä tulikin mieleen, että onko Kuu sitten pallo vai littana? Sehän ei pyöri, vaan kiertää kylkimyyryä Maapallon ympäri. Onko Kuulla sulaa ainesta sisuksissaan? Jos on, niin miten se on saatu selville? Näkyykö Kuussa jäänteitä tulivuorista?

Enkä nyt kysy mitään Kollimaattorilta, vaan ihan asiallisesti joltain joka on asioista perillä.

Äänestä
  • Maa mutruilee alvariinsa. Mannerlaatat nousevat ja laskevat Kuun kierron ja Maan pyörimisen vuoksi suunnilleen 0,3 metriä joka ikinen päivä.

    Äänestä

  • Maapalloon on porattu reikä ja siellä pora suli ja rupesi kuulumaan vaikertavien sielujen valitusta.
    Kukaan ei tietänkään kukaan uskalla mennä poraamaan Kuuhun reikää koska sieltä rupeaisi kuulumaan kadotuksiin joutuneiden kuunatsien hoilausta malliin Erika ja Die Fahne Hoch ja muuta vastaavaa.

    Äänestä

Litteästä maasta on aktiivisesti puhuttu vasta joitain vuosia. Pallomaateoria sensijaan on loppuunkaluttu vanha vitsi josta pallopäät ovat höpöttäneet jo 2500 vuotta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Missä siinä on jotain hauskaa enää? Tyhmä ajan kulu joillain pyöritellä vai sanoisiko litsitellä näin typerää asiaa. Myötähäpeä on jo vahva mutta vähenee kun asian tyhmyys kuitenkin jo hiipuu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu