Muuan jumalan ruoska työttömille eli kansanedustaja Arto Satonen paasaa: Työvoimapula näkyy kaikkialla.
-Missä?
Jumalan ruoska työttömille eli kansanedustaja Arto Satonen paasaa: Se on luettavissa avoimista työpaikoista ja työnantajien lausunnoista.
-Vapaita työpaikkoja on kuukaudesta toiseen kerrallaan noin 30 000, mikä määrällisesti on alle normaalin vaihtuvuuden Suomen kokoisilla työmarkkinoilla.
Jumalan ruoska työttömille eli kansanedustaja Arto Satonen paasaa: Kannustinloukut tarkoittavat sitä, että työttömyyskorvaukselta työhön siirtyvälle ei jää työllistymisen johdosta juurikaan enempää käteen, koska hän menettää yhteiskunnan tuet.
-Tuohan kertoo että Suomeen tarvittaisiin lailla säädetty minimipalkka. Lisäksi mailman rangaistuskiimaisin laki eli Suomen työttömyysturvalaki ei tunne sanaa tai käsitettä kannustinloukku, mikä tarkoittaa että kannustinloukuttavan huonoa palkkaa tarjoavasta tai jopa palkattomasta työstä kieltäytyjä aina menettää työttömyysturvansa kuukausiksi, ja jos sen työttömyystuen saannin katkaisun takia työtön sitten joutuu anomaan toimeentulotukea niin se myönnetään jos myönnetään alennettuna.
(mikä tarkoittaa että ehkä yksi rike, ehkä koska mielipiteet vaihtelee siitä että onko palkattomasta työstä kieltäytyminen rike, mutta silti kaksi rangaistusta eli työttömyyskorvaus veks ja alennus toimeentulotukeen, länsimaisissa oikeusvaltioissa kuulemma on käytössä yleisperiaate että yksi rike ->yksi rangaistus. vaan toisin on Suomessa.) Miksi tuo ei vaivaa Arto Satosta?
Karenssi käytännöntasolla on sitä että työttömyysturva voidaan katkaista kokonaan kuukausiksi, mikä siis voi tarkoittaa että karenssin saavan tulot voivat laskea kuukausien ajaksi 100%.
Miksei rikoslaissa määrätä mistään rikoksesta koskaan 100% rangaistavan kuukausituloista olevia sakkoja, vaan aina rangaistavalle pitää jättää kuukausi tuloistaan suojaosuus elämistä varten, onko työtön työttömyyttään jollaintapaa jopa pahempi kuin mitä rikollinen on kun työtöntä rangaistaan rikollisia kovemmin taloudellisin seurauksin? Miksi tuokaan ei vaivaa Arto Satosta?
Arto Satonen on kekseliäs mies, siksi hänellä ei ole tarvetta vaivaantua aidoista ongelmista kun hän voi niiden sijaan paasata mukamas olevista eli keksityistä ongelmista.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Työn " tekijöitä " on, mutta Halukkaista Palkan Maksajista on Huutava Pula ! Halpis Halpis Halpis työntekijöitä vain huudetaan suu vaahdossa, ja kun semmonen on saatu "töihin", se on 1 - 3 kk. ja sitten se on loppuikänsä Sossun luukulla ! siinä oli se Halpiksen työura ! Ja Kansa maksaa Sossun maksut !