ABBA, ei Abba

Anonyymi

Kuinka kauan vielä kestää, ennen kuin Suomessa aletaan kirjoittaa ulkomaisten yhtyeiden nimet oikein? Abba -nimeä käytetään muutamista maantieteellisistä kohteista eri puolilla maailmaa ja Ruotsissa on Abba Seafood -niminen yritys.

17

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Älä nyt höpötä, sittenhän tuo eka B pitäis kirjoittaa peilikuvana.

    • Anonyymi

      No jo on sulla murheet.

    • Anonyymi

      Nyt joku näyttää sekoittaneen yhtyeen nimen ja logon. Ne ovat kaksi aivan eri asiaa.

      Kai muistat kirjoittaa myös nimen Ikea aina muodossa IKEA? Sekin tulee erisnimien etukirjaimista.

    • Anonyymi

      Vikaa on niin sysissä kuin sepissäkin.

      Koska ulkomaalaiset oppii kirjoittamaan suomalaisia nimiä oikein?
      Minun poikaanikin kutsutaan etunimeltä neljällä eri tavalla. Ja minun nimestäni jää yksi kirjain pois.

      • Anonyymi

        Ei kyllä liity suoranaisesti aloitukseen, mutta tottahan tuokin on. Ulkomaalaisten puolustukseksi on sanottava että ääkkös- ja konsonanttipitoiset suomalaisnimet ei välttämättä ole heille helpoimmasta päästä, ei kirjoittamisen eikä varsinkaan lausumisen suhteen. Tuskinpa sinäkään kaikkien ulkomaalaisten nimiä suvereenisti osaat kirjoittaa tai sanoa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kyllä liity suoranaisesti aloitukseen, mutta tottahan tuokin on. Ulkomaalaisten puolustukseksi on sanottava että ääkkös- ja konsonanttipitoiset suomalaisnimet ei välttämättä ole heille helpoimmasta päästä, ei kirjoittamisen eikä varsinkaan lausumisen suhteen. Tuskinpa sinäkään kaikkien ulkomaalaisten nimiä suvereenisti osaat kirjoittaa tai sanoa.

        Mitä varten suomalaisten pitäisi osata, kun muutakaan ei osaa!
        Mainitsemassani tapauksessa ei ole yhtään ääkköstä, joten se ei ole peruste.
        Toisaalta, eipä osaa amerikkalainen edes omanmaan nimiä kirjoittaa, mutta siellä kysytään miten se kirjoitetaan, eikä arvailla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä varten suomalaisten pitäisi osata, kun muutakaan ei osaa!
        Mainitsemassani tapauksessa ei ole yhtään ääkköstä, joten se ei ole peruste.
        Toisaalta, eipä osaa amerikkalainen edes omanmaan nimiä kirjoittaa, mutta siellä kysytään miten se kirjoitetaan, eikä arvailla.

        Lisäksi suuret kielialueet voivat häikäilemättömästi nimetä uudelleen vieraskielisiä henkilöitä ja paikkoja, jos nimen alkuperäinen äänneasu ei satu miellyttämään.

        Vai mitä olette esimerkiksi mieltä nimistä Magellan, Cologne, Florence?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä varten suomalaisten pitäisi osata, kun muutakaan ei osaa!
        Mainitsemassani tapauksessa ei ole yhtään ääkköstä, joten se ei ole peruste.
        Toisaalta, eipä osaa amerikkalainen edes omanmaan nimiä kirjoittaa, mutta siellä kysytään miten se kirjoitetaan, eikä arvailla.

        Tietysti jokaisella suomalaisella pitää olla kunnianhimoinen tavoite, että minkä tahansa kielinen nimi tulee lausutuksi oikein alkukielen mukaisesti.

        Sitten kaikissa kielissä yritetään ottaa käyttöön suomalainen käytäntö ja ääntää vieraskieliset nimet oikein.


    • Anonyymi

      B-kirjain kuuluu suomeen ihan niinkuin ebyktiläisten hieroglyyfit ja mayojen kuvakirjoitus joten ne voi sutaista niinkuin parhaaksi näkee.
      Hyvä esimerkki oikeasta kirjoitusasusta on sapatti.

    • Anonyymi

      Olen kanssasi samaa mieltä että yhtyeen nimi tuleekin kirjoittaa ABBA koska se on jäsenten etunimien ensimmäiset kirjaimet eikä etunimiä ikinä kirjoiteta kokonaan pienellä vaan ensimmäinen kirjain aina isolla!

    • Anonyymi

      Olen nähnyt kiinalaisten kirjoittavan yhtyeen nimen myös 八乃乃八, vaikka ei sekään tietenkään ole oikein.

    • Anonyymi

      Kumpiko niistä B-alkuisista oli se joka oli väärinpäin?

      • Anonyymi

        Eka eli ovat selät vastakkain. Toisaalta toisten perin olis myös pylly vasten pyllyä Bum Bum!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eka eli ovat selät vastakkain. Toisaalta toisten perin olis myös pylly vasten pyllyä Bum Bum!

        "Eka eli ovat selät vastakkain. Toisaalta toisten perin olis myös pylly vasten pyllyä Bum Bum!"
        Oikeasti tuo oli "Pylly vasten pyllyä, pump pump"


    • Anonyymi

      Muistatko myös HUUTAA joka kerran kun sanot ABBA?

    • Anonyymi

      Wikipedian ruotsinkielisellä sivulla käytetään muotoa Abba. Mitä siitä voi päätellä?

      • Anonyymi

        Siitä voidaan päätellä että tällä kerralla wikipedia on oikeassa.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      149
      3989
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      12
      3631
    3. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      52
      2989
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      12
      2972
    5. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      145
      2561
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      57
      2321
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      26
      1858
    8. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      107
      1475
    9. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      63
      1344
    10. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      39
      1213
    Aihe