Jokohan ilmasto on lämmennyt niin paljon, että puurajaa saataisiin ylemmäs ja pohjoisemmas?
Nimittäin koko Lapissa olisi tyhjää täynnä olevaa maa-aluetta, johon voisi istuttaa kuusia ja mäntyjä hiiltä sitomaan.
Milloin aloitetaan? Joko muutaman vuoden päästä Sokostin huipulla kasvaa mäntymetsikkö? (tai kuusi-)
Nimittäin koko Lapissa olisi tyhjää täynnä olevaa maa-aluetta, johon voisi istuttaa kuusia ja mäntyjä hiiltä sitomaan.
Milloin aloitetaan? Joko muutaman vuoden päästä Sokostin huipulla kasvaa mäntymetsikkö? (tai kuusi-)
Vastaukset 10
Vanhimmat
Juu. Omenapuita istuttavat jo Utsjoella.
Kasvattavatko Tenolaiset kyttyrälohille ruuaksi.
Vai onko ajateltu, että kyttyrälohet ovat hyvää lannoitetta mainituille puulajeille?
Jäkälät on syöty, poro oppii varmasti syömään omenoita.
Piera oli jo istuttanut seitsemän Tanskalaista puuta Tenonvarteen.
Ja kohta kasvaa palmupuita Tenolla.
saattaisha siellä tuntureilla jokin vieraslaji viihtyä, on se silti monin paikoin hienoa kun puuttomoa alueita. Harmi vaan ettei Suomen puolella ole niin paljon helppokulkuisia maasto alueita, tasasia kallioita suurineen korkeuseroineen kuin pohjois Norjassa. Someessa kivistä, soraista luontoreittiä lapissa paljon.
Ei mänty välttämättä mikään vieraslaji ole Inarin ja Utsjoen tuntureilla. Ilmasto on ollut aikanaan lämpimämpi kuin mitä se nyt on. Muistanko väärin vai onko jostain tunturijärvistä löytynyt jopa joitain eksoottisempiakin puulajeja?
Oli miten oli, mäntyjen istuttaminen tuntureiden kylkeen ei välttämättä olisi huono idea. Kasvava puu on ihan hyvä co2-sieppari.
vesiraja pitäs hinata alemma että huru ukotki yltää
Alotuksesi taitaa olla tahallaan provosoiva