Denialistien hirttäytyminen perusteettomaan epäilyyn

Miten ihminen voi esittää epäilyjä tieteellisiä havaintoja vastaan kykenemättä perustelemaan epäilyään?

Niitä perusteluita minä kaipaan, jos täällä keskusteluja jatketaan.

26

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kohta varmaan saamme luettavaksi niitä perusteluja. Heh.

    • Tämmöinen tarina minulla on. Setämieheni oli niin denialisti, että hän vastasi aina "EI" ehdottipa hänelle mitä tahansa.

      Yksi tyttö huomasi tämän ja rupesi ehdottamaan sellaisia, joita itse ei halunnut. Sillä tavalla hän sai sedän tekemään juuri haluamallaan tavalla.

      Siinäpä denialistisedältäni vietiin omaisuus ja kaikki.

      Ja se oli ihan oikein.

      • Anonyymi

        Veikö se denialistisetä jönssiltäkin neitsyyden kun jönssi höpötti ei ei ei.


      • Anonyymi

        Minä olin pienenä kuulemma Pekka päinvastoin. Jos minut halusi saada tekemään jotain, piti käskeä aivan päinvastaista. Mutta että aikuinen ihminen käyttäytyy kuin uhmaikäinen pikkulapsi? No meitä on moneksi.


    • Anonyymi

      Ja onko noilla yhtään mitään merkitystä normaalille kotitaloudella? Vastaus: ei yhtään mitään. Ei ole näkyvissä mitään katastrofia eikä ole yhtäkään syytä tehdä mitään muutosta elämässään.

      • Anonyymi

        Ylläri, ylläri
        "Ei mitään syytä tehdä mitään" ilmaantui jakamaan veitsenterävää päättelyään ja kirkasta filosofiaansa.

        Eikö sinusta ikinä tunnu siltä, että hihnasi on hirttänyt pahasti kiinni?


    • Anonyymi

      Miten ihminen voi esittää epäilyjä jumaluskontoa vastaan kykenemättä perustelemaan epäilyään?

      Ovatko kaikki ateistit, luonnonkansat, shintolaiset tai buddhistit denialisteja jotka vain suoltavat aivotonta lässytystä?

    • Anonyymi

      Deni, deni. Asiaan!

    • Anonyymi

      Alarmistin paskanjankutus todellakin liittyy oleellisena osana ilmastonlämpenemistieteeseen. Sitä ei kukaan denialisti kiellä.'

    • Anonyymi

      " Miten ihminen voi esittää epäilyjä tieteellisiä havaintoja vastaan kykenemättä perustelemaan epäilyään? "

      Tarkoititko tällä kysymykselläsi vain nuhdella vääräuskoisia tyyliin "Älä turhaan..", vai onko sinulla esittää edes ainoatakaan tieteeseen pohjautuvaa väitettä, joita mainitsemasi denialistit ovat kritisoineet perustelematta ?

      Siis edes yksi esimerkki, jotta hälvennät syntyneen epäilyn siitä, että olet vain joku paskaa pöhisevä Jönssi.


      Odotellaan !

    • Anonyymi

      Jönssi ja Jönssin huuhaa aloitukset Huuhaa palstalle!

    • Olen selvästikin osunut denialistien kipuhermoon, heh.

      • Anonyymi

        Olet trollannut ja lähinnä saanut väsyneitä vastauksia 97%-silkkaapaskaa tapaukselta.

        Kokeilepa lukea aloituksessasi esittämäsi kysymys ja kirjoita näkyviin kaikki siihen liittyvät oletukset. Sinä kun ilmeisesti oletat, että ihmiset elävät elämäänsä ja tekevät valintojaan tieteeseen perustuen. Sille oletukselle ei löydy sitten minkäänlaista perustetta. Jokainen uskonto on falsifioiva vastaesimerkki oletuksellesi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet trollannut ja lähinnä saanut väsyneitä vastauksia 97%-silkkaapaskaa tapaukselta.

        Kokeilepa lukea aloituksessasi esittämäsi kysymys ja kirjoita näkyviin kaikki siihen liittyvät oletukset. Sinä kun ilmeisesti oletat, että ihmiset elävät elämäänsä ja tekevät valintojaan tieteeseen perustuen. Sille oletukselle ei löydy sitten minkäänlaista perustetta. Jokainen uskonto on falsifioiva vastaesimerkki oletuksellesi.

        Kaikkein älyttömimmät möläykset ovat ne hauskimmat möläykset tällä palstalla. Jatka samaan tahtiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olet trollannut ja lähinnä saanut väsyneitä vastauksia 97%-silkkaapaskaa tapaukselta.

        Kokeilepa lukea aloituksessasi esittämäsi kysymys ja kirjoita näkyviin kaikki siihen liittyvät oletukset. Sinä kun ilmeisesti oletat, että ihmiset elävät elämäänsä ja tekevät valintojaan tieteeseen perustuen. Sille oletukselle ei löydy sitten minkäänlaista perustetta. Jokainen uskonto on falsifioiva vastaesimerkki oletuksellesi.

        Fiksummat ihmiset luottavat tieteeseen. Sitten on tietenkin uskonnolliset fanaatikot ja kaltaisesi himmeäkuupat, joille tieteellinen maailmankuva on liian vaikea rasti.


    • Anonyymi

      Fossiilipolttoaineet on kuin huume. Ei käyttöä noin vain lopeteta. Tämä on tieteellinen fakta.

      • Anonyymi

        Tieteellinen fakta? Et tunnistaisi tieteellistä faktaa, vaikka kompastuisit siihen.


    • Anonyymi

      Lämpeneminen loppuu sitten aikanaan, kun fossiilipolttoaineet on käytetty. Tästä vallitsee tiedepiireissä 100 % konsensus.

      • Anonyymi

        Yhden ihmisen elinaikana lämpötila nousee korkeintaan luokkaa 1.5 C. Muutos ei siis ole kenenkään kohdalla katastrofaalisen suuri.

        Pyörremyrskyjä tulee olemaan jatkossakin, samoin helteitä ja pakkasia, maastopaloja ja muita luonnonilmiöitä. On vain sopeuduttava.


    • Anonyymi

      Lämpenemisen estämisessä on kyse tulevien sukupolvien elinympäristön suojelemisesta. On sinänsä ymmärrettävää, että se ei denuja jaksa kiinnostaa.

      Mutta mitään varmuutta ei ole siitäkään, että lämpenemisen torjuminen kiinostaisi myös tulevia sukupolvia, jos sen hintana on eläminen köyhyydessä ja kurjuudessa fossiilipolttoaineiden päällä.

      • Anonyymi

        Miksi ihmeessä hintana olisi eläminen köyhyydessä. Jos ilmastotoimia ei tehdä, se tulee varmuudella kalliimmaksi kuin ilmastotoimiin satsaus.


      • Anonyymi

        Keksi lisää hassuja juttuja niin sitten meitä taas naurattaa.


    • Anonyymi

      Ihokarvat käsivarsissa nousevat toisinaan ikäänkuin pystyyn. Välillä ihan jostain muustakin hiusmartoa myöten.

    • Anonyymi

      Entropiauskonto on hankala laji. Palkka ei tosin maksa huvittumuksen vaivaa.

    • Anonyymi

      Jopa ilmastotieteilijät jo toppuuttelevat päättäjiä ja mediavaikuttajia liiasta alarmismista. Se mitä sinä viittaat tieteeseen on enempi juuri em. tahojen johtopäätöksiä ja päätöksiä eli silloin ollaan jo kaukana tieteestä. Taviksen tiedekäsitys on se miksi sen päättäjät ja media muokkaa.

      • Anonyymi

        "Taviksen tiedekäsitys on se miksi sen päättäjät ja media muokkaa."

        Tämän ketjun aloittaja on kyllä ihan itse keksinyt tiedekäsityksensä. Niin idioottimaisia juttuja harvoin näkee missään mediassa ja silloinkin tällä tai tiede.fi-palstalla.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      123
      2634
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      230
      2080
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      184
      1848
    4. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      50
      1737
    5. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      138
      1483
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      21
      1465
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      58
      1356
    8. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1158
    9. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      289
      946
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      65
      835
    Aihe